Loimijokilaakso tuli tutuksi Loimijokiohjelman yhteydessä vetäessäni sitä MTT:n ja Luken yhteistyössä ja myöhemmin osana Euroopan jokivesistöjämme (Europen Rivers Network). Kiina tuli mukaan myöskin, jolloin Loimijoki oli sekin laajentunut Kokemäenjoeksi (Susdev China). Tänään Loimijoki ja Suomen joet ovat vieläkin kiinnostukseni kohteena, joskin osana hankkeita, joissa alkujaan mukana olivat Lapin jokemme.
Yhteistyössä olivat myös rajajokemme, Tornionjoki, ja Ruotsin pohjoiset joet. Ilmiön rikkaus toi mukana vaatimuksen poikki- ja monitieteisestä osaamisesta ja rajat ylittävistä kulttuureistamme. On surullista seurata nykyistä Ruotsin Lapin korona tilannettamme. Kesä on nyt suunniteltava jättäen Ruotsi vähemmälle ja seuraava kohde on tuttu syntymäpäiviltäni.
Olen viettänyt ne usein Skotlannissa, jossa Tweedjoki rajajokena oli yksi tutkittavista kohteistamme. Tutkittiin toki muutakin kuin jokia ja niiden tilaa Euroopassa. Jokilaaksot ovat ihmisen sijoittumisen ja talouden kohdalla avainalueitamme ja niin myös Suomessa. Ei vähiten koskia rakenneltaessa tai puita uitettaessa.
Myös Forssa syntyi aikanaan joen ja padotun kosken rannalle. Kosken pienuus ei kuitenkaan luvannut kovin mittavaa tulevaisuutta ja nyt sen kunnostaminenkin tahtoo olla museona taloudellisesti raskas paikka kaupungille. Sotien jälkeen jouduimme kiinnostumaan etenkin pohjoisen ja maan suurimman joen energiasta.
Oulujoki rakennettiin oululaisten omin voimin mutta Iijoki ja Kemijoki jäivät sitten joko valtion tai yksityisen pääoman hoidettavaksi. Kemijoki Oy ja Pohjolan Voima kisasivat kilvan näistä ja Koillismaalla (Kuusamon kosket) tämä kisa äityi koskisodiksi.
Viimeiset sodat käytiin Iijoen keski- ja yläjuoksun joista ja suunnitelluista tekoaltaista sekä Kemijoen altaista ja Ounasjoesta. Tornionjoki rajajokena oli turvattu. Omat sotani tutkijana ja tutkimusjohtajana alkoivat siellä 1970-luvun alussa ja päättyivät 1980-luvun puolivälin jälkeen.
Toki muutakin tehtiin mutta maan poliittista tilannetta ja julkista mediaa kiinnostavin aihe olivat toki koskisodat ja tekoaltaat, korvaamatta jääneet vahingot ja ympäristöministeriön perustaminen sekä lopulta koskiensuojelulait, karvalakkilähetystöt.
Suomen luonnonvarojen ympärillä käyty kauppa on tuottanut monia poliittisia johtajia, jopa puolueitamme ja vuorineuvoksia sekä antanut miljoonille ihmisille toimeentulon ja leivän. Asuitko suvantoaltaalla ja järven rannalla vai kuohuvan kosken partaalla ratkaisi usein kohtalosi.
Se oli myös monille motiivi käydä sotia silloin kun puolustettiin omaa pientä peltotilkkua ja etenkin metsiä vainolaisen valtauksilta. Metsien tuoton ja ulkomaan kaupan myötä myös palvelut paranivat ja siirtyivät kunnille yritysten hoitamana.
Usko parempaan ja vauraampaan Suomeen eli toki muuallakin kuin rintamalla. Suomi on kuitenkin maailmalla tunnettu järvistään, joistaan ja metsistään. Matkailu uutena elinkeinona muutti Lapin hetkessä Suomen kansainvälisimmäksi maakunnaksi. Samoin kävi Ruotsissa, jossa korona raivoaa nyt juuri Ruotsin Lapissa.
Se että ruotsalaiset ja norjalaiset menestyvät nykyisin usein suomalaisia paremmin urheilun huipulla, selittyy sekin paljolti vauraudella mutta myös fyysisen ympäristön laadulla. Se taas johtaa sosiaaliseen pääomaan ja kulttuuriin, joita vertailtiin jokiohjelman puitteissa, siinä missä uutta teknologiaa ja tänään juuriamme sekä ikääntyvien yhdyskuntien kykyä selviytyä globaalissa kilpailussamme.
Syntyi käsite verkostoista ja klustereista sekä innovaatiopolitiikastamme. Sen juuret kun ovat vahvasti juuri fyysisessä luonnossa ja sen tarjoamissa mahdollisuuksissa tai vaatimuksissa.
Näin determinismi ja sen vastapuolena possibilismi sekä monet muut filosofiset rakennelmat kasvoivat rinnan nykyisen algoritmien ja robottien aikamme, tekoälyn ottaessa vallan perinteiseltä. Nykyinen hybridi yhteiskunnallisena vaiheenamme ei ole uusi sekään.
Korona pandemiana käsitellään sekin ajan hengelle sopivalla tavalla. Vuosikymmen sitten ilmiö olisi sivuutettu toisin joskin sen syntymäkin edellytti oman aikamme kulttuuria ja tiedettä, globaalia liikkumistamme.