Näin kirjoittaa Helsingin sanomat tänään (20.7.2019) maailman onnellisimman kansakunnan itkuvirsistämme. Asiaa voi pohtia myös käyden läpi lehden tärkeimmät kirjoitukset suurine kuvineen. Voisiko niistä löytyä vastausta tuohon kysymykseen? Lähtemättä merta edemmäs kalaan ja historiaan. Istuutuen kesän ensimmäisen helteisen lauantain aamuna mökkinsä laiturille ja avaten sinne kannetun Hesarin. Analysoidaan siis lehti mediayhteiskunnan mielialan luojana.
Hesarin pääuutinen on lauantain lomakauden helleviikon käynnistäen luonnollisesti kuvat Adolf Hitleristä kannattajiensa keskellä. Parlamentaarinen koneisto petti ja demokratia tuhoutui. Lue tuttu juttu kolmannen valtakunnan väkivaltakoneistosta ja pääset ainoan kesäisen viikonloppusi ytimeen.
Hitler oli lopultakin historiansa kylvämä siemen, mutta minkä siemenen Suomen kansa kylvi saadakseen luettavakseen tämän lehden? Jopa Forssan kaupunki, helvetin tulirokoksi itsensä nimittäen, ei pääse tällaiseen vauhtiin kuin Jukka Petäjä kirjoituksessaan (HS 20.7. 2019).
Sehän on kuin kulttuuritoimituksen hankkima selkävoitto Weimarin tasavallasta äärinationalisteja esitellen. Oliko demokratiasta vuonna 1933 ylitarjontaa vaiko puutetta, kysyy kirjoittaja. Natseilta puuttui joka tapauksessa kansan ehdoton valtakirja. Presidentti Hindenburg taipui natsien tahtoon.
Mihin tahtoon ja taipumukseen Helsingin Sanomat tilataan ja luetaan heinäkuun helteissä Herran vuonna 2019 lomaillen? Forssan Lehti sentään tyytyy herättelemään vain vuosikymmenisen riidan ikivanhasta makasiinista rumiluksena Loimijoen kauneimmalla paikalla kaupungin keskustassa yhteisenä häpeäpilkkunamme.
Jos jollakin on varaa pitää sitä yllä rakentamatta kalliille maalle pientalojaan, onnea matkaan. Tätä samaa kun on jatkunut jo vuosikymmenet, siinä missä ydinvoimalan rakentamista. Päätös tehtiin joskus 2000-luvun alussa ja nyt eletään kohta vuotta 2020. Ei näin kuulunut käydä. Tuoda tuttua juuttua toisen maailmansodan raunioilta Suomeen ja sen päämedioissamme, Helsingin Sanomissa vuonna 2019, heinäkuun helteillä. Ainoat lomasäät ehkä taas vuosiin. Miksi nekin on pilattava?
Kun lauantaiessee on luettu, natsit sivuutettu, edessä on uusi taival kohti vuoristojuoksua masokistisella vimmalla esitellen. Pääuutinen on kuitenkin keskitysleirissä syntynyt lapsi ja hänen esittelynsä. Ainut suomalainen, jolla on tällainen kokemus, syntyä keskitysleirissä. Se on esiteltävä neljällä sivulla. Mitä muutakaan heinäkuun lomilla suomalainen haluaisi lukea kuin juuri keskistysleireistä? Sen jälkeen kun Adolf Hitler on tapauskertomuksena käsitelty lehden pääesseenä. Mitä toimituksessa on oikein ajateltu? Löytyykö sille myös punainen lankakin?
On aika siirtyä kulttuurisivun pääuutiseen ja häpeän läpi juoksujalkaa rynnivän Rosa Meriläisen eduskuntakautta ruotien. Kuvan on kuin takavuosien mailerimme Tankki Salosen tyylistä. Helmat vain hulmuten ja paukkuen.
Hän taistelee, luonnollisesti hänkin, puhumalla ja kirjoittamalla niin avoimesti kuin ikinä osaa. Samalla kulttuurisivulla ihmetellään, miksi suomalaiset laulavat vain surullisia lauluja ja itkuvirsiään.
Kyyninen kysymys ja artikkeli syntyy toimituksessa tahtomattaan. Jokainen toimittaja kun tekee omaa julmaa jälkeä Suomen suvesta ja sen ainoista helteisistä lomapäivistämme. Ei ajattele lukijaansa lainkaan.
Muista tilata Hesari kotiisi ja lue se heti aamusta ennen hukuttautumista rantalaiturin kupeeseen masentuneena. Eihän tuota lauantain lehteä selvin päin julmine kuvineen läpäise pirukaan. Raivo nousee jo pääkirjoituksen luettuaan. Maha menee lukijalta sekaisin edellisen yön grilliruuastakin.
Jatkoa seuraa politiikan uutisia lukiessaan. Kolme sivua rankkaa tekstiä avioeroista, joiden syyt löytyvät tietysti suomalaisesta politiikasta. Ovat puolisot eksyneet vääriin puolueisiin ja yhteisen värin, punavihreyden puuttuminen, vie avioparit eroon toisistaan.
Puoluevalintoja on verrattu tutkimuksessa vanhempien puoluekantoihin mutta sisällissodan vuosiin ei nyt sentään mennä, kuten Forssassa on tapana. ”Laiton lopulta avioeron vireille ja muutin pois yhteisestä kodista”, kertoo punavihreä nainen kavereittensa painostaessa porvaripojan jäädessä yksin hoitamaan lapsiaan.
Forssassa mukana on myös päihteet, joihin Forssan sisään muuttava nainen joutuu tutustumaan työläiskulttuuriin sopeutuessaan. Ulkoinen painostus on kuin 1930-luvun suomalaisesta leffasta haettu koominen iljetys. Siinä Hämeeseen siirretty tiedeyhteisö on helisemässä ja tuloksena on fataali kiusaaminen perhesurmineen. Sen seuraaminen oli julman leikin loppu vaiheessa, jolloin kaikki kolme luonnonvaralaitosta lopulta ymmärrettiin yhdistää ja siirtää hallinto Jokioisista Helsinkiin. Hämäläinen hallinto ja forssalaiset duunarit työssään oli julma kokemus jopa maailmaa kiertäneelle keski-ikäiselle professorillekin.
Nopeita junayhteyksiä saadaan Forssaan ja Karkkilaan, Porin ja Satakunnan suuntaan vielä odotella, tietää liikenneministeri Sanna Marin ja tarkoittaa kyllä kokonaan muita yhteyksiä. Porin ja Forssan suunnassa voidaan edelleen kunnostaa, vanhan makasin rinnalla, Humppilasta tulevaa kapearaiteista museojunaa. Surra piparkakkutalon kohtaloa ja odottaa, koska viimeinen lähtijä sammuttaa valot museoteatterissamme.
Lehden ainut kesäinen juttu on tehty hätäisesti Naantalissa piipahtaen. Yhtä hyvin se olisi voitu koota Forssassa. ”Tämä ei ole tahdosta kiinni” tietää ministeri Sanna Marin. Kunhan nyt ensin saadaan parkkipaikka asiat kuntoon. Se on varmaan mukana hallitusohjelmassa. Pienin askelin, uudet ministerit, hoitamaan maan asioitamme. Suuret tulevat sitten lähempänä vaalejamme talouslaman myötä.
Estonian oikeudenkäynti on kestänyt sekin vuosikymmeniä. Uhrien perheet hävisivät laivayhtiölle. Kuinkas muuten. Surutyötä voi vielä pitkittää siirtämällä oikeudenkäyntiä seuraavalle portaalle ja uudelle sukupolvelle samalla perintönä. Se on hyvin suomalainen kertomus tämän päivän Hesarissamme. Useimmat suomalaiset ovat tutustuneet sukupolvelta seuraavalle siirtyviin käräjiään ja oikeustaisteluihimme.
Eivät ne koskaan selviä muuten kuin unohtamalla mistä riidellään. Yhtiökin kun ehtii muuttaa moneen kertaan toimialansa ja samalla Suomesta poiskin.
Italiassa mafiaperheiden välinen vihanpito on sukua tälle samalle ilmiölle. Tästä tehdyt sukutarinat ovat kovin suosittuja tänäänkin. Monet suuret romaanit ja elokuvat kertovat tätä saagaamme. Helsingin Sanomat on sekin perinyt mediataitonsa juuri tätä kautta lehtensä sivut täyttäen.
Syntymäpaikkana Stutthofin keskitysleiri liittyy suomalaisten merimiesten elämään. Kyse on sattumasta, jossa tyttären kohtalo on sidottu suvun ja samalla äidin valintoihin. Samoja tarinoita käydään läpi nyt pohdittaessa lasten kohtaloa Isisi joukkojen kohdalla.
Tämän kertomuksen ajankohtaisuus on ymmärrettävä yhtä hyvin hakien vauhtia vieläkin kauempaa ja aina viikinkiajoiltamme saakka. Suomessa kun ei ollut juuri muuta ryöstettävä kuin orjat ja siis naiset.
Kesäkaupunki Naantali tämän kertomuksen jatkona on kevennyksenä harkittu korostamaan Stuthoffin julmuuksia.
Lopuksi kerrotaan, kuinka hirmuhallitsijoilla on yleensä kallis automerkki ja naiset ajavat punaista sähköskootteriaan. Kaikki tämä perättäisillä sivuilla ja samoilla aukeamillakin. Laiturillaan lehteä lukeva avaa sen toisin kuin talvella kahvipöydässä.
Ulkomaiden tärkein uutinen on koko sivun peittävä kuva sikavirukseen sairastuneesta lapsesta. Luiz Philippe on kolme vuotias ja kärsii mm. viruksen aiheuttamasta pienipäisyydestä. Virusta tavataan Kanadaa vaille koko Amerikassa, monin paikoin Afrikassa ja Aasiassa, etenkin Intiassa ja Indonesiassa.
Mikrokefaliaan ei ole, ikävä kyllä, parannuskeinoja. Kannabisöljystä odotetaan helpotusta. Lapsen pysyminen hengissä on jo suuri voitto sekin.
”Jos Jumala suo, kolmen vuoden kuluttua hän ehkä kävelee, puhuu ja tekee kolttosia. Soittaa naapurin ovikelloa ja juoksee karkuun, lopettaa Hesari Oliveira Rabellon haastattelun.
Shanna Hanbury ja Maria Manner ovat tehneet laadukasta työtä lomailevan kansan kesämökeille luettavaksi. Rio de Janeiro on myös minulle kovin tuttu kaupunkina. Minut mm. ryöstettiin siellä ja vietiin lentoliput koneeseen, joka seuraavana aamuna putosi heti Sao Paulosta nousua tehdessään. Kaikki koneessa olijat saivat surmansa.