Kreml syyttää Venäjällä myrkytykseen liki menehtynyttä Nevalnya mustamaalaamisesta. Uutinen ei ole alkuunkaan niin kiinnostava kuin Donald Trumpin sairastuminen koronaan. Nevalnya kun on myrkystään toipunut mutta Trumpin tauti on vasta orastamassa. Me emme tiedä mihin tauti johtaa ja kuinka se vaikuttaa toisen suurvallan elämään.
Omaan elämäämme nämä tapahtumat vaikuttavat myös mutta tuskin kovin dramaattisesti. Läheisin ihminen keittiössä vaikuttaa paljon enemmän. Omat painotuksemme suurista ja maailmaamme mullistavista asioista ovat joskus väärin mitoitettuja. Venäjä, Kiina ja Yhdysvallat saa kohtuutonta painoarvoa siinä maailmassa ja maailmankuvassamme, jossa kulloinkin elämme.
Lisäksi meillä voi olla siitä hyvinkin erilainen ja lähtökohdiltaan käänteinen mielikuvakin. Kolikolla kun ei ole vain kahta puolta vaan kolme ja se kolmas on nykyisin eniten elämäämme vaikuttava.
Toisin oli vielä muutama vuosi tai vuosikymmen takaperin. Paikallinen lehti voi valaista sitä joskus enemmän kuin valtakunnallinen, saati lukien Yhdysvalloissa julkaistavia medioita. Sosiaalinen media taas ei oikein avarra maailmakuvaamme ensinkään. Se voi jopa muuttua aivan olemattomaksi siellä aikaasi viettäen. Trumpin tviitit ovat harvinaisen vähän maailmankuvia mullistavia. Hänen kilpailijansa taas ei tviittaile juuri lainkaan.
Todistuksena edellisestä lainaan suoraan omaa kirjoitustani Forssan Lehdelle lähetettynä. Minulla kun on siihen oman käden oikeus ja lehti voi jättää sen myös jälleen kerran jullkaisemattakin. On jo aikaa kun viimeksi julkaisi. Syy ei ole tietenkään poliittinen. Meillä on puolueeton virkamieskunta, media ja muutenkin olemme ihmisinä maailman onnellisimman kansan koulukiusaajina tunnettuja ja siinä myös poikkeuksellisen julmiakin. Mistä käsite ”kiusaaminen” syntyy silloin, kun ilmiöt ovat julmuuksineen rikoslaissa tekoineen tuomittavia vankilaan myös työpaikoilla sitä harjoittaen?
Paradigmainen muuttuva maailmankuvamme
Tiede perustuu ateismiin, kirjoittaa Raimo Rintamäki (FL 28.9) ja unohtaa kuinka merkittävä osa tiedemiehistämme ovat olleet hartaita uskovaisia ihmisiä. Jostakin syystä myös kirkkomme sisällä on pappeja, piispoja, jotka on koulutettu tiedeyliopistoissamme. Rintamäen tapa jakaa tieteet kirjoituksessaan on tuttua oman nuoruuteni filosofisen tiedekunnan ikääntyneen professorin luennosta. Ne oli tentittävä ja tentit läpäistävä, mutta ei niihin uskoa kuulunut narraatioina, tarinoina muiden joukossa.
Usko loi pohjan luonnontieteelle, kirjoitta taas Juha Ahvio (FL 2.10) ja palaa historiaan, jossa tieteen taustalla on liki pelkästään kirkon taloudellista tukea, mutta myös syvästi uskovaisia teologeja. Hän lainaa myös Kopernikusta, joka rakensi aurinkokeskeisen maailmankuvammekin, pappi, matemaatikko ja tähtitieteilijä.
Hänen, Kopernikuksen, suuhun on pantu myös lausahdus:” On aitoa tietoa tietää, että me tiedämme, mitä me tiedämme, ja tietää, että emme tiedä, mitä me emme tiedä.” Niinpä tieteen, etiikan ja ihmisoikeuksien olemassaolo ja velvoittavuus syntyy muuta kautta, kuin massaspektrometrilukemista tai ydinfysiikasta, materialistisen ateismin lähtökohdista. Subjektiivisuus ja minuus ei ole ainetta, kirjoittaa Ahvio forrssalaisten lehteen.
Oulun yliopistossa filosofinen tiedekunta muutti nimensä luonnontieteelliseksi, jotta tältä keskustelulta vältyttäisiin. Samoin Turussa valtiotietieteellinen vaihtoi nimensä yhteiskuntatieteelliseksi. Näin myös omat tohtorin hattuni oli vaihdettava molemmat edustamaan oman aikamme käsityksiä näistä tieteistämme. Tämä keskustelu kun oli käyty jo aikapäiviä ja oli vanhentunutta, siinä missä tieteittemme suuri sota 1960-luvulta alkaen.
Kolikolla on kuitenkin edelleen nämä kirjoittajien esittämät kaksi puolta ja puhtaimmillaan molemmat ovat oikeita. Molemmat ovat todellakin oikeassa, tieteellä ja kolikolla ovat nämä kaksi puolta. Se kumpaa opiskelet ja yliopistossa opetat, tutkimuksesi perustat, on se mihin yleensä myös rakastut ja maailmankuvasi rakennat.
Innovaatioyhteiskunta ja sen dynamiikka näkee kolikossa kuitenkin myös kolmannen puolen. Siinä kolikko käännetään pystyyn ja pannaan pyörimään. Tämä kolmas ulottuvuus on kaiken aikaa vaihtuva ja siitä voi ottaa vain kuvia, ja ne ovat tietyn hetken silmänräpäyksiä.
Tiede kun on koko ajan liikkeessä ja dynaaminen, eikä sitä määritellä lähtien vaikkapa sen historiasta. Aika kun on ihmisen keksimänä se kaikkein kehnoin kelloineen mitaten. Aika kun oikeasti hidastuu ja pysähtyy, voi vaihtaa suuntaakin. Materiaakin on muutakin kuin näkemämme, pimeää ainetta. Kun sitä alat opiskella ja tutkia etenet suuntaan, jossa tulosta voi syntyä vasta vuosikymmenien tai satojen kuluessa. Omassa laboratoriossa siihen ei kannata uhrata aikaansa.
Meillä on taipumusta peitellä totuutta, hävittää historiaammekin ja vältellä uutta sekä maailmakuvamme muuttavaa, joskus ahdistavaakin. Uusi tieto ja sen sovellukset on vanhan maailmankuvan hävittävä ja siten kolikon kahta puolta varjelevalle vaikea hyväksyttävä.
Elämme juuri nyt aikaa, jolloin muutokset ovat poikkeuksellisen dramaattisia ja samalla monen kokemana ahdistaviakin. Koemme sen hybridinä ja muutoksen rakentajat uhkaavina uusine luomuksineen, innovaatioineen. Samalla vanha historiammekin kirjoitetaan koko ajan uudella tavalla ja unohtaen sellaista sepitteellistä kerrontaa, jonka taustalla ovat traditiot ja perinteinen tapamme kohdata todellisuus joko materialisteina, ateisteina tai sitten teisteinä, tietyn uskontokunnan jäseninä.
Molemmat ovat toki oikeita, yhtä turvallisia, mutta maailma on sittenkin muutoksen tilassa ja kolikon pyöriminen jatkuu, tapahtui Yhdysvaltain presidentinvaaleissa mitä tahansa.