Tasan kuusi vuotta sitten sain elämäni omituisimman kalan. Aluksi en sitä tunnistanut. Se oli valtavan kokoinen ja muistutti jättikokoista särkikalaa, ruutanaa. SE oli karppi ja toki sen tunnistin heti veneeseen saatuani. Pyhä kala ja paastoajan herkku mutta harvinainen näistä vesistä saatuna. Saati yli 40 kiloa painavana ja liki yhtä vanhanakin. Syntyi keskustelu joka levisi Iltalehtiin ja sain vastaani oman aikamme sosiaalisen median kaiken karvaiset ilkimykset ja sivustojeni tärvelijät, rikolliset.
Tästä hetkestä on nyt kulunut kuusi vuotta. Sain tuhatmäärin viestejä, joissa opin karpista ja kalastamisesta sekä Suomen luonnosta enemmän kuin ikinä kuuden vuosikymmenen ajan aihetta yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa opiskellen, tutkien ja opettaen. Karppi ui näin todella oikeaan aikaan ja oikeaan verkkoon.
Ikinä en ole päässyt luennoimaan biologiasta ja kalojen maailmasta yhtä osaavalle ja kaiken tietävälle lukijakunnalle kuin tuon kesän aikana. Tunnollisimmat trollaajat ovat pysyneet mukana tähän päivään saakka. Käytä tilaisuutta ja nyt kalaa apuna silloin, kun haluat löytää tutkimukseesi oikeat henkilöt ja heidän osoitteensakin, sosiaalisen median rikolliset.
Aamuyöstä, nyt kuusi vuotta myöhemmin, löytyi tyyni ja sateeton hetki piipahtaa kalassa Kaukjärvellä. Veneiden piilotus Forssan kalasatamaan on pitkällä, eikä niitä sieltä löydä, ellei osaa etsiä uimarannan vierestä. Veneen vetäminen kivikossa ja villiintyneen kasvuston läpi ylämäkeen parikymmentä metriä vaatii ihan hyväkuntoisen miehen, kun veneessä on satojen kilojen paino.
Ymmärrän hyvin, ettei valtaosa veneiden omistajista ole sitä edes kokeillut viimeisen parin vuosikymmenen aikana. Järven ja sen rantojen kauneus on kuitenkin se, joka palkitsee keskisuven luonnon äänineen.
Oikein hyvää Launon ja Klausin päivää. Turo ja Turkka odottavat huomenna nimipäivineen. Turkka tuo mieleen luonnollisesti Forssan kultakurkut ja Malin veljekset. Toisen heistä tapaa kaupunginvaltuuston kokouksissakin. Forssan Lehden kolumnistina.
Lehden ”lyhyet” taas muistuttavat sosiaalisen median lyhyitä. Nimettömiä ilkeyksiä luetaan ahkerasti. Viimeisin kuulemani ilkeys tuli kuitenkin televisiosta. Kiitos mustapartaiselle miehelle. Mustan parran kantajalta on opittu odottamaan myös harkintaa siinä, mitä medioissamme möläyttelee, olkoonkin että on humoristin tai narrin maineessa.
Parran varjossa saa tehdä liki mitä tahansa etenkin keskikesän terässä ja vanhoja uusintoja katsellen. Eihän niitä kukaan seuraa. Ja jos seuraa ei ole mielensä pahoittaja ensinkään. Kun on vielä kirjailija, nauraminen yhdessä on huippuunsa vietyä viihdettä eikä siitäkään pidä olla huolissan.
Itse aloin itkeä heti synnyttyäni ja jokainen eletty päivä osoittaa myös syyn miksi. Täyden kukinnan hetkellä kun alkaa rappio ja syntymä on samalla auttamatta myös kuoleman tuomiosi. Jokaiselle iällä on vain omat kujeensa ja leikkikalunsakin. Elämää me kuitenkin podemme, oli diagnoosimme mikä tahansa.
Mark Twain neuvoo meitä varomaan lääkärikirjojen lukemista. Niissä kun voi olla myös painovirheitäkin. Varsinkin jos laatii testamenttinsa lääkärille. Sellainen ihminen ei ikinä parane. Päinvastoin, siinä ruumiin sairaus alkaa kohta koetella myös sielumme kuntoa.
Eikä se sillä korjaudu että teemme vatsastamme oman apteekkimme. Sekä apteekkarilla että lääkärillä on lisenssi sinun tappamiseen ja hoitovirhe nyt onkin lääkkeiden ohella se yleisin kuolemasyymme. Ei toki korona ja virukset. Tässä ei auta kurkotella nyt Yhdysvaltojen suuntaan.
Miljoonat jenkit kun tuntevat paremmin piilotajuntansa kuin sen mitä suuhunsa panevat. Onneksi on edelleen elämä itse, joka varmasti parantaa paremmin kuin yksikään psykoanalyytikkomme.
Sigmund Freudia lainaten, psykoanalyysille pikkusormensa antanut menettää kohta sille kokko kätensäkin. Se mikä parantaa on suolavesi, hiki, kyyneleet ja merivesi, Suomessa tosin melkoisen laimeana. Päihteet sitten kyllä terästettyinä.
Käytä siis terveyttäsi nyt järkevästi, vaikka se loppuun kuluisikin ja liiallinen terveys on sekin epäterveellistä. Muista myös kuinka lääketiede on edistynyt omana aikanamme niin valtavasti, ettei terveitä ihmisiä enää ole lainkaan, ja jos olisikin, olettaisimme sen olevan luonnon, joka silloin on toiminut parantajana.
Jäissä uiva suomalainen on maailman onnellisimman maan kuvia medioissamme. Hänellä ei ole reumatismia eikä juuri muitakaan sairauksia. Vain kylmät kylvyt ja helvettiäkin kuumemmat löylyt saunassa. Sellaiselle suomalaiselle helvetti ja sen kuvaukset ovat jotenkin tuttuja ja houkuttelevia.
Sellaiset ihmiset pohtivat elämäänsä kohdusta hautaan ja kammoavat sairaalaa, pandemian aikaan kiertävät sen kaukaa. Nyt on vuorossa Brasilian presidentti ja Australiassa karanteeniin joutui koko Melbourne. Samaan aikaan Uusi Seelanti, Taiwan, Suomi ja monet muut ovat pahimman pandemiansa jo kokeneet.
Me emme pilkkaa Ruotsia julkisesti saati virallisesti mene neuvomaan. Eläminen kansakuntana hyvänä esimerkkinä ei ole sumalaisten oikeuksia. Sellainen kun vie ilon onnesta, joka on aina Suomessa kätkettävä. Suomi on kuin keski-ikäinen ihminen. Vuodet alkavat kertyä vyötäisille ja tunteet ovat vaihtuneet oireiksi.
Karanteenissa eläessämme emme edes muistaneet ikävöidä lauantai-iltojamme. Nekin olivat kadonneet jo aikaisemmin. Bernard Shawta mukaillen suomalaiset alkavat olla kuten keski-ikäiset ihmiset, konnat. Kaiken voi kuvata ja luonnehtia hyvin lyhyin ja nuotteihin kätketyin iskevin, huulihapilla soitetuin sävelin.
Muistuttaen juuri poisnukkunutta yli 500 elokuvaa säveltänyttä 91 -vuotiasta mestaria. Se että sinua aletaan imarrella nuorekkaasta ulkonäöstäsi, on aina varmin merkki siitä että alat ikääntyä ja näkyvästi. Tee siis sille jotakin ajoissa, jokaisella iällä kun on omat leikkikalunsa, jolloin ota ne ajoissa käyttöösi ja ujostelematta.
Tule oman ikäistesi mestariksi ajoissa ja muita nuorempana. Siinä sen salaisuus eikä tämä neuvo maksa nytkään sinulle mitään. Aaro Hellaakoskea lukeneena, lausuneena ja tutkineena, hänen viestinsä oli hankittu juuri luonnosta. Kun tunnet jäntereissäsi ensimmäiset riutumisen oireet, koet elämänkierron valtavien voimien ja rytmien kosketuksen. Olet kuin elokuvan musiikin säveltäjä, taustalla soiva pahaenteinen huuliharppu, kostaja.