Helsinkiin toteutettiin talo, Art of Cluster kirjasto. Sen arkkitehtuuri oli kaukana aiemmasta, mutta jotain tuttua siinä oli kuitenkin ja paljon suomalaista puuta. Kun se syntyi, sitä kutsuttiin kirjastoksi jossa lukea, kirjoittaa, hiljentyä ja nauttia sanoista, kuvista, tieteestä ja taiteesta. Ihminen kun ajattelee, näkee unensakin sanojen avulla, symboleilla. Mitä enemmän hänellä on käytössään sanoja, sitä rikkaampaa elämää hän viettää rinnan musiikin ja värien parissa eläen. Oodi palkittiin maailman upeimpana talona, kirjastonamme. Maailman onnellisin kansa oli päässyt pitkälle.
Forssaan suunniteltiin monitoimitaloa, ei kirjastoa vaan koulua, jossa on myös tilaa kulttuurille, etenkin urheilulle ja liikunnalle, musiikin tai taiteen, kulttuurin monitaiteelliselle esittämiselle. Sen tuli korvata vanhat koulut ja olla jotain vallan muuta näiden ikääntyessä rakentajiensa mukana juutalaista, Ruotsista varansa hankkinutta Wahrenia samalla muistellen. Lapsia kun ei heitäkään enää syntynyt kuten takavuosinamme. Uusi monotoimitalo olisi voinut olla muuta kuin nämä vanhat koulumme.
Koulu, kirjasto ja kulttuuri oli muuttunut, urheilijat montaitoisempia siinä missä lapsemme ja heidän kouluttajatkin. Sanat olivat digisanoja ja kirjaimet sähköisiä. Aika ihmisen keksintönä petollisin tähtiin tuijottaen ja ikivanhaa historiaa sieltä lukien.
Uutta taloa suunnittelivat hölmöläiset, psykoterapeutiksi itseään kutsuneet, jotka eivät tunteneet ihmistä. Talon tekijät, jotka eivät tunteet arkkitehtuuria sekä taiteen tuntijat, jotka eivät olleet ikinä yliopiston tai taidelaitoksen ovea avanneet, siellä ammatikseen aikaansa viettäneet.
Sellaisen talon suunnittelu ja toteutus herätti forssalaisissa suuria tunteita. Joku koki sen kouluna, toinen hallina, kolmas paikkana, jossa esittää musiikkia, kulttuuria, urheilla ja toteuttaa forssalaista elämänmuotoa, joko sisäsyntyistä identiteettiä tai sepiteellistä.
Forssassa syntyneet sisäsyntyistä ja tullista tulleet sepiteellistä, jossa mukana on myös jotain omasta sisäsyntyisestä geneettisestä tai lapsuuden kokemuksista. Tullista tulleilla joko koulussa, kotona, yhteisön osana, elämyksinä maailmaa kiertäen, elämän kovassa koulussa symbolinsa hankkineena, sitä uuteen kouluunsa siirtäen.
Sellainen on mahdottoman vaativa talo rakennettavaksi. Pienellä rahalla ja budjetilla. Joku kun haluaisi rahat itselleen, omaan tarkoitukseen ja joku taas omiin harrastuksiin tai ammattinsa tukijaksi. Mahdollisimman lähelle omaa sisäistä maailmaa, ulkoisia tarpeita ja varoen sen viemästä sellaista valtaa tai etuja, joihin oli itsensä vanginnut ja eli niistä sanansa ja ajatuksensa myös rakentaen.
Sellaisen talon, vieraiden sanojen ja ajatusten ulkopuolelle kun ei voinut kurkistaa. Siellä oli pelkkää pimeyttä, musta aukko, joka imi sisäänsä ikuiseen kurimukseen ja helvetin tulirotkoon. Sellainen maailmankuva oli pelottava lasten elää ja syntyä, vanhusten kuolla ja tulla haudatuiksi.
Hölmöläiset kantoivat omaan mökkiinsä ja monotoimitaloonsa säkillä valoa. Kun heitä opastettiin ikkunan teossa, he innostuivat. Ikkunoita tuli valon tulvia joka seinälle ja kohta kymmenittäin. Forssalle kävi näin.
Koko forssalaisten Oodi, monotoimitalo ja Art of Cluster -keskus romahti ikkunoihin ja niiden rakentajiin. He päätyivät takaisin kantamaan säkillä valoa torppaansa, josta väki katosi kohti Oodia ja sen valoisampaa elämää Helsingissä, Turussa ja Tampereella, maailman turuilla vanheten ja lapsensa hankkien, kasvattaen. Se paloi poroksi ja romahti siinä missä niin moni muukin tuossa kaupungissa pihtisynnytetty ideologia, maailmankuva ja sen toteuttajien unelma, Wahrenin ajan muisto. Se toteutettiin jossain kokonaan muualla. Sen pituinen se.