Tieteen barometri kertoi kuinka suomalaiset ovat edelleen tiedeuskovaista kansaa. Tieteeseen luotetaan yhtä paljon kuin poliisiin ja puolustuslaitokseen. Molemmat, poliisi ja puolustuslaitos, tosin toimivat nykyisin puhtaasti tieteen välinein ja keinoin, jolloin niihin on helppo luottaakin. Jos sitä alettaisiin rajoittaa ja vähentää, perustiedettä ja sen sovelluksia vähätellä, jäätäisiin jälkeen kilpailijoistamme, rikollisuuden torjunta ja maan turvallisuus alkaisivat kärsiä ja samalla myös luottamus näihin instituutioihin rapautuisi. Toki tämä sama koskee ympäristöä, maa- ja metsätaloutta, terveydenhuoltoa, koulutusta, valtion varoja, mitä tahansa budjettimme pääluokkaa. Kaikki ne tekevät myös itse tutkimusta ja luotamme siihen.
Tieteeseen perustuva yhteiskunta
Rajoja puolustetaan korkean teknologian avulla ja sodat käydään kohta pelkästään netissä nekin. Poliisi mittaa ylinopeutemme poistumatta tietokoneen ääreltä ja dna -testit ovat korvaamassa karkeammat mittausvälineet. Rikoksetkin alkavat olla virtuaalisia ja tieteen keinoin niitä pyritään torjumaan. Terveydenhuolto ei ole oikein uskottavaa ilman tiedettä ja sen kehitystä. Toki humpuukiakin esiintyy mutta niin on toki esiintynyt aina ennenkin ja tieto vähentää sen myyntiä. Kouluissa lapsemme opiskelevat kaiken aikaan tieteen viimeisimpiä saavutuksia ja käyttävät oppimiseen niin ikään tieteen ja tutkimuksen löydöksiä. Niin itsestään selvää tämä on, ettemme sitä aina ajattele lukiessamme medioissa viihteellisistä tieteen barometreistamme.
Oikeammin aamulla herätessämme turvaudumme välittömästi tieteen saavutuksiin ja näin jatkuu koko työpäivän ja päättyy sulkiessamme television ja ottaessamme illalla vielä tieteen kehittämän lääkkeemme. Ympäristöstämme, kulttuurimaisemasta, on liki mahdotonta löytää sellaista, joka ei olisi tavalla tai toisella tieteen tuotetta. Joskus tällainen jopa vähän harmittaa olkoonkin, että ihminen on itsekin luonnon tuote. Tässä maailmankuvamme elää muutoksessa ja näkyy vaikkapa vihreitten nousuna Saksan kohta liki suurimmaksi puolueeksi. Tämä maailmankuvien valtava paradigmamuutos on samaa ilmiötä perussuomalaisten nousun kanssa Suomessa. Meillä vihreät ovat toimineet taitamattomasti hallituksessa ja vielä taitamattomammin haastaessaan perussuomalaiset. Poliittinen sokeus on ollut Suomessa vihreitten perusongelma.
Vihreät eivät osaa käyttää tiedettä ja tutkimusta oman vaalityönsä ja hallituskipeytensä hoidossa. Osmo Soininvaara ei ole sama kuin maailman kaikki viisaus ja joskus on lupa käyttää myös konsultoivaa osaamista. Käsite ”sosiaalisen median paradigma” olisi syytä opiskella vaikka jälkijättöisenä omahyväisessä vihreitten politiikassa. Muuten alkaa syntyä liki dadaistista politiikkaa.
Lääke joka vaivaan
Elämme luonnollisesti kaiken aikaa tieteen ja uuden teknologian yhteiskunnassa ja saamme sieltä työpaikkamme ja harrastuksemme. Olemme niin vahvasti sidoksissa tieteeseen ja teknologiaan, perustieteeseen ja sen sovelluksiin, ettemme enää sitä havaitse pysähtymättä ja pohtimatta erikseen.
Kun näin on, tuntuu omituiselta saada barometriin vastauksia, joissa epäillään tieteen tuloksia tai ainakin sen merkitystä vaikkapa työllistäjänä. Millainen mahtaa olla sellainen työmaa, jossa kaivosmiehet, maanviljelijät, palveluammatin harjoittajat tai lääkärit eivät käytä tiedettä ja odota koko ajan uusia ja parempia tuloksi juuri sen toimesta? Tieteen barometrissa mitataan tiedettä, joka on kovin kapeasta näkökulmasta katsottua ja usein pelkkiä tieteen tuottamia erikoisuuksia, viihteenä myytävää liki science fiktiota tai luonnon ihmeiden pohdintaa ulkopuolella arkielämämme. Syntyy vaikutelma viihteestä tai tutkijasta suorittamassa okkultisia harjoituksia, hoitamassa uteliasta, shanaanimaista mielenlaatua.
Tiede ei ole terapiaa tutkijalle ja tietyn tutkijapersoonallisuuden tuote, joka on hajamielisen professorin oloinen ja näköinen, päinvastoin. Sieltä löytyvät kaikkein terävimmät tyypit ja sofistikoiduimmat aivot, tasapainoisimmat luonteet ja persoonallisuudet, pitkäjänteisin työrupeama ammattiemme joukossa. Toki myös samalla kilpailluin ja haastavin työpaikka, pitkät työpäivät ja ankara kritiikki, pieni palkka pitkästä työpäivästä, jossa ylitunteja ei lasketa ja kansainvälisyys on itsestäänselvyys. Missään kun ei tehdä hyvää kansallista tiedettä, vain kansainvälistä ja näin myös mitattua ja arvioitua.
Innovaatio talouden perusta
Koko talousjärjestelmämme pyörii tutkimuksen ja tieteen varassa ja pienikin virhe siellä alkaa pudottaa lentokoneita, sähkökatkos saa meidät paniikkiin ja talvella paleltuisimme koteihimme ilman tieteen apua, ruoka ei olisikaan sitä terveellistä ja puhdasta, pankkitili kävisi nollilla ja auto jättäisi koko ajan tien päälle, kännykkä menisi mykäksi, joka vaivaan ei löytyisi lääkettä ja rutot leviäisivät valtoimenaan.
Pidämme tiedeyhteisöä ja sen läsnäoloa niin itsestään selvänä, sen kouluttamia kansalaisia osana elämäämme, että barometria mitataankin vain muutaman erikoisuuden kautta ja siitä tulee viihteellinen kummajainen. Tällainen ”kummajainen” laskee barometrina tieteen todellista paradigmaista arvoa etenkin nyt, kun kilpailu sosiaalisissa medioissa uusista maailmankuvista on hillitön. Barometri pitää yllä menneen maailman mielikuvia ja etäännyttää arkielämän tiedettä kansalaisyhteiskunnasta ja tänään myös sosiaalisista medioistamme, netistä.
Kun kansalaisilta kysytään nimekkäitä tieteen tekijöitä tai soveltajia, alamme barometrin mukaan nimetä vuosikymmenten takaa ainoan nobelistimme A.I. Virtasen tai Martti Ahtisaaren, Linus Torvaldsin ja parrakkaan tähtitieteilijän Suomen Turusta väittelemässä televisiossa maailmankuvistaan yhdessä piispojen kanssa. Syntyy vaikutelma kosmoksen tieteestä ja maailmankuvien parantajista, huru-ukoista pohtimassa Galileon tapaan pyöriikö maapallo vai aurinko suurten egojen ympärillä. Tällainen ilmiö ei ole tiedeyhteiskunnalle hyväksi.
Mitä tekemistä Torvaldsilla, televisiotoimittajan pojalla, Ahtisaarella, entisellä presidentillämme ja Virtasella on tämän päivän tieteen ja tutkimuksen sekä sen sovellusten kanssa, jossa joka päivä syntyy uutta luonnontieteistä, teknistä, taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista yhteiskuntamme ehdottomana ylläpitäjänä silloinkin, kun emme sen sisällöstä mitään ymmärtäisikään. Kaikkea ei voi popularisoida vaikka kuinka siihen olisi halua ja tarvetta. Popularisoitu tiede jää lopulta promillen osiin.
Betoniraudoittajan Nobel
Tiede ja tutkimus on elimellinen osa arkipäivän elämäämme ja sen ammattilaisia maassamme on tuhansia, yksinomaan professoriliiton jäseninä useampi tuhat. Näistä kirkkaimman tähden ja nimekkäimpien nimeäminen on yhtä hyödyllistä kuin etsiä nimekkäintä talonpoikaa, kirvesmiestä tai betoniraudoittajaa, minkä tahansa suuren ammattikunnan duunaria. Tiedemaailma ja sen yhteiskunta ei voi palata keskiaikaiseen maailmaan, idols -ihmisiin tieteissään, vaikka media sellaisia kaipaisikin kysymällä sosiologeilta, taloustieteilijöiltä, biologeilta, historioitsijoilta, humanisteilta, filosofeilta, matemaatikoilta ja fyysikoilta kuka teistä on nimekkäin ja viisain. Jopa tieteen käyttämä kieli, sen symboliikka, eroaa dramaattisesti eri tieteenaloilla ja koko ajan nousevissa uusissa tieteissä.
Vastaavasti maailmalta löytyy tieteen tekijöitä useampia miljoonia, jolloin yhden palkitseminen Nobelilla, tai muulla huomionosoituksella, yhdellä tai kahdella tieteen osa-alueella, on luonnollisesti takavuosien rituaali ja ilmiönä symbolinen, eikä sillä ole toki mitään tekemistä tieteen sisällön ja sen tulosten mitattavuuden kanssa omassa ajassamme. Niin valtavasti tiede ja tutkimus tuottaa ja nykyisin eniten yliopistojen ulkopuolella myös Suomessa. Jo kapean tieteenalan seuraaminen alkaa olla tutkijalle päivittäin työläs tehtävä oman työn ohella hoidettuna ja vaatii kymmenien artikkeleiden lukemista ja globaalia seuraamista. Tältä kehitykseltä ei voi ummistaa silmiään lomien aikana.
Pelkkä Nokia panosta tutkimukseen ja tuotekehittelyn enemmän kuin yliopistomme yhteensä. Suomessa yrityksemme kuitenkin vain murto-osan vaikkapa vastaavasta saksalaisesta yritysympäristöstä. Meillä tutkimukseen ja tuotekehittelyyn panostaa noin joka toinen suurempi yrityksemme kun Saksassa osuus on 80 %. Edelleen yksityinen ja julkinen sektori ovat täynnä suuria tutkimuslaitoksia, joissa tehdään myös perustiedettä. Muuten koko kaivo kuivuisi, jos jäisimme pelkän tuontitieteen varaan. Emme edes ymmärtäisi, mitä muut tutkivat ja miksi, tieteen symbolirakenteetkin olisivat meille outoja ja vieraita.
Paradigmaiset suuret löydökset
Se että yhä useampi tutkija kieltäytyy ottamasta näitä sinänsä arvokkaita huomionosoituksia vastaan ei ole protesti, vaan tapa osoittaa, kuinka kyseessä on aina tuhansien ihmisten yhteinen löydös ja pitkä ketju, jossa ei ole enää mukana sellaista romanttista hohtoa, kuten takavuosien suurissa löydöksissä, tieteen vallankumouksellisina pidetyissä liki koko maailmankuvaamme muuttaneissa muutamassa harvassa suuressa teoriassa tai myöhemmin jumalalliseksi kuvatussa tapahtumassa.
Tällaisina luetellaan usein esimerkkeinä Einsteinin suhteellisuusteoria ja kvanttiteoria, Freudin löydökset ja tietysti Darwin ja evolutionarismi. Niinpä nytkin barometri mittasi samalla tiedeuskoa juuri darwinismin kautta kysymällä luotammeko Jumalaan luojana vaiko ihmisen kehittymiseen geneettisenä ihmeenä. Tästä barometri tekee sitten päätelmät kuinka ihmisten usko tieteeseen on horjumassa. Barometrin laatija ei voi olla kriittinen tutkija, tiedemies.
Samaan aikaan poliisi tutkii rikoksia dna -testeillä ja lääketiede tekee isyyskokeita periytymisestämme, pohdimme syömmekö jatkossa geneettisesti muunneltuja perunoita. Kenelläkään juristilla ei tulisi mieleenkään kyseenalaistaa näitä vedoten maailmankuvaan, jossa Jumala on luonut ihmisen ja sormenjäljet eivät periydy sen enempää kuin dna -jälkemme. Näin tiedeyhteiskunnan normit ovat siirtyneet arvojen kautta lainsäädäntöön ja aiemmin demokraattisen parlamenttimme siunaamana.
Toki on kulttuureja, jotka kyseenalaistavat tällaisen tiedeyhteiskunnan, mutta sellainen ei ole Suomi vaikka barometri muka sellaista väittäisi. Voisiko kolmasosa suomalaisista päästä rikoksen tekijänä pälkähästä väittämällä olevansa Jumalan luomus, ei geneettinen biologinen olio ja dna -perimän tuote? Arkielämän työssä lääkäreiden, poliisien ja juristien työ ei mene yksiin barometrien tuottamien viihteellisten lukujen kanssa, ja näin tiede ja asiantuntijat määräävät lopulta marssijärjestyksen, ei toki turuilla ja toreilla tehdyt gallupit ja mielipidemittaukset, viihteellistynyt media. Jälleen vaaditaan medialukutaitoa liian vaikeassa tehtävässä ja niin on saatava mediatutkijat töihin, barometria korjattava vastaamaan paremmin yhteiskunnan ja lukijan tarpeisiin.
Faktan ja fiktion yhdistäjät
Tiedeyhteiskunnan maailmankuvista väittelevät parrakkaat tiedemiehet piispojen kanssa, uusfilosofeiksi pukeutuneina, voi olla ihan hyvää viihdettä. Tieteestä ja sen saavutuksista on tehty iät ajat hyvää viihdettä ja moni tekee sitä ammatikseen. Science fiction on viihteen lajityyppinä jopa haastava, ja tutkimuksesta on osattava kirjoittaa myös juonellisesti silloin, kun kyseessä on vaativaa lukijaa hakeva tieteen popularisointi. Tässä fakta ja fiktio on kyettävä yhdistämään viihteen keinoin ja siihenkin on koulutettava ammattinsa osaavia kirjoittajia.
Tämä taito on äärimmäisen vaikea johtuen rajapintojen rikkojan riskeistä ja moraalisista sekä eettisistä ongelmista. Tiedän tämän kokemuksesta. Puhtaan tieteen tai fiktion kirjoittaminen ovat paljon helpompi tehtävänä ja molemmilla on selvät koventionaaliset traditionsa ja rahoittajat, ne on helppo löytää kirjaston luokituksista. Kun lisäksi edellinen kirjallisuus Suomesta puuttuu käytännössä kokonaan, sen taloudellinen ylläpito ei ole kenekän hoidossa tai vastuulla ja kirjoittaja kantaa sen yksin. Jälleen kyseessä on uusi innovatiivinen ja juuri tutkijan vastuulle jäävä tehtävä Suomessa, jota kukaan muu ei kykene hoitamaan. Fiktiivisen tiedon tuottaja kirjailijana ei ole tämän päivän tiedemies, ei sinne päinkään. Sinisiä ajatuksia esittelevät takavuosien korpikirjailijat eivät ole tieteen tekijöitä sen enempää kuin historiaa aikanaan muokanneet sodistamme kirjoittaneet Vänö Linnasta alkaen.
Kun media on osa tutkivaa tiedettä, tutkivaa journalismia ja usein myös innovaatiojournalismia, sen on mahdoton kilpailla itsensä irti sellaisesta yhteiskunnasta, jonka edustaja se itsekin on ja jota se palvelee. Näin tämäkin tehtävä, uuden kirjallisuuden lajin ymmärtäminen, lankeaa juuri innovaatiojournalismin hoidettavaksi.
Uuden maailmankuvan rakentajat
Näin media, jopa mediakratia, on sidottu uuteen tieteen rakentamaan viitekehykseen ja joutuu hyväksymään sen läsnäolon kritiikittömästi, tahtoi se sitä tai ei. Se voi kritisoida poliitikkoja, poliisia ja kirkkoa, jopa demokratiaa sen kriisistä neljäntenä valtiomahtina, mutta tieteelle ja tutkimukselle se ei voi yhtään mitään romuttamatta samalla omaa olemassaoloaan, tutkivaa journalismia ja syntymistään tiedeyhteiskunnan sisälle ja juuri sen palvelijaksi, sen sääntöjä tiukasti noudattaen. Käsitteet media, sosiaalinen media ja uusmedia ovat nekin tieteen tuottamia ilmiöitä, symboli-innovaatioiden muokkaamista yhteiseen käyttöömme. Sen sijaan media tutkimassa tiedettä ja antamassa sille pisteitä on kaukana tieteen pelisäännöistä. Kansalaiset sosiaalisen median jäseninä ovat erikseen ja siellä tiedeyhteisö kamppailee muiden maailmankuvien rinnalla osana uutta mediayhteiskuntaamme ja läntisen tiedemaailman arvoja.
Median tapa lokeroida valtiomahdit, tiede niiden rinnalla ja jopa internetin sisällä, on omituista yhteiskuntamme viipalointia internet -aikana. Tällainen tiede on henkilöitävä parrakkaan turkulaisen tohtorin oloiseksi ja maailmankuvista puhuvaksi idols -hahmoksi. Ilmiönä tämä on kiinnostava ja sopii viihteellistyneen median arvoihin, jossa myös tieteelle on annettava “kasvot“. Syntyy vaikutelma, jossa neljäs valtiomahti, mediakratia, haluaisi myös tieteen omaan lokeroonsa ja kesytettäväksi muutaman habitukseltaan tähän tehtävään sopivan hajamielisen professorin avulla.
Toimittajan poika, Linus Torvalds, sopii niin ikään hyvin median lemmikiksi vaikka ei tekisikään tiedettä. Kun tietemme ei saa Nobeliaan presidentti Martti Ahtisaarikin sopii tiedemieheksi jne. Tässä on mukana jo Kekkosen ajan tapaa tuottaa kipsikuvia ja kertoa ylivertaisista ihmisistä kuten Pohjois-Koreassa tapahtuu. Mihin pitälle kehityksessään edennyt sivistysvaltio kaipaa tällaisia sankareita?
Luonnollisesti tällaisella tieteellä ja sen tavalla henkilöidä kohteensa ei ole mitään tekemistä sen tieteen kanssa, jossa miljoonat tutkijat tekevät työtään suurelle yleisölle kasvottomana massana, ja jossa yksityisten ihmisten, tieteen tekijöiden, nimeäminen on mahdotonta ja sosiaalisena ilmiönä historian lehdiltä haettu tapa kuvata maailmamme puoluejohtajiemme tai presidenttiemme tapaisina kipsikuvina jopa tutkimuksessa ja sen verkostoissa, tiedeyhteiskunnan edustajina sen paradigman muuttuessa sosiaalisen median tuotteena. Mediakratia haluaa toki haastaa myös tiedeyhteisön ja sosiaalisen median. Sotaisa ja vallanhaluinen ihminen ja organisaatio haastaa pitkän rauhaisan jakson aikana lopulta itsensä.
Yksi julkaisu tuhansien tuotetta
Itse lainaan kirjoissani usein jopa yli tuhannen henkilön työtä ja nämä puolestaan omissaan yhtä suurta joukkoa tutkimuksen ja tieteen tekijöiden yhteistä suurta yhteisöä. Sieltä on mahdoton poimia julkaisuun vaikuttanut merkittävin tai edes joku erityisen merkittävä nimi tai kirjoittaja. Sen sijaan toki paljonkin sellaisia persoonallisuuksia, joilla on ollut muutakin sanottavaa kuin pelkästään tieteellinen työnsä. Jotkut heistä ovat osanneet myös popularisoida tiedettä ja tehdä ammattiaan tutuksi tai muuten ovat eläneet tavalla, jossa julkisuus on ollut osana elämänkaarta. Suurin uutinen on kuitenkin se, joka jää kertomatta, ja tämä koskee etenkin tiedettä. Kaikkea tieteessä ei voi kerta kaikkiaan popularisoida, ja se mistä ei voi kertoa, siitä on vaiettava.
Toisaalta ja toisaalta
Takavuosina median läsnäoloa tieteessä varottiin. Se oli kirous, jossa oman tutkimuksen julkaiseminen saattoi mediassa vääristyä ja se antoi kilpaileville tutkijoille mahdollisuuden sellaiseen irvailuun ja pilantekoon, jolla voitiin vaikuttaa myös uraan ja koko elämäntyöhön kiusaajien yhteiskunnassa. Neljännen valtiomahdin välineeksi joutuva tiedemies ja tutkija on voimaton, eikä omista poliitikon paksua nahkaa selkärankanaan. Takavuosien yhteiskunnassa viisas ihminen vaikeni meluavassa mediamaailmassa, jossa varmat mielipiteet löytyvät aina joukon tyhmimmiltä. Näin tutkijaa ja tiedettä kuunneltiin median megafonissa aina viimeisenä, epävarmana mielipiteestään, toisaalta ja toisaalta ihmisenä. Tutkija leimattiin siinä missä itse tiedekin ja se sulkeutui omaan yhteisöönsä.
Nykyisin tästä on päästy jo hieman irti ja interenetin sekä sosiaalisten medioitten myötä julkisuus ja avoimuus on osa myös tutkijan arkea. Sen osaaminen, medialukutaito uutena muotisanana, sosiaalisen median paradigmaisen luonteen tunnistaminen, on välttämätöntä jotta myös oma tiede ja sen edustama instituutio tulisi tutuksi, olisi paremmin läsnä siinä prosessissa, jossa tiedettä ja sen läsnäoloa ei aina havaita silloin, kun julkisia varojamme jaetaan tai päätetään alan koulutuksesta ja sen saamista varoista.
Vielä tärkeämpää tämä on silloin, kun sosiaalisissa medioissa keskusteluun osallistuu tuhansia miljoonia ihmisiä, joiden maailmankuva on kokonaan toinen kuin oma läntinen tieteellinen maailmankuvamme. Siellä yksittäiset tutkijat ja tieteen tekijät kaipaavat tukea muulta läntisen arvomaailman hankkineilta ihmisiltä, ei pelkää selkään puukottamista suomalaiseen tapaan tuokin kanava pilaten ja muutamaa harvaa alan innovattoria kaikin keinoin kiusaten. Tässä edes kansan käsi ei ole ollut takavuosien tapaan karttuisa. Tällainen nukkuminen uudessa sosiaalisten medioitten nettiyhteisöissä on suomalaisilta odottamaton torkahdus.
Päivän mietelauseet:
Jotta luontoa voisi hallita, sitä pitää totella (Francis Bacon)
Mikään ei saa ihmistä niin epäluuloiseksi kuin vähäiset tiedot (Francis Bacon)
Tositieto on tietoa, joka perustuu syihin (Francis Bacon)
Ajattelen, siis olen olemassa (Rene Descartes)
Kukin kansa on sitä sivistyneempi, mitä enemmän se harjoittaa filosofiaa, eikä valtiolle siksi ole suurempaa onnea kuin se, että sillä on tosi filosofeja (Rene Descartes)
Kysy itseltäsi oletko onnellinen, ja lakkaat olemasta sitä (John Stuart Mill)
Vihaan kirjoja: ne opettavat meitä puhumaan asioista, joita emme ymmärrä (Jean-Jacques Rousseau)
Elämässä saattaa tulla vaihe, jossa kuljemme taaksepäin edetessämme (Jean-Jacques Rousseau)
Joka ei osaa vihata, ei osaa myöskään rakastaa (Voltaire)
Jokainen ihminen on syyllinen kaikkeen tekemättä jättämäänsä hyvään (Voltaire)