Maailman kansalainen Le Clezio sai Nobelinsa
Jean-Marie Gustave Le Clezio kirjoittaa romaaninsa englanniksi ja espanjaksi, joskus myös ranskaksi. Hän asuu Yhdysvalloissa mutta on toki asunut perheensä mukana miltei jokaisella mantereella. Parhaiten kuitenkin tuntien Meksikoa, jossa hän väittelikin maan historiasta.
Ranskalaiseksi kirjailijaksi Le Clezio on hyvin tyypillinen monikulttuurinen ihminen, mutta eroaa huikeasti vaikkapa edellisestä ranskalaisesta nobelistista Claude Simonesta. Ranska saa kirjallisuuden Nobelin keskimäärin kerran vuosikymmenessä ja kirjailijatyypit ovat kovin erilaisia, usein kaikkea muuta kuin ranskalaisia.
Pidän Clezion mystiikasta ja tavasta kuvata luonnon ja ihmisen suhdetta, maapallon ja alkuperäiskansojen ongelmaa, klassista runollista tyyliä, lyyristä poljentoa.
Le Clezio kuvaa usein lapsuutta ja sen kantavaa voimaa läpi koko elämän. Luonto on deterministisen armoton ja erilainen kuin ranskalaisen possibilistisen koulukunnan, jossa ihmiselle annetaan mahdollisuuksia, joihin luonto lopulta sopeutuu. Tähän Le Clezio ei usko ja hakee ratkaisut Afrikasta ja Meksikosta.
Kulttuurien yhteentörmäys on ollut aina Le Clezion kokemusmaailman näkyvin osa ja valinta myös aikanaan tutkijan uralla. Meksikoa parempaa esimerkkiä on vaikea hakea. Pienkulttuurien liikkeet suurten pääkulttuurien virrassa eivät noudata saarnaajan käskyjä ja mukaan tulee mystinen poeettinen oivallus. Aina se ei oikein osu kohdalleen tai on vanhahtava.
Le Clezio ei oli juuri kuolleen Paavo Haavikon kaltainen julistaja ja toisinajattelija, vihainen nuori mies tai kiukutteleva vanhus. Clezio kosmopoliittina ymmärtää “Harhailevana tähtenä” juutalaisena ja palestiinalaisena kertojana samaan aikaan monen osapuolen ristiriidan välttämättömyyden. Siinä luonto on lopulta aina tragedian päähenkilö, tyynnyttelevä ja kannatteleva voima, mutta myös lohdullinen mukana kulkija tragedian hetkelläkin.
Suomessa Kalevalan päivä olisi sopinut hyvin Le Clezion arvomaailmaan yhdistämään sekä ikivanhat perusarvot että mytologia virtuaalisen maailman monien abstraktioiden käsitteistöön, jossa nyt elämme ja taiteilemme hajoavan sielumme kanssa. Samassa mediassa piispa Huovinen kirjoittaa kuinka syrjähypyt ja uskottomuus voivat tehdä jopa kipeää. Varmaan piispa on oikeassa. Miksei myös mielenterveyden ja alkoholismin aiheuttamat vammat, poika ampumassa nuoria tyttöjä koulussa kiusattuna ihmisenä hänkin.
Mikään päivä ei sovi niin hyvin Le Clezion Nobelin julkistamiseen Suomessa kuin juuri tämä lokakuun kymmenes ja Mielenterveyden päivä. Kukaan ei ymmärrä ongelmiamme paremmin kuin lyyrisen kielen ja kosmopoliittisen kasvatuksen saanut ranskalainen nero Le Clezion. Le Clezio on hienostunut ja värikäs monen kulttuurin kautta kielensä hankkinut ja yksinkertaisella tavalla ulkopuolisena maailmaa tarkkaileva kulkuri, katutason flaneeraaja ja elinvoimainen kirjailija vielä tänä päivänäkin. Oleellista on juuri rakenteen yksinkertaisuus, klassinen tyyli.
Aivan kaikessa en ole samaa mieltä sen lausunnon kanssa, jonka Ruotsin Akatemia antoi kertoessaan kuinka keskeistä tuotannossa on “Uusiin suuntiin lähteminen, poeettisten seikkailuiden ja aistillisten huippukokemusten kirjailija, joka tutkii valitsevien kulttuurien ulkopuolelle ja sen peittoon jäävää inhimillisyyttä”.
Tuo olisi sopinut hyvin vielä liki neljä vuosikymmentä sitten hänen myöhemmän noin 40 kirjan tuotannon kuvaamiseen, jolloin hän nuorena miehenä sai vuonna 1940 Nizzassa syntyneenä Reunaudot -palkinnon “Raportistaan Aatamista” silloin 23 -vuotiaana nuorukaisena. Sellainen vaikuttaa läpi elämän eikä vanhasta, palkitusta tyylistä kykene luopumaan, ei lähtemään kokonaan uusiin suuntiin. Sellaisia kirjailijoita olisi löytynyt paljon ja saman Ruotsin Akatemian antaman kuvauksen alla.
Ei Clezio tätä suuntaa enää ole edustanut aikoihin sen enempää kuin Paavo Haavikko nuoruutensa intohimoa, kun runomitta ja radikalismi vaihtui kitisevän vanhuksen virreksi. Clezio löysi lopulta hyvin varhain tyylinsä ja on pysynyt sille uskollisena, ehkä muuta mahdollisuutta ei lopulta ollutkaan, ja se kannatteli yli neljän vuosikymmenen aikakauden, 40 romaanin rakenteen ja palkinto tuli ihmiselle, jonka ranskalaisetkin voivat sietää ja hyväksyä, eikä synny kansallista kirjallista kapinaa.
Lama-ajan alun Ruotsin viisas valinta ja Annikki Suni kääntäjänä töihin tavoitteena saada joulumarkkinoille “Ourania” meksikolaisena kertomuksena luettavaksemme. Kyllä se kannattaa kääntää ja lukea olkoonkin, ettei niin olisi tehty ilman nobelia. Se olisi kuudes häneltä käännetty kirja kielellemme. Joskus on käynyt niinkin ettei nobelistin kirjoja ole käännetty kielellemme lainkaan. Nyt sentään jokunen löytyi ja muutama niistä on luettukin. Ei toki kuten Iijokisarjaa, Remestä tai Paasilinnaa. Mutta liki kymmenen prosentti kuitenkin heidän levikistään. Fiksu kansa joka kyllä tietää nobelistinsa.