-
Mitä tarkoittaa pittoreski taiteilijan tai journalistin, poliitikon käsissä kameraa kuljettaen. Miten pittoreski määritellään? Miten Wikipedia sen määrittele tänään? Katsotaanpa:
-
”1700-luvun puolivälissä ajatus puhtaasti näkymään perustuvasta, mielihyvää tuottavasta matkailusta herätti Englannin yläluokan kiinnostuksen. Gilpinin tuotanto haastoi hyvin suunnitellun grand tourin aatteen ja osoitti, kuinka Britannian maaseutuun tutustuminen saattaisi kilpailla klassisten mannermaalle suuntautuvien matkojen kanssa. Epäsäännölliset, ei-klassiset rauniot ja myös ihmisrauniot – ryysyihin pukeutuneet köyhät (tietysti riittävän etäältä tarkasteltuina) – tulivat suosituiksi teemoiksi. Vierailtavien näkymien kehystämiseksi ja tummentamiseksi käytettiin kannettavia sävypeilejä, joita nimitettiin 1600-luvun maisemamaalarin Claude Lorrainin mukaan Clauden peileiksi. Gilpin piti hänen teoksiaan pittoreskeina ja suositteli niiden jäljittelemistä. Malcolm Andrews totesi, että ”nämä turistit ovat kuin suurriistan metsästäjiä, he kerskuvat kohtaamillaan ’villeillä’ maisemilla, ’vangitsevat’ villejä näkymiä ja ’ikuistavat’ niitä kuin kuvallisia metsästysmuistoja myydäkseen niitä tai ripustaakseen niitä kehystettyinä saliensa seinille. Andrews oli sitä mieltä, että ”Pittoreskeja ovat itse asiassa vain ihmisrauniot.”
Gilpin itse kysyi, ”tuottaako metsästyksen harrastajalle suurempaa mielihyvää tavoitella joutavaa eläintä kuin hienostuneelle miehelle tavoitella luonnon ihanuuksia?” Kun Eurooppa avautui sotien jälkeen taas matkailulle 1815, Italiasta löytyi uusia näkymiä pittoreskiuden etsijöille. Anna James kirjoitti 1820: ”Jos en olisi käynyt Italiassa, en luultavasti olisi koskaan ymmärtänyt sanaa pittoreski.” Henry James huudahti Albanossa 1870-luvulla: ”Olen koko elämäni puhunut pittoreskista. Mutta nyt vihdoin… näen sen.”
Pittoreskituristeja kannustettiin myös muokkaamaan maisemaa kartanoiden ympäristössä, mistä esimerkkinä on Lancelot ”Capability” Brown. Gilpinin neuvoja noudattaen monet maanomistajat alkoivat suunnitella puutarhoja, joissa oli epäsymmetrisiä tarkastelulinjoja ja ”klassisia” rakennelmia sisältäviä keinotekoisia raunioita.”
Tänään kaukokaipuu on vienyt meidät tähtien taa ja seuraamme ufojen matkaa rakentamassaan globaalissa maailmassa. Heitä on täällä vieraillut harva se vuosi ja vuosisata muuttaen maisemaamme. Kaikki ikivanhat rauniot ovat heidän jälkeläistensä tekemiä ja ufojen tankkauspaikkoina kuvattuja kivikasoja, epämääräisiä raunioita Välimerellä ja etenkin pyramiden muodossa saman arkkitehdin tekeminä. Mikä ettei kosmosta tuntien ja sen rajat mahdottomina ymmärtäen, ajan ja paikan muuttuessa lopulta fysiikan kautta kenen tahansa oivaltamana omiksi harhoiksemme. Muutama hassu aisti pettää meitä mennen tullen. Politiikka ja tiede toisiinsa sotkien on oman ajan ilmiönä monen elättävä vakuutus tulla tunnetuksi ja elää toisten kustannuksellakin. Sitä kutsutaam media-ajan kriisiksi ja sen utopioita dystopioiksimme. Kun siitä kirjoittaa, se pahoittaa monen mielen eikä sitä voi kiillottaa edes journalistisilla koukeroillamme.Ennen pittoreskia kuvaamista muotia oli kuvata jylhiä maisemia ja Suomi haluttiin sekin esitellä maailmalla juuri luontonsa kautta ja Lapissa sen eksotiikkaa hakien, kosket olivat nekin kuvattava niin kauan, kun niitä ei oltu kahlittu voimalaitoksilla. Suomi ja sen suot, suomaan luonne, ei sopinut lainkaan maisemaan, mutta järvet sopivat ja jylhät vaaramaat. Korvet kuiskivat nekin ja niitä oli kuunneltava. ”Kuulkaa kopeimme kuiskintaa, jylhien järvien loiskintaa.” Inarin järvi oli sekin niin syvä kuin oli pitkäkin, mittaamaton. Ja muuttolinnut lensivät nekin mutta palasivat tänne kotiinsa ongelmitta. SE ei ollut ihme ollenkaan. Kaukokaipuu oli tangolaulajan sielunmaisemassa se pihlajan ja tuomen kukkien tuoksuinen tarinamme maailman onnellisimmasta kansasta.Sota-ajan retoriikka oli sitten oma kertomuksensa ja siitä laaditut romaanit ja elokuvat, jota katsomme kätellessämme presidenttiä edustajiemme välityskellä itsenäisyyspäivänämme. Se on harras näytelmä ja kansamme yhdistävä vielä tänäänkin saman kanavan äärelle yhtenä päivänä vuodessa. Sitä voi jo pitää ihmeenäkin muiden ihmeitten rinnalla.Missit olivat vaaleita, ruotsalaisten haukkuma mongolipoimu silmiltämme oli kadonnut viimeistään Armi Kuuselan tultua valituksi Miss Maailmaksi. Maailman kaunein kansa asui Suomessa heimoineen. Paavo Nurmi ja Hannes Kolehmainen juoksivat sen maailman kartalle, kerrottiin. Ja Pekka Tiilikainen selostikin. Lasse Viren kaatui mutta nousi ja voitti. Ja nyt on sitten hybridiajan Suomi ja korona-ajan maailma, globaali todellisuus kavojemme edessä koko ajan ja reaaliaikaisenakin. Turha näille suomalaisille on tänään satuja kertoilla. Pysy asiassa tai ymmärrä vaieta tietoyhteiskunnan digiajassa ja kaikilla mahdollisilla kielilläkin.Oman aikamme kuvia, älypuhelimella otettuja ja selfien kautta narsismiaan korostaen, harvoin tulee pohtineeksi, kuka mahtaa olla kameran takana piilossa ennen näitä selfie -kuviamme ja tätä aikaa niillä tulkiten. Kameraa kantavat ihmiset kun ovat aiemmin olleet ihan oma rotunsa. Maailmalla he alkoivat tiirailla yksityiskohtia ja näkivät sellaista, mitä turisti ei edes selfien kuvaajana huomaa. Kamera oli väline, jonka kautta rajatiin kohde ja pohditiin ensin, miksi se on kuvattava, ikuistettava ja oltava samalla muodikas, pittoreski turisti.Kameran kanssa kulkevat eivät poikenneet mitenkään kirjalijoistamme ja tutkijoista, salapoliiseista ja heistä kirjoittavista, journalisteistamme. He ikuistavat sellaista, jota ei muuten olisi ikinä edes havaittu. Olivat oman aikansa sisäisiä tutkijoita mutta kameran kautta sitä suorittaen ja pilasivat lomansakin ottaen kameran mukaansa minne nyt ikinä menivätkin. Ennen koronaa ja sen omituista tapaa osoittaa luonnolle kuuluvaa valtaa lakeineen ohi omiemme.Luonto oli tuolloin suomalaisen yleisin kuvattava. Ihmisiä välteltiin ja he olivat turisteina kameran edessä. Muualla maailmalla oli toisin. Maisema oli taustalla ja ihminen japanilaisena turistina Sibelius monumentin peittävänänä. Monumentin tekijä oli Sibelius. Säveltäjästä ei turisti ollut ikinä kuullutkaan. Miksi olisi kuullut? Oman aikamme tulkintana heidän teollinen nousunsa näyttäisi syntyneenkin ufojen työnä ja heidän tekniikkaa kopioiden.Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat tai sata sanaa, mutta samalla myös tarvittaessa valehteleekin. Suomalainen on kuvaajana yleensä rehellinen. Tai yrittää olla parhaansa mukaan. Esteetikko kuvaa eri tavalla ja eri asioitakin kuin kovin puhuttelevaan realismiin pyrkivä journalisti.Älä mene journalistin kameran eteen missinä. Hänellä kun on outo kasite kauneudesta. Kun suomalaiset itsenäisyytensä alkuaikoina halusivat kuvata ylväitä maisemia maastaan, alkaen Imatran koskesta ja Lapin luonnosta, Kolin maisemista, nyt kuvataan soita ja jänkiä, kelottunutta metsää. Ei olisi onnistunut Suomi kuvan rakennepuiksi sata vuotta sitten. Rujona ja rumana olisi pidetty sellaista Suomi kuvaa ja sen levittäjää maailmalla. Onneksi sellaiselle ei kameraa uskottu eikä edes päästetty maan rajojen ulkopuolelle. Tapa sulkea laitoksiin ja laitostuminen on sekin hyvin suomalainen ilmiö ja lähityö kotona on etätyötä, joustotyö vaatii jo poikkeuksellista ymmärrystä työn luonteestamme. Siitä ei saa nauttia aikaansa myyden, otsa hiessä leipänsä ansaiten. Kunnon työmiehen tunnistaa jo ulkonäöstä ja on työnsä näköinenkin. Tärkein matka on työmatka, koulumatka ja sen pituus ja vaivat olivat juuri suomalaista elämää sekin.Tämän päivän HeSari (31.8) onnistuu vangitemaan pääkirjoitukseensa ilmiön, jossa toimittajan tulkintana juridiikka ja politiikka menevät sekaisin kuten suomalaisessa selfie kuvien maailmassa nyt tahtovat mennnä. Samaan kuvaan kun ei saa pittoreskia maisemaa, jylhiä kuvia maastamme sekä omaa kuvaa näiden eteen, hyväksyen samalla myös median tavan kirjata kuvan kautta joskus totuuttakin.Niinpä Hesarin pääkirjoitustoimittajan mukaan, suora lainaus otsikosta, ”EU syötti suoraan oppisition lapaan” rikkoessaan omia lakejaan ja perussopimuksia, ”No bail out” -periaatetta. Timo Soini jos kuka muisti mainita yhtenään tuon käsitteen. Hänen puolueensa puoluekokouskuva 50 vuoden takaa on saman lehden sisäsivuilla. Pekka Vennamo on siinä kuin nuori siloposkinen poika ja isä Veikko valittiin puheenjohtajaksi hurraten kevään 1970 vaalien suurvoitolle. Puoluesihteeriksi ei sen sijaan valittu vielä Urpo Leppästä vaan Rainer Lemström.Tein tutkimusta tuosta keväästä Oulun yliopistossa myöhemmin ja ilman niitä ongelmia, joita tuon kevään äänten laskussa tietokone aiheutti tamperelaiselle professorille. Pohjois-Karjalasta valittu kansanedustaja Eino Poutiainen pienviljelijänä näitä virheitä oikaisi televisiossamme tuolloin vaaliyönä. Iisalmelainen Seppo Kääriäinen muistaa tämän tamperelaisen professorin omana oppi-isänään ja opastajana kohti Keskustan puolutoimistoa ja tutkimuspäällikön tehtäviä. Professori Risto Sänkiaho ”sänkkäri” oli toki meidän kaikkien tuntema tuon ajan kouluttajamme silloinkin, kun työskentelimme Oulussa ja Turussa, Helsingissä.Tietokoneita oli vain salaa yhdistettävä jotta saimme lisää kapasiteettia eikä virheitä enää sallittu suurienkaan lukujen maailmassa. Myönnän näin tehneenikin silloin 1970-luvun puolella kun apua minulta haettiin ja myös saatiin. Omat opettajamme kun eivät tuosta koneesta ja sen käytöstä mitään ymmärtäneet. Näin vastuu tuon ajan opetuksesta ja tutkimuksesta siirtyi hetkessä uudelle sukupolvelle, sodan jälkeen syntyneillekin. Se oli Suomen pelastus ja modernisointi hetkessä kohti Nokiaa ja teknologiakyliämme, tiedepuistojamme ja digiaikaa. Myöhempi tunarointi on jo oman aikamme omituisuuksia.Budjettia ei Brysselissä rahoiteta lainarahalla, keskuspankki ei ole jäsenmaiden lainarahan hoitaja, eivätkä jäsemaat toistensa lainojen takaajia jne. Presidenttimme tästä huomauttikin mutta tarkoitti sillä jotain muuta kuin mihin oppositio viittaa, kirjoittaa toimittaja Hesarissa tänään ja alkaa toimia tavalla, jossa maapallo ei ole pyöreä, mutta ei myöskään litteä vaan jotain siltä väliltä. Samaa kompromissin hakua kuvaa pilapiirtäjä omalla sivullaan. Siinä karttakuvassa mikään ei ole oikein kompromissina.Taiteessa tälle ilmiölle löytyy oma nimensäkin, mutta sen jokainen saa hakea omasta harrastuksestaan kameransa kanssa taiteillen. Surrealismista ei saa tehdä surkealismia edes Hesarin toimittajana taiteillen. Itse en ota selfie kuvia ja varon muutenkin joutumasta kuvaan silloin, kun kohteena on vallan muu kuin tapa ottaa passikuvan oloinen todistus naamakirjaksi kutsuttuun sosiaalisen median miljoonien naamojen joukkoon.Yhteiskuntamallina tällainen on hybridi ja mediassa kriisi, jossa se jatkaa vielä tovin elämäänsä kriisin samalla syvetessä. Korona kun on osa luontoa, eikä sille sovi etsiä parannuskeinoja, jossa luonnonlait sivuutetaan kompromisseilla ja tehden sillä politiikkaa veivaten mukamas ihmistieteet apuun juridiikkanamme. Mitä tekemistä juridiikalla on luonnontieteitten kanssa?Ihmisen lai ovat erikseen ja kosmoksen kautta syntyneet ilmiöt oman planeettamme pinnalla viestittävät nekin osaamisesta, joka on toiselta tähdeltä kuin omaltamme. Siksi heitä pidettiinkin enkeleinä ja jumalina ja meitä vähäisempiä heidän palvojinaan.Miljoonien vuosien etäsyydet kun ovat voitettaviksi aivan liian suuria lukuja sellaiselle kansalle, jonka ikä on vuosisadoissa mitattavissa ja kielikin ajattelun välineenä kovin nuori ja ajatteluvälineenä myös poliittinen kielemme. Niinpä jos EU todellakin syötti suoraan opposition lapaan, siitä on tehtävä maali ja pulinat pois.
