Odotan Jussi Halla-aholta tähän päivään sopivaa täysijärkisen miehen puhetta mieluummin vielä tulevana pääministerinäkin. Viisaus lähtee tosiasioiden hyväksymisestä ja sen jälkeen vasta ikävienkin asioiden esittelystä korjausliikkeenä menetettyjen vuosikymmenten tunaroinnin seurauksena. Tässä ei nyt pidä näperrellä pikkujuttujen kanssa niitä esitellen. Nyt tuli asialinjan paikka ja odotukset järkimiehen puheelta ovat kovat.
Meillä on 50 kuntaa jossa eläkeläiset ovat enemmistönä. Kolme maakuntaa, Kainuu, molemmat Savot jopa niin että joka kymmenes on sairauseläkkeellä. Nämä faktat on nyt alettava ymmärtää ja myös tulkita oikein. Poliitikot ja eduskuntaan pyrkivät eivät kuulu tähän ymmärtäjien joukkoon. Unohtakaa jo heidät ja vaalit. Tyhjän puhujat. He eivät tunne tosiasioita eivätkä paljon muutakaan oman narsistisen kuplansa ulkopuolelta. Sairaita ihmisiä valtaosin, tulkitsee tätä rusettiluistelua seuraava eläkeläinen ja työtön suomalainen.
Eläketurvakeskuksen tuoreiden tilastojen mukaan Suomen ”eläkeläisin” maakunta oli viime vuonna Etelä-Savo, jossa eläkeläisiä oli 43,5 prosenttia väestöstä. Seuraavana tulivat Kainuu (41,9%) ja Kymenlaakso (40%).
Omaa eläkettä saavia on Suomessa jo liki 1,5 miljoonaa henkilöä.
Viime vuoden lopussa jopa 50 kunnassa eläkeläisten osuus yli 16-vuotiaista oli yli puolet.
Työkyvyttömyyseläkkeellä on noin kuusi prosenttia työikäisestä väestöstä. Maakuntien kärkikolmikko työkyvyttömyyseläkeläisten osuudessa 16–64-vuotiaista oli Kainuu (9,1 %), Pohjois-Savo (8,6 %) ja Etelä-Savo (8,5 %) Kun näitä lukuja esittelee ja samalla kartan, jonne ne on värein siirretty, koko maan on synkkää katseltavaa ja valoisia värejä löytyy vain kolmen maakunnan kohdalla ja sielläkin muutaman suuren kaupungin ympärillä. Niissä taas raivoaa joukko epäsosiaalista ainesta Oulun tapaan erottuen ja jopa kansainväliseen käyttöön medioissamme. Näihin suuriin numeroihin on puututtava ja synkkiin väreihin Suomen kartalla. Ei siihen miten jakaa 1-3 tai 2 miljardia seuraavan neljän vuoden aikana. Se ei ole valtiomiesteko ensinkään. Se on naivia eikä siihen pidä ryhtyä pääministeriksi aikovan.
En ole kuullut vielä yhdenkään puheenjohtajan ottavan esille niitä kuntia ja maakuntia, joissa valtaosa väestöstä on joko eläkkeellä tai työttömänä. Mitä he aikovat tehdä näille kunnille ja miten tähän on päädytty? Sen sijaan höpöttävät ilmastomuutoksen kokoisesta globaalista asiasta ja lihan hinnasta, turpeen käytöstä Suomessa, maailman soisimmassa maassa metsiä haravoiden. Missä ajassa he oikein elävät? Onko biokomposiitti jäänyt vieraaksi asiaksi? Innovaatiopolitiikasta kuitenkin puhuvat ja joku jopa klusterista, hybridiuhista ja kybervaikuttamisestakin. Tosin hyvin varoen ja peläten lisäkysymyksiä.
Ei tällaiset kunnat ja maakunnat voi odotella sotea ja sellaisia ratkaisuja, jotka sopivat menneen maailman Suomeen, jolloin meillä oli maaseudulla ja pientaajamissa valtaosa lapsia tai nuoria, etenkin miehiä. Nyt ei sitten ole. Julkisen puolen duunarit ovat naisia. Heille on osoitettava sanansa. Heitä on lyöty edellisen hallituksen aikana halolla päähän ja vielä oksapuolella. Kun sen näin kertoo, he kyllä tietävät mistä Halla-aho puhuu. Sitä ei hoitajan tai opettajan, tutkijan yliopistossa, tarvitse erikseen kuulla. Edellisen hallituksen leikkaukset muistetaan.
Entä sitten ulkopolitiikkamme? Kukaan puoluejohtajistamme ei ole puhunut siitä halaistua sanaa. Elämmekö me nyt ikään kuin saarekkeessa vailla EU:n Suomea ja Aasiaa, Venäjää ja arabialaisen Afrikan kansoja, Yhdysvaltoja?
Perinteisiä arvoja olivat 1800 -luvulta koti, isänmaa ja uskonto ja 1900 -luvulta demokratia, ihmisoikeudet ja länsimainen kulttuuri. Mutta ei nyt enää, herra paratkoon. Pöydällä odottaa vuosikymmenestä toiseen paikallinen sopiminen, eläkekorotukset ja sote-uudistus sekä Forssan Lehdessä Riihimäen kunnanjohtajan ohjeet paremmasta hierarkkisen maailman jälkeisestä elämästä ja kaupunkien Suomesta, viidestä viisaasta sairaalapiiristä. Seutukunnista olisi nyt päästävä ja maakunnista, hän julistaa.
Sama luento pidettiin Oulun yliopistossa vuonna 1983. Olin itse pitämässä. Mikähän siinä vuodessa kiehtoo näitä kriisiytyneitä, myöhemmän keski-iän saavuttaneita miehiä, Saska Saarikoskea ja Riihimäen kunnanjohtajaa Sami Sulkkoa. Sama mies kun kävi sähläämässä ensin Forssan asiat solmulle Loimijoen nauhakaupungissamme.
Vauraus ja valta nyt vain siirtyivät lännestä itään ja Aasiaan sekä pohjoiseste etelään. Eurooppa eläkeläistyi kuten Japani aiemmin ja unohtui yksin Yhdysvaltain tapaan ja ilman sen tukeakin.
Saska saa koneelleen koko ajan avainsanoja, joista kirjoittaa, olkoonkin että on myös koneita algoritmeineen, jotka osaavat tehdä sen ilman Saskan apuakin ja OIKEIN. Sanat kun on osattava panna myös oikeaan järjestykseen ja lauseet oikeaan asiayhteyteenkin. Sen taas Jussi Halla-aho osaa. Se on hänen ehdoton vahvuutensa.
Saska on kuin Juha Väätäinen medioissamme. Ikuinen sankarijuoksija, jonka kohdalla on joku havainnut myös muita harrastuksia, kuten kuvataiteet. Niinpä Hesari kertoo tänään miten Juha Väätäinen on myös kuvataiteilija. Ei vain suurjuoksijamme. Väätäinen on siitä varmaan otettu vuosikymmeniä jatkuneen taiteilijauran jälkeen.
Siis 1960-luvun lopulta ja 1970-luvun alussa jo juoksijan uransa päättäenkin. Juri Gagarin oli myös suuri sankari tehden loikan avaruudessa ja Susi Pulliainen oululainen susien suojelija. Ei poliitikko ja professori lainkaan.
Matti Nykänen oli mäkihyppääjä, joka rakasti naisia ja alkoholia 1970-luvulla, mutta jatkoi uraansa mäkihyppääjänä hautaan saakka. Tähän mediayhteiskunnan harhaan ja viihteeseen on Halla-ahon rohjettava puuttua stereotyyppeineen. Perussuomalaiset kun on sen kohde populistisena haukkumansananamme.
Mediassa ihminen elää ihan eri elämää kuin sen ulkopuolella, samoin yhteisöt, kaupungit, kansakunnat jne. Ne ovat ikuisia lapsia tai jonkun ajan tuotteita. Eivät toki tätä päivää ja reaaliaikaisia tuotteitamme. Kuvitteliko joku jotain muuta medioiltamme ja sen toimittajilta kuin mediaviihdettämme?
Nyt ovat vaalit kuten 1960-luvulla. Punaista viivaa vetämään ja hyvin perinteisten puoluejohtajien ja toritapahtumien kautta sinne siirtyen, vaalikoppiin. Tervemenoa ja onnea. Tutkijana sen seuraaminen on historian tutkijan työtä. Poliitikon, valtiomiehen, on nähtävä media kilpailijanaan VALLASTA. Se on hyvä renki mutta huono isäntä.
Muistatteko vielä arabikevään 2011? Kaikki onnettomuus alkoi sieltä ja levisi myös meille vuonna 2015. Ennustin sen kirjassani ”Arctic Babylon 2011” siinä missä sen jatkon myöhemmin blogeissani (www.clusterart.org).
Tähän tapahtumaan Jussi Halla-aho koulutuskin tuo ja hän oivaltaa sen muita paremmin. Siihen on hyvä tiivistää puheen loppu.
Kun uudistuksia ei ole tullut, oireet on vain pyyhitty pinnan alle, seuraava arabikevät kytee Algeriassa ja leviää Egyptiin. Voimaa käytetään mutta uudistaa ei osata. Itsevaltiaat ja vallanpitäjät vain tiukentavat otettaan.
Arabikevät ohitti Algerian. Libya on sisällissotansa jäljiltä hajallaan. Samoin Jemen. Terroristijärjestöjä pelätään. Samoin islamilaisten nousua valtaan. Vuoden 2015 tapahtumat näkyvät vieläkin myös Suomen vaaleissa.
Niissä taa ei nyt puhuta poliitikkoina, edes puoluejohtajinamme, lainkaan. EU:n sisäisiin ongelmiimme ei kosketa pitkällä kepilläkään ja he ovat unohtaneet Euroopan, ikään kuin olisimme saareke vailla ulkopolitiikkaamme. Miten tässä on näin päässyt käymään?
Vaalitentit ovat pelkkää viihdettä, jossa arvioidaan miten puoluejohtajat ovat taituroineet puheensa läpi ja osaavatko sanoa 1-3 miljardia vaiko kaksi miljardia näin toisistaan erottuen vasemmalla laidalla ja miten se leikataan ja mistä. Annetaan tyylipisteitä ja erikseen vielä teknisestä suorituksesta ikään kuin kyse olisi rusettiluistelusta. Ja sitähän se onkin.
Odotan nyt Jussi Halla-aholta toisenlaista tyylitajua. Pienikin korjaus näkyy näiden nyt jo nähtyjen esitysten jälkeen SUURELTA. Kunhan se on ASIAA. Myös maan rajojen takaa nähtynä.