Mediamme julkaisee tänään muutaman valikoidun valtion päämiehen. Tällaisia henkilöitä ovat esim. Forssan Lehdessä Saudi-Arabian kruununprinssi Muhammed bin Salmanin, Brasilian presidentti Jair Bolsonaron, Intian pääminieteri Narenda Modi, Venäjän presidentti Vladimir Putin, Filippiinien preisdentti Rodrigo Buterten ja Iranin ylin johtaja ajatolla Ali Khamenein. Mikä heitä mahtaisi yhdistää? Mukana ei ole, jostakin syystä, Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, vihjeenä. Eikä omia poliitikkojamme liian vaatimattomina tapauksina.
Nämä henkilöt levittävät, lehden mukaan, disinformaatiota ja syyllistyvät myös häiriköintiin. Kaikki muut ovat siis levittämässä oikeaa tietoa eivätkä häiriköi? Vai olisiko niin, että valtaosa väärän tiedon levittäjistä on niin vaatimattomia ja vaikutukseltaan olemattomia, ettei heitä kehtaa kelpuuttaa tähän joukkon lainkaan? Kysehän on mediasta ja sen tavasta tiedottaa ja saada otsikolleen oikeita kuviakin, uskottavuutta.
Donald Trump on päivittäin esillä tässä merkityksessä ja siten sopimaton näiden disinformaatiota levittävien arvostettuun joukkoon. Jutun teon taustalla on kansainvälisen lehdistön päivä. Disinformaatio tarkoittaa TAHALLISTA ja harhaanjohtavaa informaatiota erotuksena muusta tahattomasta ja tietämättömyydessä tapahtuvalle oman aikamme sosiaalisen median ja toimittajien levittämille omille jutuillemme. Tiede kun ei levitä tietoa pyrkien vakuuttamaan sillä ketään lopullisena ja oikeana tietona. Se on poliitikkojen asia. Tiede osana viihdettä ei ole sekään oikein uskottavaa. Kyse on institutionaalisesta ilmiöstä ja sen kulttuurista ja sellaisena myös muuttuvasta.
Häirintä ja uhkailukampanjat ovat niin ikään tuttuja, siinä missä vihaviestit ja propaganda, joka palvelee valtaa käyttävää. Digitaalinen häirintä on tämän päivän tapauksena jokaiselle vähänkin enemmän kirjoittavalle, siinä missä sensuuri ja valvonta.
Väärennettyä sisältöä ja meemejämme saamme seurata etenkin aina vaalien lähestyessä ja mukana on myös meilläkin tutut käytännöt käynnistää ihmisten leimaamista ja totuutta muuntelevaa viestintää.
Vakoiluohjelmat ja internetsulut sekä uhkaukset, solvaukset, kirjoittajaan kohdistuvat hyökkäykset ja häpäisemiset ovat tuttuja nekin kybertrolliarmeijoineen.
Kyse on suuresta bisneksestä ja sen luonne on usein myös klulttuurisidonnaista. Vakoiluohjelmien rinnalla on yleensä siten myös sensuuri sekä taipumus levitä, diffuntoitua, propagandakoneistosta toiseen.
Näin myös trollit ja botit voivat tuottaa tehdasmaisesti valtavia määriä tviittejä ja blogeja hetkessä. Salakuuntelu ja seuraaminen on tyypillinen jo menneen maailman, eikä toki vain toimittajiin kohdistuva häiriköinnin ikkivanhaa kulttuuriamme.
Otan esimerkin kirjoituksesta, jossa vastaan Forssan Lehden mielipidekirjoitukseen otsikolla ”Rintamäkeläistä suhteellisuuden tajua” pyrkimyksensä saada se julkaistuksi ko. lehdessä.
Kovin usein omat mediamme eivät julkaise tekstejä, jotka on kirjoitettu perussuomalaisena. Ero omalla kohdallani on ollut aihetta tutkineena poikkeuksellisen suuri. Se ei voi johtua sattumasta tai tavastani kirjoittaa perussuomalaisena toisin kuin aiemmin mieltäen minut yliopiston ja tutkimuslaitoksen kautta toimittajillemme mieluisiin poliittisiin jakolinjoihimme.
Turun yliopiston täyttäessä nyt sata vuotta, tästä on tehty kiintoisia selvityksiä. Yliopistomme ja näiden tutkijat on mielletty tietyn poliittisen linjan kannattajiksi. Se on mielenkiintoinen, mutta kauan toki tunnettu tosiasia, siinä missä virkojemme jako poliittisin perustein ja siis tukien näin rakenteellista korruptiotamme.
Kyse on siis kulttuurisesta ilmiöstä ja tätä kautta hyväksytystä institutionaalisesta ilmiöstämme, ei toki arvoista saati normeistamme tai perustuslain kautta syntyvästä ilmiöstä ja ihmisoikeuksistamme.
Sami Koljonen tekee korona-ajan vappumarssin ja kuvitteellisen kävelyretken Forssassa vuonna 1925 (FL 3.5). Hän käynnistää matkansa vanhalta Kutomolta ja jatkaa hiljaisen vapun jälkeistä taivallustaan Kauppalankadun kautta Piparkakkutaloksi kutsutun ja Saviläveksi nimetyn Ankkalammen kautta Kehräämölle.
Koljosen tarina on fiktiivinen mutta lähteet ovat tosia. Ainakin minä uskon siihen, sillä Koljosen sukunimeä kantavia lapsia oli useampiakin Iisalmessa käydessäni siellä oppikouluani. Lisäksi lähteistä Esko Aaltosen Forssan Kirjapainosta kertova on päivätty painetuksi samalle vuodelle, jolloin synnyin. Ei sellainen voi olla mikä tahansa Helsingin olympialaisia odottelevan ja tulevan professorin kirjoittamaksi valemediaan sortuvan hengentöitä. Minkä puolueen edustaja Aaltonen mahtoikaan olla? Entä Turun yliopiston professorit yleensä tai Forssa talousalueenamme? SDP puolueena syntyi Forssassa.
Aaltonenhan oli tunnetusti esimies Turun yliopiston sosiologian laitoksessa. Koljosen havainnot ovat kiinnostavia. Vuosisata sitten tehty matka on kuin kulkisi oman aikamme Forssassa. Puuttuu vain piipahdus museorautatien maisemissa ja Mustialassa tai pikemminkin Jokioisten Kartanon miljöötä ihaillen. Forssan Lehti palauttaa tuon tuosta lukijoilleen mieliin sisällisotamme tapahtumat. En muista näin tapahtuneen Iisalmessa mutta Varkaudesta en voi olla varma. Varkaus kun muistuttaa hiven Kemiä ja Forssaa ainakin kuunnelleen maamme ensimmäisen televisiopersoonan ja uutistenlukijan, Heikki Kahilan muistelmia synnyin kaupungistaan.
MTT tuli ja meni Jokioisiin, Luke jatkaa sen minkä nyt oman aikamme karsittu tiedeyhteisö kykenee Loimijokilaaksossa säilyttämään. Forssassa MTT lyhennettiin kirjaimin MTK. Niillä on valtava ero. Forssassa syntyneistä ja koulutetuista valtaosa koki asia kuitenkin näin. Tiedeyhteisön jäsenet olivat luonnollisesti lähellä maaseutua ja maataloutta mutta ei nyt välttämättä maalaisliittolaisia, keskustalaisia. Turussa professorit olivat usein kokoomuslaisia ja myös Ouluun muuttaneina. Suosituin puolue oli kuitenkin keskusta etenkin vanhalaestadiolaisten keskuudessa. Sitä ei Oulun yliopistossa 1970-luvulla peitelty. Toki vasemmistoradikalismi eli ja myös lakkoili. Ei kuitenkaan niin vahvana kuin Helsingissä.
Ainut pysyvä on joki ja sen rannoille syntyneet suojavyöhykkeet. Agraarin maiseman monikerroksisuus on muuttunut sekin, mutta tuotteet ovat tuttuja ja tuoksukin tunnistettava. Koneet ovat järeitä ja maaseutumaisema kaukana savolaisesta järvi ja vaaramaisemasta. Nämä EU:n torpparit eivät ole varattomia.
Löydän omasta sukupuustani pappisuvun Ståhlbergit, jonka suvun Koljonen mainitsee tekstissään, sekä aiemmin Isak Pihlmanin, josta piti tulla piispa kouluttaen 1600-luvulta alkaen pappeja pyhien kielten käyttöön ja samalla retorista puhetaitoa. Viran sai kuitenkin eräs Henrik, jonka talonpoika Lalli tapasi tutuin seurauksin Köyliönjärven jäällä. Ei pidä hakea kaikkia mahdollisia Suomessa sinulle tarjottuja virkoja.
Koljosen kiinnostus näistä pappissuvuistamme syntyy ensimmäisen presidenttimme puolisosta. Hän kun oli Forssasta. Nykyinen presidenttimme taas sai täältä ensimmäisen virkansa nimismiehenä. Forssaa ei pidä unohtaa kun presidentin virkaa täytetään. Lounaishämäläiset herrat Wahren ja Willebrandt olivat aikanaan mukana liki kaikessa mahdollisessa. Kirjoitin tästä blogin jo tänne muuttaessani lyhyellä otsikolla WWW = Wahren, Willebrand ja Web.
Mediatkin ovat olleet jo vuosikymmeniä digimedioitamme. Printtimedioistamme Itä-Savo oli ensimmäinen 1980-luvulla jolloin Luostaristen suku möi sen mutta ensin hoitaen lehden digiaikaan. Elämme lehdistössä suuren keskittymisen aikaa. Se vaikuttaa kaikkeen.
Forssan Lehden perustaja Esko Aaltonen sen sijaan siirtyi Turun yliopistoon ja alkoi kouluttaa siellä sosiologian maistereita ja tohtoreita. Heistä parhaiten kansan mieleen on jäänyt laitoksen tuleva esimies Erkki Asp ja tuleva presidenttimme Mauno Koivisto.
Toki molemmat herrat tulivat minulle tutuiksi jo 1970-luvun alussa. Yhteiset julkaisut yhdistävät ja niitä tuli runsaasti myös Oulussa asuen ja Lappia kiertäen. Yliopistot olivat tuolloin samaa suurta perhettä. MTT ja Luke olivat myös osa suuria teollisuuslaitoksiamme samalla. Metla ja Enso Gutzeit ovat suurin asia Suomessa. Elimme metsistä ja niiden jalostamisesta, koskistamme samalla.
Ilmari Luostarinen oli kauan jälkimmäisen johdossa isosetänäni. Pohjolan Voima perustettiin sekin hyvin varhain rakantamaan Lapin kosket. Gutzeit ja sen johto oli varhain liikkeellä. Myöhemmin vahingot oli myös korvattava ja kosket suojeltava, loputa jäljellä olevat. SE oli koskisotien päätös ja ympäristöministeriön perustamisen aikaa. Sain siitä omat sota-ajan arpeni. Tiesin sellaista, jota muut eivät voineet tietää. Tämä koski myös ensimmäistä ympäristöministeriämme Matti Ahdetta. Ensimmäinen väitöskirjani meni sotien melskeissä. Toinen oli jo paljon helpompi tapaus.
Soveltava tiede on linkki perustieteistä teolliseen valmistukseen ja palveluihin, globaaliin elämään. Mauno Koivistosta on kerrottu sekä tarua että totta, mutta kovin myöhään Aaltosen oppilaat Suomessa vaikuttivat. Niistä kertomuksista on narratiivista tarustoa, mutta on mukana myös jotain todellista ja uskottavaakin. Kun näitä henkilöitä yhdistelee toisiinsa, syntyy uskomatonta luettavaa.
Kuten vaikkapa samassa lehdessä, Hämeenlinnassa nykyisin painetussa, Raimo Rintamäen kirjoitus. Hän kun yhdistelee kirjoituksessaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tekoja ja puheita sekä rinnastaa ne Piia Kuparisen saman lehden, Esko Aaltosen perustaman, mielipidekirjoitukseen.
Harvoin jos koskaan voi päästä niin arvovaltaiseen seuraan ja samassa otsikossa, Hämeenlinnassa toimitetussa, ja sitä kautta historiaan jäävässä dokumentissa. Onnittelen Pia Kuparista tästä poikkeuksellisesta huomionosoituksesta ja itse siirtäisin tekstin ilman muuta kehystettynä seinälleni. Sitä kun voidaan lainata vielä vuosisadankin kuluttua Koljosen tapaan kirjoittaen ja Forssassa dokumentteja selaillen. Siinä ei ole totuutta häivääkään, mutta ei ole kirjoittaja voinut sellaista tietääkään. Se ei siis ole hänen vikansa ensinkään. Hän vain raportoi näkemäänsä ja lukemaansa. Sellainen ei ole tiedettä vaan journalismia.