Siunatusta hulluudesta kohti kirottua hulluutta
Helsingin Sanomat kuvaa kahta hyvin erilaisen tuloksen antamaa tutkimusta tänään 8.12.2008. Edellisen mukaan suomalaiset metropoliasukkaat ovat onnellisia ja onnen takana ovat pienet asiat. Oikeastaan tuon tutkimuksen mukaan koko maa on täynnä onnellisia ihmisiä. Elämme siis onnelassa ja pulinat pois. Kun media ja Helsingin Sanomat tietää kertoa blogaajan on vaiettava.
Erityisen onnellisia olemme kiireettömään aikaan oman perheen kanssa olettaen, että sellainen perhe on olemassa ja vielä kasassa ja sille aikaa. Olemme onnellisia, jos lapsemme menestyvät elämässään olettaen, että meillä on lapsia ja jaksamme heistä nauttia, heidän mahdollisesta menestyksestään nuorina aikuisina. Oletukset ovat kirjottajan huomautuksia, eivät lehden.
Pienten askelten onnea
Onnea tuo myös koiran ulkoiluttaminen ja kiireetön hetki hyvän kirjan parissa takkatulen ääressä tai aurinkorannalla olettaen, että olemme lukutaitoisia, luemme hyviä kirjoja ja takkatuli loimottaa jalkapohjia lämmittäen kilpaa auringon kanssa. Päivittäinen saunan löyly, hyvät ystävät ja kotiruoka lisäävät nekin onnen tunnettamme olettaen, että ystäviä on ja vieläpä hyviä, ruoka muutakin kuin roskaruokaa ja sauna odottaa meitä joka ilta ystävien lämmittämänä ja vastamme (vihtamme) hauduttaen. Lopuksi onnemme suomalaisina metropoliasukkaina kruunaa pienet kiitoksen sanat, kädet hartioita hieroen luontoiltamme jälkeen ja lenkiltä palattuamme saunan lämpöön hierottaviksi, kupliva viini takan äärellä avattuna, koira jaloissamme ja iloiset menestyvät lapset hyväillen perheemme yhteistä onnea kolmannen avioliiton alkaessa rakoilla, tietää HS. Olemme onnellinen kansa. Kunhan on edes nämä pienet ilot ja onnen sirpaleet koossa, kertoo Helsingin Sanomat (HS 8.12)
Raha ei tuo korkeita onnen pisteitämme
Raha ei tuo onnea, kertoo tutkimus vaan metropoliasukkaiden pienet onnen sirpaleet yhteen kudokseen ommeltuina jumalten lahjana. Kiireisessä metropolissakin ihmiset löytävät onnen sirpaleensa ja antavat niistä 8.2 pistettä kymmenen maksimista. Se on hyvä tulos kun koko Euroopan Unionissa keksiarvo oli vain 7.6 pistettä, tietää lehti kertoa jo etukäteen tuloksia odottaen. Tutkimus ei ole ihan vielä valmis, valistaa lehti lukijaansa.
Miksi nämä ihmiset mahtavat äänestää perussuomalaisia takkatulen ääressä luontolenkiltä palaten, ystävien hieroessa heitä juttutuokioiden lomassa ja tarjoillen kotiruokaa, maakuntien parhaita. Kun lapsetkin ovat menestyviä ja perhe onnellinen kaikin puolin, kertoo pääkaupunkiseudulta valmistuva tutkimus, joka ei ole ihan vielä valmis julkaistavaksi. Kertoo onnen sirpaleita hakenut onnela muinaisen Neuvostoliiton ja Bravdan tapaan tarinansa terävöittäen.
Toinen totuus
Vierellä on toinen HS:n siteeraama tutkimus, ei sen omaa tilausta hyvinvoivasta pääkaupunkiseudusta vaan ammattilaisten tekemänä ja pääosin ikävistä tilastoistamme Kansanterveyslaitoksen työnä. Siinä on käyty läpi 2000 suomalaista varhaisnuorta 20-35 -vuotiasta aikuista. Tuon tutkimuksen mukaan yli 40 % 35 -vuotiaista naisista on kokenut jo täydellisen romahduksen ja heillä on jokin mielenterveyden häiriö, yleensä masennus tai kaksisuuntainen maanisdepressiivinen persoonallisuushäiriö ja miehistäkin yli 35 % taistelee samojen vaikeiden ongelmien kanssa, tosin pääosa ongelmansa salaten. Joka viides mies on juonut itsensä jo tuossa iässä alkoholistiksi ja kyseessä on todella OIKEA ongelmanuori aikuinen. Ei mikään viikonloppukännääjä vaan elämän hallintansa menettänyt, jolle alkoholi on tuonut jo pysyvän fyysisen riippuvuuden, rattijuopumukset, poissaolot töistä, ihmissuhdeongelmat, joita ei voi enää salata. Perheet ovat hajonneet, lapset hukassa, ongelmaansa ei voi mitenkään enää peitellä onnellisuusmuurin suojiin. Ovatko nämä niitä helsinkiläisiä metropolialueen onnellisia ihmisiä? Vai ovatko nämä vain maaseudulla asuvia onnettomia? Mutta eihän siellä ole edes nuoria 20-35 -vuotiaita aikuisia. Hehän juuri muuttivat onnelaan.
Monta alkoholismin huippua samassa elinkaaressa
Toinen alkoholin ja mielenterveyden horjuva huippu saavutetaan tutkimuksen mukaan märän sukupolven kohdalla ja he ovat siis edellisten vanhempia nyt 50-65 -vuotiaita. Aivan ongelmaton ei ole toki 35-50 -vuotiaittenkaan joukko, vaan kriisissä ovat hekin ja viimeinen kriisi näyttäisi tulevan vasta vanhuuden alkaessa ja depression jo raivotessa etanolin vaurioittamissa aivoissa. Missä ovat ne onnelliset ihmiset ja heidän onnensa sirpaleet? Sodassa haavoittunut setäni kantoi sellaisia sirpaleita koteloituneena ympäri ruumistaan ja sen halvaannuttaen.
Tutkimuksen on tehnyt Kansanterveyslaitos ja tulosta on pidetty hätkähdyttävänä. Etenkin kun ne ovat 2005 edeltäneeltä ajalta ja alkoholin kulutus kasvoi vasta tämän jälkeen reilummin kansakunnan kohdalla ja masennuksesta tuli kansantauti, lapset alkoivat ampua kouluissa toisiaan, ahdistus ja tuska, kiusaaminen alettiin tajuta kansantautina. Miten on mahdollista olla samaan aikaan onnellinen, kärsiä alkoholismista ja vaikeista usein pysyvistä mielenterveyden häiriöistä, jotka alkavat jo varhaisaikuisuudessa, ja jatkuvat koko elinkaaren sotasukupolven kautta veteraaneihin? Mihin meidän pitäisi uskoa lukiessamme viihteelliseksi moitittua mediaamme?
Mistä tämä ristiriita tutkimusten välillä syntyy?
Yritän selittää tutkijana tätä omituista ristiriitaa. Kun lähetät lomakkeen ja kyselet kuinka ihmiset viihtyvät asuinsijoillaan, ovatko onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä, saat aina vinoja vastausjakaumia. Odotat täysin toista kuin miten ihmiset vastaavat. Samoin jos menet ja kyselet manipuloiden ja haluat tietyn tyyppisiä vastauksia, saat ne varmasti. Saat aina ne luut, jotka olet salaa piilottanut ja kaivat esille suuresti hämmästyen narsistista löydöstäsi. Kansanterveyslaitos ei näin menettele. Sillä ei ole mitään syytä kiitellä kansan terveyttä tai metropolialueen onnelaa. Tutkijat ovat asiansa osaavia ja kriittisiä.
Mitä kurjemmat olot ja puutteellisempi elinympäristö, mitä ahdistavampi on elämä, sitä tyytyväisempiä ovat ihmiset. Syyn tähän tiesi jo Festinger ja Durkheim yli sata vuotta sitten puhuen dissonanssi- ja balanssi teorioistaan, kognitiivisesta dissonanssista hakea mielen tasapainoa kun elämä ja sen realiteetit eivät vastaakaan unelmiamme ja tavoitteitamme. Näemme ympärillämme menestystä, johon emme itse yllä ja joudumme ahdinkoon, alamme muuttaa asenteitamme tai tulemme hulluiksi. Katsomme elitismin juhlaa linnassa, jolle käännämme selkämme tai nauraa hohotamme. Kateus on tapa välttää ja torjua kohtuutonta ristiriitaa, saada muita tukijoiksi ja aloittaa kiusaaminen. On pudotettava kaikki samalle tasolle ja saatava onnensa vaikka väkisten tasapäistämällä.
Kognitiivinen dissonanssi, ketun happamat marjat
Mitä vaikeampi elämäntilanne, mitä syrjäisempi tai köyhempi takapajula, sitä onnellisempia vastaajia alkaa löytyä ja selityksiä, löydöksiä onnen sirpaleista, joita oikeasti ei toki ole olemassakaan. Niinpä saimme takavuosina kylätutkimuksissamme aina onnellisimmat vastaajat syrjäisimmistä korpiloukoista kaukana kaikista palveluista, joskus naapuristakin. Kun ei ollut mahdollisuus parempaa toivoa ja rohkeutta lähteä muiden mukana Ruotsiin. Oli helpompi muuttaa asennettaan kuin elinolojaan. Näin etenkin jos odotukset ja ikävä, yksinäisyys ja puute toi ristiriidan, joka alkoi aiheuttaa mielenterveysongelmia ja päihteet olivat ainut keino niiden korjaamiseen.
Yhteisöjen rappio käynnistyi
Sama päti kaupunkitutkimuksissa, joissa tyytymättömyys kasvoi kun rikkaus ja koulutustaso kohenivat ja oli mahdollista olla tyytymätön sekä toivoa parempaa aiheuttamatta tavoitteineen kohtuutonta konfliktia itselleen ja yhteiskunnalle rahoittajana. Sen sijaan kun lama syveni, Raahen ja Tornion terästehtaat alkoivat aiheuttaa ongelmia, Oulu ei ollutkaan enää pelkkä onnela, asenteita oli muutettava positiiviseen suuntaan, rimaa laskettava ja muututtava ketuksi, joka näki liian korkealla kasvavat herkulliset pihlajanmarjat. Niistä tuli yllättäen happamia ja vaiheessa, jolloin yhteisöllisyys entiselle kotipaikkakunnalle oli jo kadonnut, juuret menetetty eikä uusia Raaheen, Tornioon tai Ouluun syntynytkään. Perhe oli jo hajonnut ja alkoholismi kasvoi.
Kun lama ja kriisi syvenee, asenteet muuttuvat yllättäen positiivisemmiksi, yhteisöllisyys alkaa elpyä ja onnen sirpaleita aletaan hakea muuttamalla omaa asennetta. Siinä muuttuvat vain asenteemme eivät onnen lähteet, niille käy päinvastoin. Rakkaus ja lempi, ikävä syntyvät usein vasta eron ja kuoleman jälkeen, menetyksen myötä nähtynä siinä missä terveys ja sen ylläpitokin.
Ketä olisi uskottava?
Kumpaa tutkimusta olisi uskottava? Metropolin markkinoimaako imagomittausta onnelasta vaiko Kasanterveyslaitoksen tilastoihin ja sen syvähaastatteluin ammatti-ihmisten tekemää tutkimusta. Uskon jälkimmäiseen ja sitä on käytettävä myös silloin, kun teemme päätöksiä ja ohjaamme yhteiskunnan varoja järkevästi. Tämä on myös se syy, miksi meidän on syytä ja ehdottoman välttämätöntä ylläpitää ja kehittää objektiivisia kansallisia tutkimuslaitoksiamme ja niiden osaamista, sekä varottava humpuukia ja sen tyrkyttäjiä markkinavetoisissa tutkimuslaitoksissa sidoksissa tilaajan intresseihin. Ne laulavat rahoittajiensa lauluja. Kun on molemmissa tehnyt työtä tietää kyllä mistä puhuu ja mitä eri laitoksissa osataan ja mitä tutkijoilta vaaditaan.
Silmiä ei pidä ummistaa syviltä ongelmiltamme ja niiden ”mukamas yllättäen” tulevilta kaoottisilta teoilta kouluissamme, kiusaamiselta siellä ja työpaikoillamme. Niiden takana on jo pitkään jatkuneet vaikeat mielenterveyden ongelmat ja päihteitten väärinkäyttö sekä tapamme sulkea silmämme ihmisten nyt jo massiiviseksi muuttuneelta pahoinvoinnilta. Kun yli 40 % nuorista aikuisista naisista on törmännyt oman mielenterveytensä järkkymiseen, turvautuu päihteisiin ja joka viides nuori mies on jo alkoholisoitunut fyysisesti ja on henkisesti päihteistä riippuva, tulos on karmea. Mutta se on hyväksyttävä tosiasiana ja toimittava eikä tuijotettava vanhemman vielä kosteamman ikäluokan viisauteen.
Onnellisuuden muuri
Eivät sellaiset isät ja äidit voi ylläpitää onnellisuuden edes sosiaalisesti valheellista muuria omalla tai lastensa kohdalla, eivät tukea edes aivan perustarpeiden tasolla perheiden hyvinvointia, saati hoitaa työtään edes tyydyttävästi. Jossakin on menty vikaan ja se virhe on ollut tavattoman raskas sekä inhimillisesti että kaiken aikaa yhteiskunnan kannettavaksi. Emme ole ajatelleet mitä tarkoittaa yhtälö, jossa 80 000 jää eläkkeelle ja 40 000 pyrkii hoitamaan näiden kaikki tehtävät pitkittämällä palkatonta päiväänsä, uhraamalla ystävät ja lapsensa, vanhempansa ja isovanhemmat, yhteisönsä pitääkseen yhteiskunnan rattaita pyörimässä. Ja saaden samaan aikaan lomautusvaroituksen ja etsien uutta työpaikkaa jättäen Raahen, Tornion, Forssan, Kemijärven, Äänekosken ja kohdistaen katseensa metropolialueen happamaan onneen. Syyllistäen itsensä ja yrittäen peittää onnettomuutensa muiden näkyviltä.