Kirjoitin aiemmin kuinka kiusatuimmat ihmiset ovat eliitin huipulla, niin kansainvälisesti kuin kansallisestikin. Kun haetaan kiusaajien yhteiskunnan kovaa ydintä se löytyy optiomiljonääreistä, politiikan huipulta, poliisinkin suojissa odotetusti juuri suojelupoliisin kermasta.
Kiusatut maalaisliiton ministerit
Kun pankinjohtajat, kunnanjohtajat, puoluepolitrukit olivat medioissa kiusattuina käsitelty, uutena ilmestyi median palstoille suojelupoliisin päällystö ja heidän tapansa kiusata toisiaan ammatti-ihmisten välinein, luovasti ja innovatiivisesti. Ja eikös kohta perään Paavo Väyrynen, saavutettuaan ministerinä kakkospaikan heti Johannes Virolaisen jälkeen istuttuina päivinä, kerro olevansa maan ykköskiusattu jo Mauno Koiviston teatraalisessa näytelmässä Harri Holkerin hallitusta junailtaessa. Näin syntyi uusi käsite kiusaamiselle, jossa kiusattu olikin pelin politiikan hävinnyt osapuoli, ei joku onneton reppana koulussa tai työpaikalla. Samalla kiusattu sai uutta ilmettä ja hohtoa, kiusatun sääliteltyyn persoonaan liittyi sankaruutta ja uutta vapautta, ikään kuin kaapista tulleen homon. Kaikki entiset kiusaajat halusivatkin nyt olla kiusattuja, kiusatun kavereita, tuntea edes yhden kiusatun.
Varmaan myös Virolainen koki tulleensa kiusatuksi, ja ihan syystä, sekä Ahti Karjalainen, joka oli kakkospaikalla pisimpään istuneena ministerinä ennen Väyrystä. Ahti Karjalaista kiusasi jopa presidentti Kekkonen ja Virolaista vielä näkyvämmin, kertoivat takavuosien mediat. Toista maitopoikana ja toista alkoholistina. Eläkepäivinään Vironperän isäntä laukoi kotoaan, millainen kiusaaja ja moraaliton eläjä Kekkonen oikeasti oli. Vanhaksi elävän oikeus on lyödä lopuksi pöytään lopullinen totuus luettavaksemme omista aikalaisistaan.
Se on etu jonka vuoksi kannattaa elää vanhaksi, valvoa omaa etuaan ja imagoaan ohi muiden suuren ikäluokan sota-ajan kertomusten. Ihminen ei ole kiinnostunut niinkään elämään kuin jättämään jälkensä muiden elämään. Valta on juuri tällaista muiden elämän tärvelemistä, joskus tuhansien, miljoonien elämään sekaantuen.
Sitä purkausta, karjalaisen Virolaisen kertomusta savolaisesta Kekkosesta, oli kamalaa seurata, vaikka toki Virolaisen kertomukset olivat suomalaisille liiankin tuttuja ja tiedettiin entuudestaan. Tosin tuon ajan media oli sitä mitä oli, ja tätä me tietysti yhdessä häpeämme, häpesimme toki jo silloin. Oikeastaan agraarinen Suomi piti juuri tätä pielavetisen Kekkosen suurimpana etuna ja lahjana. Hän kykeni kiusaamaan muita herroja ja se teki hyvää herravihaansa hautovan kansan itsetunnolle. Jopa media neljäntenä valtiomahtina oli hiljaa pienen lehden pakinoitsijasta alkaen. Savolaisessa puheessa peloilla pelottelu oli vallakäytössä karjalaisellekin vieras ilmiö ja ylivoimasta neroutta, hegeliläistä filosofiaa arjen elämässä.
Messiaaninen kiusattu
Onko kiusaaminen sittenkin suomalaisen eliitin ilmiö? Kiusaamisen, ilkeilyn siirtyminen tavallisen kansan ja rahvaan keskuuteen olisi siten vain vähäisempien vätysten vaatimatonta eliitin apinointia pyrittäessä osoittamaan, kuinka eliittiä tavoitteleva keskiluokkainen pikkuvirkamies tai kyläpoliitikko ovat hekin jotenkin perillä suuren maailman menosta ja vallan mukanaan tuomasta käyttäytymismallista? Onko kiusaamisen pimeä ydin todellakin kansakunnan kaapin päällä? Opettiko armeija ja koulu aikanaan miten kiusataan ja simputetaan ja miten se on jopa suotavaa ja sallittua, tapa hankkia etuuksia kampittamalla muita? Tuliko siitä rikos vasta paljon myöhemmin? Tietävätkö ministerit tekevänsä koko ajan rikoksia, entä poliisit ja papit? Onko kiusaaminen sallittu joissakin tapauksissa ja tehtävissä, mutta kielletty vaikkapa hierarkian alapäässä, tavallisen rahvaan käytössä?
Kun helvetin tulella ja kuolemalla ei voinut pelotella, oli sentään vielä jäljellä pelon maantiede ja geopolitiikka, Paasikiven ja Kekkosen linja, jossa maantieteelle emme voineet mitään. Kunnes tuli netti, ajaton ja paikaton maailma, Suomi siirtyi EU -aikaan ja einsteinilaiseen maailmaan. Oli aika rakentaa uusi maailmankuva ja sosiaalisen median paradigma.
Seurakunta ja kirkko on usein kuvattu medioissa kiusaajien paikaksi. Kun seuraa syksyn keskustelua homojen vihkimisestä, juuri nyt käytävää riitelyä, jonka juuret ovat kaukana menneisyydessä, syntyy kuva kiusaamisen institutionaalisesta luonteesta ja alkukristillisestä seurakunnasta. Kiusaaja ja kiusattu olivat ottamassa siinä yhteen ja paholainen voitettiin lopulta vasta ristillä. Enne tätä viimeisen pelon voittoa ja sovitusta kiusaaja käytti kaikkia ihmisen heikkouksia, kuolemansyntejä, koetellakseen messiaanista luonnetta ja sen lujuutta. Sen minkä Jumalan poika kesti, ei ole tavallisen rahvaan siedettävänä tarpeellista, ja niin homot ja kiusatut tulivat ulos kaapeistaan edes yhteiseen rukoukseen, jos ei vielä siunattavaksi saakka.
Shamaanien kouluttajat
Tiedeyhteisöjä, yliopistoja ja tutkimuslaitoksia, shamaanien kouluttajia, on niin ikään kuvattu usein juuri Suomessa kiusaajien ja kiusattujen yhteisöiksi. Opinnäytteiden laadinta on usein pelkkää kiusaamista, jossa koetellaan väittelijän kykyä sietää sellaista kritiikiksi kutsuttua piinaa ja simputusta, joka armeijassa johtaisi jo linnatuomioihin. Muun kiusanteon loppuessa kappaleita siirrellään sivulta toiselle ja julkaisemista vaikeutetaan kaikin mahdollisin keinoin unohtaen kokonaan, kuinka kyseessä on tiede ja uusi löydös, tapa tuoda se nopeasti julkisuuteen ja puolustaa siellä sen oikeutusta. Suotavaa oli, että kiusattu sairastui ennen väitöstilaisuuttaan ja osoitti näin kypsyytensä. Kaikki suuret kijailijat ja taiteilijat, luovan työn sankarit, ovat käyneet tämän saman pyhän riitin ja usein mielisairaaloiden kautta kulkien ja oppien siellä lisää ihmisenä olemisen neroudesta, suomalaisesta shanismista.
Vielä tänäänkin voi tavata viroista ja tutkimusrahoista kilpailevia kollegojensa kanssa kisailevia kiusattuja tohtoreita, pienen tiedeyhteisön sisäisenä sadistisena tapana nauttia silkasta ilkeilystä, simputuksesta ja kiusanteosta, jossa Suomessa mukana ovat pienen yhteisön sukulaisetkin, nepotismi, ja kyläyhteisöissä lopulta silkaksi vihaksi muuttuva rakkaus aiemmin uskonnollisen yhteisön sisällä. Nämä kaksi vallankäytön muotoa, kiusaamista, yhdistyvät etenkin maakuntayliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa toisiinsa.
Biologinen pimeä perimä
Kiusanteko on osa biologista perimää, ja tiedämme jo kuinka kiusaaja voi saada nautintoa myös sellaisesta ilkivallasta, jossa itse tulos ei olekaan enää millään tavalla rationaalinen ja toivottu, päinvastoin. Näin kiusaaminen on lopulta itsetarkoitus ja tuottaa kiusaajalleen hormonaalista hyvän olon tunnetta geneettisenä perintönä kaukaa klaaniyhteiskuntamme luolissa aikanaan asuen. Narsistinen ja sotaisa kiusaaja tai yhteisö, organisaatio tai instituutio, alkaa pitkän rauhallisen kauden jälkeen kiusata itseään, hyökätä itsensä kimppuun. Näin pienet organisaatiot ja yhteisöt, etniset ryhmät ja kansakunnat katoavat ja pohdimme myöhemmin niiden mystistä häviämistä, sisällissodan luonnetta.
Yhteiskuntamme on muutoksen alla. Muutosta kuvataan internetin ja sosiaalisen median paradigman kautta ja globaalina ilmiönä, jossa koko maailmankuvamme on muutoksessa. Netti ei ole miljardien ihmisten yhteisenä välineenä enää psykologinen, eikä tuota sellaista mielihyvää kiusaajalleen kuten takavuosien klaaniyhteisöissä tai pienen eliitin kiusatessa toisiaan kirkko- ja ylimysvallan muurien suojissa. Tästä huolimatta toki koemme miljardien nettiperheemme kuten klaaniyhteisön kiusaajan ja hyökkäämme härkäpäisesti kasvottomien virtuaali-ihmisten kimppuun. Suljetun yhteisön edustajat tekevät tätä liki teatraalisella kiihkolla.
Kirkko- ja ylimysvallan kiusaaminen korvattiin myöhemmin demokratian instituutioiden ja organisaatioiden sisällä uusin välinein, jossa edelleen mukamas edustettaan työläisiä tai agraariyhteisön jäseniä, vaikkei näitä enää edes löytyisi etsimälläkään.
Tällainen kiusaajien yhteisöllisyys murtui netin myötä ja sen tapa hallita pelolla on jäänyt historiaan. Suomessa tämä muutos on ollut poikkeuksellisen hidas. Koti paikkana kiusata on sekin vielä omituisen suljettu ja ahdistava, pelon ilmapiirin kasvattaja medioita seuraten. Etenkin juuri monen silmät avanneen sosiaalisen median kautta usein kokemastaan järkyttyen.
Saksa edelläkävijä Euroopassa
Saksassa vihreiden kannatus on kohonnut galluplukujen mukaan vieläkin rajummin kuin perussuomalaisten kannatus Suomessa. Kun kaikki puolueet ovat ottaneet vihreiden ohjelman omakseen potin keräävät lopulta vihreät, arvellaan. Kun vihreä aate syntyi takavuosina, se oli radikaalia toimintaa, liki yhden asian liikettä ja tätä kautta lähempänä vasemmiston arvomaailmaa. Tuolloin Saksassa oli runsaasti myös redikaalia anarkiaa ja terrorismia.
Kun liike leviää uuden paradigmaisen muutoksen seurauksena, se alkaa uhata nousukiidossa oppositiossa sosiaalidemokraattien ja liittokansleri Angela Merkelin kristillisdemokraattien valtaa. Samalla se muuttuu konservatiivisemmaksi, jossa luonto halutaan säilyttää, mutta pitää samalla myös valtio ja sen instituutiot sellaisina kuin ne nyt ovat.
Kun vihreiden äänestäjät olivat aiemmin akateemisia, hyvin koulutettuja ja varakkaita, nyt mukaan tulee kannattajia kaikista yhteiskuntaluokista ja metropolien lisäksi myös maalta. Tällainen suola käy myöhemmin mauttomaksi. 1900-luvulla makua saattii hakemalla syntippukeja, tämän päivän hunnut korvasi tähti rinnassa ja ghetot, syntyi kasallissosialistinen puolue ja lopulta natsit.
Saksassa vihreät ovat suuria unionin ystäviä, he ovat sosiaalipolitiikassa lähempänä kristillisdemokraatteja kuin vasemmistoa, ja kristillisen paratiisin rinnalle on syntymässä rousseaulainen ympäristöystävällisyyden paratiisi. Uudet vihreät ovat hyväksymässä Saksassa sotilashankkeet hanakammin kuin keskimäärin muissa puolueissa ja siirtolaisillekin asetetaan uudet kielitaitovaatimukset, kertoo Helsingin sanomat (HS 11.11). Vielä muutama kuukausi takaperin samainen media todisti, kuinka Saksasta löytyisi liki 30 %:n aukko äärikonservatiivisen puolueen käyttöön. Tässä väitteessä on myös tutkimusten mukaan perää ja sillä voi ruokkia pelkoa.
Sosiaalisen median paradigma
Miten uusi saksalainen vihreä aalto sitten poikkeaa suomalaisesta perussuomalaisten saamasta kannatuksesta? Ei mitenkään. Myös suomalainen uuden paradigman ja maailmankuvan liike saa kannatuksensa kaikista yhteiskuntaluokista, on konservatiivisempi kuin perinteinen vasemmisto ja ehkä vain unionin kohdalla ollaan suomalaiseen tapaan epäilevämpiä kuin Saksassa. Sen sijaan saksalaisten uusvihreitten tapaan suhde armeijaan ja ulkomaisiin maahanmuuttajiin, instituutioihimme, on perinteisen konservatiivinen ja Soinin tapaan viisaasti hieman vasemmalla. Väitteet, kuinka puolueen äänestäjät tulevat ulkoavaruudesta, eivät ole ikinä ennen vaaleissa käyneet, ovat poliittisten toimittajien ja tutkijoiden huuhaata.
Suhde unioniin, empiminen sen suuntaan, syntyi jo liityttäessä siihen, jossa Suomessa ensimmäinen asia oli turvallisuuspolitiikka, raja itään ja sen turvallisuustakuut Neuvostoliiton juuri hajottua. Saksassa siirtolaisten määrä on valtava ja siirtolaisten panos talouden ylläpidossa on kokonaan toista luokkaa kuin Suomessa. Samalla Saksa on unionin veturi, Suomi vain viimeisimpiä vaunuja sen matkassa roikkuen. Ikääntyvän kansakunnan raksuttaminen sujuu saksalaista helpommin ja tutun opportunistisella tavalla. Vaaleihin on aikaa vain muutama kuukausi ja puolueilla ei näytä olevan minkäänlaista ohjelmaa kevättä varten ilman median avustusta. Tosin ei ollut ennen kuntavaalejakaan minkäänlaista ohjelmaa tulevaa lamaa varten. Tätä silloin suuresti ihmettelin vaaleihin osallistuen.
Vakavasti otettava puolue
Kun vihreät pääsi Saksassa ensimmäisen kerran hallitukseen, heidän puoluejohtajansa Joschka Fischer oli karismaattinen Gerhard Schröderin hallituksen ulkoministeri. Ero suomalaiseen vihreään liikkeeseen, viherpiipertäjiin, alkoi syntyä tuolloin vuonna 1998. Kun vihreät ohittivat Saksassa vuonna 2010 syksyllä gallupeissa sosiaalidemokraatit, ja ovat nyt lähestymässä maan suurimman puolueen asemaa, Suomessa saman tehtävän otti hoitaakseen Timo Soini ja perussuomalaiset.
Tässä Timo Soini puoluejohtajana on ollut hyvin johdonmukainen ja ymmärtäen uuden maailmankuvan ja paradigman merkityksen Suomessa. Suomessa taas vihreät, Osmo Soininvaaran johdolla, heittäytyivät uuden maailmankuvan ykköshaastajaksi. Näin yritettiin paikata aiemmin tehtyjä tolkuttomia virheitä tekemällä strateginen itsemurha. Soinin on helppo antaa tällaiselle menolle vauhtia.
Tähtäimessä nänni
Nänni tarkoittaa curlingissa maalin keskipistettä. Kun Markku Uusipaavalniemi voitti curlingissa joukkoineen olympiahopeaa, suomalaiset mediat toitottivat hänen nerouttaan ja laskelmallisuuttaan, kykyä hoitaa Suomessa olemattoman harrastajapohjan omaava laji huipulle pelkällä älyllään. Suomalainen media oli silloin oikeassa. Laji romahti heti sen jälkeen kun Markku Uusipaavalniemi riitautui joukkueensa kansa ja jätti sen, siirtyi keskustan kansanedustajaksi Helsingin vaalipiiristä. Se oli strateginen virhe, joka oli myöhemmin korjattavissa.
Kun Markku Uusipaavalniemi esitti edustajatovereilleen jotain uutta ja järkevää laman alkaessa iskeä maahan, hän sai niskaansa keskustaopposition hallituksessa. Maalaisliiton johto ei voi sietää agraarin yhteisön ulkopuolelta tulevaa sellaista älyllistä osaamista, jota Markku Uusipaavalniemi edusti hieman samaan tapaan, kuin suomalainen demari ei voi sietää puheenjohtajakseen tiedemiesmäistä Erkki Tuomiojaa liian älyllisenä ja tällainen henkilö joutuu sivuraiteelle kiusatuksi. Sen sijaan duunaritaustainen fundeeraaja Mauno Koivisto kelpasi satamajätkän imagollaan ja sieltä tehdyllä väitöskirjalla. Pelkkä äly, lahjat ja niiden tuoma erilaisuus riittää Suomessa kiusaamiseen ja kiusaajista taitavin on media. Varo siis mediaa ja varo politiikkaa, jos aiot elää Suomessa ja sinulla on älyä ja lahjoja muuhunkin, kerrotiin ja peloteltiin jo lapsena. Näin politiikkaan alkoi valikoitua tumpeloita.
Tuomioja on tehnyt paljon kompromisseja itsensä ja radikaalin nuoruutensa kanssa. Taustalla on suku ja häivähdys punaista, porvaritausta sen ohella, tapa selitellä itselleen suomalaisen kiusaamisen taustoja, yritys ymmärtää silkkaa typeryyttä. Sellainen on vaatinut varmasti pitkää pinnaa seuraten nykyjohdon menoa ja sen kompastelua.
Uuspaavalniemen täydellinen heitto
Uusipaavalniemi huomasi olevansa väärässä puolueessa. Samalla hän ymmärsi mihin uusi maailmankuva ja paradigma on viemässä myös Suomea. Vihreä liike oli tehnyt historiallisen virheen, juuri Suomelle tyypillisen, ylimielisen ja kiusaajille tavanomaisen, seuraamatta mitä maailmalla oli jo tapahtunut. Tällaista virhettä Joschka Fischer ei olisi millään voinut ymmärtää tuntematta suomalaisia vihreitä naisia.
Fischer ei tunne suomalaisia ja näiden kiusaamiskulttuuriin liittyvää tolkutonta typeryyttä uuden globaalin paradigman saapuessa myös Eurooppaan Aasiasta, ei toki Yhdysvalloista. Huntusota on eurooppalainen ilmiö ja osa sen kadotettua itsetuntoa. Suomalainen media ei edes seurannut 2000-luvun alussa, miten tuo paradigma syntyi, ja mitä se saa myöhemmin aikaan tuhansien miljoonien liikkeenä. Suomalainen vihreä nainen ei seurannut sosiaalisia medioita lainkaan ja internet oli vieras ilmiö. Erkki Susi Pulliainen oli jo vanha mies sellaiseen, eikä häntä miehenä olisi edes päästetty lähellekään vihreää vallanahneutta. Ei kansa sellaiselle anna tukeaan paradigman alkaessa vaihtua.
Uusipaavalniemi älykkönä siirtyi odotetusti ensimmäisenä kiusattuna kepulaisena Timo Soinin leiriin ja on voittamassa vaalit, saamassa mahdollisesti ministerin salkun ja kertoo kuinka curlingia tulee pelata nyt, kun Irlanti on menossa konkurssiin ja välimereiset maat eivät osoita merkkiäkään toipumisestaan, Yhdysvallat on edelleen lamassa ja toi markkinoille 600 miljardia yrittäen työntää köydellä ja korjaten muka näin pahenevaa työttömyyttään. Samaan aikaan Kiina tekee historiallista tulosta kappataseessaan ja huikeassa viennissä, Etelä-Amerikka on sekin historiansa komeimmassa nousukiidossa.
Synkät pilvet pohjolasta
Oululainen Kaleva, puolen Suomen media, kertoo kuinka pääministeri Mari Kiviniemen cityvihreä kannatus on noin kolmanneksen luokkaa Suomessa. Se on jopa alempana kuin Matti Vanhasen saama luottamus aikanaan hänen erotessa tehtävästään. Ja samaan aikaan odotamme, onko seuraava suurempi uutinen entisen pääministerin messiaaninen matka kohti valtakunnanoikeutta.
Sellainen matka ei tiedä hyvää entisen maalaisliiton kannatukselle uuden paradigman iskiessä todella rannoillemme, jossa rotat jättävät riidellen keskenään riitaisan hukkuvan laivan, entiset kiusatut kovistelevat uusia kiusattavia Paavo Väyrysen tapaan, sukupolvet ottavat toisistaan mittaa ja feministit miehistään.
“Mitä minä sanoin” -Väyrynen.
Liki 70 % suomalaisista ei tiedä mitä sanoa pääministeristään tai ei luota häneen lainkaan. Samaan aikaan keskustan kokenein ministeri Paavo Väyrynen kokee tulleensa sivuutetuksi kaiken aikaa esittelevien ministereitten toimesta ja viimeksi Paula Lehtomäen omituisessa ympäristöministerin tehtävänhoidossaan samaan aikaan kun kaivososaakkeet ovat kohonneet pilviin, mummon mökkien jätevesiä tarkkaillaan kuolleen Itämeren rannoilla.
Väyrynen kertoo olevansa pahoillaan kehityksestä, kiusaamisesta, mutta kertoo kilttinä ja nöyränä ihmisenä alistuvansa kohtaloonsa. Ulkoministerinä Paavo Väyrynen oli kuin Joschka Fischer, täydellisen laskelmoiva kuten Uuspaavalniemi tahollaan curlingissa. Politiikassa on nähtävä miten kiekot liikkuvat sen jälkeen, kun on heitetty viisi kierrosta onnistuneitten heittojen jälkeen.
Hyvällä strategialla voi korjata joskus jopa kehnojen heittäjien jättämät paikot. Sen sijaan loistavakaan heittäjä ei voi korjata tiimissä, organisaatiossa, instituutiossa täysin nollan arvoista strategiaa, visioita, jotka eivät näe lainkaan tulevaa edes uutta maailmankuvaa, paradigmaa, ja sen asettamia vaatimuksia.
Päivän mietelauseet:
Ihminen on syntynyt vapaana ja kaikkialla hän on kahleissa (Jean-Jacques Rousseau)
Kaupungit ovat ihmiskunnan viemäri (Jean-Jacques Rousseau)
Vasta silloin olemme täyskasvuisia kun pystymme antamaan anteeksi vanhemmillemme (Jean-Jacques Rousseau)
Jokaisen, jonka on lakia noudatettava, on myös voitava vaikuttaa sen säätämiseen (Jean-Jacques Rousseau)
Lapsuus on järjen unta (Jean-Jacques Rousseau)
Onko koskaan ollut valtaa, joka ei ole tuntunut luonnolliselta niistä jotka ovat pitäneet sitä hallussaan (John Stuart Mill)
Elämä ei ole ongelma, joka pitäisi ratkaista, vaan todellisuus joka on koettava (Sören Kirkegaard)
Mitä pitemmälle pääsemme abstraktissa ajattelussa, sitä vähemmän olemme olemassa (Sören Kirkegaard)
Tiede on tietoa seurauksista, ja tosiasioiden riippuvuutta toisistaan (Thomas Hobbe)
Kostoa hautova ihminen pitää tuoreina haavansa, jotka muuten paranisivat ja arpeutuisivat (Francis Bacon)
Ellei Jumalaa olisi, hänet pitäisi keksiä (Voltaire)