Historian lehtien havinaa – tiede johtamaan päätöksentekoa
Takavuosina syntyi Suomen luonnonvarojen käytöstä kiistaa, jossa taustalla olivat Pohjoisen jokemme ja oikeus niiden energiaan. Se poiki ensin puutavarayhtiöiden perustaman Pohjolan Voiman, joka käynnisti jokien valjastamisen Iijoella ja sama yhtiö sulki myös lohen nousun Kemijoen suulla Isohaaran voimalaitoksella.
Siihen yksityinen rakentaminen sitten päättyikin, sillä valtio tahtoi mukaan rakentajaksi omalla perustamallaan Kemijoki yhtiöllä. Alkoivat jatkuvat koskisodat jotka huipentuivat Kuusamon koskista kilpailtaessa. Kuusamoon kannettiin rahaa lentäen helikopterilla sotien jälkeen ja samat koskiosuudet ostettiin ja myytiin moneen kertaan kilpaileville osapuolille. Puhuttiin Lapin markasta.
Keinotekoinen kahtiajako ja riidan kylväjät
Myöhemmin sodat jatkuivat Kemijoen ja Iijoen jatkorakentamisesta ja säännöstelyaltaista. Mukaan tuli myös kiista vahinkojen korvaamisesta jokivarsien ihmisille liki puolen Suomen kokoisella valuma-alueella. Itseltäni kului nuoruus näiden sotien yhteydessä ja ratkaisuksi tulivat karvalakkilähetystöt, Ounasjokilaki, Iijokilaki osana myöhempää koskiensuojelulakia. Näin meille jäi muutama rakentamaton koski jälkipolville ja vahingon kärsijät saivat korvauksensa yli 30 -vuotta kestäneen riitelyn jälkeen. Poliittinen peli voitiin puhaltaa poikki ja keskittyä Lapin matkailun ja Oulun seudun kehittämiseen tieteen keinoin.
Tätä riitaa pitivät yllä voimayhtiön edusmiehet ja heidän poliittiset tukijansa. Lapista ja Oulun seudulta oli helppo päästä edusmieheksi käynnistämällä riidat loppuvaiheessa kahdesta altaasta, Kemijoen Kemihaaran Vuotoksesta ja Iijoen Siuruanjoen Kollajasta. Vastakkain näissä olivat aina samat poliittiset voimat ja yhteiskunnan kahtiajako. Oikeammin tällaista keskustan ja demareiden välistä kahtiajakoa ei kuitenkaan koskaan ollut. Koko näytelmä oli lavastusta. Yksityisen pääoman ja valtion edut eivät menneet mitenkään ristiin. Voimayhtiöt ja niiden edusmiehet käyttivät vain hyväkseen riidankylväjän ikivanhaa osaamistaan.
Politiikka ulos, tiede sisään
Näyttävin tulos Ounasjoen suojelusta oli Sirkan allaskylän pelastaminen ja alueen kaavoittaminen Levin matkailukaupungiksi. Koskisotien jälkeen siirryin yhdyskuntatekniikan proffana johtamaan hankkeita, joilla jokilaakson alueet kaavoitettiin matkailukäyttöön. Se ratkaisu oli kauaskantoinen ja edellytti vanhojen riitojen purkamista. Oulun teknopoliksen suunnittelu oli jo piilaaksona itsestäänselvyys. Puolen Suomen pääkaupunki tervaporvareineen sellaisen toki vaatikin ja jälleen tieteen ja yliopiston, VTT:n laboratorioiden tuomana.
Tämä sama näytelmä, toki pienempänä, käytiin läpi harjuistamme ja soravaroista, soista ja metsien moninaiskäytöstä. Vastakkain olivat sielläkin luonnonvarojen kestävä käyttö ja suojelu sekä hulvaton hukkaaminen ja tuhlaus sekä yksityisen ja yhteiskunnan edun vastakkainasettelu. Tässä suomalaiseen tieteeseen ei oikein luotettu tai sen visio oli kateissa. Elintarvikkeiden kohdalla visio toimi jo paremmin.
Takin kääntäjät ja kolmas tie
Kun yksityinen alkoi hyväksyä luonnonsuojelun ehdot ja näki mihin tuhlailu johtaa, valtiojohtoisen korporaation oli vaikea tukeutua yksin ajamaan sellaisia tavoitteita, jotka olivat irtautuneet yksityisestä pääomasta ja kriisiin ajautuneesta kapitalismista.
Syntyi populistinen liike jossa Veikko Vennamo kertoi mahdottomaksi sellaisen yhtälön, jossa ratkaisuna oli takin kääntämien nurinpäin sosialismista kapitalismiksi tai päinvastoin. Liberaali kapitalismi ja vapaa rajaton kilpailu ei poikennut mitenkään valtiokapitalismista. Neuvostoliitto hajosi eikä löydä kolmatta tietään.
Vastaava vastakkainasettelu käytiin 1960-luvn eläkesodan yhteydessä. Keskustapuolue muutti nimensä vuonna 1965 maalaisliitosta ja yritti yhdistää TEL:n ja kansaneläkkeen sekä siirtää kaikki eläkkeet Kelan hoitoon. Maalaisliiton johtajana toimi tuolloin V.J. Sukselainen, siviiliviraltaan ansaneläkelaitoksen (Kela) pääjohtaja. Sosiaalipolitiikassa maalaisliitolla oli SKDL: n ja TPSL:n tuki.
Sattumat suurten linjausten takana
Vastassa taas oli tuttu sdp, kokoomus sekä työmarkkinajärjestöjen aseveliakseli. Aiemmin oli syntynyt työmarkkinajärjestöjen lanseeraama ehdotus työeläkelaista (TEL), joka meni eduskunnalle poikkeuksellisesti eduskunta-aloitteen kautta. Hallitus ei olisi sitä halunnut. TEL:n läpimeno onnistui sattumalta hieman samaan tapaan kun monet vaiheet koskien suojelussa ja korvausten hoidossa. Sukselaista työllisti oikeusjuttu, eikä hänellä riittänyt energiaa torpedoida uudistusta.
Koskisotien tapaan TEL ja eläkesota jatkuivat myöhemmin. Vastakkain olivat samat akselit, joita saatiin seurata myös koskisotien yhteydessä ja luonnonvaroista taisteltaessa. Suomalaisen työeläkejärjestelmän pääarkkitehti Toivo Pentikäinen otti käyttöön sanonnan “Kepu yrittää työntää kouransa työmiehen taskuun ja varastaa eläkerahat”. Eläkesota päättyi TEL:n puolustajien voittoon. Media tiedotti siitä hieman samaan tapaan kuin Kollajan ja Vuotoksen voitoista myöhemmin ikuisuuskysymyksinä.
Maksajaa on kuunneltava
Eläkesodasta tuli kuitenkin koskisotia muistuttava ilmiö, jossa aika ajoin keskustalainen ministeri ärsytti eläkemiehiä ja -naisia ehdottomalla työeläkerahojen ohjaamista erilaisiin yhteiskunnallisiin hankkeisiin tai eläkekaton tuomista järjestelmään (ks. Suomen Kuvalehti no. 10). Samaa piikkiä käytetään myös jo ikivanhojen altaiden yhteydessä eikä siinä ole kyse tieteestä ja taloudesta.
Suomen sosiaalivakuutus on ehkä parempi kuin monissa maissa. Eläkejärjestelmä on rakennettu sotien jälkeen työnantajien ja -tekijöiden yhteistyöllä ja -rahoilla. Työeläkemaksu on palkkasummastamme vähintään 21,4 prosenttia. Se jää usein huomaamatta. Se sisältää työnantajan ja työntekijän eläkemaksun ja maksetaan aina palkan yhteydessä. Järjestelmän luonne edellyttää moraalisen velvoitteen kuunnella rahoittajia. Suomalainen eläkeikä ei voi nousta mahtikäskyllä ja se ei ole alkuunkaan sama kuin todellinen eläköitymisikä. Nyt eläköitymisikä saattaa hetkeksi jopa laskea.
Vanhan sodan käynnistämien oli poliittinen ele ja se tarjosi nyt oppositiolle, etenkin sosiaalidemokraateille, loistavan tilaisuuden politikointiin. Ratkaisuna on lopulta kuitenkin vain yksi toimiva keino. Eläkekertymä on porrastettava niin houkuttelevaksi, että yhä useammat haluavat tehdä työtä ja pitää huolta työkyvystään. Tärkein kysymys ei olekaan sodan voitto vaan rauhan ja vastaus siihen, kuka jaksaa tehdä töitä?
Barack Obaman mallit käyttöön
Työelämän houkuttelu ja työympäristö nousee tässä tärkeimmäksi. Barack Obaman tapaan nostaisin nyt tieteen kunniaan ja virkoihin sen alan osaajia. Yhdysvalloissa Obaman tietä on leimattu “sosialistiseksi tieksi” republikaaninen taholta. Se on pitkällä aikavälillä lamaan ajautuneessa maassa valtava poliittinen virhe republikaaneilta. Sellaista viheittä Suomessa ei nyt tehdä. Satujen saaren vararikossa Islannissa bisnesviikingit pelasivat kovalla riskillä ja hävisivät kaiken. Maailman vaurain hyvinvointivaltio on hetkessä selvitystilassa.
Suomi on mahdollista nostaa Pohjolan uudeksi supervallaksi. Meidän on syytä luottaa nyt ilmasto- ja energiapolitiikassamme, luonnonvarojen kestävässä käytössä sekä valtion sosiaalipolitiikassa Obaman tapaan tieteisiin. Siellä osataan taatusti laskea, kuinka paljon voidaan maksaa töistä jaksamisesta eläköitymisen sijaan. Eläkeiän vertailu muihin valtioihin, välittämättä lainkaan elävöitysprosessin kulusta niissä, on pelkkä retoriikkaa. Raha ratkaisee kuinka iäkkääksi suomalaiset haluavat itsensä kuntouttaa työelämän palvelussa, ei ylhäältä heitetyt mahtikäskyt ilman selkeitä visioita, mistä kaikesta hyvän työympäristön aktiviteetit arjessa syntyvät.