Raimo Rintamäki on saanut runsaasti palautetta kirjoituksilleen Forssan Lehdessä. Etenkin kirkkoa ja seurakuntaa ravistelevat ovat saaneet palautetta. Kun ne sisältävät jo oleellisen, koskien hänen kirjoitustapaansa, en omassa vastauksessani puutu enää hänen kirjoitustapaansa ja lehden tapaan hyväksyä myös henkilöihin käyvän julkisen pilkanteon osana laajempaa puoluetta, kirkkoa jne. koskevaa kirjoittelua.
Niihin kun on jo vastattu. Vastuu jää lehdelle ja sen lukijoille. Oleellista on, että media, joka on myös nykyisin sähköisenä toimiva, ei ole enää sama kuin takavuosien perinteinen paperilehti. Se ei vanhene seuraavana päivänä ja elää koko ajan netissä ja pilvipalveluissa.
Niistä voi lukea vaikkapa mitä Raimo Rintamäelle on aiemmin vastattu. Omani ei enää toista niissä kirjoitettua. Emme elä enää 1970-luvun TV-sarjan Rintamäkeläisten aikaa. Suurten ikäluokkien tapa jäädä noihin nuoruutensa aikoihin ja kirjoitellen eläen väärää vuosisataa, on oman aikamme ilmiöitä.
Ei Häme ja Forssa tee siinä poikkeusta. Viesti maaseudun sisältä voisi olla kuitenkin valoisampi ja samalla helpottaa takaisimuuttoa pienten seutukuntien taajamiinkin.
Se ei saisi olla enää 1970-luvun ahdistuksesta kertovaa kirjoittajineen. Sehän oli syy, miksi sieltä aikanaan muutettiin ja sinne jäi vain peräkammarin poikia.
Nyt tätä käsitystä ahtaasta henkisestä ilmastosta olisi kyettävä muuttamaan ja kohoamaan ensin oikealle vuosituhannelle ja sitten lopulta vuosisadalle ja vuosikymmenellekin. Se ei tapahdu ilman taloudellisesti vaikeita aikoja myös sisäänmuuttoalueillammekin. Paikalliset mediat kun pilaavat kirjoituksineen näiden henkisen ilmapiirin palauttaen netissä lukijamme sotien jälkeisen Suomen ahdistukseen.
Raimo Rintamäelle
Kun raskaana oleva nainen näkee ympärillään runsaasti muita siunattuun tilaan päätyneitä naisia, suoranaisen babyboomin, se on ymmärrettävää piilotajuntamme tapaa keskittyä oleelliseen. Kun Mersun hankkinut mies näkee liikenteessä muita saman auton hankkineita, ja yhdistää sen vielä ”mersupersuihin”, ilmiö on turhanaikainen ja virhekäyttäytymistä biologisena jäänteenämme lajin kehityksestä. Poliitikko tekee siinä kömpelön virheen vasemmalla ja muistuttaa fasistia.
Raimo Rintamäki on kirjoittajana yhdistänyt käsitteet fasismi, rasismi ja paljon muuta nimeeni, joita kantaa noin 40 suomalaista. On siis täysnimikaimojani. Oletan kuitenkin, että hän tarkoittaa juuri yhtä heistä, ei meitä kaikkia. Esko Valtaoja taas ei ole luonteeltaan tiedemiehenä salaoja ensinkään ja olen sen Forssan Lehdessä maininnutkin. Se että häneltä tiedemiehenä, hyvin kapea-alaisena osaajana, kysellään missien ja urheilijoiden tapaan muutakin kuin hänen kompetenssinsa edellyttämää, on aikamme ilmiöitä sekin, mediaviihdettä.
Rintamäkeläiset tuo mieleeni takavuosien TV-sarjan ja Raimo Rintamäen sen yhdeksi näyttelijöistä. En nyt mainitse nimeä. Stereotyyppien rakentelu tätä kautta ei nyt vain torstain 16. päivän Forssan Lehdessä oikein onnistunut. Suurten linjojen ja ikävien käsitteiden yhdistely ventovierasiin ihmisiin ei ole sivistysvaltion medioitten elämää ensinkään ja laskee median arvostusta.
Jos Rintamäki ei ole lukenut yhtäkään tuhansista artikkeleistani tiedeyhteisön julkaisuissa, tai yli sadasta kirjastani, niihin siteeraaminen on silloin epäilyttävää todeten, ettei ymmärrä lukemaansa. Uskoohan sen lukemattakin.
Vaikea sellaista on lukea, joka ei ole populaaria tieteen muuttamista yleistajuiseksi, mutta ei toki silloinkaan kenen tahansa luettavaksi tarkoitettuna. Jos opittuja sanoja on 10 000 ja kirjoittajilla 100 000 yhteistä kieltä ei voi löytyä. Maailma on sanojen vankina mutta niin myös kulttuurit ja pienyhteisömme sekä siellä julkaistavat mediamme.
Rintamäki kun ei kuulu lukijoihini ja kirjoittajan on tunnettava lukijansa ja heidän lukutaitonsakin. Kohdennettava sanomansa juuri heille. Tänään heitä on noin viisi miljoonaa vuosittain. Heistä suomalaisia on joka kymmenes. Se on paljon. Sen suhteellinen osuus vähenee kuitenkin koko ajan samalla kun globaali luku kasvaa. Vaikka absoluuttinen määrä nousisi paljonkin. Tämä pätee myös kaikkeen yrittäjyyteemme sen kansainvälistyessä.
Tätä varten, tutkijan työtäni tehden, minulla on oma medianikin. Sosiaalinen media on taas kaiken kansan media ja poikkeaa perinteisistä medioistamme, joiden seuraamista valikoimmekin. Kanavia on määrätön määrä, toisin kuin 1970-luvulle palaten, rintamäkeläisten aikaan.
Miten rintamäkeläinen voisikaan ymmärtää, tuntien hänen taustansa ja lähtemättä pilkkaamaan, osaako hän ammattinsa ja onko ehkä ammattinsa näköinen tai oloinenkin hämäläisenä kirjoittajana.
Tätä taitoa voi kuitenkin edelleen harjoitella ja yliopiston kampusalueella professori ei ole poikkeava näky, eikä taivaassa enkelit. Forssa nyt vain on eri asia, siinä missä viisikymmentä muuta seutukaupunkiamme maaseutuineen. Ne kaikki ovat omalaatuisiaan ja siinä niiden rikkaus juuri onkin. Sitä on osattava edistää ja ylläpitää.
Jostakin syystä poliisi, taidemaalari, maanviljelijä, nokikolari, metsuri jne. on työssään ammattinsa näköinenkin, eikä siinä ole mitään uutta ja ihmeellistä. Se ei liity mitenkään Rintamäen kirjoituksen otsikkoon (Perusuomalaiset ja sananvapaus), saati käsitteisiin fasismi ja rasismi, jolla hän leimaa kaikki puoluetta vaihtavat ja hänet jättäneet yksin oman pesänsä vartijaksi.
Fasismi on pelkkä toimintatapa ja sitä tapaa niin oikealla kuin vasemmalla, totesi aikanaan Paavo Haavikko, ja mikä minä olen häntä oikomaan. Se ei ole arvo saati normi tai aate mutta lyömäaseena kelvollinen stereotypioita käyttäen ja ne henkilöidenkin.
Oleellista on, että Suomessa perustuslakituomioistuin puuttuu ja sen korvaa poliittinen elin valiokuntana. Samoin Suomen Akatemian toimikuntien jäsenet ovat samalla tavalla valittuja. Korkeakouluneuvosto on sekin vaalien jälkeen täytettävä ja siten yliopistomme ovat osa tätä samaa poliittista rakennettamme virkoineen.
Näin virat ovat meillä poliittisia virkojamme ja sen toteaminen, Ville Tavion tapaan, on Rintamäkeä lukien jotenkin sopimatonta, kuten myös puheet rakenteellisesta korruptiostamme ja hyvä veli verkostoistamme. Ne on korjattava ja sitä varten ovat vaalit ja demokratiamme. Sekään ei saa olla vain enemmistön niskalenkki vähemmistön oikeuksistamme.
Matti Luostarinen professori, dosentti, luonnontieteitten ja ihmistieteitten tohtori ja perussuomalainen kaupunginvaltuutettu