Viimeisin tieto koronastamme. 45 tartuntaa 100 000 asukasta kohden Suomessa. Kuolleiden mediaani-ikä 84 vuotta Suomessa. Vuosittain meitä kuolee yli 50 000 ja mediaani-ikä on lähellä koronakuolemia. Miehillä hieman alle koronakuolemiemme. Tilastoihin on syytä uskoa eikä hakea muuta tukea väitteilleen.
Koronakuolema, sen huonosta maineesta huolimatta, muistuttaa mitä tahansa kuolemaa ja on Suomessa toistaiseksi erittäin harvinainen ja muistuttaa mediaani-iältä normaalia kuolemantapaamme. Se ei ole lisännyt kuolemanriskiämme, mutta kuoleman pelkoa ehkä hivenen. Pelosta on tullut sen ehkä näkyvin yhteiskunnallisen vaikutuksen selittäjä. Näin siitäkin huolimatta, että vastaavia virusepidemioita on koettu myös omana aikanamme useita. Poikkeavaa on ilmiön luonne uudessa mediayhteiskunnassamme (sosiaalinen media) ja sen pirstaleisessa myös globaalissa toimintatavassamme. YK ja Yhdysvallat ei käytä sitä valtaa johon mm. Pohjola on toimintaansa perustanut etenkin Ruotsissa. Näin siis myös myöhemmin Suomessa.
Parantunut hygieniamme ja vähemmän liikkuva käyttäytyminen on mahdollisesti vähentänyt kuolevuuttamme ja samalla sairastavuutta etenkin missä tahansa virustaudeissa sekä vähentänyt onnettomuusriskejämme. Urheiluvammat ovat vähentyneet siinä missä monet etenkin ikäihmisiä koskevat vammat.
Sen sijaan on mahdollista, että olemme lyöneet laimin sellaisten perussairauksiemme hoitoa, joihin olisimme normaalisti hakeneet apua terveydenhoitohenkilökunnaltamme. Suurimmat vahingot ovatkin syntyneet maamme talouden ja toimeliaisuuden ylläpidossa sekä erityisesti taloudellisten, kulttuuristen, sosiaalisten, tieteeseen ja taiteisiin kuuluvien sekä kulutukseemme lukeutuvien aktiviteettien romahtaessa. Perinteinen kilpailuyhteiskunta ja sen kulutus sekä innovaatiopolitiikka on kohdistettu yksinomaan pandemian torjuntaan.
Massatapahtumien loppuminen on mediayhteiskunnan merkittävimpiä menetyksiä, sulkeutuminen sekä rajat ovat vaurioittaneet perinteistä yrittäjyyttä ja toimeliaisuuttamme sekä elintapojamme kuluttaa ja hankkia sisältöä elämäämme modernin länsimaisen kulttuurin kuluttajina ja mm. viihteen ja uusien luovien innovaatioiden tuottajina koronatalouden ulkopuolella.
Tuhannet erilaiset tavat hankkia toimeentulonsa ovat loppuneet ja samalla ajan käyttömme on muuttunut etenkin metropoleissamme radikaalisti. Jopa BKT, bruttokansantuotteemme on uhkaamassa romahtaa tasolle, jollaista ei voitu kuvitella mahdolliseksi. Olemme syvässä taantumassa.
Syvä taantuma ja talouden lama lisää kuolevuutta ja eriarvoistaa samalla kilpailuun ja kulutukseen rakentuvan yhteiskunnan. Olemme joko rakentaneet tahtomattamme itsellemme ansan tai ansa on muiden laatima, jolloin talouden rakenteet korjautuvat ensimmäisenä Yhdysvalloissa. Kiina on luonnollisesti myös ensimmäisten joukossa ja jopa johtavana. Ruotsi on luottanut aina Yhdysvaltain ja YK:n kautta tehtyihin ratkaisuihin vastaavissa kriiseissämme. Tässäkin kriisissä se tukeutuu pitkälle amerikkalaiseen utilitarismiin.
Utilitarismi on seurausetiikan muoto, jonka perusperiaatteen mukaan teon moraalinen hyvyys määräytyy sen toimijoille tuottaman hyödyn perusteella. Filosofi John Stuart Mill määritteli utilitarismin opiksi, joka olettaa ”moraalin perustaksi hyödyn tai suurimman onnellisuuden periaatteen”. Tästä seuraa, että utilitarismin mukaan teot ovat oikein silloin kun ne edistävät onnellisuutta ja väärin silloin kun niillä on taipumus tuottaa onnettomuutta. Utilitarismissa moraalisesti hyvän toiminnan mittapuuna toimiva onnellisuus ei siis ole toimijan omaa onnellisuutta, vaan kaikkien niiden onnellisuutta, joita toiminta koskee.