Oman aikamme suurimmat ilmastomuutoksen rikolliset ovat suopelloille raivatut peltomme ja niiden kuokkijat sekä maaseudulla vielä märehtivät viimeiset nautamme pieruineen. Jukolan Jussin rötökset on Helsingin Sanomissa (5.7) viimeinkin havaittu ja metropolien pyhässä saasteettomuudessa asuvat ovat sen mediaansa painaneet.
Hukkaan eivät nämä hongat ja ikimetsät näreineen menneet lehteä painaen ja mustetta myrkkynä sinne kylväen omana digiajan sähköisenä aikakautenamme. Meriin valuvat metamfetamiinit ja miljoonien ihmisten jätökset eivät nekään ole turhuutta. Sieltä on hyvä jatkaa Vantaan kautta EU:n kokoukseen kertomaan löydöksestä ottaen polkupyörä mukaan lennolle. Onhan sitäkin ulkoilutettava ellei käytössä ole Audin takapenkkiä.
Ruuhkainen on kaupunki ja sen ilmaa puhdistaa menneen maailman märehtivän lehmän sielu hindujen elämää ja kiertoa ymmärtäen. Eläinlääkäriksi kalliisti koulutettu hoitaa kissoja ja koiria Helsingissä suomalainen takavuosien nautojen ystävä. Se on hyödyllistä kansantalouden ylläpitoamme.
Villit kissat ja koirat luonnossa, kesälomalta sinne unohtuneina, ovat rikastuttamassa vesakoituvia suopeltojemme muuten virikkeetöntä elämää. Seutukunnan taajama on sekin tyhjentynyt jo aikoja ja Hakkarainenkin löysi lopulta paikkansa Brysselistä.
Keskustan kannatus on nyt täsmälleen sama kuin SMP:n 1970-luvun alussa. Siitä on hyvä ponnistaa kilvan demareitten ja punavihreän vasemmiston kanssa maailman turuille. Parissa sukupolvessa osat vaihtuvat. Asiat kääntyvät päälaelleen. Herra antoi, herra otti, kiitetty olkoon Helsingin herra.
Kyllä kansa tietää ja aivan oikein, mutta päinvastoin Timo, kuten Veikko Vennamo aikanaan neuvoi meitä ja Timo Soinia. Tästä on hyvä alkaa Soinin kertoen populismin oudoista teistämme. Winston Churchill taas kertoi, kuinka lohdullista on huomata, idioottien keskellä eläen, että he ovat usein oikeassa. Kiinalaiset taas havaitsivat, kuinka mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhan hoito. Eikä sekään niin kauhean tärkeää ole. Ja hehän sen tietävät, ikivanha kulttuurikansa.
Runsas ja kerroksellinen puutarha sitoo hiilidioksidia ja tuottaa happea pienenäkin pinta-alaltaan kymmenien ihmisten tarpeeseen. Se on samalla esteettinen elämys, mutta myös viisas tapa vanheta, hakea ratkaisuja suuriin ympäristökysymyksiimme muutenkin kuin istuen autossa ja lentokoneessa matkalla kongresseihin ja EU:n kokouksiin. Kun teet siitä vielä digiajan ja klusteritaiteen luomuksen, kuvaat tuotteesi, luonto pelastuu ikään kuin salaa sen omaa sähköistä kieltä käyttäen.
Se ymmärtää sitä siinä missä monikulttuurinen ihminenkin. Se meidät yhdistää ja on antropologian strukturalismia, yhteinen sinfoniamme. Aivan riippumatta siitä, olemmeko alkuperäiskansa, vaiko sivistysvaltioksi itseämme kutsuva onomatopoeettisen kielen käyttäjä.
Yhteydet maailmalla voi hoitaa etätyönä kuten valtaosan työstämme. Kirjan ja mediansa voi tehdä sähköiseksi senkin, ja jos joku tahtoo muistoksi perinteisen printtiversion, senkin voi tehdä yhden kerrallaan tilausten mukaan, JIT (just in time) reaaliaikaisessa maailmassa jo kauan eläneenä. Ei varastoihin bulkkina jättäen ja metsää tuhoten, Hesaria lukien.
On valtavasti keinoja estää, jokainen kohdallaan, egokatastrofin etenemistä muuttamalla omaa elämäntapaansa ja nähden hivenen vaivaakin. Käymällä illalla kalassa, muuttumatta samalla anarkistiksi ja erakoksi muita haukkuen ja syyllistäen tästä ekoteostaan meitä muita julkisuutta keräten, narsistina. Sellainen häiriö kameroitten edessä kirjojaan kaupitellen on kiusallista seurattavaa.
Jokainen sadastatuhannesta järvestämme on tosi vähällä käytöllämme. Laiskuutta ja saamattomuutta se on. Maailmaa voi parantaa hyvin arkisin teoin, ei vain syöttäen propagandaa printtilehtiimme toimittajina tuhansia hehtaareja metsää samalla tuhoten ja haukkuen talonpoikaa Hesarissa suolle raivatusta pellosta.
Sellainen kirjoittelu printtimediaan on vastuutonta touhua ja vain ilkeää ahdistuksen lisäämistä, vastuuta muille siirrellen omista rötöksistä metropolissa eläen ja pilaten ilmastomme. Suo, kuokka ja Jussi olivat ainoa tapa selviytyä hengissä vain muutama hetki takaperin. Kouluttaa lapset Helsingin herroiksi ja rouviksi, ministereiksi. Nyt on helpompiakin keinoja mutta ei välttämättä niin luonnolle puhtaita ja uskottavia.
Nautoja omista päästöistä syytellen, arvottomasta ja vastuuttomasta elämästään metropolin vihreänä elämysmatkailijana näin pisteitä keräten, on sopimatonta maailman miljoonia nautoja näin syyllistäen globaalissa kierrossamme, myös Intiassa nautojamme pyhinä eläiminä vaalien. Tämän vihreäkin propaganda ymmärtää, turhamainen liike, ihmissovinistinen patsastelu uutena puolueenamme, oman aikamme ilmiönä.
Ei ole vihreän ihmisen reilua löytää malka talonpojan silmästä mutta unohtaa märehtijät muualla maailmalla. Olla lokalisti ja globalisti valikoiden kohteensa, jota syyllistää, ja aina maaseudulla Suomessa eläen. Omasta elämäntavastaan ja rötöstelystään luontoa pilaten, miljoonien ihmisten tapaan tuon elämäntyylin metropoleissamme valinneena, vastuuttoman, isovanhempiaan syyllistäen. On kannettava myös reilu vastuukin ja oltava rehellinen naudoille ympäri maailmaa. Ei vain suopellon märehtijöitä etsien Pohjanmaalta ja Kainuusta. Paikallista sovinismiahan se on, ilkeää ja pahansuopaa politikointia.
Tuollainen vääryys huutaa jo taivaisiin. Meren lahdet ja syvänteet ovat hapettomia tai metamfetamiinilla ja muilla myrkyillä Helsingin edustalla pilattuja. SE on jotain vallan muuta kuin viimeisten nautojen pierut suopellon laidoilla märehtien.
Mietitäänpäs uudelleen ketkä Suomessa saastuttavat ja mitä? Tyhjät maaseutukylät vaiko Helsingin, Tampereen, Turun jne. turhakkeet miljoonina metropolien valoissa ja katkuissa eläen ja metamfetamiinista humaltuen, etanolinhuuruisia juttujaan maailmalle levitellen.
Tyhjä maaseutu saastuttaa nautoineen, on vaarana maailman pelastajille, metropoli taas katkuineen ja myrkkyinen on se punavihreän ihmisen pelastus häkämyrkytyksen saaneena ja uuden poliittisen liikkeen löytäneenä sukupuolettomana, onomatopoeettisen ja suvuttoman kielen suojassa kirjoittaen, ja siten myös kasvottomana tyhjänpuhujana muita samanlaisia, samaa tunnekieltä käyttäviä, hämäten. Suomen ulkopuolella se ei onnistuisi. Se on helpoin tapa väistää vastuunsa Helsingissä eläen. Kun etsit vastuun kantajaa sieltä, medioittemme suunnalta, vastassa on aina, EI KUKAAN sekä sukupuoleton ja onomatopoeettinen tunnekielemme.