Suomessa politiikka on vahvasti henkilöitynyt ja myös käsitteet liberaali ja konservatiivin muuttuneet haukkumasanoiksi siinä missä oikeisto ja vasemmisto taloustieteen käsitteinäkin.
Rinne ja Orpo puoluejohtajinaan ovat pelkästään keskivertoja poliitikkoja ja esiintyjinäkin ala-arvoisia. Miksi puolueemme eivät oivalla missä ongelmat ovat näkyvimmät? Puoluejohtajan esiintymiskyvyssä ja uskottavuudessa.
Pelkkä tyhjä retoriikka ei toimi enää tämän päivän Euroopassa. Huutaminen ja päälle päsmärinä meuhaaminen pilaavat televisioon tuotuna ja kameroitten edessä varmasti puoleen maineen. Vielä varmemmin, jos sen äänestäjät ovat hyvin koulutettuja nuoria tai keski-ikäisiä akateemisia ihmisiä.
Hehän joutuvat häpeämään näiden mölyäjien laumaa suorassa televisiolähetyksessä. Sanottavalla on oltava myös sisältöä. Halla-aholla ja Li Anderssonilla on sisältöä ja Halla-aholla myös rauhallista malttia. Hänhän erottuu mölyävästä joukosta pelkällä olemuksellaan ja ilmeellä, joka kertoo enemmän kuin tuhat turhaa sanaa.
Tämä näkyy myös puoluejohtajien henkilökohtaisissa äänimäärissäkin. Kokoomuksen ja demareitten kellokkailla äänimäärät ovat kehnoimmat. Sopimus yhteisestä hallituksesta jo ennen vaaleja sitä haikaillen kertoo samasta epävarmuudesta, osaamattomuudesta.
Suomessa oikeistolaisuus ja vasemmistolaisuus nähdään lähinnä talouden kautta. Olet joko talousoikealla tai vasemmalla. Liberaali ja konservatiivisuus akseli ei ole sekään sama kuin millä vaikkapa ihmisen luovuutta ja innovatiivisuutta mitataan.
Suomessa ilmiöön liitetään yhdyskuntarakenteellisia piirteitäkin. Metropoli ja vihreät yhdistetään toisiinsa siinä missä maaseutu ja kyvyttömyys innovointiin. Näinhän se ei tietenkään toimi. Lappi alkaa olla Suomen kielitaitoisin ja myös matkailun kautta osaavin maakunnistamme. Äijäliikkeen kuva perussuomalaisiin ei sekään toimi, kun Hämeessäkin suurimman äänimäärän sai nainen. Eikä suotta saanutkaan.
Kun puolueessa liki puolet on yrittäjätaustaisia, silloin kuva muuttuu entistä vaikeammin stereotyyppisenä leimattavaksi. Yrittäjäpuolue on varmasti joustava ja sosiaalinen, talousajattelun oivaltava ja innovaatiopolitiikka ei taatusti ole vieras käsite sekään.
Puolueelta ja sen uusilta edustajiltamme odotetaan paljon. Kriisiin ajautunut puoluelaitoksemme sai todellisen haastajan. Perussuomalaisten joutuminen oppositioon olisi takavuosien Kataisen hallituksen tapainen taantumuksen merkki ja sitähän se myös silloin tarkoitti yli vuosikymmenen ajaksi.
Kun puolue menestyy myös nuorisovaaleissa, sen jälkikasvu on taattu. Vuonna 2017 sai kuulla itseään asiantuntijoina pitävien toimittajien tolkuttomia ennusteita, joissa odotettiin näiden vaalien kohdalla sinisten ja perussuomalaisten olevan noin 4-5 %:n puolueita, molempien, vuonna 2019.
Toinen on tänään jopa Hämeessä yli 20 %:n puolue ja toinen katosi eduskunnasta kokonaan. Voiko asiantuntijana esiintyvä erehtyä enempää? Kyse on asiantuntijan sijaan täysin yhteiskuntaa tuntemattomasta hupsusta ja sen edes parin lähivuoden kehitystä osaamattomasta tomppelista, visionäärinä toiveajattelijasta ja siinäkin ikävään ja konservatiiviseen suuntaan, vanhaa maailmaa hakevaan ja toivovaan.
Sellaisten ihmisten varaan ei tulevaisuutta pidä rakentaa jatkossakaan. Se on taantuvan Suomen suunta. Siihen meillä ei ole varaa. Yrittäjäpuolue ei voi olla talouskonservatiivi. Hupsutukset ja hullutukset eivät ole liberalismia nähneetkään. Talousliberalismilla kun tarkoitetaan vallan muuta kuin punavihreää psykososiaalista käyttäytymistämme.