Kuluttajaklusterin roolit

Ekologisen klusteritutkimuksen yhteydessä kuluttajat oli mahdollista jakaa faktorianalyysissä neljään pääryhmään.

Näistä tärkeimmät liittyivät ympäristöarvojen ja –identiteetin merkitykseen sekä yhdyskuntarakenteittemme suuria muuttoaaltoja kuvaaviin ikäryhmiin. Vihreä perusfaktori syntyi lähinnä suurimpien taajamiemme vastaajista ja siellä akateemisista, keski-ikäisistä naisista ekologisina kuluttajina. Se tavallaan dominoi ja muodostaa kulutuksen ensimmäisen vaiheen innovaattoriryhmän ekologisille tuotteille. Ongelmana on se että ryhmä ei välttämättä ole lainkaan innovatiivinen. Sen arvot ovat vain ekologisia mutta innovaatio-ominaisuus puuttuu. Näin ekologinen kulutus ei pääse käyntiin väärän segmentin osallistuessa markkinoiden ohjailuun ja tuotteet jäävät kaupan hyllylle.

Faktoripisteiden ryhmittely syvensi analyysiä ja tuotti kymmenen homogeenista kuluttajaryhmää. Näistä viisi oli mahdollista nimetä pääryhmiksi käyttäen sosiologian ja antropologian postmodernin ihmisen elämänstrategian kuvaamista joko kuljeskelijan (flaneeraajan), turistin, kulkurin, pelurin tai ”telecity” –ihmisen silmin.

Syntyvät ryhmät oli mahdollista asettaa faktoriakseleiden muodostamaan nelikenttään, jossa akseleina toimivat vastinpareina syntyneet faktoriulottuvuudet (I ja II sekä III ja IV). Näistä edellinen liittyy ryhmien fyysiseen, sosiaaliseen ja kulttuuriseen identifikaatioon ja sen muutokseen sekä jälkimmäinen lähinnä normijärjestelmien muuttumiseen (moraali, etiikka, ekologia, empatia). Samalla syntyvät ryhmät kuvasivat innovaatioaaltojen kulkua (ks. innovaatioaalto) ja niiden todennäköistä vaikutusta ryhmiin ja näiden käyttäytymiseen uudessa informaatioyhteiskunnan ”paikattomuuden” ja ”ajattomuuden” tilassa. Aiemmin toisiaan seuranneet innovaatioaallot (syklonit) ja niiden historiallinen (ajallinen) trendi sekä ne yksilötasolla suodattaneet yhteisölliset tai institutionaaliset rakenteet olivat korvautuneet päällekkäisillä ja klusteroituneilla ”sykloneilla”, jolloin samalla katkelmallisuus, pirstaleisuus ja yksilön oma ympäristöjärjestelmä individualistisena kokemuksena lisääntyy ja tulee ymmärretyksi.

Ryhmien kuvaus ks. Luostarinen 2005, Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka
www.mtt.fi/met/pdf/met70.pdf

Ryhmien sisältö vastaa jossain määrin myös soisaalisen median tuottamia klustereita. Ryhmistä tarkemmin julkaisuissa Luostarinen 2009: Uusmedia ja kansalaiamedia verkosto- ja klusteritalouden tuotteina innovaatiopolitiikassa ja Luostarinen 2010: Uusi mediayhteiskunta.