Unkari taiteilee demokratiansa kanssa ja on saanut nyt tuomion hybridivaltiona. Kun kansakunta alkaa nojata yhden henkilön karismaan syntyy ilmiö, jossa demokratian sijaan kaivataan vahvaa johtajaa. Demokratiassa valta kuuluu kuitenkin sinulle ja minulle, kansalle. Sitä ei vaan aina tule ajatelleeksi kun jättää vaalitkin väliin ja varoo lähtemästä kuntavaaleihin mukaan. Silloinkin kun tietyn kuntarajan sisällä olevilta edellytetään YHTEISTÄ vastuuta lähes tuhannesta laista ja asetuksesta, niiden toteuttamisesta. Ei vain muutamalta ja niiden toteuttajien haukkumista medioissamme.
Kirjoitin vuonna 2010 kirjan ”Hybridiyhteiskunnan kouristelua” ja nyt ”Mediayhteiskunnan hybridistä pandemiaan”. Tästä hybridistä oli PÄÄSTÄVÄ EROON jo aika päiviä. Kirjoitin myös kirjan ”Menetetty vuosikymmen”. Kuusi hallitusta menetti aikaa enemmän kuin kohtuullista soteaan ja maakuntiaan rakentaen. Timo Soini tarjoama vaihtoehto oli hakea uolkoministerin salkkua itselleen. Hybridi tarjosi mahdollisuuden tehdä petoksen petos samaan aikaan.
Nyt hallitus kertoo kuinka sukellamme siihen, hybridiin, yhä syvemmälle. MIKSI? Eikö kansanvalta sovi suomalaiseen yhteiskuntaan vanhana alusmaana? Kaipaammeko uutta Kekkoslovakiaa? Vahvaa johtajaa, joka hoitaa meidän asiamme, isähahmoa lasten tapaan eläen? Pelkäämmekö ottaa itsenäisesti vastuuta ja siirrämmekö sitä mieluusti muille?
Onko SDP ja sen nousu sekä kertomus ”hybridistä” ohjelmana juuri merkki suomalaisten kaipuusta takaisin alusmaan kansalaiseksi? Oliko kaipuu EU:n jäsenyydestä ja yhtenäisvaluutasta merkki tuosta samasta kaipuustamme? Poikkeavatko muut pohjoismaat meistä? Olisiko meille sallittava edelleen hybridivaltion kaksi lautasta, toinen presidentille ja toinen pääministerille? Olemmeko samaa mieltä sisällissodastakaan ja sen syistä ja sepistä?
Yhdistääkö meitä muu kuin PELKO ja Lönnrotin rakentama poliittinen kielemme. Kieli on se, jolla ajattelemme ja tunnemme, näemme unemmekin. Olemme kielemme vankeja ja vain ulkopuolinen voi ymmärtää poikkeavuutemme. Olemme maailman onnellisin valtio koska muuta vaihtoehtoa ei ole.
Olemmeko kuin kettu pihlajanmarjojen kanssa joihin ei ylety? Kutsuu niitä happamiksi. Mitä köyhempi ja syrjäisempi kyläpaha ja sen asukkaat, sitä tyytyväisempiä he ovat elämäänsä. MIKSI? Koska ei ole varaa olla tyytymätön. Korjauksia kun ei voi tulla.
Helsingissä asuen voi olla tyytymätön ja hakea korjauksia. Koulutus ja varallisuus lisää tunnetusti tyytymättömyyttä. SDP ja sen hybridi on ikään kuin lupaus palata takaisin äidin kohtuun, pois pahasta maailmasta. Sitä kutsutaan kognitiiviseksi dissonanssiksi ja balanssin hakemiseksi, tasapainon tavoitteluksi kun omat toiveet ja todellisuus ovat kovin vankassa ristiriidassa keskenään. Tutkija saa silloin odottamattoman vinoja vastausjakaumia kysymyksiinsä. Kuten juuri nyt pandemian kourissa ja pahaa oloa tuntevien kohdalla.
Tätä yli vuosikymmen sitten kirjoittamaani tekstiä luettiin eilen runsaasti. Siihen on varmaan joku syykin. Liittyisikö se jotenkin nyt käytyyn keskusteluun pandemiasta ja vaikkapa mansikoista, jotka tulisi poimia Suonenjoella hakien vierasta työvoimaa mansikkamaalle. Olisiko syytä harkita jo mustikan viljelyä? Muu maa mustikka. Oma maa kun on myyty.
torstai, marraskuu 29, 2007
Osui ja upposi
Kasallisteatteri osui oikeaan aikaan
Siinä missä emeritukset historiankirjoittajat tekevät lopun myyteistä 1800-luvun Suomessa ja itsenäistyvän Suomen kansallisista ikoneista, siinä kansallisteatteri tekee lopun Väinö Linnan sotien jälkeisestä Suomesta. Kristian Smedsin räiskyvä ilotulitus tabujen tappajaisena ansainnee vuoden teatteritapauksen maininnan. Ehkäpä meillä osataan taas tehdä teatteria ja politiikkaa? Tahallinen provosointi yhteiskunnallisen viestin välineenä kertoo teatterin keinoista ja loistavasta spektaakkelista oivaltavana taiteena.
Teatteri on nykyisin visuaalinen ja tekninen väline. Esityksessä nähdään metsää ja vettä, Mannerheimia ja Sibeliusta, suomalaisuuden symboleja, joista tärkeimmät ovat itse sodan elementit; raivo, kauhu, epätoivo, lunastus, tuska ja sadismi. Hietanen, Lehto, Rahikainen ja Rokka ovat mukana esiintyen uusissa hahmoissaan, mutta ei niin tunnistettavissa kuin kaikkien niin rakastama kasarmielämän Lammio ja täydennysmies Honkajoki CP-vammaisena.
Upeita videoheijasteita, korsuorkesteri, testosteronin tuoksu ja vielä yöllä valvottavat järkyttävät kuvat rintamalta. Suomen Kuvalehti ehti niitä jo näyttää. Edvin Laine ei ehkä ajatellut ihan tällaista? Oikein tehdyt leikkaukset ovat silloin nerokkaita, kun niillä viedään lukuisista yksityiskohdista yleiseen henkeä salpaavan vikkelästi sekä hyödyntäen jokaisen ulkoa osaaman teoksen sitaatit. Mitäpä niitä toistelemaan?
Suomen kolmas kuolema esiteltiin talonpojan kertoessa Forssan lehdessä löysän hirren strategiasta, hybridiyhteiskunnasta ja sen toteuttajistamme. Marraskuinen Suomi ei voisi olla enää surullisempi. Kun Anne Brunila kertoo Helsingin Sanomien taloussivulla, kuinka metsäteollisuudesta EU-komissiolla ei ole edes perustietoja, lobbaustilanteet ovat turhauttavia ja johtavat ”täydelliseen äimistykseen”, viestin vienti EU:n suurimmalta metsäviejältä ja maaseutuvaltaisimmalta maalta on jäänyt EU:n ytimessä vieraaksi. Entäpä jos muuttaisi Vantaalta takaisin maalle? Olisiko ehkä jotain hävittävääkin?
Kun kansallisteatteri esittää moraalisen väitteen kalliisti lunastetusta ja halvalla myydystä maasta, siinä ei jätetä kiveä kiven päälle. Kaikkein kipeimpänä se kohdistuu siihen väestönosaan, joka on joko yhteiskunnan ulkopuolelle ajautunutta nuorisoa tai tukien varaan joutuneita viljelijöitä. Suurten ikäluokkien eläkeläisiä etsimässä paikkaansa ennen hautajaisiaan.
Jatkuva epävarmuus ja toivottomuus syö nyt uskoa ja ihmistä. Nyt ei ole tukena edes vennamolaista talonpojan tappolinjana koettavaa liikettä, porsaiden mentäviä aukkoja. Tulevaisuudessa entistä suurempi osa ruuasta ei tulekaan Imatra-Pori linjan pohjoispuolelta vaan maan rajojen takaa. Kanaloissa munijat pannaan lahtipenkkiin hieman samalla tunnelmalla kuin vänrikki Jalovaaran itkun sekaisessa Tuntemattoman sotilaan kaoottisessa finaalissa. Impivaarasta ei tullutkaan kaikkien yhteistä Jalovaara.
”Arctic Babylon” on kirja kolminkertaisesta petoksesta. SE on myynnissä lähipäivinä nettikirjakaupoissa. Sen kirjoittaminen vei aikaa 30 vuotta. Se on Tuntematonta hieman laajempi kuvaus maanosamme menneisyydestä ja tästä ajastamme. Sen apokryfiset ennustukset eivät ole niin suomalasia kuin Tuntemattomassa. Ikävä kyllä ne toteutuvat alkaen vuodes 2011. Olen pahoillani niistä valinnoista, joita globaali maailma hybridiyhteiskunnassa tarjoaa ja joihin huutolaispojat tarttuvat.