Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo kertovansa jatkosuunnitelmistaan keskiviikkona, 5.6., maailman ympäristöpäivänämme. Halla-aho ilmoitti asiasta Twitterissä.
Halla-ahon mukaan hän kertoo suunnitelmistaan somekanavilla.
Perussuomalaisten puoluekokous on vajaan kuukauden kuluttua.
Gallupjohtajan ja johtavan oppositiopuolueen puoluekokous on nyt yhtä seurattu kuin historiaan jääneen Jyväskylän puoluekokous kesällä 2017. Perussuomalaisille somekanavat sopivat. Suuret kansanliikkeet ja kansalaismediamme ovat löytäneet myös Suomessa toisensa.
Jakaako perinteinen mediamme ja sen omistajat sekä kansalaismediamme myös kansan kahtia, jää nähtäväksi. Juuri nyt kansaa jaetaan kahtia kiitos mediayhteiskunnan hybridivaiheen ja hitaan siirtymän kohti kansalaismedian ottamaa asemaa myös poliittisessa päätöksenteossamme, kulttuurissamme ja sosiaalisessa elämässämme.
Talous on se, joka jakaa ja tuo eriarvioisuuden myös yhteiskunnallisiin liikkeisiimme sekä polarisoituvaan ja radikalisoituvaan yhteiskunnalliseen futurologiaan, tulevaisuuden yhteiskuntaamme. Se, jolla on rahaa ja valtaa, ei ole siitä hevin luopumassa köyhemmän tai heikomman hyväksi sekä osoittaen perinteistä solidaarisuutta uudessa yhteiskuntamallissamme.
Kun on rahaa, saa vaikka kirkossa tapella, kerrottiin lapsena. Ja nyt sitten tapellaan ja radikalisoidutaan ilman normistoa ja moraalia. Liki mikä tahansa asia ja aihe kelpaa polarisaation välineeksi ja lyömäaseeksi. Fragmentoitunut, pirstaleinen puoluekarttamme joutuu siinä valitsemaan puolensa ja samalla myös yhden asian liikkeinä hyväksymään polarisoituneen yhteiskuntamallimme. Siinä painat joko vihreää tai punaista nappia. Oli perustelut kuinka mutkikkaita tahansa. Puoluekuri hallituksessa on armoton ja polarisaatio vihreän napin painamista viiden puolueen jäsenenä ja mukamas omien äänestäjien asiaa ajaen. Tämä sopi joskus, itsensä ja äänestäjien pettäminen, mutta ei nyt enää, omana aikanamme.
Se ei ole lainkaan tarpeen ja rapauttaa vain moraalia sekä tekee poliitikosta puhujan, joka kääntää omankin totuutensa taitavana puhujana, valehtelijana, moraalittomana pelurina, päälaelleen. Polarisaation syvin syy ja olemus syntyy tästä käyttäytymisestämme. Peluriksi kutsutun persoonallisuuden moraalittomuudesta. Vain noin joka viides meistä kykenee tähän moraalittomaan peliin. EU vaaleissamme ei käynyt lainkaan 60 % vaaleihin oikeutetuista.
Se oli valtaosalle joko moraaliton valinta tai kokonaan tarpeeton omalla kohdalla punniten. Peluri käy vaaleissa varmasti. Valtaosa meistä ei voi sietää kansan kahtiajakoa ja mediayhteiskunnan polarisoitunutta aggressioitamme. Lapsuuteni Suomessa politiikkaa pidettiin näin myös likaisena eikä siihen sopinut osallistua. Tutkijana olen nyt eri mieltä mutta myönnän toki kuinka politiikkaan liittyy moraalitonta peliä.
Kun käytetyt keinot määräävät myös haetut tavoitteet, lähtökohta on nurinkurinen ja palvelee vain valtaa hamuavaa pelin politiikkaa ja vanhoja valtapuolueitamme. Viisi puoluetta kertoo siinä omat pelivälineensä ja halunsa pysyä vallassa. Samalla sillä sitoudutaan siihen osaan poliittista karttaa, jossa polarisoituvat yhteiskuntamme sen sille myöhemmin on osoittamassa.
Se ei ole poliitikkojen istumajärjestys itse sen sopien, kuten Timo Soini joukkoineen oppi katkerasti. Kansan käsi on kärttyisä ja odotusten pettäminen kompromissein ei ole likimainkaan uuden yhteiskuntamallin osoittamaa päätöksentekoa ja vallankäyttöä.
Polarisoituva yhteiskuntamalli ei ole sosiologiaa eikä psykologiaa vaan sosiaalipsykologiaa ja sen ymmärtämistä. Toisin toimien sitä vain ruokitaan ja kärjistetään entisestään, kuten alan professorit kirjoittivat Helsingin Sanomissa (1.6) ansiokkaalla tavalla asiaa valaisten. Lainasin sitä runsaasti blogissani. Se oli hyvä taustoitus sille, mistä on kysymys muuallakin kuin Suomessa tai Euroopassa.
Uusi hybridi yhteiskuntamallina on mutkikkaampi ja moniulotteisempi kuin menneen maailman sosiologia tai psykologia, muuttaen se medioissamme stereotyypeiksi henkilöimällä ja haukkumalla ihmisiä, yksittäisiä poliitikkojamme, kun kyse on yhteiskunnallisista ilmiöistämme ja kansakunnista, kunnista osana maakuntia ja kansakuntaa, lokaalinen osana globaalia. Kyse ei ole silloin maantieteestä eikä sosiologiasta vaan sosiaalimaantieteestä. Ja se on huomattavasti mutkikkaampi tieteenä.
Verkosto- ja klusteritalous eivät siedä ymmärrystä, joka on menneen maailman yhden kanavan ja metsäradion kuuntelemista tai Ylen kanavan katselua. Siihen ei ole enää paluuta. Tämä on viimeinen tuota aikaa edustava hallituksemme. Onnea matkalle, se on varmasti myrskyisää. Ohjelma on luettu ja ministerilista alkaa olla valmis. Se ei ole tästä ajasta lainkaan.
Näillä kuitenkin kansakuntana mennään neljä vuotta. Jokainen on saanut jotakin. Onko ohjelma rohkea tai jopa tyhmänrohkea selviää myöhemmin. Ohjelma antaa myös oppositiolle aseita ja varmasti myös käytetään. Jo kuntavaalit ovat mittaus siitä, miten maa makaa punamullan ja kansanrintaman yhteisellä pohjalla.
Onnella ne laivatkin seilaa ja Suomi takavuosina ajopuuksi mainiten. Maailman myrskyt voi viedä kuitenkin nyt ajopuun suuntaan, jota ei ole oikein riittävästi haluttu korostaa vallan kammareissa. Demarijohtoisen hallituksen on vaikea esitellä sellaista, jossa porvarihallitus on tunnusomaisen aktiivinen.
Keskusta on saanut sen, mitä on halunnut ja vihreitten jälki ohjelmassa on sekin näkyvillä. Mutta missä on se paljon puhuttu kansanrintama tai oikeaoppinen menneen maailman punamulta?
Vasemmiston ja Rkp:n läsnäolo viisikossa on odotettu ja vaalien aikaiset vappusataset olivat luonnollisesti vaalitäkyjä.
Yksi paikka ohi perussuomalaisten ja sillä pääministerin salkku. Se syntyi varmasti tuolla lupauksella. Muutamat tarvittavat sata ääntä. Niihin varmaan palataan myöhemminkin.
Vaalit ja vaalilupaukset sekä toteutuva hallitus eivät saa jäädä toisistaan tavalla, jossa päivä muuttuukin hetkessä yöksi. Takin kääntö jakaen eväitä kaikille viisikon osapuolille jätti lopulta luun jakajan käteen. Rökäletappion kärsineen keskustan tulo hallitukseen oli kallis kauppa, josta punavihreä vasemmisto pyrkii hyötymään ikään kuin oppositiossa istuen.