Suomessa innovaatiot liittyvät läheisesti puhtaasti tekniseen osaamiseen (tieteellistekninen innovaatiopolitiikka, ks. Suomi ja innovaatiopolitiikka) ja usein innovaatiopolitiikkamme yhteydessä puhutaan pragmatismista. Mikä tämä pragmatismi on ja kuinka se on mahdollisesti syntynyt ja siirtynyt Suomeen?
Pragmatismi on filosofinen ja maailmankatsomuksellinen oppi. Merkittäviä ja myös Suomelle tärkeitä 1800- ja 1900-luvun vaihteen pragmaatikkoja olivat mm. Charles Sanders Peirce, William James ja John Dewey. Näistä yhdysvaltalaisista filosofeista pragmatismin perustajana pidetään mm Harvardin yliopistossa toiminutta Charles Peircetä ja hänen ympärilleen syntynyttä metafyysistä koulukuntaa. Taustalla ovat kuitenkin vahvat saksalaiset ajattelijat alkaen Kantin jälkeisestä saksalaisesta idealismista ja Duncs Scotuksen realistisesta metafysiikasta.
Realistina Peirce loi tieteelleen ja omalle työlleen ”käytännön seuraukset” ja totuudelle määritelmän, joka oli tutkimuksen raja-arvona saatu käsitys. Tätä oppia filosofi ja psykologi William James käytti lähinnä funktionalistina ja nominalistina tulkitsi osana yksilön käyttäytymistä. Tämä ajattelu on vieläkin osana suomalaisessa käytännön ”maalaisjärjessä”. Erityisesti koulutuksessa ja opettajakoulutuksessa Jamesin kirjallisuus oli keskeistä myös Suomessa, ja sen voidaan tulkita olevan sosiaalista muistia ja oppimista tukeva järjestelmä. Innovaatioympäristössä tätä maalaisjärkeä (common sense) pidetään vaikeammin muutettavana kuin teoriaa ja mallia, olkoonkin että se vaihtuu hieman helpommin kuin esim. monet treditiot ja dogmit.
Jamesille pragmatisimi oli lähinnä oppi totuudesta ja sen käteisarvosta (cash value) yksilön elämän kannalta. Totuus edusti hänelle ja myöhemmin häntä lähellä olevalle eurooppalaiselle koulukunnalle ideoita, niiden hyödyllisyyttä ja toimivuutta. Jopa uskonnolliset uskomukset olivat ”tosia”, jos ne edustivat elämän kannalta arvokasta ja säilytettävää. Nykykirjallisuuteen viitaten usko on evoluutiobiologin näkökulmasta selviytymisstrategia ja siksi hyödyllinen, meemien geneettistä evoluutiota vastaavana pragmaattisena tuotteena ymmärrettävä (Daniell Benett 2006, Breaking the bell. Religio as a natural phenomenon.)
Piercen filosofia jäi aluksi Fregen, Russelin ja Saussuren tulosten varjoon. Viime vuosina eräiden aikalaisten vääristelemäkin ns. pragmatistinen koulukunta on ollut kasvussa. Etenkin kieliteoreettinen semiotiikka on vaikuttanut strukturismin kautta kulttuuritutkimukseen. Hintikka on tiivistänyt Peircen teorian muotoon ”semantiikka rakentuu pragmatismin varaan”.
James oli poikkitieteellinen ajattelija eikä asettanut kognitiivisia tieteitä ja biologiaa vastakkain. Hänen mukaansa luonnonvalinta ei luo käyttäytymistä itseään, vaan adaptiivisia mielen moduleja, jotka motivoivat käyttäytymistä; geneettistä determinismiä ei ole olemassa (ks. kuva. Ratzelin maisema). James kyseenalaisti kausaliteetin olemassaolon ja keksi mm. termin ”tajunnanvirta”, josta tuli myöhemmin keskeinen käsite modernille kirjalliselle tekniikalle, mutta myös luovalle ja innovatiiviselle työskentelylle yleensä.
Kirjallisuus ks. Luostarinen 2005. Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka
www.mtt.fi/met/pdf/met70.pdf (288 s.)
Webympäristön blogi ja innovaatioprosessit (2007) www.mtt.fi/met/pdf/met102.pdf (558 s.)
Arctic Babylon (2006) (560 s.)
Uusmedia ja kansalaismedia verkosto- ja klusteritalouden tuotteina innovaatiopolitiikassa (2009) (500 s.)
Uusi mediayhteiskunta (2010) (336 s.)