Innovaation diffuusiolla hägestrandilaisena (Torsten Hägestrand) mallina tarkoitetaan leviämisprosessia, jossa innovaation omaksumisen ja vastaanottamisen leviämissuunta määräytyy taajamien ns. keskusluokituksen ja näiden välisten välialueiden välillä. Innovaatio syntyy yhdessä pisteessä ja leviää siltä portaittain ylemmän luokan keskuksesta kohti alempia ja lopulta taajamien väliselle välialueelle.
Gradientit ovat käyriä, joiden sisällä diffuusio etenee ja on ”vahvempi” lähempänä keskusluokitukseltaan merkittävimpiä taajamia. Innovaatioaalto muistuttaa matalapaineen syklonia ja se täyttyy vaiheessa, jolloin viimeisimmätkin vitkastelijat ovat uuden innovaation hyväksyneet. Leviäminen vain tapahtuu hierarkisessa järjestyksessä pääkaupunkiseudulta maakuntakeskuksiin ja näistä edelleen pienempiin taajamiin sekä lopulta näiden vaikutusalueille periferiaan.
Alueet luokitellaan innovaatiokykynsä mukaan ja joskus puhutaan myös ns. multidimensionaalisesta diffuusiosta, jolloin mukana on seurannassa sekä eritasoisia omaksuja-alueita että omaksujatyyppejä.
Nykyisin diffuusioprosessit ovat käsitteenä muuttumassa. Pääsyy tähän on internet ja sosiaalisissa prosesseissa sosiaaliset reaaliaikaiset ja vurovaikutteiset mediat. Niin ajan kuin paikan kohdalla diffuusiset prosessit elävät uutta vaihetta ja myös niiden mallit ja teoriat joudutaan pohtimaan uudesta näkökulmasta.
Samalla innovaatio ja sen synty osana leviämisprosessia (diffuusiota) on tältä osin muutoksessa. Usein difuusisissa, reaaliaikaisissa innovaatioprosesseissa, niitä ei enää juurikan erotella muulla tavalla syntyvistä innovaatioista.