Aika ja sen kuvaaminen vaihtuvina vuodenaikoina, vuorokausina, tunteina ja minuutteina, vaati meiltä yhden ylimääräisen päivän joka neljäs vuosi pitääksemme ajanlaskumme ja maapallon kierron akselinsa ympäri joltisenkin uskottavana myös vuosisatojen kuluessa ajasta puhuessamme. Ajan ja paikan käyttäminen arjen elämän kuvaajana on ollut ihmiselle pragmaattista pohdintaa, jossa maallikkokin pysyy mukana pohdinnoissa. Aika on ihmisen keksinnöistä kehnoin ja ajattelua eniten rajaava ilmiö.
Tiede ja taide eroavat toisistaan nekin sepitteellisinä kertomuksina ja ajan ja paikan vuosisatainen kierto osana ihmisen kulttuurin muutosta on mahdollista pyrkiä kuvaamaan vain tiedettä samalla popularisoiden. Samalla näin menetellen joudumme vääristelemään totuutta.
Kevätkesällä 2010 kirjoitin tekstin, jossa pyrin avaamaan tiedettä, aika- ja aluetieteitä, osana kaupungin, metropolin, syntyä ja sen kulttuurihistoriaa oman aikamme käyttämiin käsitteisiin luokitella maantieteellisiä alueitamme tieteen välinein, käyttäen tietokoneen ja sen mutkikkaasti usein kuvatun analyysivälineistön avaajana Pariisia ja sen bulevardeja.
Käsite Bolwerk on hollantilainen ja kuvaa kaupungin ympärille aikanaan rakennettuja jyhkeitä suojamuureja. Ne rakennetiin puusta, pyöröhirsistä ja niiden suojassa kehittyi sen kaupungin ydin, joka myöhemmin laajeni ja vanha muuri katosi. Se korvautui usein puistoilla ja kehämäisillä teillä ja kaduilla, hevosrattaiden vetämien vaunujen kulkuteiksi. Amerikassa vastaavaa voi tavata vain ikivanhoissa ja kadonneissa kulttuureissa.
Ranskassa näitä kutsutiin bulevardeiksi ja kaupungin laajetessa niistä tuli sisäkkäisiä ja niiden sisäpuolella asuvat ihmiset olivat hekin usein hiven erilaisen ajan ja kulttuurin tuotteita. Näin toki tahtoo olla vielä tänäänkin, jolloin tietokoneemme luokittelevat metropolien ihmisiä ”faktoroiden” asunympäristön mukaan samankaltaisiksi ryhmiksi, klustereiksi. Se ei ole vielä oman aikamme segregaatiota, mutta toki sitä muistuttava ilmiö.
Helsinki kaupunkina on kovin nuori ja kooltaan vaatimaton, jolloin sen ”bulevardit” ovat oikeasti vain puistokatuja. Sen sijaan Pariisissa bulevardit ovat paremmin syntynsä kautta ymmärrettäviä ja edustavat suurten aikakausien ilmiöitä ja ne on myös mahdollista ”faktoreina” (klustereina) nimetä käyttäen näitä apuna (nimeten ne) ajan ja paikan, maantieteen ja historian tulkinnassa ja sen oivaltamisessa.
Faktorit kun bulevardeina ovat kokonaan eri asia kuin käsite ”avenue”, joka kertoo teistä ulos kaupungista kohti maaseutua. Ranskassa usein vielä kovin vaurasta, jossa myös briteillä maatalous ja viljely oli aikanaan lordien harrastus, ei Suomen tapaan pienviljelijöiden ja korpikommunistien sekä SMP:n, maalaisliiton äänestäjiä.
Pinta-alaltaan laaja ja asutukseltaan kovin muusta Euroopasta poikkeava maamme on tässä Länsi-Euroopasta kovasti poikkeava, ja tämä koskee myös poliittisia liikkeitämme ja niiden syntyä, maaseudun ja kaupungin välistä vuoropuhelua ja vaurauden jakautumista, sosiaalisia ja taloudellisia rakenteitamme ja niiden latistamista, yhdenmukaistamista. Sama pätee siihen politiikkaan, jolla maatamme on runneltu viimeisten vuosikymmenten aikana hakien mallit Keski-Euroopasta. Jälki on ollut surullista seurattavaa.
Teemme karkeita virheitä medioissamme vertaillessamme omaa maatamme ja sen alueita, poliittisia tai uskonnollisia liikeitä tai yhdyskuntia Keski-Euroopan vastaaviin rakenteisiin. Tämä koskee myös kieltämme ja heimojamme sekä näiden merkittäviä eroja.
Suomea on viimeiset vuosikymmenet pyritty ajamaan sellaiseen sosiaaliseen ja kulttuuriseen muottiin, josta vain saamelaisilla näyttäisi olevan riittävästi nykyisin itsenäistä, oman identiteetin tajua, joka on erottumassa selvästi muun Euroopan ja myös Suomen maakuntiemme tasapäistävästä ja siihen pakkopaitaan väkisten vievästä globaalista mediakulttuuristamme. Ranskassa tai Saksassa, alueiden Euroopassa, tällainen ei olisi mahdollista. Kaikki eivät siellä puhu englantia ja osavaltiot ovat aidosti itsenäisiä, toisin kuin Suomen maakunnat pienkunnista puhumattakaan seutukuntineen.
maanantai 7. kesäkuuta 2010
Bulevardi
Mikä ihmeen Bulevardi?
Bulevardilla tarkoitetaan puistokatua, jossa keskimmäisenä sijaitsevat ajoradat ja reunoilla puuistutukset, laitimmaisena kevyen liikenteen väylät. Bulevardille käänteinen puistokatu on esplanadi, jossa taas puisto on keskimmäinen ja ajoratojen välissä. Käsite Bolwerk on peräisin hollannista ja tarkoitti alkujaan paalutettua vallin tukkirakennelmaa ja sieltä käsite siirtyi Ranskaan muodossa boulevard.
Bulevardin merkitys muuttui, kun metropolit alkoivat kasvaa ja kaupunkiasutus laajeni vanhojen vallien ja muurien ulkopuolelle, vanhat vallit ja muurit purettiin ja syntyi kaupungin vanhaa keskustaa kiertävät puistokatujen ketjut. Puistojen tehtävä ei ollut niinkään esteettinen saati ekologinen kuin estää vaikkapa toistuvia tulipaloja samalla kun kaupunkirakenteen väljyys kasvoi. Ne eivät olleet enää niin alttiita myöskään kulkutaudeille kuin aiemmin.
Pariisissa puistokatujen nimessä säilyi käsite Boulevard ja myöhemmin vanhojen puolustusmuurien kohdalla sijainneista puistokaduista alettiin käyttää tuota nimitystä ja käsite sekä kaupunkirakenteen muoto levisi innovaation diffuusion tapaan myös meille Suomeen ja Helsinkiin, Turkuun sen palon yhteydessä.
Tavallisimmin Avenue -nimiset kadut johtavat kaupungin keskustasta tai vanhimmasta osasta kohti sen laitoja, kun taas Boulevardit kiertävät vanhaa keskikaupunkia edelleen kehämäisesti, esimerkiksi Pariisissa juuri sisäkkäisinä samankeskisinä kehinä.
Tapa kuvata diffuusiota
Se on tapa jolla voi kuvata myös innovaatiota ja sen leviämistä (diffuusiota) ikään kuin tyvenen järven pintaan heitetyn kiven syntyvää aallokkoa seuraten. Usein diffuusio levisi metropolista toiseen, suuremmasta pienempään, mutta myös metropolin sisällä bulevardeja seuraillen ja pitkin poikittaisia “Avenue” -katuja.
Kun heitämme kiven pitkin järven pintaa, syntyy “leipiä”, joiden määrä voi olla suurikin ja suurin syntyy ensimmäisenä kohdaten kasvavat muut etenevän kiven aiheuttamat pyöreät veden tyvenen pinnan rikkovat aallokot.
Ne kohtaavat helminauhassa toisensa ja yhtyvät klusteriksi. Näin diffuusio eteni vielä ennen internetin tuloa ja kukin uusi aalto oli ikään kuin uusi faktori, ulottuvuus joka yhdisti monia yksittäisiä pienempiä samaa asiaa kuvaavia yksityiskohtia toisiinsa. Samalla syntyi tieteen käyttämä matemaattinen monimuuttujamenetelmä, faktorianalyysi, ja sen monet sovellusalueet.
Ensimmäisenä tieto tuli suurimpiin keskuksiin ja viimeisenä se leikkasi pienimmät ja vaatimattomimmat eikä etäinen maaseutu välttämättä kohdannut tätä aaltoa lainkaan. Muurien suojassa se pysyi toisin kuin Avenuen kautta edeten ja leikaten Bulevardin toisensa jälkeen hevosrattailla tietoa aluksi levittäen. Se oli kaukana reaaliaikaisesta maailmasta ja kuitenkin vain noin sadan vuoden takana omasta ajastamme Suomessa.
Bulevardi entisen kaupunkimuurin kohdalla
Bouledardin nimen sääntöä ei ole Pariisissa noudatettu täysin johdonmukaisesti. Niinpä Pariisin vanhimmasta kaupungista johtaa lähes suoraan pohjoiseen monen kulkema Boulevard Sebastopol ja sen jatkeena Boulevard Strasborg ja edelleen samalta saarelta etelään Quartier latinin pääväylä Boulevard Saint-Michel.
Ne toimivat toisin kuin olemme odottaneet ja muistuttavat sellaisesta yhdyskuntarakenteesta, jossa innovaatio ei ole diffuusinen vaan usein yllättävä ja vastakkainen, jolloin kuljemme helposti eksyksissä, jos sovellamme vanhaa oppimaamme tuohon uuteen ja yllättävään, epäloogiselta vaikuttavaan. Olisi hyvinkin loogista olettaa myös auringon kiertävän maapalloa tai maapallon olevan litteän. Ranskalainen kulttuuri kuitenkin usein yllättää, on luovaa ja innovatiivista.
Sisäkkäiset kehät
Pääosa Pariisin bulevardeista kulkee kuitenkin tutulla tavallaan ja sijaiten entisen kaupunkimuurin kohdalla. Ne muodostavat kolme sisäkkäistä kehää aivan kuten veteen heitetyn kiven kehät vanhimpina ja suurimpina bulevardeina. Ne ovat ikään kuin kolme ensimmäistä faktoria ja niiden kuvattua nimeä, symbolirakennelmaa internetin sisällä nimeten ne flaneeraajiksi vaeltajiksi, pelureiksi, turisteiksi ja kulkureiksi.
Hindut kuvaavat oman veda uskonsa ja saksalaisten, arjalaisten, alun perin sinne viemän rigveda -oppinsa mukaillen tätä ikivanhaa sisäkkäistä järjestelmää ja sen portaita. Kristinopissa tämä sisäkkäisyys tulee käsitteistä Isä, Poika ja Pyhä Henki, yhdestä ja samasta Jumalasta. Tieteessä näitä kehiä ja niiden hilamaisia rakenteita on runsaasti fysiikassa, mutta myös maantieteessä ja taloustieteessä, sijaintiteorioissa vaikkapa Christallerin, Löschin, Isardin ja Dunnin sekä von Thynenin kuvaamina.
Ludvig XIV ja Bastiljin aukio
Vanhimmat Pariisin suuret bulevardit rakennettiin 1670-luvulla, Ludvig XIV:n aikana tuolloin purettujen kaupunkimuurien paikalle. Ne olivat käyneen turvallisuuden takeena tarpeettomiksi ja aiheuttivat ongelmia kaupunkirakenteen kasvavassa muutoksessa, liikenteen ja talouden rasitteina, innovaation diffuusiossa osana Ludvig XIV voimistuvaa dynaamista hallintoa. Tämä liike enteili uuden ajan alkua Euroopassa.
Purettujen muurien paikalle rakennetut uusien bulevardien ketjut, joilla ei enää ollut vanhaa puolustuksellista tarkoitusta, johti suoraan kaupungin keskiosien pohjoispuolitse Place de la Concordelta Bastiljin aukiolle.
Bastilji
Bastilji rakennettiin 1300-luvun jälkipuoliskolla suojaksi englantilaisia vastaan ja sitä käytettiin myöhemmin valtiollisena vankilana. Siellä virui yksinvaltiaalle vastenmielisiä ihmisiä, usein toisinajattelijoita ja uutta luovia innovaattoreita, joiden ainut rikos oli joutua yksivaltiaan ja tämän suosikkien, rakastajattarien epäsuosioon.
Legendoja Bastilijin kauhuista on paljon ja niitä ruokkivat Lettre de Cache-kirjeet, jotka olivat kuninkaan valmiiksi allekirjoittamia, ja joilla annettiin ilman tuomiota vangitsemismääräyksiä vankilan kommendantin mielivallan mukaan.
Myöhemmin Bastilji muuttui hyvien perheiden poikien arestihuoneeksi ja sinne joutuminen oli monelle pelkkä kunnia. Mitä korkeampi tuomittu, sitä ylellisemmin hän Bastilijssa eli. Jo aiemmin purkutuomion ja tavalliseksi tutkintovankilaksi muuttunut Bastilji tuli uudelleen historian sivuille 14. heinäkuuta Ranskan suuren vallankumouksen aikana vuonna 1789. Tuosta päivästä tuli samalla Ranskan kansallispäivä.
Vallankumouksen alku Bastiljista
Bastilijia ei koskaan puolustettu. Linnan tornitykit pysyivät vaiti vallankumouksen alkaessa, linnasta ammuttiin vain pari kertaa kiväärillä ja tykin laukaus kauas ohi ja yli mellakoivan ihmisjoukon. Legenda tornitykkien tulesta tuntikausia kohti ihmisjoukkoa olisi johtanut valtaisaan verilöylyyn ja vallankumouksen loppumiseen. Sellaista ei tiedetä tapahtuneen. Bastiljin valtauksesta tuli valankumouksen alkamisen symboli.
Muutamaa vuotta ennen Ranskan vallankumousta rakennettiin tullivalvontaa varten uusi kaupunkimuuri, Mur des Fermiers generaux, muutamaa kilometriä aiemmin purettua ulommaksi, jolloin sen sisälle jäivät uudet laitakaupungitkin. Uusi aika oli kuitenkin koittava ja muuri jäi lyhytaikaiseksi. Sen kohdalla sijaitsee Pariisin nykyinen keskiosa, jonka sisäpuolelta kiertää toinen bulevardikehä.
Riemukaari
Pariisin suuri Riemukaari rakennettiin 1800-luvun alussa juuri tämän muurin portiksi, jossa keskustasta länteen johtanut, jo alun perin 1600-luvulla rakennettu Avenue des Champs-Elysess kulki muurin poikki. Riemukaarta kehystävä Place Charles de Gaulle ympäröivine rakennuksineen valmistui kuitenkin vasta Napolen III:n aikana. Tämän bulevardikehän varrella sijaitsevat idässä Place de la Nation ja kaakossa Place de l’Italie.
Niinkin myöhään kuin 1840 Pariisin ympärille rakennettiin vielä uusi puolustusmuuri, Thiersin muuri. Muurin sisäpuolelle valmistui Pariisia kiertävä tie, josta käytetään yhteisnimitystä Marsalkkojen bulevardi. Muurista tuli samalla Pariisin hallinnollinen raja.
Tämän uloimman muurin porttien kohdalla on nykyisin joukko aukioita, joiden nimissä on käsite Porte (portti) sekä sen paikkakunnan nimi, mihin tämä portti ja tie johtaa. Porte d’Orleans on siis Orleansiin johtava maantie ja puretun muurin paikalla kiertää nyt 1960-luvulla rakennettu periferian bulevardi, Boulevard Peripherique. Moni on sitä varmaan ajanutkin ja kauniiksi sen havainnut.
Marsalkan sauvan omistajat
Tämä metropolin sisältä porttien kautta maailmalle johtava verkosto symboloi seuraavaa intrenet -ympäristön bulevardiverkoston käyttäjien ehkä tärkeintä faktoria, kaikki edelliset (flaneeraaja, turisti, peluri, kulkuri) yhdistävää veteen syntyvää helminauhaa, ja nimeksi sille olen antanut telecity -blogaajien, sosiaalisen median ja mediayhteiskunnan ytimen kautta syntyvän innovaatiorakenteen ydinosaajien “Porte” tai ”Marsalkkojen bulevardin” -nimen, kuinka vaan.
Kyseessähän on yhteiskunnallinen ilmiö ja “ulottuvuus” ei toki henkilöiden persoonallisuutta kuvaava psykologinen prosessi saati luonnekuvaus jostakin “ryhmästä“. Aika usein näkee näinkin faktoreita tulkittavan, ja silloin havainnot ja muuttujat ovat vaihtaneet paikkaa, tulkinnat ovat vääriä. Faktorianalyysit eivät ole ryhmittelyanalyysejä, vaikka moni niitä käyttääkin usein rinnakkain, ja usein omituisella tavalla yhdistellen tai kuvaten faktorianalyysiä ikään kuin “selittävänä“ analyysinä. Sellainen se ei ole.
Portti periferiaan ja maalle
Myös Bulevard Peripherique sopii “nimeksi” vallan hyvin. Oleellista on, että se johtaa ulos ja sisään, vuorovaikutteisesti, kolmen kehän metropolista, hindujen veda opista ylemmäs, kuinka vaan, ja samalla kohti globaalia todellisuutta ja sellaisen faktorin tai ihmisryhmän toimesta, jollaista maaseudun tai metropolin yhdyskuntarakenne ei ennen omaa aikaamme edes voinut tunnistaa, mutta joka oli kaiken aikaa olemassa ja hyvin tyypillinen juuri Ranskalle, jossa maaseutu on arvossaan.
Sen olemassaolo on oman poliittisen kriisimme syvin olemus ja näkyy myös medioittemme kriisissä. Innovaatioprosessin globaali ja luovin ydin ei ole oikein kiinnostunut puolueistamme ja puolueemme ovat vieraantuneet juuriltaan, kadottaneet ihmiset eikä päinvastoin. Puolueet ovat ikään kuin luisuneet ihmisten alta, ihmiset ovat toki arvoiltaan pysyneet pääosin paikallaan.
Promillen osa ihmisistä
Tieto tästä ryhmästä, sen faktorista, syntyi vasta vaiheessa, jolloin kykenimme yhdistämään riittävän suuren määrän niin muuttujia kuin havaintoja (ihmisiä) analysoitaviksi, jolloin myös pienet bulevardit ja niiden kadut, vähäiset vuoripurot, yhdistyivät yhteen ja oli mahdollista havaita sellainen ryhmä, jossa oli mukana miljoonia ihmisiä, mutta kuitenkin vain promillen osa koko populaatiosta ja jakautuen edelleen pienempiin, Marsalkan portin kautta kulkeviin, erikoisosaamisen tai lahjakkuuden innovaatioryhmiin tai persoonallisuuksiin, joita edellä ei ole kuvattu.
Nämä eivät toimineet analyysin ja hypoteettisen rakenteen edellyttämän innovaation diffuusion säännöin, vanhaa mallia tai teoriaa noudattaen, vaan tuottivat koko ajan itse innovaatioita, operoivat aiemmin yksin ilman periferian bulevardin apua ja yhdistävää voimaa. Lisäksi heitä olin liian vähän määrällisesti faktorianalyysin tai muiden monimuuttujamenetelmien eroteltavaksi. Tarvitaan kuitenkin useampi prosentti, jotta ryhmittelyanalyysit havaitsevat ryhmän tai faktorin selitysaste nousee yli viiden prosentin. Omat aineistomme olivat aina liian pieniä ja kansallisia otoksia näiden ryhmien havainnointiin ja tutkimiseen. Oikeammin emme olleet heistä edes erityisen kiinnostuneita. Meitä kiinnostavat vain suuret ryhmät ja näiden tapa kuluttaa tai tuottaa, olla karjana vaaleissamme.
Nyt sellainen, kriittisen massan syndroomamme innovaatiopolitiikassa, ei ollut enää tarpeen ja löytyi runsaasti portti- ja solmukohtia (nodaaleja), joissa nämä tapasivat toisiaan internetin sisällä operoiden ja tavalla, josta turistit, kulkurit, pelurit ja flaneeraavat vaeltelijat, olivat täysin faktoritulkintoina ja pääkomponenttipisteiden ryhminä ulkona ja toimivat pääsääntöisesti väärään suuntaan näiden uusien avainryhmien kanssa. Politiikan teossa tämä kriisi oli vielä syvempi kuin talouselämässä ja yrittäjyydessä, jossa innovaatiorakenteen avainryhmät jo tunnistettiin, joskaan heitä ei osattu jäljittää globaalisti, tuskin edes paikallisesti.
Bulevards des Marechaux
Marsalkan bulevardia ja sen portteja käyttävän periferian teiden haltijan kuvaaminen on yhdessä ja samassa ryhmässä mahdotonta. Vain joitakin piirteitä siitä voi hahmottaa, ja kohta nekin ovat vanhentuneita ja pois pyyhittyjä.
Innovaatioita ja sen syntyä ei voi kuvata symboliteoilla ja kuvilla tai valmiilla organisaatioilla ja tuotteilla, jotka ovat jo kulutuksessa. Ne kun vanhenevat välittömästi otettuamme ne käyttöön, ja ryhmä on jo kehitellyt omat uudet symbolinsa, josta he myös toisensa tunnistavat toimien samalla äärimmäisen yksin ja individualisteina sekä ulkona perinteisen yhteisön tai yhdyskunnan rakenteistamme.
Heillä on tänään uskomattoman suuri vastuu ja taakka harteillaan, vahva moraali ja eettinen näkemys, jonka jakavat ehdottoman yksin ja sen myös sellaisena sisäistävät ja hyväksyvät vapaina kaikesta ja altruistisina ihmisinä, usein lapsina ja nuorina aikuisina.
Poikkeuksellisen lahjakas tai älykäs ihminen ei voi paeta itseään sellaisiin valheisiin, joista keskiverto ihminen selviää turistin tapaan hakien uusia elämyksiä matkoillaan tai flaneeraajan maailmassa liikkuen ja etsien omat elämyksensä marketin kaltaisesta tarjoustalosta hiplaten siellä jopa ihmisiä, miehiä ja naisia, itselleen sopiviksi kulutustavaroiksi, viihteeksi, ihmissuhdemarkkinoiden pelikentällä aikaansa kuluttaen.
Baudelair ja flaneeraaja
Käsite fleneeraaja (flaneur) on alun perin Charles Baudelairelta (1857), joka kutsui näin Constantin Guyn katunäkymää bulevardilla maalaten sen öljyvärein “kuljeskelijan” silmin sellaisena, jossa postmodernin elämän näkökulmat paljastuvat juuri tyhjän kuljeskelun ja peruskuluttajan kautta katutasossa.
Häneltä käsite siirtyi sosiologiaan ja kulttuuriantropologiaan, ja on lähellä massaturismin tuomasta ihmistyypityksestä. Christopher Lasch (1985) otti käyttöön juuri supermarketin kuvaten näin tämän ihmisryhmän elämää, maailmankuvaa ja katkelmallisia kokemuksia vailla menneisyyttä, jonka erinomaisuutta muilla ei ole mahdollisuus kritisoida, sen enempää kuin turistin tai pelurin elämää omassa pelurin konfliktien maailmassa, tai kulkurin paetessa muistojaan bulevardiaan kiertäen.
Yhteisiä hankkeita tulee ja menee, niistä ei synny kokonaisuutta, eikä osien summa ole koskaan suurempi kuin sen osat erikseen. Flaneeraajan elämässä yhden asian ilmiöt eivät laajene, nivoudu yhteen tai kasva toinen toistaan tukien ja vahvistaen täsmälleen päinvastoin kuin telecity -ihmisten tai innovaattoreiden elämässä.
Näin syntyy flaneeraajan pirstaleinen ja katkelmallinen, tarkastelukulmaltaan kapea-alainen ja pintapuolinen maailmankuva, ensimmäinen faktori ja bulevardin ensimmäinen ja vanhin kehäkatu edustaen muuria, joka on vielä olemassa, mutta piilossa ja ahdistaen ilman päihteitten antamaa hetken lohtua.
Ongelmana on kykenemättömyys vapautua perinteisistä elin- ja ajattelutavoista, palata samaan aikaan traditioon, jossa otettiin vastuu vapaasti ja avoimesti myös yhteisöllisyydestä, toisista ihmisistä. Tyhjä supermarket täytetään katkelmallisilla mielihyvän, kiinnostuksen ja jännityksen palasilla. Poliittinen kenttämme, sen johtavat puolueet, ovat juuri tässä kriisissä hakiessaan äänestäjänsä yhdeltä perusfaktorilta.
Bench ja kuvaruutu ihminen
Bench (1979) kuvasi ensimmäisenä kuvaruutuihmisen ja alkoi lähestyä bulevardin sitä katua tai porttia, joka ohjasi ulos flaneeraajan, tyhjän vaeltajan ja market -ihmisen, turistin ja pelurin kolmelta kehältä kohti marsalkoiden bulevardia sekä samalla ulos tunkkaisesta metropolin kehien maailmasta globaaliin periferiaan, reaaliaikaiseen ja vuorovaikutteiseen prosessiin.
Syntyi viides faktori, viides loikka tyveneen veteen heitetylle kivelle, uusi uljas vesikehä, laajeten ja pysyen hengissä, kun muut jo alkoivat kadota ja talous uupua luonnonvarojen rajallisuuteen, ihmisen ahneuden mahdottomuuteen ja nihilistiseksi muuttuneeseen yltiöpragmaattiseen mielenlaatuun.
Benchin kuvaus prosessille oli pelkkä sattuma. Siinä haettiin ihmistä, joka oli pelkistänyt elämänsä marketin tai turistin, pelurin, flaneeraajan sekä kulkurin rönsyistä ja rihkamasta sekä keskittyi vain kuvaruudun pintaan. Syntyi ensimmäinen aavistus tietokoneajan lapsista, digiaivoisista olennoista, joille oli uskomaton kyky hahmottaa ja kertoa pienpiirteisiä ilmiöitä ja asioita yhdistäen ne samalla holistiseksi kokonaisuudeksi, toisin kuin flaneeraaja, market -maailman onneton kulkuri bulevardeja kiertäen ja kehältä ulos koskaan pääsemättä.
Itselleni ilmiö oli tuttu traumaattisia elinympäristömenetyksiä kokeneiden allasevakkojen maailmasta, jotka Lapissa, Lokan ja Porttipahdan altailla, Madetkosken, Korvasen ja Rieston kylissä, Afrikassa Voltan ja Kariban järvien rannoilla, olivat menettäneet koko maailmansa, myös sen pyhät vainajien henget, maailmankuvansa, altaan alle ja elivät nyt orpoina ja ilman juuriaan, identiteettiään, sadistisen maailman hylkiöinä.
Juurettomuuden julma kosketus
Tuhannet ihmiset Voltan ja Kariban yhteydessä menehtyivät kokemukseen, moni Lokan ja Porttipahdan allaskylissä asunut ei selvinnyt pakkomuutostaan koskaan.
Ihmisen ympäristösuhde on hyvin yksityinen alue, jossa flaneeraaja kohtaa turistin tapaan elämyksensä ostosgalleriassa tai marketissa ikivanhana luontokokemuksena tai individualisti uskonnollisen elämyksensä. Kun se viedään kokonaan pois, kokemus on julma, sadistinen. Tällaista tapahtuu tänään paljon ja tahallisesti niin työpaikoilla kuin kodeissamme, yhdyskuntarakenteen muutoksissa.
Telecity -nuorten kohdalla jo lapsena omien merkkien tunnistaminen syventää syntyvää kuvaruutu kokemusta, vahvistaa ja monipuolistaa sitä, on turvasatama ja vapaan reflektoinnin ensimmäinen kohde. Tällä ryhmällä sosiaalinen ja fyysinen ympäristönäkemys, ikivanha geeniperimämme, on lähellä vahvaa ja monipuolista kokemusta kuvaruudun pinnasta vahvistettuna omalla identiteetillä ja poikkeuksellisen runsaalla mielikuvituksella, jota kuvaruudun tapahtumat ovat rikastuttaneet.
Tätä äärimmäisen vapauden tunnetta, bulevardien kehistä irtautuvaa, ohjaa vain kuvaruutu, portti pois viimeisestä marsalkkojen bulevardista ja ulos siitä vankilasta, joka turistilla on vielä kolmannen bulevardin kehällä paradoksaalina tavoiteltuna ja turvallisena “kotina” ja Bastiljina sen legendojen tapaan värittyen.
Tätä samaa ilmiötä on pyritty jäljittämään monissa vankilapakoja kuvaavissa yhteiskunnallisissa elokuvissa, mutta myös elävässä elämässä ja uskonnoissa, liki kaikissa filosofisissa rakennelmissamme ja niiden kehissä, joskus heksagonaalisissa kiderakennelmissa, fysiikassa ja Christallerin, Löschin, Isardin tai Dunnin malleissa.
Portit ja muurit vaihtuvat bulevardeiksi
Kuvaruutu -ihmisten kohdalla bulevardi alkaa faktoriulottuvuutena ikään kuin muurien murtumisen kautta, bulevardin syntymisestä ensin sen paikalle, jolloin lopulta lapsen äärimmäistä vapauden tunnetta ohjaa vain kuvaruutu, keskittyneen tarkkailun ilmapiiri, joissa tietokoneen näyttö tai television kuvaruutu ovat neutraaleja toisin kuin turistin, flaneeraajan ja pelurin ympäristössä, kulkurin kaiken pois sulkevassa muistossa ja ahdistuksessa.
Kun koko bulevardi rakenteena muuttuu, kehät katoavat, tämä ryhmä alkaa hakea paljon enemmän kuin vain elämyksellisiä tuotteita tai kokemuksia, ihmissuhteita. Ihmisen kehittyneestä “digiajan” kyvystä käyttää aivojaan ja fantasiaa jo lapsena syntyy fiktiivinen ja luonnollisella tavalla globaali ympäristö, sosiaalinen kenttä ja yhteisö, elämä vailla muureja. Vapaan ihmisen vapaa maailma myös sen emotionaalisena kokemuksena ja ilman päihteitä sosiaalisen kentän reflektoinnissa ja hyvän olon, onnen tunteessa.
Innovaatioprosessissa telecity -pelkistykset johtavat pienryhmiin, joissa klusterit ovat bulevardien porteilla, faktoriakseleiden ikään kuin leikkauspisteissä muutettaessa havainnot faktoripisteiksi ja seurattaessa niiden sijoittumista rotatoiden samalla faktoriakseleita. Kuvaruudun pinnalta sen näkee tähtisikerminä solmukohtien kohdalla ja syntyen Kiinasta, Intiasta, Italiasta, Saksasta, Suomesta, Yhdysvalloista, Brasiliasta. Tänään aamulla kymmenen uutta tähteä paistoi Italiasta, tervetuloa joukkoon.
Näissä ryhmissä omien merkkien tunnistaminen on helppoa, innovattorit ja uuden rakentajat luovat koko ajan uutta ja muuttavat sitä maailmaa, jossa flaneeraajien, turistien, pelureiden ja kulkureiden elämä bulevardeilla muuten jäisi vaille muutosta, staattiseksi. Tämä koskee sekä teknistä, taloudellista, sosiaalista että organisatorisia ja sosiaalisia innovaatioita, symboleja, joita muut myöhemmin vain omaksuvat ja käyttävät, soveltavat omissa faktoreissaan, bulevardin sisäkkäisissä kehissä ja flaneeraajat viimeisenä.
Ikivanha alku ja aina sama kertomus
Näin alun perin fiktiivisinä syntynet virtuaaliset prosessit, miljoonat ideat ja innovaatiot, alun perin fantasian tuotteet ja unelmat, muuttuvat myöhemmin myös sellaiseksi konkreettiseksi kokemukseksi, jossa vanhin ja sisinkin bulevardi saa osakseen jotain, joka on alun perin ollut vapaan reflektoinnin tuotetta ja globaali, pääsääntöisesti altruistinen tuote ja kenen tahansa käytettävissä netin ihmeellisessä maailmassa.
Sen kaupallistuminen ja muuttuminen tapahtuu nyt vain liki päinvastaisessa järjestyksessä kuin siinä maailmassa, jossa Boulevard Sebastopol, Boulevard Strasbourg ja Bulevard Saint-Michel syntyivät ja siirtyivät kohti Bastiljia, sen toista vaihetta ja ensimmäisiä Pariisin vanhoja portteja vapauteen, ja jotka vieläkin ovat löydettävissä nimillä Porte Saint Denis ja Porte Saint Martin, paikoilla, josta aikoinaan alkoivat Saint Denisiin ja Saint Martiniin johtavat vaatimattomat maantiet.
Riemukaari ja Avenue
Ennen vallankumousten alkua, ja sen koittoa odottaen, syntyivät uudet tullinvartijoiden kaupunginmuurit. Mur des Fermiers generaux, jotka sulkivat sisäänsä laitakaupungitkin ja jälleen ne purkavat bulevardit ja Pariisin suuri Riemukaari jäi muurin portiksi ja sen muistoksi.
Viimeisenä, edellisiäkin ulommaksi, syntyi vielä Tiesin muuri ja lopulta sen kiertävä Boulevards des Marechaux, Marsalkkojen bulevardit, sekä lopulta ne lukuisat portit (Porte) jotka johtivat myös Orleansiin vievälle maantielle ja vapauteen (Porte d’Orlaens).
Tämä viimeinen muuri purettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja jäljelle jäivät vain kehämäiset bulevardit, joista viimeisenä Pariisin uloin moottoritie Boulevard Peripherique ja odottaen aikaa, jolloin sekin ohitetaan turistin, kulkurin ja flaneeraajan elää ja odottaa uutta siltä ryhmältä, joka on siihen kykenevä, ja joka kulkee viidennellä kehällä ja lukuisilla ne läpäisevillä Avenue -nimisillä kaduilla ohjaten elämää keskustan vanhimmista osista kohti sen laitoja ja tänään ilman kehäteiden ja sen solmukohtien teknisiä rakenteita, ellei sellaisena pidetä satelliittien ja kaapeliyhteyksiemme teknologiaa.
Lähettänyt Matti Luostarinen klo 15.25