Hesarin liite kuvaa Sanna Marinin hyvinkin tavalliseksi suomalaiseksi nuoreksi naiseksi. Kiroilee kun sille päälle sattuu. Siivoaa silloin kun ei muutakaan keksi. Ilkeä ihminen ja kiusantekijä hän ei ole. Politiikan huipulla ei jaksa luonnevikaisena ja epäsosiaalisena.
Narsismin häiriöt näkyvät nekin ja ollakseen sankari on komennettava ensin itseään. Ihmisen elämä kun supistuu ja laajenee suhteessa hänen rohkeuteensa ja pääministerillä on oltava rohkeutta Suomessakin.
Menestys kuuluu intomielille jotka pitävät päänsä kylmänä. Kun ahdistuneisuus yhteiskunnassa lisääntyy, voi viihdemedia ja tunneteollisuus hyvin. Kuten jokainen voi nyt huomata.
Vaaroja kun riittää niille, jotka ovat peloissaan. Eikä pelolle löydy lääkettä mistään rokotteesta. Pelko on tunnetusti sydämen vankila ja vapaa ihminen ei pelkää. Rakkaus on tunnetusti täynnä pelkoa ja mielenvikaisuus on seurausta rakenteiden pettämisestä perustuksilla, joita ei ole olemassakaan Kärsivällisyydellä on silläkin rajansa ja jos se menee liian pitkälle, se on pelkuruutta.
Sanna Marinin lapsuus ja suhde isään on ollut ratkaisevan merkittävä hänen luonteelleen. Niinpä jos et toivo ja usko voittavasi olet jo varmasti hävinnyt. Jos ihminen pelkää kärsimystä, kärsii jo siitä mitä hän pelkää. Tästä huolimatta kaikkien tunteittemme taustalla ja takana on AINA myös pelkoa.
Se on lajinkehityksen biologinen tuote eikä ihminen sille mitään voi ellei sitten ole yli-ihminen. Mitään muuta pääministerin ei pidä pelätä niin paljon kuin pelästyneitä ihmisiä. Pelon avulla hallinta on raukkamaista ja heikon johtajan merkki.
Pääministeriä on verrattu Kimi Räikköseen, kuinkas muuten. Molemmat siivoavat vimmatusti ja pitävät asiansa järjestyksessä. Molemmat pääsevät flow tilaan juuri niissä tilanteissa, joita takavuosien jääkiekkojoukkueemme meille tuotti tuon tuostakin Neuvostoliiton kanssa pelaten.
Juha Jokinen kuvasi sen kertoen punakoneen myllytyksessä rauhallisella äänellä 10-0 tilanteessa kuinka Suomen maalilla on ”sekava tilanne”. Myöhemmin ”Höyry Häyrinen” sai luonnehtia Suomen menestystä kokonaan erilaisessa pelissä ja sama pätee Kekkosen ajan Suomeen ja sen poliitikkoihin verratessa heitä oman aikamme poliitikkoihin.
Menestymisen myötä pelon rinnalle tuli kokonaan uusi tunne, viha. Valtaa kun ei ole ilman vihaa ja vallasta sinänsä tuli tärkeämpi asia kuin takavuosien suosiosta. Niinpä kun pääsit sopuun vallanpitäjien kanssa, sinusta itsestäsi tuli myös vallanpitäjä ja osa sosiaalisen median vihapuheitakin.
Vaurastuneessa maassa halliseminen kääntyikin valitsemiseksi ja tällöin menestymiseen vaadittiin toisen epäonnistumista. Näin Sanna Marin tuli valtaan hetkellä, jolloin pelon rinnalla oli mukana myös kyky valita oikeat epäonnistujatkin. Hallitseminen vaihtui valitsemiseksi.
Ei riittänyt että joku hallituksessa onnistuu, tai omassa puolueessa, jonkun on siellä myös epäonnistuttavakin. Lisäksi oli osoitettava vahvuutta, jossa oikea johtaja ei johda lainkaan – hän vain tyytyy näyttämään tietä ja koronassa se sujui lukemalla asiantuntijoiden kertomat ohjeet kansalle.
Niinpä voidakseen johtaa kansaa on käännettävä tälle selkänsä, pantava se karanteeniin. Siis järjestykseen, joka oli suomalaisille tutumpi kuin ruotsalaisille tai slaavilaisille idässä.
Helsingin kaupungin pormestari toimii täsmälleen samoin. Ryhmätyö ja verkosto tarkoittaa hänelle samaa kuin Marinille, he tekevät sitä mitä johtaja käskee. Jokainen kunniallinen ihminen häpeää toki hallitusta, jonka alaisena elää, kertoi aikanaan Mencken tai Paavo Nurmi suomalaisille. Jos sinulla ei ole päämäärää, pysyt varmasti paikallasi ja taannut.
Kansakunnalle, siis sinulle, ei ole koskaan luvattu yhtään mitään, ehkä vappu satanen. Mitään sopimusta siitä ei ole kuitenkaan tehty. Donald Trump tuntee nämä ohjeet ja tietää, kuinka jokainen kuuluisa ihminen on kuuluisa juuri kuuluisuudestaan ja käyttää sen tuomaa valtaakin.
Hän lupaa pystyttää kaikille kuuluisille ihmisille patsaspuistonkin. Heille joiden patsaita nyt häväistään. Hän on äärettömän turhamainen ja kunnianhimo onkin juuri jalostettua turhamaisuutta, oli hän Suomen pääministeri tai Yhdysvaltain presidentti.
Ikävintä mitä geenimme ja ympäristö voi meille antaa, onkin vähäiset kyvyt ja pohjaton kunnianhimo. Se kun on mahdollisimman kaukana neroudesta, jossa kansan ymmärtämänä mukana on myös pisara hulluuttakin.
Jos ihminen johtajana ei ole tällainen nero, ei hänellä ole vihollisiakaan ja hänen aikansa unohtuu rauhan aikana ja historia muistaa vain levottomat ajat ja sodat, niiden johtajat.
Jos johtajamme ovat viisaita, he antavat silloin virheensä kansalleen anteeksi ja juhlimme itsenäisyyttämme muistellen sodassa menehtyneitä liki lapsia, nuoria miehiä sankarihaudoillamme. Kuuntelemme puheita, jossa suurten miesten paheitakin on alettu palvoa hyveinämme.
Donald Trump ja hänen edeltäjänsä kuuntelevat vain aplodeja, kaikelle muulle he ovat kuuroja. Valta kun sokaisee, täydellinen täydellisesti.
Mauno Koivistoa lainaten menestys on matka, ei päämäärä. Jos tässä tehtävässä kiirehtii kansaansa, johtaja osoittaa vain kuinka hänen ottamansa tehtävä oli liian suuri hänelle.
Tässä Saksa ja sen johtaja on paljon vartijana viisaampi kuin Ranskan johtaja. Hän kun on nainen, kokeneempi ja syntynyt vaatimattomaan maahan, Itä-Saksaan ja sen demokratian tuntien.
Johtajalle kun on kovin kovaa elää imagonsa mukaisesti ja tämä on tyypillistä etenkin Kiinassa kansaansa johtaen tai Venäjällä. Pohjois-Koreassa tämä on hoidettu etelää viisaammin: siellä on vain kaksi luokkaa. Ensimmäinen luokka ja luokattomat.
Aasiassa ja Amerikassa tämä tapa jakaa kansa kahtia on Suomessa vieraampi ja emme sitä aina ymmärrä. Niinpä paras tapa Suomen pääministerille on olla hilaa ja antaa ihmisten ymmärtää, kuinka heidän menestyksensä on riippuvainen johtavan puolueen ja johtajan menestyksestä.
Joskus vain tullee johtajallekin hetkiä, jolloin on oltava oikeassa ja hävittävä. Sitä kutsutaan demokratiaksi ja kansaa tyhmäksi. Paksu nahka on siinä poliitikolle Jumalan lahjoista tärkein.