Ilmastomuutos ja sen yhteyteen laaditut teoriat ovat osa maailmanhistorian suurinta huijaustamme. Ei niin, etteikö kyse olisi vakavasta asiasta ja sen hoitajistamme. Ruotsalaisesta tytöstä maailman pelastajana.
Konservatiivi oikeisto ja vasemmisto ovat löytämässä toisensa. Liberaali vasemmisto ja oikeisto ovat etääntymässä toisistaan. Radikaali oikeisto ja radikaali vasemmisto ovat ne, jotka saavat kaiken huomion. Suomessa radikaali oikeisto medioissamme on kielletty mutta radikaali vasemmisto liki kiitelty ilmiö. Sillä on oma ikävä historiansa. Sen toistelu ei ole viisasta jokaisen sukupolven aikana. Juutalaisia ei ole maapallollamme 20 % väestöstä, kuten olemme arvelleet, vaan 0.5 % ja suomaalisia 0,05 %. Molemmat vain näyttävät olevan nyt kokoaan suurempia. Se on harhaa, josta on mahdollista kyllä myös irtautua opiskelemalla matematiikkaa. Se ei ole nerojen laji vaan kenen tahansa hallittavissa.
Toimittaja, jonka kasvuympäristö ja vanhemmatkin ovat 1960-luvun radikaalin vasemmiston tuotetta, ei hevin ymmärrä, miksi Trump tai britit toimivat kuten toimivat. Hän pitää toisinajattelijaa liki rikollisena.
Presidentti Niinistö kertoi puheensa jälkeen Yhdysvalloissa, kuinka Trump muistutti puheineen Snellmania. Niin hän toki muistuttikin. Sitä toimittaja ei ymmärrä vasemmalla lainkaan.
Kun mukana on kasvatus, kasvuympäristö ja radikaalin vasemmiston toimintakulttuuri, Snellman on ilmiönä outo. Näin ei toki ole konservatiivin vasemmiston kohdalla. Konservatiivit ymmärtävät yhteisen historiamme paremmin kuin liberaalit oikealla ja vasemmalla. Näin Niinistön kansansuosio myös selittyy. Ei toki kokonaan, mutta tavalla, joka on ymmärrettävissä 97 %:n lukuna. Sehän on pelottavan suuri.
Niinistö ei osoita sormellaan ääriryhmien ja radikaalien meuhkaamista. Fasismi kun ei ole arvo tai aate lainkaan, kertoi meille inhorealistinakin pidetty Haavikko. Se on ainoastaan TOIMINTATAPA. Sitä tapaa yhtä paljon sekä oikealla että vasemmalla.
Minulle Haavikko edustaa Suomessa Kullervon kaltaista kuvausta kansakunnan historiasta kalevalaisena kirjallisuutenamme. Toki häntä voi verrata myös vaikkapa nietzscheläiseen filosofiaan ja hänen kauttaan yhä laajempaan ketjuun länsimaista ajatteluamme, filosofiaa. Heihin, jotka kertovat fasismin myyvän nyt hyvin, mutta toki myös liki jokaisen sukupolven aikana.
Sen kun havaitsee vain jos on osa tätä kullervolaista arvomaailmaa. Ihminen kun havaitsee vain oman kuvansa. Hän joko rakastaa sitä tai inhoaa. Harvemmin asennoituu siihen välinpitämättömästi, peilikuvaansa. Siitä syntyy joko terve tai häiriintynyt narsismi.
Yksilön kohdalla ilmiötä kuvataan toisin kuin yhteiskunnan. Niitä ei pidä sotkea toisiinsa, psykologiaa ja sosiologiaa, mikro- tai makrotaloutta. Me teemme sitä kuitenkin kaiken aikaa ja hyvä poliitikko osaa käyttää näitä virhekäyttäytymisemme ilmiöitä taitavasti hyväkseen.
Toimittaja ja kirjailija kirjoitta hänkin vain lukijoilleen ja hieman vain avustaen joko häntä tai heitä tekstinsä avaajina. Kaikille se ei taatusti avaudu samalla tavalla. Homeerinen draama, tragedia ja komedia samassa näytelmässä ei ole nykyisin muodissa sekään. Se kun ei voi olla mahdollista liian monen ja monikasvoisen tiedotuksen aikana. Äänekkäin rummuttaja ei menesty yhtään sen paremmin kuin liki tyystin äänetön mediamme.
Niinpä edes Trump ei kykene tviittaamaan muutamalla sanalla Snellmannina esiintyen. Se rooli näyttäytyy pidemmissä puheissa. Trump ymmärtää viestinten käytön merkityksen ja osaa niiden erottelunkin. Hän kertoo kuinka sosiaalinen median on pilannut demokratian. Vienyt sen kriisiin. Ja alkaa kohta käyttää niitä äänien kalasteluun.
Tämä megafoni ei toki pilannut vain demokratiaa vaan myös taloutemme hoidon ja politiikan, perinteiset puolueemme ja niiden vanhan viestinnän. Se ei korjaudu puheenjohtajaa nuorempaan vaihtamalla. Se ei ole myöskään sukupolvikysymys ensinkään. Uusi mediayhteiskunta muistuttaa metsää, jossa nuotion tuli karkasi metsäpaloksi ja siellä latvapaloksi. Hyvästä rengistä tuli todella huono isäntämme. Maailma palaa nyt kaikkialla tai hukkuu samalla. Aivan riippumatta yksilön ponnisteluista.
Ilmiön juuret ulottuvat imperialismin aikaan ja sen seuraukset ovatkin ikävimmät Britanniassa. Iso-Britanniasta on tullut Pieni-Britannia. Globaali maailma on uudessa asennossa ja sitä kuvaa myös nuoren ruotsalaisen tytön valmisteltu puhe Yhdysvalloissa se pitäen. Hänestä on tullut globaalin pelin surullisin pelinappula. Kun kyse on maailmanlaajuisesta ja kiistellystä ilmiöstä, lasten tuonti alttarille muistuttaa ikävällä tavalla Rene Girardin teorioita ja taantumaa pois kristinopin aikanaan jo pois pyyhkimästä arkaaisten uskontojen ja kulttuurien sijaisuhraamisesta konfliktitilanteissamme.
Ja konfliktistahan tässä on kyse jos mistä. Todella aikamme suurimmasta maailmanlaajuisesta propagandan kylvöstä puolesta ja vastaan. Sen ratkaisuun eivät kuulu lapset. Saati yhden lapsen esittely kollektiivisessa, maailmanlaajuisessa konfliktissamme. Hänhän ei voi mitenkään ymmärtää nyt mistä on kysymys. Hänhän on kasvottoman globaalin mediamaailman uhrilammas.
Ruotsalaiset osaavat tämän pelin suomalaisia paljon paremmin siinä missä jalkapallon. He ovat tehneet Suomessa monenlaista käännytystyötä ja myös asein sekä myöhemmin puskurivaltiota itään rakentaen. Heillä ei ole kuitenkaan mitään asiaa Kiinaan. Ei myöskään heidän lähettiläällään.
Ilmiö kun ei ole korjattavissa uhraten naisia tai tyttölapsia, viattominta ristille raahaten. Se aika oli ja meni jo edellisten ruotsalaisten sukupolvien aikana. Sama pätee itään ja Venäjään. Suomalaiset kun tuntevat läntisen naapurinsa kujeet siinä missä itäisenkin. Kaksi lautasta siihen vaaditaan. Puskurivaltio on kielensä kanssa nyt vain taitavampi kuin mihin onomatopoeettisesta kielestä ja luonnosta erkaantuneet naapurinsa. Se selittää myös Niinistön menestystä ja poliittisten instituutiomme nukahtamista, perinnepuolueittemme syvää lamaa ja taantumaa.
Jumalten pelissä globalisaatio ei ole lähelläkään ruotsalaista maailmankuvaa. Trumpin pelissä taas patriotismi ja kansallisvaltiot ovat Suomen kaltaisia ja Skotlanti on siitä briteille myös hyvä esimerkki. Molemmat ovat kaukana siitä kansallisvaltioiden synnystä, johon ruotsalaiset eivät pääse sisälle ilman onomatopoeettista kieltä. Se on suomalaisten ylivertainen etu idän ja lännen välissä toimien. Se selittää Niinistön menestystä myös puhujana YK:n istunnoissa.
Täytyy syntyä Skotlannissa tai Suomessa, haravoida metsänsä. Tämän pelin voittajat kun eivät ole sen enempää patriootteja kuin globalistejakaan. Ei maailma ja sen kulttuurit, yksilöt ja yhteisöt, asetu näin koomisella tavalla kahteen ryhmään ja janalle toimittajan kuvaamaksi stereotypiaksi. Mitä suurempi valhe, sitä helpommin se otetaan vain vastaan.