Paholaisen asianajajat ja kivan kyseenalaistajat
Saska Saarikoski (HS 25.11) kaipaa rauhaa ja lepoa miinakentällä, jossa aikuiset ihmiset ovat kuin lapsia ja keskustelusta on tullut kauheaa. Ikään kuin olisivat juoneet etuaivojensa ”kurikerroksen” tai se ei koskaan kehittynytkään, lainaten saman lehden sunnuntain lapsipsykiatrin Linnea Karlssonin upeaa haastattelua.
Lasta ja murrosikäistä, miestä noin 40 vuoden iässä, on tuettava. Liskoaivot raivoavat ja erimielisyysfetissit ovat vallalla. Stressi iskee mieheen ja naiseen eri iässä ja ilman tukea, opettajan tai oppineen, vanhemman ihmisen, mieluiten tuhatvuotisen sielun apua, josta kirjoitin kirjassani Arctic Babylon. Etuaivot ja niiden kuorikerros on kuin Laplacen demoni. Pierre Simon de Laplacen (1749–1827) kuvailema hypoteettinen olento, johon hän kiteytti mekanistisen luonnonfilosofian maailmankuvan. Deterministinen ajattelu on lähellä tätä maailmaa, johon törmäät alkaessasi selata oman aikamme mediaa ja etenkin Helsingin Sanomien toimittajien ajatuksenkulkua, pirun riivaamaa maailmankuvaa.
Oskari Onnisen peräänkuuluttamalla ”Paholaisen asianajajalla” olisi töitä hänelläkin. Keskiaikainen tavoite tällä ”asianajajalla”, pyhimysten tekojen kritisoijalla, oli tosin toinen kuin tänään, jolloin olisi haettava hulluille puuroa. Paholaisen demoninen tehtävä olisi näytettävä, miten ajattelussa on ikäviä aukkoja, paikattava ne myös omassa ”kuplassa” esiintyen ja asiantuntijana, antamatta periksi pilkantekijälle, trollille.
LAPSIA EI PIDÄ JÄTTÄÄ YKSIN, kirjoittaa myös lehden ”kaiken kivan” kyseenalaista. Myös Jari Tervo lähestyy samaa aihetta hakien selitystä lasten kautta, syntymättömien. Syvä kriisi edellyttää ymmärrystä, aivot ovat vielä lapsen aivot, ne eivät toimi kuten aikuisella ensinkään. Menestys on sitä, että kykenet elämään elämäsi omalla tavallasi, ei sen kummempaa.
Tyhmyyskilpailu on ainut, joka on koko ajan päällä menneen ajan median toimittajalla ja Saska Saarikoski lainaa professori Tom Nicholsonin kirjaa ”The Death of Expertise”. Kirjan mukaan asiantuntijat ovat väsyneet koko touhuun, idioottien melun määrä lisääntynyt ja täysijärkiset kadonneet. Pitäkään tunkkinne, sanovat ja häipyvät pitämään ansaitsemaansa lomaa, kuka mihinkin turvalliseen ympäristöönsä piiloutuen.
SE on tuttu ilmiö, ei toki uusi ollenkaan. Tasavertaisuusharhaa ja tyhmyyden mahtia lisää se, että tietämättömät todistelevat aina tietämättömyyttään, pitävät tyhmyyttään neroutena kun taas asiantuntijat varovat asettumasta toisten yläpuolelle, ovat herrakulttuurin tuotetta jo geeneiltäänkin.
Narsistille typeryksenä ei ole mahdollisuuttakaan asettua tarkistamaan ajatuksiaan, vaan koko ajan on pelättävä, kuinka tappio on tuhoamassa itsetunnon rippeetkin tyhmyyskilpailussa. Siksi sitä vastaan, myös ilmiselvää totuutta, on taisteltava aggressiivisesti. Etenkin jos se vielä muuttaa vanhan totuuden ja konvention, vallanpidon välineetkin ja luiden järjestyksen haudoissa, joita luita siirrellään paikasta toiseen varoen kalmiston muuttajan elämää, uutta innovaatiota.
Julkinen keskustelu, mistä tahansa aiheesta, muuttuu näin trollien juoksuhaudaksi, jossa tärkein tavoite on todistaa vastapuolen olevan väärässä. On elettävä imagonsa mukaisesti ja rottien kilpailussa voittajakin on lopulta rotta.
Pikku mies on kisassa yhtä uupunut kuin suuri mies. Tässä norsujen taistelussa se on ruoho, joka kärsii ja miestä taas kiihottaa menestys, tuli sen miten tahansa. Viisaat nyt syntyvät edelleen kuolemansa jälkeen hekin.
Poliittinen historia on taas aivan liian rikollista, että sitä voisi opettaa kouluissamme lapsille ja sitä poliitikkomme hallituksessa ikävä kyllä edustavat. Maailma on ollut taas aina riitaisa ja paholaisen asianajaja on lopulta hyvän puolella, pyrkiessään hakemaan ne virheet, jotka ajatteluumme liittyvät, olimme sitten miehiä tai naisia, missä tahansa iässä ja minkä tahansa kulttuurin tai puolueen tuotetta.
Lopulta on vain kahdenlaisia ihmisiä, Senecan viisautta lainaten: Niitä jotka kulkevat edellä ja saavat jotain aikaan, ja niitä jotka kulkevat jäljessä ja arvostelevat. Tyhjät tynnyrit kolisevat edelleenkin eniten.
Presidentin pitämä puhe, Urho Kekkosen muistomerkillä, on tästä muistutus tämän päivän Hesarissa. Toinen syntyi Ylä-Savossa, torpan poikana Iisalmen naapurissa, ja toinen oli nimismiehenämme Forssassa, Lounais-Hämeessä.
Ei heissä mitään niin erityistä siellä tai meillä havaittu, Iisalmessa tai Forssassa asuen.
Itse olen asunut molemmissa ja voittanut ideakilpailunkin nimeltä ”Pielavesi pinnalle” sekä hoitanut heille Sonkajärvelle Ylä-Savon Instituutin, Agropolis Strategian osaamiskeskuksineen hämäläisille, ideakilpailusta senkin ideoiden, ihan vain pelkkää kiusantekoa ja saaden aikaan lisää riitelyä maailmaan, jossa voittajat eivät usko sattumaan.