Barack Obama ei ole häviämässä Yhdysvaltain välivaaleja vaan demokraatit ja samalla myös maltillisemmat republikaanit. Näin kävi myös Bushin ja Clintonin kaudella ja tästä huolimatta molemmista tuli kahden kauden presidenttejä. Sellaiset tosiasiat jossa työttömyysluvut ovat korkealla, talous ei oikein toimi kuten toivoisi ja teekutsut vievät muistot 1700-luvulle, eivät muuta maailmaa ja sen talouden rattaita Obaman osalta miksikään. Kaikki tämä kun oli odotettua ja odottamatonta on lopulta vain monen suuren uudistuksen läpimeno, joista terveydenhuollon uudistus ei ole ainut. Obaman ajamalle politiikalle kun ei ole vaihtoehtoja.
Mediayhteiskunnan imagot ja aatteet
Suomessa valmistaudutaan kevään vaaleihin tavalla, jossa perussuomalaisten aiheuttama kohu on johtamassa uudenlaiseen keskustelukulttuuriin. Helsingin Sanomat olivat havainneet tämän saman ilmiön. Syy siihen on media, jota Helsingin Sanomat näkyvimmin edustaa, ei toki puolueet ja niiden muuttuva imago. Ne seuraavat mediaa kuten Matti Nykänen taannoin ja lukevat miltä näyttävät tänään.
Perussuomalaiset osallistuvat keskusteluun sen keskiössä, vaikka kukaan heistä ei oikeastaan sano yhtään mitään ja Soinikin on Brysselissä. On kuitenkin syntynyt vaikutelma, jossa he olisivat hyvinkin vahvasti mukana ja heillä olisi myös mielipiteitä sellaisesta, josta mielipide on vain kilpailijoilla ja medialla tapa pukea se mielikuvaksi perussuomalaisista ja heidän aatteistaan.
Politiikka on mielikuvien taidetta ja puolueiden imagot syntyvät muusta kuin omista ohjelmista ja niiden julkaisemisesta. Jopa suuret instituutiot muokkautuvat näköisikseen ilman, että ne itse mitenkään pääsisivät vaikuttamaan tuon imagon syntyyn.
Mediayhteiskunnan seurakuntavaalit
Kirkko on eräs tällainen suuri instituutio, jonka vaalit syntyvät nyt uudessa ilmapirissä ja yhden asian ilmiönä. Kun Ajankohtaisen Kakkosen homoilta käynnisti mediamylläkän, se jatkuu nyt sellaisena arvokeskusteluna, jossa mukana ovat ensimmäisen kerran myös seurakuntalaiset, joille kirkko oli vieras instituutio.
On hyvä että kirkosta ja sen arvoista puhutaan ja arvioidaan suhteessa omiin arvoihin. On hyvä että politiikasta puhutaan suhteessa omiin arvoihin ja puolueilta odotetaan arvojen kautta aatteellisuuteen menevää perustaa ohjelmilleen. Näin politiikka palaa puolueitten sisälle ja pienetkin saavat äänensä kuuluville yleisen kakofonian nimissä. Olkoonkin että media lopulta kertoo miltä puolueemme lopulta näyttävät mediayhteiskunnassa.
Velkainen Suomi ja sen miljonäärit
Suomalaisten veromiljonäärien määrä putosi puoleen lamavuoden verotuksessa. Edelleen kuitenkin kovin moni suomalainen maksaa työstään ja pääomistaan veroja tuhansia kertoja enemmän kuin köyhin viidennes ansaitsee bruttona tuloja. Tämä ero on vuosi vuodelta kasvanut ja muistuttaa Yhdysvaltain talouden rakennetta.
Sellaisen kehityksen jäljet eivät koskaan johda hyvään ja siitä tulisi olla huolissaan niin kirkossa kuin maallisen vallankäyttäjän arvoissa. Meillä on edelleenkin toki vara ylläpitää muutamat ökyrikkaamme, mutta ei toki suurta määrää köyhiä ja kuilua, joka kasvaa köyhimmän viidenneksen ja rikkaimpien välillä vaikeaksi sietää.
Kiinalainen luokkayhteiskunta
Optiot olivat takavuosien tapa ajatella niiden johtavan hyvään lopputulokseen niin kauan kun talousviisaat alkoivat epäillä oppejaan. Tällä hetkellä kuilu alkaa olla suurin Aasiassa, jossa Kiinassa köyhien, usein maalla asuvien vanhusten ja lasten köyhyys on koko ajan kasvava metropolialueiden rikkaimpiin ja pääomat omistaviin luokkiin.
Kiinasta on jo tullut luokkayhteiskunta ja sen sisällä kiertäen erojen näkeminen ja kokeminen on omituinen ilmiönä. Se ei ole lainkaan sama kuin Yhdysvalloissa slummien ja köyhimpien alueiden välinen ero eliitin asumiin alueisiin sitä vertaillessa.
Kiinassa kuka tahansa voi nähdä ja kokea nämä erot juuri maalta metropolialueen työvoimaksi muuttaneena ja hieman samaan tapaan kuin Suomessa 1960- ja 1970-luvun yhdyskuntarakenteen suuren murroksen vuosina. Tuolloin Ruotsiin tai Etelä-Suomen taajamiin muuttaneet lapset kävivät viikoittain tai kesäisin kotonaan maalla ja ero kahden kulttuurin välillä tuli tutuksi. Sitä siedettiin ja se kurottiin yhteisesti aluepolitiikalla umpeen. Hyvinvointivaltion palvelut tuli olla kaikkien ulottuvilla.
Maon aikainen sosiaalinen pääoma tallella
Yhdysvalloissa, ja pääosassa läntistä maailmaa, rikastumisen ja toisaalla yhdyskuntien vararikkojen ja köyhtymisen välinen aikaperspektiivi on ollut pitkä, muutokset hitaita ja moni on joutunut linnoittautumaan rikkauksineen joko kivimuurien tai sähköaitojen taakse vankilaoloihin. Tällaista elämää tapaa niin Etelä-Afrikassa, Latinalaisessa-Amerikassa kuin Euroopassa mutta vähemmän Skandinaviassa saati Kiinassa, jossa varallisuuden muodostuminen ja kasautuminen on ollut totalitaarisen hallinnon aikana tapahtuvaa kapitalismia, jossa mukana on Maon aikaista sosiaalista pääomaa. Muistissa ovat niin sarkanutut kuin yhteiset marssiaskeleet.
Miten rauhallisesti tällainen kehitys voi jatkossa tapahtua ja kuinka vaikkapa Brasilian uusi naispresidentti selviää oman maansa suurista varallisuuseroista syntyvistä vaikeuksista jää nähtäväksi. Suomi selvisi siitä Kari Suomalaisen nerokkaalla pilapiirroksella, jossa tuon ajan vaalien voittaja Veikko Vennamo, Timo Soinin poliittinen kasvattaja, nosti päätään suomalaisen puoluekartan muuratuista kivilaatoista ja Urho Kekkonen, polvillaan laastia levittäen, tokaisi hämmästyneen näköisenä kysyen “Onko tuo se vapauden kukka?”.
Idean piirrokselleen Kari sai samaan aikaan Tšekkoslovakian kansannousun yhteydessä tapahtuneesta maan miehityksestä ja piirroksesta, jossa Neuvostoliiton silloinen pääministeri Aleksei Kosygin muurasi kontillaan umpeen Itä-Euroopan valtiota, joista Tšekkoslovakian alta on kurkistamassa “vapauden kukka”.
Kari Suomalaisen puolueimagot
Mielikuvat Urho Kekkosesta olivat Suomessa pääosin Kari Suomalaisen piirtämiä siinä missä puolueistamme ja niiden hahmoista, imagoista. Kun Kari pyrki kampittamaan Kekkosta, hänestä tuli samaan aikaan Kekkosen hovimaalari ja tärkein imagon rakentaja, jossa samalla mukana oli keskiaikaisen narrin tehtävät helpottaa despootin muuten liian kovaa ja julmaa ulkokuvaa. Tässä Kari Suomalainen onnistui niin puoluehahmojemme kuin Kekkosen osalta ylivertaisen hyvin ja toi ne myös arvoiltaan ymmärrettäviksi, kiveen veistetyiksi, vaikka yhteiskunta muuttui ja arvot näiden muutosten mukana.
Meille jäi neljä selkeää suurta puoluehahmoa, joista Karin piirtämänä kommunistit ovat kadonneet suurten joukosta ja maalaisliitto muutti nimensä jo puoli vuosisataa sitten. Tämä nimen muutos ei Karia mitenkään muuttanut konservatiivisena pilapiirtäjänä ja maalaisliiton sisäänmarssi kaupunkeihin ei onnistunut Karin piirtämältä karikatyyriltä, eikä Kari ja Helsingin Sanomat sitä toki sallinutkaan.
Sen sijaan SMP ja nykyinen perussuomalaisten puolueimago jäi Karilta hahmottamatta. Tuota imagoa hahmotetaan parhaillaan sellaiselle puolueelle, jonka suuruus voi olla vaaleissa mitä tahansa neljän suuren joukossa ja jokaiselta suunnalta ääniä itselleen keräten. Se on puolueimagolle sekä ongelma että valtava etu internetajan mediayhteiskunnassa ilman sosiaalisia luokkajakoja.
Radikaali uudistaja 1970-luvulla
Vielä 1970-luvulla tehdyissä tutkimuksissa SMP ja Skdl olivat puolueimagoltaan lähellä toisiaan ja muistuttivat äänestäjiensä kautta radikaaleilta ja uudistusmielisiltä olkoonkin, että toinen oli porvari ja toinen sosialisti. Vastaavasti Kari Suomalaisen maalaisliitto-keskustapuolue siirtyi toiseen äärilaitaan ja oli puoluekenttämme konservatiivisin säilyttäjä ja maalaisten puolueena myös leimallisesti “juntti” verrattuna tuon ajan kaupungistumisilmiöihin.
Suomen myöhäiseen kaupunkilaistumiseen ja uusiin palveluelinkeinoihin liitettiin samalla modernisaatiokehitys ja ikivanha Ferdinad Tönniesin ja Emile Durkheimin organisaatioiden ja yhteiskuntien luokkajaot yhdessäolo-organisaatioihin ja asiaorganisaatioihin (Gemeinschaft/ Gesellshaft, Associational society/ Communal society).
Erik Allardt käänsi ne suomalaisena sosiologina korostaen maaseutuyhteisöjen negatiivisia ja ahdasmielisiä elämäntapoja ja organisaatiorakenteita sekä vastaavasti ihannoiden kaupunkimaisen asumisen, asiaorganisaation, monia positiivisia ajan henkeen kuuluvia modernisaation ilmentymiä ja Kari Suomalaisen vahvistamia “etelän median” erityspiirteitä vieraannuttaen kaupungit ja niiden lähiöasukkaat samalla aitovarsien ihmisistä ja kertoen ketä heidän kuului äänestää. Samalla mediat olivat puolueiden pää-äänenkannattajina ikäviä seurattavia ja koko ajan manipuloivia.
Kiinalainen kaupungistuminen
Tämä vastaava kehitys on parhaillaan käynnissä Aasiassa ja etenkin juuri nyt Kiinassa olkoonkin että se suuruusluokka on meihin verrattuna tuhatkertainen. Vastaava kehitys Afrikassa ja Etelä-Amerikassa on ollut erityyppinen ja olen ollut mukana rakentamassa agropolis (teknopolis) -strategiaa etenkin Brasiliassa kiertäen takavuosien Kiinan tapaan pienen yksityisen maanomistajan ja vuokraajan sekä suurten plantaasien varaan rakennettuja verkostoja ja klusterirakenteita sekä hakien heille malleja, jotka olivat lähellä internet -ajan verkostoja sekä samalla myös suomalaista osuustoiminnallista liikettä maavuokralaisten tukena. Aina mukana on myös toki maan hallitus ja kirkko, plantaasien omistajat, osana suuria keinokastelualueita, joista suurimmat liki Suomen kokoisia pinta-alaltaankin sekä koluttajat ja tutkijat.
Elintarvikekaupan ikivanha historia
Brasiliassa elintarvikkeet viedään suurklustereista maailman markkinoille ja niiden mittakaava on kokonaan toinen kuin Suomessa. Samoin useimmissa Väli- ja Etelä-Amerikan valtioissa kuten myös vaikkapa Australiassa tai monessa Afrikan ja Aasian valtiossa. Näin klustereiden synty tapahtuu usein juuri elintarvikkeiden ehdoilla ja ne liitetään mukaan muihin jalostettuihin luonnonvaroihin, kuten vaikkapa öljyyn, vasta vaiheessa, jossa globaali kansainvälinen elintarvikekauppa antaa siihen mahdollisuuden ja luvan. Tämän historia on kaukana imperialismin ajoissa ja hyvin tuntemissamme takavuosien siirtomaatavaroissamme. WTO ajan kauppa on ikivanhaa ja sen juuret syvällä historiassa.
Valtaisa elintarvikekauppa ei toimi samoilla ehdoilla kuin auto- tai kännykkäbisnes. Jokaisella meistä on oltava joka päivä tietyt vaikkapa välimereisen ilmaston hedelmät ja tuotteet, jalosteet, turvallisesti ruokapöydässä ja siitä vastaavat kaikki ne valtiot, suuret ja pienet tuottajat ja jalostajat, jotka voivat myös kadon sattuessa varmistaa tuotteen saatavuuden perifeerisimmänkin maan jokaisen marketin tiskillä Suomessa.
Elintarvikekaupassa kilpailu ja tuotekehittely on tyypiltään erilaista kuin pitkälle jalostetussa teollisessa tuotannossa ja oleellista on ihmisten tottumukset ja kulutustavat, perinteiset ruokailutottumukset. Näin tärkeää on varmistaa, että kaikki saavat haluamansa päivittäiselintarvikkeet ajallaan myös silloin, kun jossakin on käynyt kato eikä banaaneja ja mangoja muuten saataisi toimitettua pöytäämme. Yhteistyö ja sen verkostot toimivat joustavasti globaalissa elintarvikeviennissä ja klusterissa.
Ruokakriisi on pysyvä ilmiö
Kun maapallon väkimäärä on kaiken aikaa kasvava ja peltoala pienenevä, puhtaasta vedestä on puutetta, elintarvikkeita ei tarvitse varsainsesti kaupata silloin, kun siitä on jatkuva pula. Tällaisessa prosessissa Kiinan kaltaiset valtiot ovat jatkossa valtavian haasteiden edessä saman aikaan kun ruokailutottumukset ovat muuttumassa riisistä ja kasvien tuotannosta paljon kalliimpaan lihan tuotantoon.
Nuorten muuttaessa metropoleihin paremman toimeentulon ja työn perässä, kuten Suomessa 1970-luvulla, maaseudun viljelijöiden määrä on vähenemässä, tuotanto siirtymässä vanhuksille ja naisille. Pienten tilojen koneistaminen vaatisi valtavia pääomia ja valtaosa maan vesistöistä on ylikuormitettuja. Lähivuosina maan talous on ajautumassa väistämättä valtaisaan maareformiin ja sisäiseen yhdyskuntarakenteiden syvään tekniseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen, ympäristölliseen kriisiin, jossa levottomuuksia on mahdotonta välttää.