Tämä kirjoitukseni on täsmälleen kymmenen vuoden takaa. Maaseudun Tulevaisuus on medioistamme yksi merkittävimmistä juuri kuntien kohdalla ja maaseudun lisäksi luettu toki muuallakin. Kirjoistani vuonna 2010-11 julkaistiin 1) Uusi mediayhteiskunta, 2) Sosiaalinen media ja muuttuva paradigma 3) Social media economy and strategy sekä 4) Hybridiyheiskunnan kouristelu. Paljon aiemmin olin julkaissut kirjani Arctic Babylon 2011. Se tarkoitti JUURI TÄTÄ VUOTTA. Nyt vuonna 2021 julkaisin mm. kirjani ”Menetetty vuosikymmen” tai ”Mediayhteiskunnan hybridistä pandemiaan”. Pandemiasta kirjoitettiin ja varoitettiin jo vuonna 2019. Näiden väliin mahtuu 24 kirjaa. Vuonna 2011 syntyi 60-vuotis juhlakirjani, kirjoistani myydyin, sekä nyt muistelmani. Miten MT on niihin reagoinut?? Entä Keskusta maalaisliittona? HS metropolialueen hengentuotteenamme? MIKSI VUOSIKYMMMEN OLI MENETETTY ja miksi kirjatkin oli julkaistava Saksassa? Mitä Suomessa oikein tapahtui?
Maaseudun tulevaisuus 29.9.2011
Matti Luostarinen
Vihapuheesta oikeaan asiaan
Suomalainen yhdyskuntapolitiikka sisältää tänään kaksi suurta asiaa. Toinen liittyy kuntarakenteen uudistukseen ja toinen maataloutemme kykyyn turvata meille myös jatkossa puhdasta suomalaista lähiruokaa.
Suurkuntien Suomi pitäisi sisällään etelässä Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla, Satakunnassa, Hämeessä ja Etelä-Karjalassa 28 suurkuntaa. Aiemmin näitä kuntia on ollut lähinnä pieninä maalaispitäjinä liki parisataa.
Helsingin, Tampereen ja Turun kohdalla sekä Lappeenrannassa kyse on metropolipolitiikasta osana Helsingin muuttumista suurkunnaksi. Toki Lahti, Kouvola ja Pori ovat saamassa nekin suurkunnan maineen.
Forssa ja Loimaa kokevat pienempiä muutoksista ja muistuttavat Kiteen, Keuruun, Rauman tai Raahen kaltaisia yhdyskuntia työssäkäyntialueina.
Forssan kaltaisella maaseutualueella Urjalassa, Somerolla ja Loimaalla olisi vielä syytä pohtia, mihin uusi kuntarakenne vie jatkossa nämä alueet vuosikymmeniksi. Vierellä on vain suurkaupunkeja ja metropolipolitiikkaa, jossa perinteinen maaseutupolitiikka vaatisi suuria yksikköjä onnistuakseen uudessa “kilpavarustelussa”.
Metropolipolitiikkaan kuuluu muutakin kuin terveydenhuolto ja sosiaalitoimi. Infrastruktuuri on saatava kuntoon ja luonnonvarojen käyttö mallille, jossa suomalaiset eivät jää tulevaisuudessa elintarviketuotannossa bataatin, durran, maniokin ja hirssin varaan. Liki viisi miljardia ihmistä kun saa näistä pääasiallisen ruokaturvansa perunan ohella.
Maapallon väkiluku kasvaa koko ajan ja peltopinta-ala vähenee, puhtaasta vedestä on puutetta, ympäristö saastuu, erosoituu ja muuttuu aavikoksi, ilmasto lämpenee. Ruokakatastrofi ei ole kadonnut minnekään.
Meillä 5–10 prosenttia maitotiloista lopettaa vuosittain ja maitotalouden tuotteet ovat edelleen 40 prosenttia maataloustuotannon markkinahintaisesta tuotosta. Kun maatalouden tuotannon ketjut alkavat kadota, häviävät myös metropolipolitiikkaan kuuluvat ikivanhat kansalliset kasvis- ja viljaravinnon sekä sitä hyödyntävän karjan ikivanhat alueet, jossa uudet lajikkeet on otettu käyttöön ja muokattu osaksi liki arktista, boreaalista elintarviketuotantoamme. Se on pitkä ja mutkikas prosessi.
Kun se kerran kadotetaan, sitä ei voi palauttaa postmodernin yhteiskuntamme vihreän langan ylläpitämiseksi osana edes EU:n epäsuotuisten alueiden luonnonhaittakorvauksilla ja ympäristötukijärjestelmillä. Maataloutta uhkaava ruokaturvakasvien ylläpito on myös metropolipolitiikan ensimmäinen ja tärkein varmistettava, muu tulee vasta kun koko ajan vähenevien luonnonvarojemme saanti on varmistettu ensi kuussa 7 000 miljoonan populaatiokoon ohittavan ihmislajin ruokittavaksi myös meillä Suomessa.
Asia on äärimmäisen vakava ja luottohanat sulkeutuvat monelle maatalouden interventiotoimilla ja tukiohjelmilla elävälle ympäri globaaliamaailmaa, ei vähiten subtrooppisilla alueilla Välimerellä.
Perusterveydenhuollossa pienkin kunta voi olla kompakti kokonaisuus ja siinä oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo edellyttävät asuinkunnasta riippumattomat palvelut. Hallinto on kokonaisuus, jossa tulee katsoa roolit ja vastuunjaot suosien yhteistoimintaa Euroopan neuvoston suositusten mukaan.
Suomessa yhteisöllisyys toteutuu, kuten muuallakin maailmassa, läheisyysperiaatteen kautta. Säästöjä syntyy mutta lähinnä juuri suuria kuntia liittäen, ei niinkään yhdistäen satoja sellaisia, joilla ei ole kansantalouteemme kuin marginaalinen merkitys; 200 pienintä kuntaa kuluttaa noin 13 prosenttia kuntataloutemme menoista.
Suuruuden ekonomia toimii lähinnä tuotantolaitoksessa, ei kunnan koossa saati pinta-alassa. Pääosa kunnistamme ei kuitenkaan selviydy jatkossa palveluvelvoitteistaan ja
kuntauudistus on tehtävä mahdollisimman ripeästi. Palveluiden järjestämisvastuu ja tuottamisvastuu ovat tässä prosessissa kaksi eri asiaa eikä niitä tulisi sotkea toisiinsa.
Kello käy koko ajan yhä nopeammin etenkin Euroopan velkakriisin ja mahdollisen luottolaman käynnistyessä, jolloin ainakin omat asiat olisi saatettava rakenteellisestiturvallisiksi pankkien käpertyessä mahdollisesti jälleen kerran suojaamaan omaa pesäänsä.