Perussuomalaiset ovat joutuneet heti koronan hellittäessä tentittäviksi. Se ei poikkea mitenkään ajasta, jolloin yleisradio tenttasi Veikko Vennamoa. Sitä kutsutiin Repo radioksi. Olemme taantuneet syvälle aikaan, jolloin punamullan rinnalla maata hallitsi mediamme. Kilpailu näiden välillä oli kipinöivää ja Kekkonen kykeni ne myös hoitamaan. Puhuttiin kekkoslovakiasta ja Kari Suomalainen sai toimia hovinarrina.
Nyt niin sukupuolten kuin sukupolvien välisistä sodista ja vastakkainasetteluista on viimein päästävä keskustelemaan yhteisistä asioista ja asenteella, jossa myös sukupuoleton ja suvuton kielemme edellyttää myös sen luontoa matkivan onomatopoeettisen sisällön oivaltamista välttämättömänä osana lapsena oppimaamme tunnekieltämme.
Me ajattelemme, viestitämme ja näemme unemmekin noiden sanojemme kautta ja avulla. Protestanttinen ja luterilainen pragmatismi on sitä vain syventänyt ja näkyy maakuntien sisällä hiven eri tavalla painottuen.
Perussuomalaisuus on tämän myöntämistä ja ymmärtämistä geneettisenä perintönämme ja sosiaalisena pääomanamme myös aluesuunnittelussa sekä kuntien oikeudessa määrätä omista asioistaan kunnioittaen paikallishallintomme historiaakin.
Emme me sen tuomasta, pragmaattisesti painottuvasta sisällöstä pääse vapaaksi, vaikka kuinka pyrkisimme kieltämme väheksymään ja pilkaten juuriamme. Joko sisäsyntyistä, LAPSENA HANKITTUA, tai myöhemmin opittua ja sepiteellistä alueellista identiteettiämme, juuriamme arvostaen.
Niiden erot on ymmärrettävä osana ympäristöpsykologiaa, ympäristösosiologiaa, ympäristötaloutta, ympäristöbiologiaa, mutta ennen muuta maantiedettä ja historiaamme. Perussuomalaisuus on yhdistävää, integroivaa, poikki- ja monitieteistä sekä poliittista (politics) että muuttuvan ympäöristömme oivaltavaa yhdyskunta- ja aluesuunnittelua (policy).
Siinä ovat rinnakkain sekä regionaalinen (regional) että spatiaalinen (spatial), kartalle piirretty että sisäinen sielunmaisemamme. Näiden kahden kautta oivallettu nationalismi tai patriotismi, alkamatta niitä pilkata saati väkeksyä osana suomalaisuutta, maakuntia ja paikallishallintoamme kuntina.
Me ajattelemme kyllä globaalisti, muuta tiedettä ei ole olemassakaan, mutta toimimme paikallisesti. Toisinpäin toimien syntyy juuri niitä vahinkoja, joita nyt maksamme. Internet ja digiaika sekä reaaliaikainen sosiaalinen media sokaisi meidät. Korona ja pandemia pysäytti meidät pohtimaan maailmankuvamme lokaalisena (paikallisena, kansallisena) että globaalina (kansainvälisenä) uudelleen. Sukupuoleton kielemme ei hyväksy sukupuolten erottelua samoin kuin niissä kulttuureissa, jossa kielen joka käsitteellä on sukupuoli. Luonnon näkeminen ja ymmärtäminen muuna kuin mihin onomatopoeettinen kielemme meidät ohjaa jo lapsesta on sekin pilkan tekoa myös tieteelle.
Odotukset perussuomalaisen puolueen suuntaan ovat nyt suuremmat kuin koskaan aiemmin. Emme voi jatkaa määrättömiin juurettomina ja jääden puolitiehen, paradigmaisesti nyt rajusti muuttuva maailma ei voi olla mediayhteiskunnan hoitama, jolloin sekä puoluelaitoksen että demokratian kriisi vain syvenevät.
Synergian ja innovaatioyhteiskunnan sijaan ministerimme puhuvat yhtenään utopioiden sijaan dystopioista ja samalla menetimme vuosikymmenen jääden hybridiyhteiskunnan ansaan.
Takavuosien ajopuukin oli nykyistä hybridiä parempi vaihtoehtona maalaisliittolaisen opportunismin tukiessa vuoroin oikella ja vasemmalla melalla avustaen.
Siinä toinen osapuoli souti ja toinen huopasi. Ääripäät huusivat toisilleen ja Kekkonen piti perää. Miehet naisille ja naiset miehille sotkien Sven Dufvan tapaan sekä talousoikean että talusvasemman, vuoroin liberaalin ja konservatiivin pyrkimykset. Tästä taantumasta on vain yksi tie ja se vie parempaan huomiseen.