Kirjoitin noin vuosikymmen sitten kirjan, jossa aiheina oli uuden mediyhteiskunnan kriisit ja hybridiyhteiskunnan kouristelu. Myös presidenttimme sai sen luettavakseen ja esitti koronan käynnistyessä nyrkkiä, jonka tehtävänä olisi ollut ennakoida niitä ongelmia, joita meillä syntyi myöhemmin maskien kanssa, perustuslaillisia ongelmiamme, viranomaisten erilaisia tulkintoja, vuotavia rajoja, virusvariantteja, ihmisten väsymistä ja taloutemme kestävyyttä, sanalla sanoen jo aiemmin kriisiytyneen yhteiskuntamme kykyä toimia avuastaen lainsäätäjää ja toimeenpanijaa niissä tehtävissä, joissa se oli epäonnistunut aiemmin vuosikymmenet ilman syvää kriisiäkin.
Presidentti Niinistö oli kirjansa lukenut. Hän oli presidenttinä ja juristina operatiivinen toimija ja ymmärsi, kuinka nyt tultaisiin vaatimaan ”nyrkiltä” ennakkotyötä, jolloin itse päätöstä tehtäessä, lakia säädettäessä, toimeenpanija myös hallituksena tietää, mihin toimiin itse koneisto ryhtyy ja vielä aikailematta.
Muutenhan me hukumme tyhjäkäyntiin, tilannekuva on koko ajan muuttuva ja omituisen mediamme jälkikäteen raportoima, eikä kukaan esitä uskottavia toimenpiteitä ennen kuin se on jo liian myöhäistä. Näinhän meillä kävi niin huoltovarmuuden, kasvomaskien, rajojen ja hallinnon valvonnassa, rokotteiden saannissa, viranomaistyössä ja yhteistyön tulkinnassa jne jne. Lopulta vaalitkin siirtyivät paikallisvaaleinamme, ikään kuin koko maa olisi yhtä ja samaa pääkaupunkiseutua pormestareineen, eikä paikallishallintonsa kanssa itsenäisesti hallintonsa hoitaen.
On toinenkin merkittävä syy, miksi nyrkkiä olisi tarvittu edellisten lisäksi. Olen vuosikymmeniä seurannut Suomessa ja maailmalla niitä toimia, joiden tuloksena Suomessa ei potilasvahinkoja synny juuri lainkaa ja lääkevahingot olivat nekin tuntemattomia. Yhdysvalloissa ne taas yhdessä olivat yleisin kuolinsyykin.
Meillä taas vainauduttiin tautiin, johon hoidot eivät lääkkeineen purreet. Kukaan ei kuollut lääkeeseen tai hoitovirheeseen. Niinpä väitöskirjaansa valmisteleva Johana Wiisak paljastaan tänään Forssan Lehden (13.3) laajassa haastattelussa, kuinka suomalaiset hoitajat eivät uskalla hekään puuttua juuri mitenkään hoidon epäkohtiin tai suoranaisiin virheisiin.
Joukkoon mahtuu varmaan myös tahallisia rikoksiakin. Näiden paljastajista kun valtaosa on saanut ikävää palautetta, suomalaisille tyypillistä kiusaamista tai työpaikkakin on mennyt saman tien. Toki 29 % on saanut myös positiivistakin palautetta. Kun tahallinen vahinko sitten selviää vuosien kuluttua, vakuutuyhtiön kanssa se tunaroiden, sen onkin vanhentunut.
Uusi lainsäädäntö potilasvahinkoineen on sekin siirretty helsinkiläisen yhtiön hoidettavaksi ohi muiden alan yrittäjien. Petosta seuraa näin petoksen petos ja jostakin syystä mukana on aina vakuutusyhtiökin. Oletko laskenut, mitä olisi tililläsi, jos tallennat vakuutusyhtiöille maksamasi rahat edes tyydyttävällä tavalla 50 vuotta eläen. Kolmen omakotitalon verran olisit siinä säästänyt.
Koulutus väärinkäytösten poistamiseksi olisi eräs lääke, toteaa Wiisak. Hänen tutkimustensa mukaan yli puolet väärinkäytöksiä ja virheitä paljastaneista ei ole havainnut niiden johtaneen minkäänlaiseen korjaukseen havaitsemassaan epäkohdassa.
Näin vain rohkea uskaltaa Suomessa avata suunsa, otsikoi lehti laajan artikkelinsa. Tämä sama koskee luonnollisesti myös niitä epäkohtia, joita koemme nyt pandemian raivotessa maassamme. Eikä tämä koske Suomessa vain terveyden hoitoa, vaan toki oli työpaikka mikä tahansa ja missä tahansa.
Näin myös uudistukset, luovat ja innovatiiviset, jäävät toteuttamatta. Toinen väitöskirjani koski näitä yrityksiä ja heidän asiakkaitaan, ongelmien poistoa myös käyttäen monelle niin vieraita uuden teknologian välineitäkin.
Pandemia ja korona panee sen nyt koetukselle ja fiksuimmat hoitavat nämä ongelmat käyttäen uutta luovuuttaan, innovatiivisia ratkaisujaan. Jos yhteiskuta tai aluetalous on kovin vanhakantainen ja uutta vieroksuva, sen kyky sopeutua nopeisiin muutoksiin on usein kiinni juuri sosiaalisesta pääomasta sekä innovaatioasteen rinnalla liian jäykistä hallintorakenteista, Suomessa sektoriohallinnon jäykkyydestä.
Sitten tulee se kolmas epäkohta, josta olen maininnt myös medioihimme kirjoittaenkin. Ainoana maana maailmassa meillä on poliittinen valiokunta, joka hoitaa myös tuomarin tehtäviä korkeimpana oikeusasteenamme, perutuslakivaliokuntanamme perustuslakituomioistuimen näin korvaten.
Sitä on puolusteltu kyvyllä puuttua lainsäädäntöön jo sen valmisteluvaiheessa, ei vasta myöhemmin tuomioistuimen kautta virheitä paikkaillen. Perustelu on poliitikoilta vallan käyttäjinä toki odotettu.
Se näkyy Suomessa tavalla kaataa valiokunnassa lainsäädäntöä poliittisena tapana kerätä pisteitä ja kiusata kilpailijaa, nyt etenkin mahdollisimman hankalaan aikaan sitä harrastaen ja median siitä raportoidessakin. Tähänkin nyrkki olisi tuonut hieman lohtua, vieden etenkin sektorihallintomme sisällä, ja myös yksityisellä sektorilla toteuttaen, sellaisia hankkeita maaliin, jotka Suomessa kaatuvat juuri kampitukseen ja kiusantekoon eduskunnassa tai sektorisuhareittemme tavassa jarruttaa toistensa työskentelyä.
Näin etenkin nyt nopeaa linjajohtoa maakunnissamme odottavassa päätöksenteossamme. Kokenut ja kaiken nähnyt presidentti ei hakenut itselleen Putinin, Lukashenkan, Orbanin tai Erdoganin, saati Urho Kekkoksen valtuuuksia, vaan oivalsi mihin pandemia johtaa pitkään jatkuessaan suomalaisessa kulttuurissa ja sosiaalisen pääoman ja median narraatioiden, tarinan kertojien, päästessä vauhtiin hybridiyhteiskuntamme medioissa ja puoluelaitoksemme syvässä kriisissä.