Forssan Lehteä ja Hämeen sanomaa johtaa sama henkilö, joka oli aiemmin Hesarinkin johdossa ja toimittajana. Ennen jäämistään eläkkeelle palasi juurilleen Hämeeseen. Forssan Lehti ja sen kirjapaino myytiin ja väki hakee uutta duunia. Pari miljoonaa kirjapainosta ei ole yhtään mitään. Nyt sinne haetaan uuden omistajan toimesta kolmen miljoonan säästöjä irtisanomalla väkeä. Se on kylmää kyytiä Forssan talousalueen rakentajan toimesta ja ennustaa kaikkea muuta kuin hyvää Lounasi-Hämeelle jatkossa.
Itse hoidin asian Savonlinnassa jo 1980-luvulla ja saattaen hyvissä ajoin maakuntalehden myytävään kuntoon, digiaikaan. Nyt oli pahasti myöhässä hämäläinen. Kuten aina. Liki 40 vuotta on kaksi sukupolvea. Käytännössä lehdet, paikallinen, maakuntalehti ja Hesari, ovat nyt samaa lehteä ja ne on luettava oikeassa järjestyksessä ja lopuksi samat sarjakuvat kevennyksensä.
Fingerpori rakentaa koirankopin peltikatolle. Hirveän hauskaa, päivä pelastettu. Forssan Lehdessä on lisämausteena pari lehden entistä ikääntynyttä pakinoitsijaa ja poliitikko epäilemässä, huijataanko meitä ja oliko ennen paremmin. Taitavat Hämeenlinnassa todellakin huijata forssalaisia poliitikkojamme. Sopivat yhtä ja tekevät toista, kirjoittaa Sirkka-Liisa Anttila. Kirjastonhoitaja on kuitenkin jo kadottanut oman paikkansa medioissamme. Kirjaa ei tarvita eikä häntä kirjoittajana. Hei sun heiluvilles ja pidä ittes miehenä. Tavataan kun kirjoja avataan. Mutta ei nyt enää kirjastossa. Sen aika oli ja meni.
Tärkein asia tänään medioissamme on seurata kuinka ilmastomuutosta hoidetaan nyt suurella joukolla yhdessä ja erikseen ja kuinka yhtiömme listautuvat maineensa puolesta kymmenen kärkeen ja kymmenen kehnointa tyyliin ne esitellen. Ylä-Savo on hyvin esillä. Onnittelut Iisalmeen. Iisalmen Sanomat ja Savo Sanomat mullikkana julkaisevat samat asiat tolkun ihmisten luettavaksi.
Samalla seurataan miten entinen upseeri vakoilijana, siis tiedustelu-upseerina, on nyt yliopiston opettajana tai päinvastoin sekä tekee väitöskirjaansa Venäjästä. Venäjä on muutenkin integroitunut hyvin länteen. Kiina taas on ottanut Yhdysvaltain paikan sekin ilmastomuutoksen suurvaltana. Venäjä taas pesee rahojaan Suomessa ja Virossa eliittinsä kautta ja ryvettää pankkimme ja vakuutuslaitokset, britit joutuvat päästämään entiset terroristit suurina massoina kiertämään Eurooppaa. Tulevat kyllä luennoimaan myös Suomeen.
Kahdessa nekrologissa taas kerrotaan, kuinka toinen mies on kuollut kymmenen vuotta nuorempana kuin toinen uutterista duunareistamme ja käyttäen sopivan persoonallista otsikkoa. Kirjoittaja on työkaveri tai joku lapsista, hyviä ihmisiä kaikki kertomaan muutamalla palstalla elämänkaaren lyhyyden ja lopun ankeuden kertomuksesta poistaen.
Urheilusivujen jutut ovat nyt jääkiekosta ja suomalaisia kiinnostavin asia on luonnollisesti numerot, paljonko on kuukausipalkka suomalaisilla rahakaukaloissa rymistellen. Keulilla on kaksi malivahtia. Me too liike ja rasistikortti on jaettu sekin mutta nyt jo otsikoita ja palstamäärää pienentäen.
Kukaan ei havaitse, että päivä on Aleksis Kiven päivä ja suomalaisen kirjallisuuden samalla. Kirjat ovat kadonneet ja korvattu myös opettajat vähemmän ohjatulla oppimisella. Koulut tyhjenevät, seiniä ei tarvita. Itseohjautuvaa on oppiminen.
Kun takavuosien agentit ovat sinulla yliopistossa opettajina ja vakuutuksiasi hoitavat venäläiset rahanpesijät, pankkisi on heidän hoidossa sekin ja jossain verkoston hämärissä luolissa ja hajautettuna maailmalle, yritä pärjätä omillasi jo sinäkin eläkeläinen.
Valtameripurjehtija on lähinnä sinua ja hänen tapansa hoitaa bisneksiään. Hänet tapaat myös Hesarissa, jääkiekossa, politiikassa ja television pikku trumppina hoitamassa asioitasi. Sinut on erotettu. Diilejä ei synny teit mitä tahansa ikäihmisenä.
Onnea matkaan ja koeta pärjäillä, pysy miehenä ja hei sun heiluvilles. Jos et aio pysyä miehenä ole tarkkana minkä makusote alueen lääkäriä käytät sukupuolesi vaihtamiseen. Heiluvat voit jättää kierrätykseen. Niiden aika meni jo. Raiskauksista kertovat kirjoitukset ovat niiden ainutta antia medioissamme. Se ei ole sinulle hyväksi ensinkään, heiluvillesi.