Saska Saarikoski kertoo olevansa yhdessä ikätoveriensa kanssa 1960-luvulla syntyneitä välisukupolven reppanoita. Heitä ennen synnyimme me, sota-ajan suuret ikäluokat. Suuret yhteiset kokemukset yhdistävät tai erottavat meitä mukamas kuin taivaan kynttilät ja tähdet meitä samaan horoskooppiin ja meille voidaa laatia yhteinen elämänkaarikin. Hän lainaa saksalaisen sosiologi Karl Mannheimin vuodelta 1928 tunnettua julkaisua ”Problem der Generationen”.
Saan yhtenään luettavakseni jenkkien lähettämiä horoskooppeja, joissa tausta on sama kuin Mannheimin ja Saarikosken saarnoissa. ”Laman lapsiksi” kutsutut, nyt 30-40 vuotiaat ministerimme, edustavat näissä horoskoopeissamme yhteisestä nuoruuden kokemuksesta syntyvää maailmankuvaa. Saska Saarikosken ikäisillä se oli horoskoopeissamme turvallisen ja tylsän nuoruuden tai lapsuuden viettäneen kokemus.
Milleniaalit ovat taas saaneet merkinnän horoskooppiin, joka löytyy myös tähtejä tuijotellen. Kaikki on heille mahdollista, mutta mikään ei ole heille varmaa, Saarikosken kirjoittamaa horoskooppia tänään lukien (HS 3.5).
Horoskooppi on astrologiaa ja siis vakavasti otettavaa tiedettämme. Niinpä Saarikosken ja hänen ikätoveriensa arvoina olivat aikanaan, ja ovat siis edelleen, tosin jo hiven haalistuneina, vapauteen liitetyt vappujuhlat, kun taas vallassa keikkuvat milleniaalit arvostavat turvallisuutta, terveyttä ennen muuta ja suurten ikäluokkien siirtoa turvallisesti koteihinsa taivaalta tippuvia viruksia, auringon koronaa näin vältellen.
Poikkeustilassa Hesarin palstallaan Saarikoski odottaa suurten ikäluokkien tiikereitten kokevan häkkinsä kohta ahtaaksi. Heistä on tullut tähtimerkkinsä vapaasta subjektista aiemmin nauttineina nyt käskettäviä ja kesytettyjä objekteja.
Niinpä hän lainaa Paul Tayloria ja tämän horoskooppia, jossa ennustetaan ”harmaapäisten kapinaa”. Monet ennusteet ja horoskoopit laaditaan itse itseään toteuttaviksi ja niin näyttäisi tapahtuvan aikansa vallankumouslasten kohdalla nytkin. Mediavalta on kykyä laatia myös horoskoopit oikein.
Sodan ja e-pillereiden välissä kasvaneet ovat kuin sodan jumalan ja hedelmällisyyden jumalattaren yhteisiä ei-toivottuja lapsiamme. He sanovat reippaasti mitä haluavat ja tälle tähtimerkille tyypillistä onkin ikuinen nuoruus.
Taylor ikätovereineen edustaa taas tähtimerkkiä, jonka vanhuus on heiveröinen tapaus. Sori teille ja teidän tähtimerkillenne. Milleniaalit ehtivät lanseerata oman tähtimerkkinsä leijonan siivin jopa käsitteet ”Ok, Boomer!” ja ”boomer doomer”. Saskaa lainaten tämä tarkoitta kuinka vanhempien puheista ei pidä välittää ja korona tapaa kaikki boomerit (HS 3.5.).
Kaikki ei mene kuitenkaan kuten oman aikamme ministerit haluaisivat. Tayloria ja Saarikoskea lainaten: ”Pankaa vanhemmat lukkojen taa omalla riskillänne”. ”Kun vaalit tulevat, he puraisevat teitä persuuksista.”
Ihan vain tiedoksi nyt valtaa käyttävälle tähtimerkille ja sen ennusteita kirjoittavien astrologien tekstejämme lainaten. Eletään sentään lehdistön vapauden ja kansainvälisen päivän korona-aikaa. Korona näkyy aina silloin kun aurinko pimenee. Nyt se on tosi pimeä medioitamme ja sen toimittajien hengenlentoa seuraten.
Jari Tervo puolestaan hakee selitystä maailman pimeydelle sarkasmista. Donald Trump ja 1700-luvulla vaikuttanut kirjailija Joanthan Swift sekä hänen ”A Modest Proposal” sarkastisena pilana ovat Jari Tervon ikätovereille tyypillinen yhteisen huumorin avaaja. Lapsia ei voi syödä eikä ihmisiä rokottaa desinfiointiaineilla.
Ne olivat kehnoja vitsejä. Tervon ja hänen aikalaistensa horoskoopista lainatut asiatekstit tahtovat mennä tulkinnassa aina huumorin, viihteen, ironian ja sarkasmin puolelle. Televisiomme ensimmäinen todellinen uutisankkuri ajautui hänkin viihteen puolelle ja Ralf Friberg joutui oikaisemaan vakavien uutisten lukijaa, Heikki Kahilaa ja myöhemmin oikaisun sai myös urheilua selostanut Anssi Kukkonen.
Mies löytyi, kissojen ja koirien kanssa hakien, kuitenkin oman horoskooppinsa mukaisessa kunnossa Saksan-Itävallan mäkiviikon jatkoilta ja selostustyö muuttui tuon aikakauden jääkiekkovalmentajiemme tapaan filosofisiksi pohdinnoiksi johtamistaidon oppikirjoinamme. Se on tuon ajan lasten tarinaa horoskoopeissamme. Joskus sekin aika on ohi ja se tekee tuon ajan lapsille kipeää.
Heidän tekstinsä ja puheensa sävyä oppii lukemaan ja tulkitsemaan vain paljon lukemalla ja mieluiten itse juttunsa kirjoittaen. Tervoa lainaten muita sarkastisia eläimiä ei ole kuin hän ja ehkä muutama muu, mutta harvoin suomalainen.
Tärkeiden ihmisten tärkeille asioille ei saa laskea leikkiä, etenkin kun he ovat kirjailjoita tai toimittajiamme. Pientä ei saa suurentaa eikä suurta pienentää, vaikka se tekisi molemmille hyvää, kertoo Jari Tervo ja lainaa siinä itseään suurempaa kertojaa (HS 3.5.).
Kolmas oman aikamme kuvaaja ja saman sukupolven edustajamme Hesarissa on tänään lehdistön päivänä Kari Huhta. Maailmansotien jälkeisestä ajasta on kulunut 75 vuotta ja sen jälkeen nykymaailma on jälleen yhden sukupolven kuvaamana kauhujen talo.
Tähän tarinaan, horoskoopien huru-ukkojen esittämään, kuuluu käynnistää se Kuuban kriisistä, jatkaa seuraavaan kriisiin, sortokoneistojen kuvaamiseen sekä yleiseen kurjuuden esittelyyn. Yhdysvaltojen ylivoima ja Neuvostoliiton nousu kääntyy myöhemmin kylmän sodan kauhuista seuraavaan vaiheeseen, jossa mukana on EU ja Aasian nousu, Japani ja Kiina nyt ainakin.
Lopulta kaikki hapertuu ja Donald Trump on sen aiheuttajana ensimmäinen manittava. Tämän sortin rukousmyllyt päättyvät Rooman vallan esittelyyn, Ranskan vallankumoukseen sekä rukouskirjan lakiin ja järjestykseen liittäen siihen vapaus, veljeys ja tasa-arvo sekä peläten populistejamme. Mitä he sitten ovatkaan eri puolella maailmaa nykymaailmaa ravistellen. Helvetin portti on siinä kuitenkin koko ajan raollaan.
Tämän päivän tärkeimmän havainnon Hesarissa tekee 90-vuotiasta äitiään tarkkaileva keski-ikäinen Anna-Stina Nykänen. Kirjoitukseen ei liity mitään horoskoopista löytyvää ukkoikäisten naratiivista totuutta tai maailmaa halailevia höpinöitä.
90-vuotta täyttävä nainen on aina iloinen ja myös jouduttuaan kotiarestiin. Hän kun elää vaihetta, jota nämä keski-ikäiset eivät tunne lainkaan. Eivät voikaan tuntea sen horoskooppeja, jos eivät pysy hengissä vielä muutaman vuosikymmenen. Tämän ikäinen kun kertoo vapaasti kaikkea sellaista, jossa suhteellisuuden taju on nyt viimeinkin kohdallaan.
Parasta Nykäsen kertomuksessa on kuitenkin se, ettei 90-vuotiaalla ole ollut esirukoilijaa ja Hesaria toimittajineen saati Heikki Kahilaa ja jotakin Teija Sopasta, telvisiopäitä pilaamassa maailmankuvamme ja antamassa mallia etenkin miehille, miten elää oikein ja suuren maailman myötäilemänä. Jörn Donner ja joku tumma kimittävä nainen oli näissä tarinoissa kantavana noitana sumalaisten keski-ikäisten miesten opettajana. Kerran jopa presidenttimme piipahti heidän suorassa televisio ohjelmassaan. Hän hurmasi hiuskiehkurallaan tuon ajan äänestäjämme. Urho Kekkosen kaljuun oli jo väsytty ja haluttiin jahkaavampaa vaihtelua.
Vilustuminen ja virus oli 90-vuotiaalle fakta, eikä siihen liitty nyt mitään dramatiikkaa. Tämän ikäinen ihminen elää kuten tuleekin ja se nyt on hänelle myös ainut mahdollinen ja samalla oikeaksi katsottu tapa vanhentua. Ulkopuoliset ovat siinä aina ulkopuolisia ja nuorempia, kokemattomiakin.
Kun kysyin lapsena veljeltäni, nuoremmalta, haluaisiko hän olla olympiavoittaja nyt vaiko 90-vuotiaiden ikäkisoissa, hän piti ”oikeita” kisoja luonnollisesti tärkeimpänä. Itse olisin halunnut olla teräkunnossa yli 90-vuotiaana.
Olisi hienoa elää niin vanhaksi ja vielä kunnossa, jossa olisi ainakin katsomossa ja virkeällä mielellä, kun pilaten itsensä jo nuorena ja riikinkukon tai leijonan iässä elämänsä huiput kokien, myöhemmin päihteisiin suomalaiseen tapaan uupuen. Mitalit eivät taatusti montaa päivää lämmitä.
Toimittajan elämää se sellainen on, muiden töistä raportoiden. Elämästä ulkopuolelle jääneen. Sen vuoksi ei kannata kirjallisuutta lukea tai puutarhaa hoitaa, jatkaa uteliaan tutkijan työtään, maalata taulu tai veistää sille päälle joutuessaan. Laulajan laulujen lunnaat taas ovat Suomessa tunnetusti liian kalliita ja niitä tulisi vältellä. Kirjoita niille jotka lukevat, ei nille jotka sanovat sitä harrastavansa. Siinäkin on melkoinen ero. Harrastelu on aina samalla puuhastelua ja sellainen elämä ei ole minkään arvoista. Ei heille auta kirjoitella.