Suomalaiset juhlivat pääsyä jalkapallon arvokisoihin. Se poisti meiltä vuosikymmenisen trauman, kuten Lordi aikanaan euroviisukisojen kehnon menestyksemme. Meillä on edelleen heikko itsetunto ja kansallinen patrioottinen sankaruus kaipaa vahvistusta. Globalismi ja kansainvälisyys ei ole sitä poistanut Euroopassa miksikään, vaan pikemminkin vahvistanut sen tarvetta me-hengen ja yhteisöllisyyden nostattajana.
Se on asia numero yksi pohtiessamme perussomalaisuutta ja sen menestystä populistiseksi haukuttuna ilmiönämme ympäri maailmaa. Ihminen on geneettinen eläin, reviirissä ja yhteisössä elävä, mutta vaatii myös sisäsyntyisen ja takaraivosta kumpuavan rinnalle otsalohkon oivallusta sekä sepitteellisiä tarinoitamme ja urheilussa voittoja. Olemme kilpaileva eläin ja vielä ryhmissä toimien, sosiaalinen saalistaja ja puolustaja samalla. Sitä ei pidä leimata rikokseksi (populus=kansa). Lajin menestys kun perustuu juuri kykyyn toimia yhdessä mutta käyttää myös omia aivojaankin.
Toinen asia ylitse muiden on tapamme oppia. Olemme oivaltava eläin ja samalla meillä on arvot, normit ja jopa laki, perustuslakikin. Pääomista tärkein on kasautuva moraali sukupolvelta seuraavalle. Tällä tiedolla on voitettu monet Nobelit. Voittajat eivät ole pelkästään konservatiiveja.
Nyt jostakin syystä nuoret valmistuvat yliopistoistamme hyvin hitaasti. Omana aikanani valmistuminen vei puoli vuosikymmentä, ehkä vähän yli, nyt liki puolet ei valmistu edes vuosikymmenen aikana. Tähän löytyy useita syitä, jotka ovat pikemminkin ilmiön synnyttäneitä oireita kuin sen juurella olevia ongelmiamme. Sitä kun ei pidetä edes ongelmana.
Sellaista ei ratkaista, jossa hidas valmistuminen on oire useista muista rakentamistamme nopeaa valmistumista viivyttävistä ilmiöistä. Menneen vuosikymmenen aikana jo kuudes hallitus on näitä ongelmia kasaamassa kirjavan kissan mallina ja epätoivoisena yrityksenämme. Olemme menettäneet kokonaisen vuosikymmenen pelkkää poliittista osaamattomuuttamme ja normistoja rikkoen.
Vuosikymmen sitten kirjoitin useita tähän ongelmaamme liittyviä ratkaisuja. Esittelen ensin sen todelliset syyt, en oireita. Niistä eilen luetuin oli tämä, nyt esittelemäni, ja vastaus miksi juuri tätä lukien, löytyy myös avain ongelman ratkaisuun. Aina ei ole syytä löytää uusia ratkaisuja jos vanhakin toimisi.
maanantai, kesäkuu 30, 2008
Koulutusta koko elämä
Koulutuspolitiikan aika palata maan pinnalle
Tänä vuonna yliopistoihin pyrki vajaa 70 000 nuorta. Määrä on reippaasti korkeampi kuin vuosittain syntyvä uusi ikäluokka. Yli 60 000 haki viiteen suurimpaan yliopistoomme ja puolta pienempi määrää 15 pienempään. Yksistään Helsingin yliopistoon hakemuksensa jätti yli 20 000 nuorta. Moni haki toki useampaan yliopistoon ja samalla myös ammattikorkeakouluihimme.
Liki puolet nuorista oli hakemassa humanistiseen, yhteiskunta- tai kasvatustieteelliseen opintoalaan. Luonnontieteet ja tekniset tieteet kiinnostivat enää noin neljännestä hakijoista. Vuosikymmenten saatossa on tapahtunut raju muutos. Yksityiskohtana kiintoisaa on että taidealoista teatteri ja tanssi veti hakijoita saman määrän kuin koko maa- ja metsätieteellinen luonnonvara-ala yhteensä. Edellisestä vuodesta piskuinen kuvataideala oli liki kolmenkertaistunut ja taideteollinen lähestyi oikeus- ja lääketiedettä hakijamäärissä. Innovaatioyliopiston apua tarvitaan pikaisesti.
Uusia tämän vuoden ylioppilaita sisään pääsevistä on alle 40 % ja monin paikoin se jää alle 15 %:n takavuosien kiintiöuudistuksista huolimatta. Pienissä yliopistoissa hakijoista alkaa olla pulaa. Naisten osuus hakijoista on 70-80 % ja sisään päässeistä yli 10 % korkeampi. Paikoin naiset valtaavat miltei kokonaan ainelaitosten vuotuisen uuden opiskelijakiintiön. Näin on jatkunut jo vuosia. Mieseläinlääkäriä on vaikea löytää maatalouden pariin valmistuneiden jäädessä hoitamaan lemmikkejä Helsingin seudulle.
Trendikkäät alat kiinnostavat ja samalla lukion merkitys on horjumassa peruskoulun jälkeisenä opiskelupaikkana. Monelle lukio onkin kakkosvaihtoehto ammatillisen koulutuksen jälkeen. Karsinta suosituimmille aloille ammattikorkeakouluissa on kohta yliopistoa ankarampi. Kun naisten annettiin vallata yliopisto se samalla muuttui yleissivistäväksi ja suosiotaan kasvattivat etenkin ihmistieteiset humanistiset, kulttuuriset taideaineet sekä yhteiskuntatieteiset ja jossain määrin myös politiikkatieteiset alat. Miesten akateemista uraa ohjaa usein Nokia. Se panostaa tutkimukseen monin verroin Suomen Akatemiaa enemmän. Suomessa koulutuspolitiikan kriisi on samalla yhteiskunnan kriisi.
On omituista ajatella kuinka Suomi menestyisi jatkossa ilman lääkäreitä, hoitajia, juristeja, insinöörejä ja maa- sekä metsäalan, ympäristön laajasti taitavia luonnonvaraosaajia. Toki leikkauksia on esitetty nyt naisten suosimilla tieteiden opetusaloilla, mutta mitä merkitystä niillä on jos hyviä hakijoita ei enää löydy myös työmarkkinaosapuolia kiinnostavilla koulutuspolitiikan perinteisillä kärkialoilla. Selittääkö juuri tämä perinteisten luonnontieteisten ja teknisten sekä ekonomikasvatusta antaneiden yliopistojen heikon sijoittumisen tutkittaessa yliopistojen keskinäistä menetystä Suomessa tieteen perinteisin argumentein (Kivinen, Hedman & Peltoniemi). Onko näitä aloja ryöstöviljelty tieteen kustannuksella?
Petri Koikkalainen pelkää (HS 30.6) kuinka ”yleissivistävän” yliopistokoulutuksen leikkaukset opetusministeriössä vuodella 2012 ovat ylimitoitettuja ja niitä tulisi muuttaa. Kärjistäen hän kuvaa kuinka yliopistoistamme on tulossa insinöörejä, juristeja ja ekonomeja tuottavia laitoksia tehotaloudelle ja tämän yhteiskunnan kolhut paikataan lisäten lääkäreitä ja sosiaalityöntekijöitä.
Kun koulutus on välitön osa työelämää ja suoritamme lukuisia koulutusohjelmia, verkottuneet yhteiskuntamallit ohittavat perinteiset urasuuntautuneet kouluttautujat. Tällöin on vaikea sanoa mikä on paras yleissivistävä pohjakoulutus. Joidenkin mielestä se on luonnontieteinen, toiset korostavat humanistisia ja yhteiskuntatieteisiä aloja ja joku ehkä filosofiaa. Kun perustutkinnon voi suorittaa yliopistossa neljässä vuodessa ja väitellen kahdeksassa, sen osuus koko työelämän 40 vuodesta on lopulta vain noin 10-20 % ja vanhenee sisällöltään nykyisin muutamassa vuodessa.
Oppimisesta ja kouluttautumisesta onkin tullut jo pysyvä osa aikuiselämän ajankäyttöä ja koulutusinstituutioiden on sopeuduttava tähän elinikäiseen kouluttautumiseen myös työssäkäyvien ja ikäihmisten kohdalla. Se on kansantaloudellisesti ja innovaatiopoliittisesti hyödyllisin investointi ja tähän suuntaan yliopistojamme on kehitettävä ottaen huomioon työvoiman kysyntä rinnan erikoistuneiden professioiden että yleissivistävien, usein tutkimuspainotteisten alojen kanssa. On oltava avoin sille että tieteet tarvitsevat toisiaan, ihmiset tukea myös koko elämänkaaren valinnoilleen ja että koulutusfilosofia palauttaa heidät maan pinnalle.
Ps.
Espanjan jalkapallohistorian toinen Euroopan mestaruus oli 69 -vuotiaan valmentajan Luis Aragonesin uran tähtihetki. Kun ikuinen alisuorittaja Espanja edellisen kerran menestyi arvoturnauksessa Luis oli 15 -vuotias pojan koltiainen. Mihin tämä huippuja tuottava Euroopan Brasilia jalkapallokansana katosi 44 vuodeksi?
Luis Arangones on parhaassa iässä valmentamaan joukkueen mestariksi. Historia tuntee toki lapsineroja ja huippu-urheilu on heitä täynnä. Wolfgang Amadeus Mozart ja suomalainen Toivo Kuula olivat 35 -vuotiaita säveltäjiä kuollessaan. Franz Schubert 31-vuotias.
Mitä nämä nerot olisivat ehtineet, jos olisivat saaneet elää vaikkapa Jean Sibeliuksen ikään? Mitä taas Sibelius oli saanut aikaan 30-vuotiaana tai vaikkapa Mannerheim, Kekkonen tai miltei kuka tahansa tuntemamme suurmies? Ei mitään!
Miksi omaan aikaamme liittyy omalaatuinen paradoksi ihailla nuoruutta, hakea poliittisia tähtiä ja johtajia 30-40 -vuotiaista naisista, kun kaikki viisaus on kuitenkin vanhemmissa ja iäkkäämmissä naisissa? Poliittinen johtajuus, sosiaaliset taidot ja kyky hahmottaa suuria kokonaisuuksia, toimia visioivana valmentajana ja päätöksentekijänä, paranee iän myötä eikä ole edes mahdollista ilman elämänkoemusta ja hankittuja uusia taitoja. Monen tieteenalan tietojen yhdistämien ja lukuisat väitökset vaativat aina aikaa eikä nuoria saa polttaa kuten Mozartille tapahtui. Ihminen ei ole koneen osa tehotaloudessakaan. Nerous ja luovuus eivät taas ole ihmeitä vaan työllä saavutettavia voittoja, joissa kirous voitetaan lopulta ajan kanssa Espanjan tapaan ja oikean valmentajan johtaessa orkesteria.
Miksi me emme käytä Luis Arangonesin tapaisia fyysisesti ja henkisesti täydessä toimintavalmiudessa olevia ikäihmisiä ja kouluta heitä edelleen poikki- ja monitieteisesti? Ei uuden oppimien ole ikäihmiselle ongelma, pikemminkin vanhan poisoppiminen. Ja usein tämä vanha tieto on käyttökelpoisempaa kuin uusi pintatieto. Seniori löytää aina sellaisia oikoteitä, joita juniori ei voi edes tuntea. Asioiden yhdistäminen ja uusien luominen ei ole mahdollista, jos ihmisellä ei ole joko tajunnassa tai piilotajunnassa hankittuja ”palikoita”, joista uusi kokonaisuus rakennetaan. Uusi teknologia vain helpotta tätä prosessia, eikä ole ikääntyvälle ”ongelma” kuten virheellisesti näkee väitettävän.
Mitä koko evoluutio-oppimme isä Charles Darwin oli saanut aikaan 30-vuotiaana? Entä koko sisäisen piilotajuntamme ja uniemme isä Sigmund Freud? Ei yhtään mitään! Pablo Picasso teki pitkän uran ja senkin huippu ajoittuu lopulta vanhuuteen saakka. Useimmat nobelistit ovat olleet tuotantonsa huipulla niin kirjailijoina kuin tiedemiehinäkin hyvinkin iäkkäinä.
Ihmisen ikääntymisen muutosta on oivallettava käyttää oikein etenkin yliopistoissa ja sen työelämää luovalla tavalla palvelevissa ammateissa. Tässä on työsarkaa tuhansille tutkijoille ja kouluttajille, hoitajille ja lääkäreille suurten ikäluokkien vanhenevassa Euroopassa, Japanissa, puolessa globaalia maailmaa ja nyt etenkin Suomessa.