Suomalainen poliittinen kenttä on liikkeessä enemmän kuin miesmuistiin. Nyt tehtiin lyhyellä ajalla jo toinen gallup (HS 15.10), joka kertoi kolmen suuren puolueen kannatuksen edelleen hiipuvan ja perussuomalaisten kasvun jatkuvan ja vakiinnuttavan asemaansa jo selvästi neljänneksi suurimpana puolueenamme. Ero keskustaan ja demareihin on sinnekin kutistunut 5-6 prosenttiyksiön vaiheille ja vain kokoomus jatkaa selvästi suurimpana puolueena. Tosin senkin kannatus on ollut alamäessä. Hämmennys puolueen valinnasta on suuri kaikkialla, ja ehkä juuri nyt Helsingin Sanomien galluppien tulkitsijoita lainaten, kokoomuksen ja vihreitten suunnalla. Etenkin vihreillä on selittelyä omien arvojen myynnissä ja vallankipeydessä. Vahvoihin arvoihin alun perin rakentanut liki yhden liikkeen puolue on valtaa käyttävänä yleispuolueena kriisissä.
Soini-ilmiö
Mikä sitten selittää perussuomalaisten gallupmenetyksen jatkumisen ja pysyykö se sellaisena vielä puoli vuotta? Vaaleihin on aikaa ja se mikä kerran nousee rivakasti tahtoo tulla myös nopeasti alas.
Tosin on myös toinenkin vaihtoehto. Perussuomalaisten saama gallupmenestys rohkaisee äänestäjiä ja liikkuvat äänestäjät haluavat olla rökälevoittajan puolella. Sinne on vetoa myös sellaisilla politiikan ammattilaisilla, joilla ovet eivät ole auenneet oman puolueen sisällä. Mahdollisuus vallan käyttöön ja poliittiseen vaikuttamiseen avautuisi nyt uuden soinilaisen ilmiön kautta ja virta vie nyt vahvasti tuohon suuntaan. Katkeruutta on nyt monella suunnalla ja se sataa suoraan Soini laariin kun muita vaihtoehtoja ei ole. Moni on pettynyt puoluelaitoksemme toilailuihin, politiikan uskottavuus on pakkasen puolella. Entisen pääministeri Matti Vanhasen uhraaminen valtakunnanoikeuteen ei sellaisesta kriisistä pelasta. Tosin sieltä suunnalta löytyy paljon selittäjää Timo Soinin nousulle.
Huonoja selityksiä
Perussuomalaisten menetystä on arvioitu populismilla, muiden politiikan haukkumisella, äärioikeistolaisella liikehdinnällä ja pääpuolueittemme lukuisilla menneen vaalikauden rahoitus ym. skandaaleilla. Media kantaa tästä oman vastuunsa ja muutos kuvaa siten mediayhteiskunnan omaa kriisiä. Liki 60 vuotta vanha poliittinen liike ei voi olla populistinen ja tämän päivän ilmiö. Kentällä on oltava myös kannatusta ja perussuomalaisia ihmisiä, aatemaailmaa johon liikkeen perustaa.
Timo Soinin karsima ja tapa kertoa asiansa ymmärrettävästi on sekin selityksissä mukana ja yksi uskottavimmista. Toki sekään ei ole ainut, Soini on toiminut politiikassamme jo liki 30 vuotta yhtäjaksoisesti. Miksi hänet olisi löydetty juuri nyt? Aiemmin pienempää menetystä pyrittiin selittämään jo edesmenneen Tony Halmeen avulla. Ei sekään selitys kovin uskottava ollut. Tony Halme vain sattui olemaan nimenä ja julkimona oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Onko Timo Soinin kohdalla samoin? Jonkunhan tätä liikettä ja poliittista ilmiötä on myös johdettava. Soini on siinä uskottava jopa katolisen uskonsa ja vakaumuksensa kautta. Perusrehellinen suomalainen, maisterisjätkän näköinen ja oloinen ihminen, ei herätä toisessa suomalaisessa kateutta tai mustankipeyttä.
Seteliselkärankaisia varottava
Jatkossa Timo Soini joutuu jopa varomaan hakiessaan edustajaehdokkaikseen henkilöitä, jotka eivät ole Tony Halmeen kaltaisia varsinaisessa edustajan työssään. Edessä on mahdollinen hallitusvastuu ja kaikki onnenonkijat eivät ole varmaan nyt tervetulleita puolueen hajottajiksi, kuten vennamolaisen kansanliikkeen aikoihin 1970-luvun jälkipuoliskolla. Soinilla on karvaat muistot seteliselkärankaisista.
Soini ei kuitenkaan ole Vennamo eikä perussuomalaiset Sirkka, Minä ja Pekka (SMP). Kyse ei ole nyt samasta ilmiöstä, yhdyskuntarakenteiden takavuosien murroksesta tai kekkosvastaisuudesta suljetun Suomen kekkoslovakiassa.
Puolueen kannatus ei synny niinkään sitä kohtaan tunnetusta sympatiasta kuin vastustuksen vähäisyydestä. Puolueen potentiaalinen äänestäjä on henkilö, joka ei tunne välttämättä vahvaa antipatiaa jotain kuppikuntaa kohtaan. Tässä vaikkapa äärivasemmiston ja vihreitten tapa hoitaa imagoaan on ollut historiaansa sidottua ja näkyy myös keskustan kohdalla tehdyissä tutkimuksissa. Ääniä ei voi kerätä vain ikäihmisiltä ja hekin seuraavat politiikan suuria virtauksia aktiivisesti, ovat jopa sosiaalisten medioitten jäseniä nuorten tapaan ja tunnistavat uuden paradigman yhteiskunnallisen synnyn sellaisen aiemminkin kokeneina.
Yleisesti hyväksytty puolueimago ja lasikatto
Kun puolueen vastustajia, sen suorastaan epämiellyttäväksi kokevia, on hyvin paljon, potentiaalinen menestys ja uusien äänten saaminen vaikeutuu. Vihreillä tällainen lasikatto tuli vastaan ja keskustalla se oli niin ikään kokoomusta alempana tutkimusten mukaan. Vasemmiston yhteinen kannatus, ja etenkin äärivasemmiston, oli ollut meillä takavuosina korkealla ja nyt se on hiipunut muiden OECD maiden tasolle. Lasikatto sielläkin on vastassa, ja oikeastaan ainut tapa vaikuttaa politiikassa kulkee perussuomalaisten kautta. Virta vasemmalta perussuomalaisiin ei ole kuitenkaan ainut, kuten on ounasteltu ja kerrottu.
Tutkimusten mukaan perussuomalaiset ovat meillä äänestäjäkunnaltaan kaikkien selvimmin yleispuolue. Perussuomalaisia kannatetaan kaikissa sosiaaliluokissamme ja ammattiryhmissä kaikkein tasaisimmin. Perusduunareista noin vajaa viidennes on puoluetta äänestämässä, kuten heidän osuutensakin on työtätekevästä aikuisväestöstä. Niin ikään nuoret ja vaikkapa ylemmät toimihenkilöt äänestävät puoluetta jotakuinkin väestöllisen osuutensa mukaan. Vain eläkeläiset ovat ikäihmisinä puolueuskollisimpia ja siellä perussuomalaisten osuus on hieman pienempi kuin odotusarvo.
Vähiten vastustusta
Tutkimusten mukaan perussuomalaiset on yleisin ns. toiseksi paras puolue miltei jokaisen suurimman puolueemme kohdalla, jolloin puolueen vastustus on vähäistä minkä tahansa puolueen perusäänestäjäkunnan keskuudessa. Oikeastaan vain vihreät ovat ajaneet tässä itsensä paitsioon huudattamalla yhteiskunnallisesti vahvimmin kasvavan poliittisen virtauksen itselleen vastenmielisimmäksi. Hallituspolitiikan jatkoa ja vastuunkatoa ajatellen sellainen valinta ei ole ollut viisasta.
Soinin on oltava suu soukalla pohtiessaan jo vaalien jälkeistä hallitusta. Jos gallupit realisoituvat, perussuomalaisia ei voi sivuuttaa hallituksesta ja hallituskumppaneiden valinnan suorittaa suurin puolue, pääministeripuolue. Nyt gallupeja tulkiten tällainen puolue on mitä todennäköisimmin kokoomus. Kokoomukselle riittää kun se on varovainen ja varmistaa näin paikkansa suurimpana puolueena. Siihen riittää nyt myös torjuntavoitto.
Hallitusta muodostettaessa uusi tilanne
Nykyisillä kannatusluvuilla kaksi suurinta puoluetta eivät ole lähelläkään määräenemmistöä. Kolmantena puolueena perussuomalaiset antavat tuon enemmistön jo vahvana ja mukaan toki mahtuu perinteinen pienpuolue Rkp. Tosin maan itärajalla siihen haulttaisiin venäjää osaava puolue.
Näin näyttäisi siltä että kilpailua, tämän päivän galluppien valossa, ei ehkä käydäkään loppusuoralla suurimman puolueen paikasta vaan “apupuoleen” osasta kokoomuksen ja perussuomalaisten muodostamassa hallituksessa.
Tuossa kisassa keskusta on demareita vahvempi. Demarit joutuvat oppositiossa tiukan vaalitaistelun aikana polttamaan sellaisia siltoja, jotka olisivat sille arvokkaita haettaessa paikkaa hallituksessa. Gallupit eivät lupaa sille veret seisauttavaa voittoa vaan Timo Soinille. Tämän kolme suurinta ovat varmaan jo myöntäneetkin ja vaalistrategia rakentuu sen varaan. Demokratiassa suurinta voittajaa ei voi sivuttaa kun hallitusta kootaan. Ei ole Kekkosta joka hajottaisi valtiopäivät.
Jatkossa demareiden kohdalla on olemassa riski, että perussuomalaiset alkavat ottaa hoitaakseen sellaisen perinnöin, joka aiemmin on kuulunut suomalaiselle vasemmistolle myös ammattiyhdistystoiminnassa. Se on kauhukuva, jota elätellään silloin, kun poliittiset liikkeet ja puolueinstituutio on turbulenssissa ja perussuomaaliset nousemassa haastamaan kolmea suurinta. Matka sinne lyhenee, kun oman kannatuksen nousun ohella muut tulevat laskevin kannatusluvuin lehmän hännän tapaan vastaan.
PerSujen kannatus on merkki vain yhdestä suunnasta, muukalaisvastaisuus on yleiseurooppalinen ominaisuus ja se aalto pyyhkii taas koko mantereen yli.
Hollannin tavispuolue, PPV on nyt vaalien jälkeen maan kolmanneksi suurin puolue ja toinen hallitus puolue. PPV on siis Hollanin versio meidän PerSuista.
Saksassa joka neljäs ilmoitti kaipaavansa "vahvaa puoluetta joka on saksalaisen yhteiskunnan ruumiillistuma" ja 65% vaatii että "muslimien uskonnonharjoittamista tulisi rajoittaa voimakkaasti". Merkel muuten vastustaa Turkin liittymistä EU:hun.
Ranskan oikeistolais presidentti Sarkozy kieltää burkat ja puuhaa tiukennoksia maahanmuuttoon ja lennättää samalla nyktisetkin romanit takaisin Romaniaan. Berluconi tukee Sarkozyn järjestämiä massakarkoituksia ja valmistelee myös burkien kieltoa.
Sveitsi on kieltänyt mineraattien rakentamisen aikoja sitten. Silloin islamvastaisuus piti selvittää kansanäänestyksellä.
54% itävaltalaisista on samaa mieltä väittämän "Islam on uhka lännelle ja meidän tuntemallemme elämäntyylille" kanssa. 72% kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että muslimit eivät "noudata sääntöjä" mitä tulee maassa elämiseen.
Epäilen vahvasti että Soinin katollinen uskonto vaikuttaa hänen suosioon millään tavalla muuten kuin olemalla merkki hänen tavis-jätkä luonteesta. Kun kirkko mahdollisti kirkosta eroamisen 2003, eronneita on ollut kuukausittain noin 5000. Internetin kautta eronneita on yli 200.000 ja jos nykyinen kasvu pysyy niin 300.000 tulee täyteen jo 2012. Vuodessa kirkon jäsenluku nettona vähenee 35.000!
Mitä pakkovenäjään tulee niin pakkovenäjä otetaan yhtä iloisesti vastaan kuin pakkoruotsi vaikka sillä varmaan onkin itä-suomessa käyttöä. RKP:een kolmikymmenvuotinen hallituskausi katkeaa myös seuraavien vaalien jälkeen. Joten muutoksia on siis tulossa!
Suomi on kaksikielinen ev.lut. valtio enää vain wikipediassa, ei käytännössä.
Perussuomalaiset on vanha puolue ja sai kannatuksensa alunperin korpikommunistisilta ja köyhiltä alueilta, siirtokarjalaisilta, josta se levisi teollisuukommunistisille alueille 1960-luvulla. Puolue pääsi kaupukeihin maalaisliittoa paljon paremmin tätä kautta ja jopa nimellä Maaseudun Puolue. Maalaisliitto vaihtoi hieman aiemmin nimekseen Keskustapuolue. Se vei siltä äänestäjiä vennamolaiselle kansanliikkelle samaan aikaan kun maaseutu autioitui ja pienviljeljät ja yrittäjät siellä kokivat tulleensa petetyiksi heti sodan jälkeisen uudisrakentamisen jälkeen.
Kyse ei ole äärioikeistolaisesta puolueesta vaan liki sen käänstöpuolesta. Se syntyi yhdyskuntarakenteiden murroksessa ja on nytkin kuvaamassa Suomessa suurta yhteiskunnallista uutta paradigmaa, murrosvaihetta. Luonnollisesti tuo murros on monella tapaa myös yleiseurooppalainen ja globaali, mutta ilmenee eri puolilla maailmaa eri tavalla.
Tuohon murrosvaiheeseen kuuluu Euroopassa ilmiöitä, jotka saattavat kanavoitua myös osassa puolueen kannatusta, kuten minkä tahansa puolueen äänestäjien käyttäytymistä seurattessa. Imagojahan siellä nyt vain seurataan, puheenjohtajan olemusta ja mainostoimistojen työtä. Pelkkä islamilaisuus tai muukalaisvastaisuus ei toki saisi aikaan Suomessa tyhjästä syntyvänä kuin marginaalisen liikkeen, paljon pienemmän kuin Ruotsissa.
Sen sijaan Suomessa on omia, kotikutoisia ilmiöitä, jotka nyt kanavoituvat perussuomalaisten kautta. Näin oli toki 1970-luvullakin, jolloin elimme suljetussa maassa ja Kekkonen ei vaivautunut edes normaaleihin vaaleihin. Syntyi protestihenkeä jota kutsuttiin populismiksi.
Puolueet ovat nyt edustuksellisessa demokratiassa uudenlaisessa prosessissa mukana ja niiden tapa hankkia kannatuksensa ei ole sama kuin aiemmin, jolloin niiden äänestäjät olivat työnsä näköisiä. Nyt äänestäjät ovat liikkuvia ja valinnat tapahtuvat ikään kuin marketissa käyden ja odottaen tarjouksia, tuttuja idols -ihmisiä ehdokkaina.
Matka puolueesta toiseen ei ole pitkä, mutta ei mysökään tapamme olla kirkon jäseniä tai erota sieltä. Tässäkin Suomi eroaa melkoisesti katolisesta maailmasta saati islamilaisesta. Soinin kohdalla hänen uskoon tulonsa oli kertomuksena vakuuttava ja se voi vaikutaa jopa enemmän kuin maallistuneen kansan tapa pohtia onko kirkko katolinen vaiko protestanttinen. Liki kaikki meppimme ovat hartaita uskovaisia ja edustavat jotain äänensä keskittävää uskontokuntaa ja pyrkivät antamaan vaikutelmaa moraalisesta ja eettisestä selkärangasta samalla. Sellaisen vakuuttelu medioissa, TV:n homoillassa, vei kirkolta jäseniä hetkesä suuren määrän. Pitäisikö kirkon olla tosiuskovien yhteisö, on sitten kokonaan eri asia ja kysymys.