Palataanpa ajassa taaksepäin ja marraskuulle 2013. Kirjoitin silloin blogini kotisivulleni ja Bulevardiin luettavaksi. Kirjoitin sen joka päivä mutta tämä pysäytti nyt. Oma aikamme kun muistuttaa tuota hetkeä. Me voisimme aivan hyvin ennustaa aikamme merkit mustetahroista kuin käyttäen siihen tuhottomasti aikaa ja vaivaa lukien ennusteita tulevasta luottaen oman aikamme ennustajiin. Ne eivät näytä toimivan edes kuukauden alussa tehtyinä sen puoliväliä pidemmälle. Sen sijaan selityksiä löytyy ja syntyy vaikutelma ajasta, jossa vain säiden ennustaminen vuorokauden kerrallaan näyttäisi onnistuvan joltisenkin uskottavasti. Sopii kysyä, elivätkö isovanhempamme näin vaikeasti ennakoitavassa ajassa ja maailmassa?
perjantai 8. marraskuuta 2013
Rorschachin musteläiskät
Marraskuun kahdeksas, jolloin tämän tekstin kirjoitan, on Hermann Rorschachin syntymäpäivä vuonna 1884 Sveitsissä taiteilijaperheeseen, jossa luovuus kukoisti. Äidin kuolema, pojan ollessa vasta 12 vuoden ikäinen, oli kipeä kokemus. Hän jäi kuvataiteilijan ja opettajaisänsä hoitoon. Alkoi valmentautuminen elämään, jossa mukana oli useita yliopistoja ja poikkitieteistä opiskelua päätyen lopulta Berliiniin. Psykologia ja sen kehittely kohti psykiatriaa ja irtautuminen filosofiasta oli alkanut jo jonkin verran aikaisemmin tiedeyhteisössä. Ihmistieteet olivat ottamassa merkittäviä uusia askelmerkkejä tietokoneen tullessa suurten aineistojen tulkintaan.
Pilailua suomalaisten kustannuksella
Rorschach on Googlen kotisivun hahmona tänään suomalaisille ironiana. Me muistamme hänet kymmenestä musteläiskätestistä, joilla mitataan, ei niinkään assosiaatiota, kuin ihmisen persoonallisuuden piirteitä, ajatusmalleja, emootiota, hallintakeinoja, reagointityylejä, kontrollikapasiteettia, stressinsietoa, minä käsitystä, vuorovaikutussuhteita ja ylipäätään informaation prosessointia ja ajattelua vaikkapa ”himastutkimuksesta” ministereillemme ja jonkun pamfletiksi kuvaamasta työstä, kuntarakenne selvityksistä ja sote -sotkuistamme, Talvivaaran tilasta ja kainuulaisten ahdingosta, suomalaisesta synkkämielisyydestä ja marraskuun ankeudesta Euroopan persläpenä.
Eniten yleistyksiä ja mustetahroja näemme kansakunnissa, niiden stereotyypeissä, kunnissa, maakunnissa, salaliitoissa, maalauksissa, kirjoissa joita luemme, medioiden viihteessä ja uutisissa, mutta etenkin niiden markkinoinnissa ikään kuin ilmoituksina ja mainoksissa. Ne ovat samaa asiaa ja kytketty yhteen mustetahroiksemme.
Kun robotit yhdistävät omia tietojamme, se tapahtuu miljoonien ja miljardien tietojen ja ihmisten massoista sekä yhdistäen ne ryhmiksi, joista saamme myös tietomme. Meille jaetaan sitä mitä mustetahroina maailmalta haemme ja silloin ratkaisee reaktiotapamme, emootio, pinttyneet ajatusmallimme, kontrollikapasiteettimme, minä käsityksemme ja koneiden havaitsemat vuorovaikutussuhteemme sekä tapamme prosessoida informaatiota. Olen tehnyt tätä poikkitieteisenä jo vuosikymmenet ja sen kehittyminen on ollut uskomattoman nopeaa. Sen sijaan poliitikkomme, poliittiset virkanimityksemme, eivät näytä syventävän tätä osaamistamme lainkaan. Poljemme paikallaan ja mediayhteiskunnan hybridissä tuskaillen.
Pelkkä järki ja ajattelu, rationaalisena kuvittelemamme elämä, eivät ole sama kuin persoonallisuus ja ihmisen tapa nähdä “mustetahransa” maailmalla. Kun kansakunta ja puolue on mustatahra, silloin tauti on jo aika paha siinä missä hakea kateudelleen yhteistä kohdetta työpaikan kiusattuna. Kun kansakunta hakee kiusattuja Talvivaarasta, poliitikoista, median esittelemistä tiedemiehistä, sairaus on jo pitkälle ehtinyt ja muistuttaa 1930-luvun lopun alkua.
Manuell Castells ja informaatioyhteiskunnan jälkilöylyt
Manuell Castells kokoamassa maailman huippuja kirjoittamassa suomalaisten tilasta ja puolustamassa Himasta tapanamme “tappaa” hänet (HS .8.11), on melkoisen pitkälle mennyttä tieteen yhteistä näkemystä sairauden diagnoosina. Lama on jatkunut jo kauan ja sen merkit näkyvät. Olkoonkin, että pamfletiksi muuttunut kirja on kevyttä luettavaa ja jo menneen ajan merkeistä koottua höpinää sekin. Täytyy sietää joskus vanhahtavaakin tekstiä ja pamflettia. Etenkin, jos uusi ei mene perille ollenkaan jälkiomaksujan lukemana ja sosiaalisessa mediassa meuhaten joutavuuksia.
Informaation prosessointia kun tapahtuu reaaliaikaisesti ja nyt hyvin eri tasoilla toisin kuin isovanhempiemme maailmassa oli mahdollista. Lisäksi kontrollikapasiteetti on joillakin hyvinkin rajallinen uuden tiedon ymmärtämiseen ja sulattamiseen ennen sen läpikäyntiä, vanhan maailman tapaan, hierarkkisena tiedon märehdintänä.
Diffuusinen, hitaasti leviävä tieto, on mennyttä maailmaa ja sitä ikääntyvä jälkiomaksuja ei tiedä. Rorschach havaitsi, kuinka terveinäkin pidetyt henkilöt reagoivat hyvin eri tavalla kymmeneen testikuvaan kuvaten persoonallisuuden eri ominaisuuksia. Hänen koulutuksensa olikin poikkitieteinen. Hän aloitti biologina ja geologina, mutta jatkoi myöhemmin ihmistieteisiin ja analyyttisen tutkintajärjestelmän kehittämiseen siirtyen lopulta myös Berliiniin yliopistoon.
Tämä tapa edetä oli oikeassa järjestyksessä tapahtuva ja muistuttaa omaani. Ensin luonnontieteet, välineellinen oppiminen ja vasta tämän jälkeen ihmistieteitten pariin niitä soveltamaan. Hermannin minä käsitys kehittyi rinnan stressinsietokyvyn kanssa ja vuorovaikutussuhteet kasvoivat prosessoimaan vaativia ja suuria informaatiovirtoja Bernen yliopistossa enne Berliiniin siirtymistä.
Tutkimusmenetelmä kehittyvät
Rorschach havaitsi, miten symboliset ärsykearvot saivat aikaan prosesseja, joita voitiin tulkita pisteyttämällä ihmisten kokemuksia ja näin syntyi myöhemmin 1970-luvulla ECS ja CS (Exner Comprehensive System) tulkintajärjestelmä sekä myöhemmin tietokoneet niiden tulkintaan. Eri objektit herättivät erilaisia ärsykkeitä ja niitä alettiin yhdistellä ja pisteyttää siinä missä taiteilijat väriä ja varjoja. Hermannin isä oli tehnyt tätä ammatikseen ja myös opettajana, jolloin se oli itsestään selvyys pojalle, Hermannille.
Reagointi kykynä ja minä käsitys sen rinnalla tukivat havaintoja sekä informaation prosessointi, ajatusmallit ja emootio ajattelua, jossa tuleva nero haki ratkaisua kuvista, musteläiskistä. Psykologinen ja psykososiaalinen tulkintajärjestelmä on tänään käytössä liki kaikessa, mitä teemme, ja mediat käyttävät niitä markkinoidessaan meille tietojaan tai ilmoituksiaan, mainoksia, mutta myös yhteiskunnallisia ilmiöitä ja niiden kokemista.
Niinpä vaikkapa Talvivaara herättää meissä hyvin erilaisia ajatusmalleja ja reagointityylejä siinä missä filosofi Pekka Himasen tutkimukset myös silloin, kun emme ole niitä ikinä lukeneet, saati edes kiinnostuneet alan tutkimuksesta ja tieteestä. Meillä on mielipide kaikesta ja se on persoonallinen, mutta ei toki tieteellinen. Kuka tahansa voi arvioida nyt Castellsin keräämien maailman huippujen tiedettä aivan kuten mustatahroja tuijotellen. Tunnen tämän ilmiön sitä ikäni tutkineena. Tosin tietokoneiden avulla ja miljoonia asia samalla yhdistellen miljardien ihmisten elämässä. Näin syntyi aikanaan myös kotisivuni manifestikin. Kuka on sen lukenut ja myös ymmärtänyt lukemansa?
Ratkaisevaa on tietokoneen löytämä kontollikapasiteetti, minä käsitys ja vuorovaikutussuhteet, joilla tutkitaan nyt meitä. Kun minä käsity on vahva, joskus narsistinen, vuorovaikutus politiikan huipulla ja itsekontrolli ei pelaa lainkaan, syntyy uusia maistereista ja tohtoreita sekä kaikkien alojen professoreita kertomaan, minne mennä sotealueella, globaalin maailman kierrossa ja ikääntyvän ihmisen huonomuistisessa elämässä.
Oleellista on stressinsietokyky mustetahroja tuijotellessa. Vanhalla poliitikolla tämä lahja on kuin selkärankana ja parkkiintuneesta nahasta tehtynä. Kun psykososiaalinen trauma ja kiusaaminen kohdistuu kateutena yhteen ihmiseen, Himaseen tai Talvivaaran johtajaan vihana, yhteen puolueeseen, kansakuntaan, rotuun tai heimoon, ryhmään, kyse on jo taudin pitkälle kehittyneestä vaiheesta, johon osallistuu myös ympäröivä yhteiskunta ja sen hoitajat, hyväksi kutsuttu hallinto.
Taantuman frustraatio – turhaumat
Kun aiemmin vaikeat asiat ovat nyt meille ikään kuin mustatahroja ja niistä tehtävää informaation prosessointia ilman kritiikin häivää, elämä on muuttunut ulos asianmukaisesta normaalin elämän tulkinnasta. Himasta iäkkäämpi, maailmankuulu professori ja informaatioyhteiskunnan tutkimuksen kärkihahmo Manuel Castells, suomalaisille tarkoitetun tutkimuksen kirjoittajat hankkinut ammattilainen, oli jopa Suomessa käydessään huolissaan reagointityyleistämme ja käytti kuvausta “miehen taposta” tai ainakin sen yrittämisestä psykososiaalisena kateutena. Se on hyvin suomalainen ilmiö eikä siinä ole mitään kummallista täällä asuen. Tahra monien muiden tahrojen joukossa mutta aina sama tulkinta.
Samaa koki nuori ylioppilaskokelas, joka oli hakkeroinut itsensä ylioppilastutkintojen koppalakkisten tutkintolautakunnan salattuihin tietoihin ja kuvasi ilmiön musta hattuisten kateudeksi valkolakkien edessä (HS 8.11).
Varmaan hänen kokemuksessaan ja minä käsityksessä oli samaa kuin aikanaan hattujen ja myssyjen yhteenotoissa informaatiota prosessoitaessa. Kun taantuma syvenee, se pysähtyy yleensä historian solmukohtiin ja yksilöiden persoonallisuushäiriöt alkavat näkyä kaikkialla. Uutiset alkavat kertoa silloin objektisuhteiden laadusta, tunne-elämän epävakaudesta sekä itsetuhoisuudestamme, aggressioista, päihteistä ja huumeistamme, nuorten väkivaltaisesta käyttäytymisestä.
Salaisuus ja salaliitot
Kun ihmisten persoonallista tapaa reagoida tiettyihin ärsykkeisiin tutkitaan, oleellista on säilyttää testisalaisuus. Tämä sama koskee vaikkapa poliittista päätöksentekoa ja Talvivaaran kaivoksen kykyä toimia liiketaloudellisin perustein joutumatta vararikkoon. Yhtä hyvin se voisi kertoa sellua valmistavan firman alasajosta. Mustatahra on sama molemmissa tapauksissa. Jos kaikki kerrotaan medioissa, yhtiöllä ei ole juurikaan mahdollisuutta vaikuttaa emootioon, persoonallisiin ajatusmalleihin ja niiden hallintakeinoihimme. Nehän ovat kaukana rationaalisesta tiedemiehen elämästä.
Syntipukiksi joutuminen työpaikan psykososiaalisessa ja sairaudeksi muuttuneessa kateuden ahdingossa on pelottava ilmiönä ja siellä on vaarallista viipyä kauan. Silloin on huolehdittava mahdollisimman nopeasti omasta terveydestään Himasen tapaan toimien ja piilotuen Kaliforniaan. Työyhteisöstä tehdyt kantelut eivät auta nekään, kun koko yhteiskunta potee samaa tautia ja tukee kulttuurina kiusaajaa, työnantajaa, pankkia, vakuutuyhtiötä jne. Näin silloinkin kun taustalla on pelkkä rahan pesu ja sen piilottaminen mustetahraan.
Mikään dokumentti tai tieteellinen näyttö ei silloin auta, kun yhteiskunta suistuu normeistaan ja moraali rapautuu, eettinen ohjeistus jää hallintakeinoista viimeiseksi. Talvivaaran johtaja ei ollut hänkään käytettävissä musteläiskänä suomalaisessa emootioiden hallintakeinojen mittauksessa.
Etenkin, kun poliittinen kiima alkaa vaivata kansakuntaa, lama syvenee ja talous hiipuu, minä käsitys ja vuorovaikutussuhteet eivät ole informaation prosessointiin parhaimmillaan työpaikoilla, kunnissa, maakunnassa, kansallisesti eikä netin sisällä globaalisti. Silloin on parempi poistua näyttämöltä sairastuneen yhteisön viettäessä juhliaan omalla persoonallisella tavallaan kutena takavuosina ruton raivotessa ja vain Espanjan median uskaltaessa siitä kertoa maailmalle, espanjantaudista.
He kun olivat ulkona sodasta ja sodan koneistosta, sairautta levittävistä nuorten miesten armeijoista, tykiruuasta. Espanjalla ei ollut mitään menetettävää medioineen ja sen mediat muistuttivat Boccacion Decameroon tarinoita sotien jatkuessa ja ruton raivotessa, nuorten hakiessa lohtua pikkuriettaista tarinoista, mustetahroistamme narrationamme, sosiaalisen pääomamme muistoina menneestä maailmastamme ja sen stereotypioistamme.
.