Suomen Kuvalehti kertoo jo kansikuvallaan kuinka lehmä on ympäristörikollinen numero yksi. Jotain on tehtävä Ylä-Savon Nokialle ja valmiina on ilmastolehmä. Sen tuotteilla kulkevat biokaasuautot ja maidosta valmistetaan myös uudet hajoavat muovitkin. Mutta mikä ihme on tämä Ylä-Savo ja savolaisuus joka tuottaa tällaisia uusia innovaatioita yhtenään?
Olen syntyisin yläsavolainen ja vieläpä sen ydinkeskustasta. Rakensimme sinne Ylä-Savon Instituutin liki väkisten Sonkajärvelle ja malliamme kopio sitten myöhemmin Helsingin yliopisto Mikkelissä ja Seinäjoella. Kuntien ylläpitämä instituutti on kuitenkin monin verroin virkeämpi kuin valtion yliopiston rakentamat.
Kaavoitustakin oli syytä opiskella uudella tavalla ja viedä opiskelijat kiertämään Ylä-Savoa talosta taloon ja GIS -karttoja käyttäen. Ounasjoella ja Iijoella oli opittu miten jokilaaksot hoidetaan ja koskisodat lopetetaan. Levi rakennetiin Sirkan altaan sijasta ja Loimijoen agropolis oli maan ensimmäinen internet jo 1980-lvulla agronetin nimeä kantaen sekä maailmalle agropolis -strategiana leviten. Teknopolis ja ekopolis olivat jo aiemmin esitelty Oulussa, piste Iin päälle ideakilpailun kautta tuotu Iijokilaaksoonkin. Häme Loimijokilaaksona oli hitaampi kuin Ylä-Savo ja sen instituutti. Miksi? Koetan valaista.
On Ylä-Savossa muutakin kuin nautoja. Metsiä ja järviä, saaria ja sitten uskomaton kieli, murre, jolla oppivat lobbauksen. Kahden kulttuurin välille kehittyi vuosituhansien aikana geenisvaranto, jollaista voi tavata vaikkapa Pohjois- ja Etelä-Amerikan välillä luonnossa liikkuen.
Pysyäksesi hengissä, sinun on voitava muuttua tavalla, joka mahdollistui vuosituhansien aikana. Opittu ja sosiaalinen pääoma ja muisti on paljon nuorempaa kuin geneettisesti peritty. Ja kieli on niistä tärkein ihmisenä verkostonsa ja yhteisönsä rakentaen.
Körttikansa on huomattavan joustavaa ja kielessä ei käytetä negatiivisia ilmaisuja. Britit tunnetaan parhaimmillaan samankaltaisesta kielestään. Siinä tulkinta ei toki jää kuulijalle vaan vastapuoli käyttää sellaista tunnustelevaa, ”small talkin” kaltaista puhetta, jossa vastapuolen siirto ohjaa omaasi, kuten shakkipelissä. Muusikot ymmärtävät tämän sanottaessaan sävellyksiään. Sibelius ei tykännyt tästä ensinkään. Se kun tahtoo mennä väärin ja virheellisessä järjestyksessä.
Shakkitarina kirjana oli niitä, jotka tuli lukea Ylä-Savossa jo varhain ja oppia samalla runojen lyyrisen kielen käyttökin, lausua runonsa oikein ja ymmärtäen sanoman painotukset. Veikko Vennamo poliitikkona oli tupailloissa puhujista paras seurattava runoillen lapsena Ylä-Savossa.
Pikku Prinssi luettiin sekin jo lapsena. Aikuisille tarkoitettu satu. Juhani Ahon lastut ja Minna Canthin kirjat olivat tylsiä verrattuna venäläisten kertojien kykyyn kirjoittaa ja kerrostaen sanavarastoaan juuri brittien tai ranskalaisten kerrontaan.
Juutalainen tapa tehdä kertomuksensa oli usein taustalla, oli kirjoittaja Yhdysvalloista tai Nobelisti Afrikasta. Usein kirjoittaja olikin yllättäen neekeriorjien jälkeläinen. Geneettinen kieli oli mukautunut uuteen vaiheeseen ja ensimmäinen tällainen presidentti Yhdysvalloissa tunnettiin loistavana kirjoittajana.
Näin antropologisella vedenjakaja-alueella, jossa on lisäksi miekalla piirretyt rajat, löytyy usein poikkeuksellista lahjakkuutta sekä selviytymistarina, jonka kohdalla on Suomessa syytä pysähtyä haettaessa kansakunnan omaa kertomusta ja historiaamme. Nautoja, jotka tuottavat satoja tuotteitamme.
Miekalla piirtäneen kertomukset eivät ole likimainkaan oikeita ja niihin liittyy poikkeuksetta poliittista väriä, geopolitiikka, ja ovat voittajan kirjoittamaa satua ja totuuden vääristelyä. Niin nytkin seuratessamme, miten hallituksemme syntyi, millaisen hallituksen saimme ja kuka tuon tulkinnan tekee.
Tutkijalla ei ole tieteensä kanssa niin suuria paineita pyrkiä vakuuttamaan lukijoitaan totuudellaan kuin poliitikolla. Se on syytä muistaa kun vertaamme keskenään tiedettä ja sen meille uskottelemaa totuutta poliitikon vakuuttamaan omaan totuuteensa.
Savolainen tapa kertoa totuutta ei ole tulkinallisesti sama asia sekään kuin hämäläisen tai pohjalaisen puhetta kuunnellen. Se että viisas vaikenee ja tyhjät tynnyrit kolisevat eniten, saattaa olla usein lähempänä totuutta kuin arvaammekaan. Sen minkä lapsena oppii, sen vanhana taitaa, ja kielen kanssa olemme aina sidoksissa juuri opittuun.
Emme peri kieltämme vaan hankimme sen ja se on kaiken ajattelumme taustalla, tunnesanoina myös tunteittemme tärkeintä aineistoa. Mitä rikkaampi sanasto, sitä suuremmat tunteet, mutta myös kyky käsitellä tunteita, kesyttää sanojaan ja niiden tuottamia tunteitamme.
Savolaisen elämä ei ole siten staattinen asia. Savolainen, joka ei kyennyt muuttamaan mieltään, löysi itsensä joko hautausmaalta tai mielisairaalasta. Näin myös oman sukuni juurten kohdalla. Sukunimi liittyy luostarilaitokseen ja sen juuriin, sille veronsa maksaneisiin purjekuntineen. Savossa liikuttiin veneillä ja ne olivat suuria. Airon paikan sai työllään tai veronsa maksaen.
Elämä ei ollut helppoa ensinkään. Asuttiin saaressa, jota ei voinut linnoittaa, ja vesiä purjehti kauppamiehet, ryöstäjät, viikingit ja kaiken maailman käännyttäjät. Kun nouset Kuopiossa Puijon tornin huipulle ja katsot ympärillesi, ymmärrät mitä tarkoitan. Ympärillä on pelkkiä saaria, sisämaan saaristoa. Teitä ei ollut eikä siltoja. Metsiä ei haravoitu, kuten nykyisin Yhdysvaltain presidenttikin sen ymmärtää. Helpointa oli kulkea harjujaksoja seuraten. Käy kokeilemassa liikkumista Koillismaan kansallispuistoissamme ja huomaat miten hankalaa se voi olla. Kelottuneita puita makaa kaikkialla kuin sodan keskityksen jäljiltä.
Harva savolainenkaan oli kuitenkaan niin sukkela sanoistaan, että olisi ehtinyt lyhyen elämänsä aikana nauttia siitä. Niin lyhyt elämänkaari oli, syttyi ja sammui kuin valo yössä. Niinpä sille oli etsittävä myös kyllin arvokas kohde, jotta se oli riittävän arvokas elettäväksi. Tykin ruuaksi joutuminen ei ollut sellainen Savossa eläen.
Sekään ei sopinut savolaiseen antropologiseen vyöhykkeeseen, että olisi eletty vain osa elämästä, tai että se olisi ollut vain ongelma ratkaistavaksi. Savolaisen elämä oli todellisuutta, joka oli koettava, jossa aika taas paransi sen, mihin traumaattisten kokemusten kohdalla järki ei kyennyt.
Siksi juuri aika oli tärkeä suure savolaiselle ja oma aikamme niistä merkittävin maailmankuvaa muuttaen, jälleen kerran. Vieraalta ei kysytty, mistä tulet, vaan minne menet ja puhuttaessa huvittavia olivat ne savolaisen vastaukset, koomiset kommellukset, jotka tapahtuivat jollekulle toiselle, ei koskaan savolaiselle itselleen.
Kun Savossa elämä oli ollut ilontäysi tragediaa, joillekin virkavelvollisuus ja aiemmin myös kokeellinen yhteys luontoon, joka myöhemmin katosi, oli hyvä että oli myös savolaisia hyväntahtoisia valheita, joilla matkamiehen elämää saattoi keventääkin.
Savoon saapuminen kun ei merkinnyt toki kidnappausta, joutumista orjuuteen, kuten jossain etäämpänä tapahtui, jossa kukaan ei kuunnellut muita, ja jossa hetken asuttuaan vieras ymmärsi myös miksi näin tapahtui.
Ylä-Savossa sait tehdä mitä halusit, eikä sinua pidetty narsistina, kylähulluna ehkä. Jos pidit karjalaisena jotain asiaa todellisuutena, siihen ei puututtu, se saattoi hyvinkin maistua myös myöhemmin leivältäkin.
Innovaatio ja luovuus sekä leipä olivat samaa käsitettä. Jos taas tapana oli tulijalla vaeltaa mukamas toiveesta toiseen, tai ehkä jopa nautinnosta nautintoon, hänen elämänsä oli tyytymättömän ihmisen elämää, eikä sitä paheksuttu.
Ymmärrettiin toki kuinka nuori ihminen nyt pelkää elämää ja ikääntynyt kuolemaa. Taiteile sitten siinä välillä, ja kun olet henkisesti lopulta kypsä, olet jo fyysisesti kyvytön. Antropologinen ja luonnonmaantieteellinen raja sekä siinä syntynyt kieli oli yläsavolaiselle kaiken tämän opettanut.
Kun savolainen teki suunnitelmia, seurasi hämäläisten ja karjalaisten puuhastelua, pohjalaisten uhoamista, hän toki ymmärsi kuinka löysä ja ryhditön elämä ei pysy koossa, mutta se kulkee myös ohi suunnitelmia tehdessäkin.
Juokseminen ei auttanut sekään, kun kartta oli kateissa ja tie muutenkin aivan väärä. Savoon eksynyt vieras kun oli varmasti väärällä tiellä ja eksyksissä eikä kaivannut muuta kuin linnun, joka lentää omilla siivillään. Sellainen lintu ei lennä koskaan liian korkealle edes savolaisen taivaan alla.