Historialla ei saa spekuloida, tietävät alan tutkijat ja tiedemiehet. Se on kuitenkin jatkuvasti uudelleen tulkittavana ja silloin myös elämämme aika on koko ajan muuttumassa jo eletynkin muuttuessa. Pienikin muutos siellä ja se muuttaa kaiken. Peliteoreetikot ja salaliittoihin uskovat saavat silloin vallan ja olemme heidän uhrejaan.
Tänään ministereistä Haavisto on pelin politiikan kohteena poliittisen valiokunnan käsitellessä jo yli vuoden takaista aihetta. Ensimmäinen kysymykseni liittyy tähän. Aika kun on muuttunut ja nyt näkökulma historiaan on toinen kuin ennen pandemiaa.
Miten meidän poliittinen ja yhteiskunnallinen elämä olisi muuttunut jos meillä olisi poliittisen valiokunnan sijaan käytössä perustuslakituomioistuin? Eroaisiko sen tapa toimia mitenkään poliittisesta valiokunnastamme? Teimmekö virheen kun jätimme perustuslakimme ja sen tulkinnat poliitikkojen käsiin, sen sijaan että tuomiovalta olisi kuuulunut etenkin perstuslain kohdalla tuomioistuimelle?
Mihin katosin pyhänä pitämämme vallan kolmijako juuri tärkeimmässä, perustuslaissa. Vai pidämmekö sitä pyhänä lainkaan? Oliko suomettuminen sittenkin meille arvokkaampi asia ja Urho Kekkosen ajan tapa hoitaa normistoa, arvoja ja moraalia sekä persutuslakiamme? Olivatko takavuosien perustuslailliset oikeassa vastustaessaan vaikkapa Kekkosen valintaa ilman vaaleja? Hänhän ei oikein välittänyt vaaleistamme.
Toinen kysymys liittyy mielikuviimme sukupuolesta ja siitä käytävään oman aikamme keskusteluun. Miehen ja naisen välillä kulttuurinen jako on jyrkästi toinen meihin suomalaiseen verrattuna siellä, missä jopa kieli on suvullinen, kaiken maskuliiniseen tai feminiiniseen jakava, toisin kuin meillä omassa kielessämme, suvuttomassa ja onomatopoeettisessa, lunnon ääniä matkivassa. Kieli taas vaikuttaa kaikkeen kommunikoinnissamme, ajattelussamme ja jopa tavassamme nähdä unemme.
Niinpä vuosi sitten oletin että viisi naista hallituksessa ja vielä puolueensa johdossa lopettavat riidat. Etenkin arvovaltaan ja oman egon kautta syntyvät miehille tyypilliset nujakoinnit. Loppuivatko ne? Jos konsensusta syntyi, selittyykö se viruksen aiheuttaman globaalin pelon kautta ja koko kansaa yhdistäneenä ilmiönämme? Entäpä kun se on ohi ja rokote alkaa antaa laumasuojan? Viimeinenkin vitkastelija alkaa käyttää kasvomaskia ja pestä kätensä muulloinkin kun vessassa käydessään.
Onko edellä esitetyt kaksi kysmystä jotenkin samaa oman kulttuurimme sosiaalisen pääoman tuotetta, samaa hitaasti muuttuvaa maailmankuvaa ja muuttuuko se nyt nopeammin kuin mihin olemme kyvykkäitä antamaan vastauksia?
Jos tähän paradigmaiseen, maailmankuvat vaihtavaan, vastataan myönteisesti, silloin kahteen edelliseen kysymykseen vastaaminen ei ole edes nyt mahdollista.
On odotettava ohi sen kouristelevan ja hybridiksi kutsutun yhteiskunnan, poliittisten puolueiden ja medioitten kehityksen sekä kriisin, ennen kuin voimme kertoa, mitä pandemia ja virus, ruton tapaan toimiva ja luonnossa omia luonnonlakejaan noudattava, vaikuttaa meihin ihmisinä. Ihmisinä, jotka pyrkivät nyt rakentamaan ihka omia lakejamme sekä irrottautumaan niillä luonnosta, kosmoksesta, jonka mukana myös aika on keksintönämme kehnoin mahdollinen.
Sekin kun kulkee molempiin suuntiin, hidastuu ja pysähtyykin. Näin käsite historiasta ja tulevaisuudesta ovat käsitteinä muuta kuin luonnon ja sen lakien kautta elettävää todellisuutta. Ne ovat omia tarinan kertojan virittämiä ansoja itselleen ja muille, omille medioillemme ja niiden narratiivisille kertomuksille.
Näin edelliseen kahteen kysymykseen joudutaan vastaaman kokonaan niiden ulkopuolelta ja kolmannella kysymyksellä, sen antamalla vastauksella.