Suurten ikäluokkien varjossa syntyneet 1950-luvun lapset kokivat 1960-luvun kokonaan eri tavalla kuin 1940-luvun kapinalliset. Oli täysi syy kuvata heitä unohdetuksi sukupolveksi. Me elimme siinä varjossa jonka sotasukupolven nuoret meille jättivät elääksemme. Se varjo oli synkkä ja peitti alleen etenkin Suomessa syntyen sotien varjossa eläneiden suurten ikäluokkien traumat ja epigeneettiset ilmiöt. Niitä ei korjattu oman aikamme lääkkeillä ja terapiahoidolla.
Omalla kohdalla 1960-luku on kuvattu yhdellä sanalla – työllä. Me opimme maaseudulla työkulttuurin ja etenimme kohti uusia haasteita vältellen yhtäällä suurten ikäluokkien asettamia paineita ja vallankumouksia, vanhempiemme tapaa toipua sodista sekä tehden itsemme liki näkymättömiksi paneutuen suomalaiseen maaseudun työkulttuuriin. Me teimme työtä vuorotta joko pelloilla, metsissä, kotona, kouluissa ja asetuimme diplomaatteina ja unohdettuina hoitamaan ne velvollisuudet, joista seuraavat sukupolvet eivät enää välittäneet rahtuakaan.
He kun saivat valmiina eteensä sen hyvinvoinnin, jonka edellinen sukupolvi oli heille rakentanut siirryttäessä maaseutumaisesta elämästä kohti uutta ja uljasta urbaania Suomea kylien suuren ajan päätyessä. Unohdetun sukupolven työtä kukaan ei noteerannut äänekkään sotasukupolven ja uuden kasvavan ja koulutetun urbaanin sukupolven syntyessä valmiiseen pöytään, palveluyhteiskunnan sosiaaliturvan, terveydenhuollon ja koulutuksen, hyvinvointiyhteiskunnan syleilyyn.
Se otti kaiken tämän avosylin vastaan, itsestään selvyytenä, itsekkäästi uutta vaatien ja usein vielä viihteellistä sisältöä elämälleen. Totuus oli kuitenkin toinen ja se unohdettiin. Näin kirjoitin omana kokemuksenani 1960-luvusta kevätkesällä kymmenen vuotta sitten täyttäessäni 60 vuotta. Siitä kun käynnistyi viimeinkin vapaa hetki ja samalla luovin vaihe elämässäni. Elin viimeinkin itselleni ja tuo vuosikymmen 2000-luvun alussa oli elämäni tuottelijain. Olin hetken itsekäs, mutta vain palvellakseni tätä suomalaista yhteiskuntaa nyt ilman minkäänlaista korvausta. Maksoin velkani sille takaisin korkoineen keskellä sosiaalisen median räyhäkästä kampitustamme maailman onnellisimmassa maassa eläen.
keskiviikko 29. kesäkuuta 2011
Pelon ja voiman vuosikymmen
Jos 1950-luku oli toipumista sodistamme, ja sitä luonnehti lapsen kokemana piiloteltu ahdistus ja työn sankaruus, jossa 1960-luku sai aikaan jo murroskulttuurin avautumisen täyteen kukkaansa. Yhdysvallat jatkoi väsyttävää, jokaiseen eurooppalaiseen kotiin välitettyä raskasta ja tappiollista sotaansa Vietnamissa. Suurin mielenosoitus kokosi Washingtonin kaduille yli neljännesmiljoona marssijaa. Kuuluisin sodan vastustaja oli värväyksistä kieltäytynyt Muhammed Ali, raskaan sarjan nyrkkeilijä. Perusteluissaan hän kirjoitti kuinka yksikään vietnamilainen ei ollut ikinä kutsunut häntä neekeriksi.
“I have a Dream”
Yhdysvalloista suomalaisille välittyi mustan väestön kansalaistaistelu ja sen johtoon nousseen baptistipastorin kuva. Mieleen loppuiäksi painuvia tapahtumia olivat hänen puheensa “I have a Dream” ja James Early Rayn motellin parvekkeelta 4. huhtikuuta 1968 ampumat surmanlaukaukset.
Martin Luther Kingin väkivaltainen kuolema palautti mieleen vuosikymmenen merkittävimmän poliittisen attentaatin marraskuussa 1963, jolloin John F. Kennedy murhattiin Dallasissa. Mustien oikeuksia puolustaneen presidentti Kennedyn ja hänen veljensä murhat olivat tuon vuosikymmenen traumaattisimpia kokemuksiani Suomen ulkopuolelta välittyen takaraivooni.
Kun nämä globaalit veriteot yhdisti oman kylän vastaaviin tapahtumiin, omien sukulaisten ja tulevan vaimonsa siskon murhaan nuorena tyttönä Helsingissä, hänen veljiensä hukkumiseen kotijokeemme, trauma syveni koko kylää koskettavaksi painajaiseksi. Kuolema tulvi ulos televisiosta, kylän raitilta, ja syvä murhe päättyi vielä kahteen nuoria vaikeasti vammauttaneeseen liikenneonnettomuuteen. Niiden rinnalla koulu, harrastukset, pienet voitot ja valoisat hetket, jäivät liian pimeiden varjojen kätköön. Jos unelma olikin, oli myös sen sammuttajia, ammattinsa osaavia jo nyt kasvavia tulevia sosiaalisen median maalittajiamme, sadisteja kiusaamiskulttuurin juurilla kasvaen ja päihteitä käyttäen.
Che Guevaran varjo
Pelon vuosikymmen alkoi globaalisti naisten ja mustien tasa-arvon taisteluilla, jatkui Berliinin jakavan muurin rakentamisella ja kylmän sodan muistomerkillä, Kuuban vallankumouksella ja Che Guevaran kulttihahmolla, Kuuban kriisillä ja Kennedyn tulikasteella Neuvostoliiton vetäytyessä lopulta rakentamasta Kuubaan ohjustukikohtaansa.
Tuo vuosikymmen oli täynnä salaliittoja. Lee Oswald ei koskaan joutunut oikeuden eteen kiistämästään Kennedyn murhasta, vaan hänet ammuttiin dallasilaisen yökerhonomistaja Jack Rubyn toimesta Dallasin poliisiasemalla, liki sadan poliisin keskellä, suoran tv-lähetyksen aikana. Sen seuraaminen jäi takaraivoon siinä missä Dallasin laukauksetkin.
Nuorisoradikalismin aikaa
Tuo vuosikymmen oli nuorisoradikalismin aikaa. Se oli sitä etenkin Euroopassa, jossa sota oli raunioittanut mantereen ja jälleenrakentaminen toi vaatimukset myös suurten sotien aikana syntyneitten ikäluokkien oikeuksista. Ennen sotia syntynyt vanhoillinen opetustapa ja instituutiot saivat aikaan mielenosituksia etenkin Ranskassa ja Länsi- Saksassa. Mielenosoittajat tukeutuivat Marxin ja Maon kulttikuviin, vastustivat imperialismia ja monikansallisia yrityksiä, tämän päivän termein globalisaatiota, amerikkalaisia ja Vietnamin sotaa. Suomeen ilmiö tuli jälkilöylyinä ja vaikeutti opiskelua vielä 1970-luvulla.
Tutuksi tuona lyhyenä aikana tulivat myös Moshe Dayan, Gamal Abdel Nasser ja Golanin kukkulat, Lähi-Itä ja edelleen ajankohtainen Palestiinan kysymys. Kuuden päivän salamasodassa Israel kukisti niin Egyptin, Jordanian kuin Syyrian joukot ja heidän tukijansa. Näin nuorison radikalismi Vietnamista levisi kysymykseen palestiinalaisvaltiosta ja samalla myös Etelä-Afrikan rotuerotteluun ja Etelä-Amerikan verisiin kahakoihin.
Globalisaatio, kehittyvä sähköinen media sen välineenä, antoi 1960-luvulla opiskelleille nuorille kovin vääristyneen kuvan nyt liki 8000 miljoonan ihmisen miljoonista kulttuureista. Sen poisoppiminen on monelle edelleenkin vaikeaa ja vieraaseen asennoidutaan suurella varauksella. Tämä ei ole vain suomalainen vaan yleiseurooppalainen ilmiö pohdittaessa tänään uusia poliittisia liikeitämme, populismia yhtenä osana tätä menneen maailman varjoamme.
Utopiasta teknologiaan
Ranskan ja Saksan kahakat ja mielenosoitukset loppuivat ihmiskasvoisen sosialismin puolesta Varsovan liiton joukkojen miehittäessä Tsekkoslovakian. Opiskelijoiden elättämä utopia sosialismista hiipui television välittäessä kommunistisen imperialismin todellisuutta Prahan kaduilla.
Pelon vuosikymmen vaikutti 1950-luvulla syntyneisiin nuoriin eniten tieteen ja teknologian kautta. Kuun kamaralle laskeutunut ihminen oli “pieni askel Neil Amstrongille mutta suuri askel ihmiskunnalle”.
Massaviestimet levisivät räjähdysmäisesti ja tutkimuskäyttöön saatiin ensimmäiset tietokoneet, suuria tiloja vaatineet laskukoneet. Itse tutustuin sellaiseen heti 1970-luvun alussa ja Oulun yliopisto oli kilpailussa mukana alusta saakka. Tietokone, sen käyttö ja käytön koulutus, muuttui ammatiksi heti ylipistovuosieni alussa. Samalla media ja sen välineet tulivat osaksi työtäni. Kalevan talo oli kulttuuriystävällinen ympäristö opiskella mitä tahansa hajasijoitetussa yliopistossa Oulussa. Karjasilta asuinpaikkana oli siirtokarjalaisten rauhallinen omakoti-idylli keskellä kasvavaa tervaporvareitten rahalle tuoksahtavaa kemianteollisuuden kaupunkia. Matka kohti vuoden 2026 eurooppalaista kulttuurikaupunkia on kulkenut tervaporvareitten avustamana ja Kainuunjoen kautta Savosta auttaen pohjoisen pallonpuoliskon skandinaviseksi pääkaupungiksi kasvaen. Merikoski rakennettiin sekin itse.
Beatlemania ja virtuaalihipit
Rock and roll oli tullut osaksi mediamaailman levitystä ja nuorisoradikalismia, mutta tätäkin tärkeämpi oli toki pop-musiikin uudistajat ja ensimmäisenä The Beatles; John Lennon, Paul McCartney, George Harrison ja Ringo Star.
Beatlemanian rinnalla syntyi tuhansia ja taas tuhansia joka paikan bändejä, jossa vaikkapa The Rolling Stones saattoi olla monelle tärkeämpi esikuva ja näin alkoi syntyä eri poplaarikulttuurin koulukuntia. Näistä näkyvin oli underground ja hippiliike sekä sen mukanaan tuomat vaihtoehtoiset yhteiskuntaliikkeet usein koomisine taustoineen ja johtajineen.
Syntyi pasifismia, myötämielistä suhtautumista vähemmistöihin, vapaan rakkauden apostoleja, vanhan ura-ajattelun ja materialismin väheksyntää. Kaikki tämä johti lopulta näiden liikkeiden kaupallistamiseen ja niin myös nämä ilmiöt ovat nykyisin monen aikamme virtuaalitehtailijan tärkeimpinä pohjavirtoina. Savossa hipit alkoivat elää vasta virtuaalihippeinä ja väärän vuosikymmenen puolella. Monelle vuosituhatkin oli väärä. Maailman viimeinen hippi ei kuitenkaan voinut olla 1950-luvulla syntynyt vaan pikemminkin sodan aikana tai sitä ennen alkunsa saanut tämän päivän eläkeläinen. Oppimiseen vaadittavat geenimme sulkeutuvat, eivätkä salli sellaisia kokemuksia tai elämyksiä, joita vaikkapa juuri hippiliikkeen sisäistäminen olisi vaatinut väärään aikaan syntyneenä. Imitoitu jäljitelmä on muuta kuin alkuperäinen originaali ja luovan innovaation sosiaalinen symbolirakennelma.
Suunnittelukarttoja tiimityönä
Kuvataide uudistui radikaalisti pop-taiteen myötä. Alkoi keskustelu luovasta innovaatiosta ja sen lähteistä. Andy Warholin teokset siirtyivät Coca Cola -pulloihin ja säilykepurkkeihin. Positiivinen ajattelu ja tiimityö alkoi lyödä itseään läpi ja ensimmäisenä juuri yliopistoissamme.
Siirryttyäni Pohjois-Savosta Oulun yliopistoon ensimmäisiä tehtäviä oli rakentaa fyysisesti sellaisia ympäristöjä, jossa kuusikulmaiset pöydät yhdistivät opiskelijoita tiimityön ja -opiskelun arkeen osana muuttuvaa mediaa ja tietokoneita, ympäristöpsykologian alkeita. Agraariyhteisö ja arvokonservatismi oli saatava liitettyä uuteen mediamaisemaan. Sodan aikana syntyneet panivat tässä raivokkaasti vastaan.
Oulun yliopisto kulki tässä edellä muita ja kykeni rakentamaan myös ensimmäisen suomalaisen tiedepuistonsa ja teknologiakeskuksensa. Silicon Valley oli meille tuttu paikka siinä missä Japanin kokeilut ja teknopolikset. VTT:n laboratoriot ja Linnanmaan yliopiston kampusalueet sekä yritysten tiedepuisto vietiin yhteen yhteiseen yhdyskuntarakenteeseen ja yhteisöön. Luonnon ja kansakunnan kohtalonyhteys oli saatava juurrutettua uuteen sepitteelliseen kollektiiviyhteisöön. Oulu onnistui siinä Turkua paremmin ja Helsinki jatko tsaristista hallintoaan yliopistossaan näitä keskenää vertaillen nuoren ihmisen työympäristönä.
Konfliktista funktionaaliseen
Käsite verkostot ja klusterit tulivat tutuiksi siirryttäessä globaalista lokaaliin ja holistiseen maailmankuvaan, joka yhdisti kaiken eikä hylkinyt mitään. Siirtymä körttikansan lukiosta laestadiolaisten ylläpitämään yliopistoon ei ollut siirtymä lainkaan. Useimmat professoreista elivät matkalaukkuelämää ja olivat postmoderneja kulkureita.
Kyse oli lopulta vain vapaammasta ympäristöstä ja nopeutetusta aikatulusta, jossa mukaan tuli nyt myös perhe ja lapset hyvin suojatun kampusalueen sisällä eläen. Oulu oli radikaali, kasvava, nuorekas ja ehdottomasti edistyksellinen veturi Suomessa. Sen yhdistäminen ekologiseen, kestävään ja ympäristöä monialaisesti ymmärtävään sujui nopeasti, mutta ei toki ilman 1950-luvun antamaa perustaa ja 1960-luvun radikalismia. Maisema, sielunmaisema, yhteiskunnallisena ilmiönä, oli Oulullekin uusi tutkittava ja vailla kirjailijoiden tai kuvataiteilijoiden kokemusta. Klusteritaide tai taiteitten klusteri ei Oulussa ottanut tuulta purjeisiin vielä 1960-luvun eväillä eläen. Oli järkevää siirtyä muualle ja keskittyä oleelliseen, jatkaa kohti Brysselin kautta tapahtuvaa pätevöitymistä poikki- ja monitieteisessä duunissa. Tulisimme jatkossa liittymään tähän byrokraattiseen painajaiseen.
Kylätutkijan lohdutonta maisemaa
1960-luvulla Suomi kehittyi maatalousvaltaisesta maasta hetkessä moderniksi teollisuusmaaksi. Pohjois-Karjalasta, Kainuusta ja Lapista, mutta toki myös Savosta nuoret muuttivat sodan jälkeisen sisäisen muuttoliikkeen pakottamana etelän taajamiin ja Ruotsiin.
Suomalaisen yhteiskunnan muutos oli toisen maailmansodan jälkeen poikkeuksellisen raju ja yli 80 % maastamuuttajista asettui Ruotsiin, Tukholman alueelle, Göteborgiin ja Malmöön. Vaikeimmillaan työttömyyden vuoksi muuttoliike oli vuosikymmenen lopulla, jolloin muuttajia oli liki 50 000 vuosittain. Parina vuonna väkilukumme alkoi jopa vähentyä.
Hetkessä työvoimapulasta potevassa Ruotsissa oli yli 300 000 suomalaista nuorta. Saabin, Volvon ja Ericssonin tehtaat tarjosivat työtä siinä missä siivoaminen ja lasten hoito, mikä tahansa sellainen, joka ei oikein ruotsalaisille itselleen työnä kelvannut.
Suomalainen maaseutu alkoi autioitua kyläkunnittain, syntyi peltopaketteja ja yhteiskunnallista rauhattomuutta, laudat ikkunoissa tuli kylätutkijalle tutuksi. Lapsena hankituille taidoille tupailtojen lausujana ei ollut enää käyttöä. Kirjoittaa saattoi edelleen maakuntalehtiin ja Mika Waltarin tapaan myös murrosikäisten tyttöjen reginoihin ja miestenlehtiin. Näistä vähiten mielikuvitusta vaativat jälkimmäiset.
Maan sisäistä imperialismia
Osallistumisen ja kannanottojen runsauden ohella Suomea vaivasi maaltapako, teollistumisen monet lastentaudit, yhdyskuntarakenteiden nopean muutoksen aiheuttamat sosiaaliset ongelmat ja Lapin luonnonvarojen käyttö pääosin vain etelän hyvinvoinnin hyväksi.
Kemi- ja Iijokeen rakennetut voimalaitokset siirsivät sähkönsä pelkästään etelän teollisuuskeskuksiin ja 1960-luvulla uusia altaita oli suunnitteilla yli 20 kappaletta.
Näistä tunnetuimmat Kemihaaran Vuotos Kemijoessa sekä Siuruan Kollaja Pudasjärven alapuolella Iijoessa työllistivät tutkijaa ensimmäisenä. Näiden altaiden ja jokien kohtalon tutkimukset ja jo aiheutettujen vahinkojen korvaukset käynnistettiin 1970-luvun puolella. Samalla alettiin puhua suomalaisesta siirtomaavallasta Lapissa. Oli keskityttävä matkailun kehittämiseen ja opiskelijoiden kouluttamiseen uusiin ammatteihin. Aika tutkimukseen ja tieteeseen oli varastettava öistä. Tästä kyvystä valvoa öitään oli myöhemmin korvaamatonta apua digiajan ajattomassa ja paikattomassa maailmassa eläen.
Suomalaiset radikaalit
Irwin Goodman ja M.A. Numminen lauloivat siinä missä radikaali vasemmistolainen opiskelijaliike yhdessä työväenliikkeen kanssa ja yleisradion pääjohtaja Eino S. Repo kannusti rikkomaan vanhoja perinteitä ja tabuja.
Hannu Taanila, Hannu Salama, Mikko Niskanen, Kaj Chydenius, Kalle Holmberg, Arvo Salo, Reino Paasilinna jne. edustivat tuon ajan nimiä ja suomalaista 1960-luvun kulttuuria. Lapualaisooppera, Juhannustanssit, Käpy selän alla ja Reporadio ovat tuon ajan suomalaisia tuotteita. Perusta Nokialle oli rakentumassa ilman sen ihmeellisempää neroutta.
Vuosikymmenen lopulla syntyi käsite “talonpojan tappolinja” ja hallitsematon yhdyskuntarakenteen murros purkautui vennamolaisen kansanliikkeen ja SMP:n syntymänä. Voivuoria alettiin purkaa syömällä margariinia ja kevytlevitteitä. Maaseudulla tätä vaihetta hävettiin ja halveksittiin.
Kolmikanta kadotti talonpojan
Samaan aikaan kun etelä vaurastui ja taajamat kasvoivat, hyvinvointi lisääntyi teollisuuspaikkakunnilla, Itä- ja Pohjois-Suomen pienviljelijät olivat jääneet vaille sellaista toimeentuloa ja tulevaisuuden uskoa, johon muut väestöryhmät saattoivat elämänsä perustaa.
Aiemmin maan sisäisenä tapahtunut muuttoliike ja karjalaisten evakkojen asutustoiminta olivat synnyttäneet sellaisen agraarin yhteiskunnan rakenteen, jonka purkautuminen tapahtui hallitsemattomasti ja aiheutti syvää katkeruutta.
Tämä katkeruus oli leimallinen osa 1960-luvun suomalaisten elämää maaseudulla ja siihen liittyi myös suomalaisille tyypillistä itsetuhoisuutta ja aggressiota, väkivaltaa. Pieksämäellä perustettiin Suomen pientalonpoikain puolue, SMP:n alku ja perussuomalaisten populistinen runko. Itse lausuin tuohon aikaan runoja poliitikkojen tupailloissa, joista Kuopion vaalipiirissä ylivertainen oli juuri tullineuvos Veikko Vennamo. Hänen seuraaminen oli lapselle poikkeusellinen elämys kyvyssä hurmata kuulijansa.
Kun Kreikassa tapahtui sotilasvallankaappaus vuonna 1967 Suomessa elettiin vuoden 1968 presidentinvaalien alla, jossa ehdolla oli Kekkosen lisäksi vain kokoomuksen Matti Virkkunen ja SMP:n Veikko Vennamo. Kaikki kolme menestyivät, mutta vain Kekkonen valittiin virkaan, joka 1960-luvulla oli erityisen merkittävä.
Yleiset syyt ja työt
Samaan aikaan SKP hajosi kahtia ns. sinisalolaisiin ja enemmistökommunisteihin. Taustalla oli suhtautuminen NKP:n toimintaan ja Tsekkoslovakian miehitykseen. Kokoomus oli ollut 1960-luvulla hallituksessa vain kerran Johannes Virolaisen johtamassa hallituksessa vuosina 1964-1966. Puhuttiin yleisistä syistä mutta myös yleisistä töistä.
Vuosikymmenen aikana Suomessa toimi seitsemän hallitusta pääministereinä Sukselainen, Miettunen, Karjalainen, Lehto, Virolainen, Paasio ja Koivisto. Maalaisliitto vaihtoi nimensä Keskustapuolueeksi vuonna 1965, jolloin samalla Vennamon Suomen Pientalonpoikain Puolue muutti nimensä Suomen Maaseudun Puolueeksi ja “unohdetun kansan” edustajaksi.
Demokratian tervehtyminen
Samaan aikaan Keskusta siirtyi agraaripuolueesta ajoittain hyvinkin liberaaliksi. Perusta vuoden 2011 vaaleille oli näin luotu jo 1960 -luvulla ja taustalla oli puolueinstituution vieraantuminen vanhoista kansanliikkeistä kohti byrokratisoituvaa konsensusta. Populistinen demokratiakäsitys erosi näin elitistisestä byrokratiasta ja koski etenkin suhdetta EU-politiikkaan ja kansalaisten aktiiviseen mielipiteeseen ja sen huomioimiseen politiikassa.
1960-luvun yhteiskunnallinen radikalismi loi pohjan poliittisille mielipide-eroille ja niiden kunnioittamiselle vaaleissamme. Demokratian kehityksen näkökulmasta vuosikymmen oli erityisen merkittävä niin kansainvälisesti kuin myös kansallisesti Suomessa. Kansallinen aktiivisuus ja kansanliikkeet hallitsivat aikaa ja vanhoja reviirirajoja rikottiin.
Suomessa vanhan valtaaminen oli ehkä nuorisoliikkeen näkyvin voimanosoitus ja monet sen edustajista ovat tänäänkin vallassa ja pitävät kiinni oman konventionsa rajoissa nyt konservatiivisiksi muuttuneista vanhenevan kansakunnan poliittisista rakenteista. Ilmiö olisi koominen ellei ymmärtäisi ikääntymisen merkitystä ihmisten arvoissa ja maailmankuvissa.
Eurooppaa koskevat aiheet käsitellään tiukasti valiokuntien ovien sisäpuolella ja hallitusohjelmakin rakennetaan hyvin perinteiseen tapaan. Siitä puuttuu merkittävä missio ja se maistuu byrokraattien ja lobbareitten kielelle.
Kun Eurooppa -politiikka ei toteudu kansan toivomalla tavalla, kansa suhtautuu siihen puolueitamme varauksellisemmin, jolloin 1960-luvun radikalismilla on jälleen kaikupohjaa poliittisissa liikkeissämme. Tässä perussuomalaisten nousua voidaan tulkita monella tavalla ja yksi niistä on kansanvallan voitto, demokratian tervehtyminen.
Lähettänyt Matti Luostarinen klo 15.51 29. kesäkuuta 2011