Maakuntavaalit lähestyvät – oletko valmis?
Pikku Pietarin pihassa
Kuntavaalien jälkeen meitä odottavat aluevaaleiksi kutsutut maakuntavaalit. Moni suomalainen ei tiedä, mistä näissä vaaleissa on kysymys suhteessa paikallisvaaleihimme kunnissa sekä eduskuntavaaleihimme. En minäkään tiedä. Ei kukaan voi sitä tietää äänestämällä sellaisia poliittisia liikeitämme ja henkilöitä, jotka eivät tiedä millaisessa liikkeessä ovat ehdokkaina ja miksi.
Parhaiten tämän tietävät alan tutkijat ja tiedemiehet. Heitä ei vaaleissa ole mukana käytännössä lainkaan. Jos tällainen henkilö lähtee mukaan vaaleihin, hänen motiivinsa on äänestäjälle ja kilpailijoille outo ja ilman perinteistä, lähinnä tietämättömyydestä tai narsismista syntyvää motiivia, taloudellisen tai sepitteellisen voiton tavoittelua, kuvitteellista valtaa ja sen tuomia oikeuksia ylläpitää takavuosien elitismiä ja Suomessa osana luokkayhteiskunnan sosiaalista pääomamme.
Tämän päivän Helsingin Sanomat (12.9.2021) pohtii kolumnina etenkin vihreän liikkeen sanomaa ja sen kamppailua omassa kuplassaan, kuinka menetellä henkilövalinnoissa puheenjohtajan jäädessä äitiysvapaalleen. Aiemmin vastaavaa kamppailua käsi vanha maalaisliitto keskustapuolueena. Nyt molemmat ovat samassa hallituksessa ja edustavat hiven yli kymmenen prosentin puoluetta vielä vaaleihin vaivautuvien äänistä. Yhteensä siis kolmen suurimman puolueen yksittäistä kannatustamme.
Vihreiden asemointi äärivasemmistolaisena ja samalla ääriliberaalina puolueena on tehnyt siitä menneen maailman arvoja toteuttavan pääkaupunkiseudun koomisen puolueen Suomessa eläen. Oikeasti kyseessä on vanha traditio ja sen jatkaminen yhdessä takavuoisen talonpoikaispuolueen ja sen menneen maailman arvonsa hylänneen keskustapuolueen tukemana. Kun samassa hallituksessa mukana on lisäksi äärivasemmisto ja demarit puolueena, takavuosina tätä liittoa olisi kutsuttu kansanrintamaksi mutta tänään se on jotakin kokonaan muuta. Sosiaalidemokraattien ydin kun ovat perua sellaisille muistoille, joista olen kirjoittanut moneen otteeseen myös kirjoissani ja nykyisin näitä ”arvoja” edustavat lähinnä vain korpikirjailijan punaista viivaa vetäneet sekä aikanaan teollisuustyötä edustaneet vanhuksemme.
Kun tällaista perinteistä työtä tehtiin ja kommunismin propagandaa aikanaan opiskeltiin, idässä sitä kunnon kommunisti jopa kavahti. Nyt tätä satua ei ole edes Venäjällä tai Kuubassa lapsille jaettavana, ilmiö ja sen olemassaolo on selitettävä Forssan tai Kemin kaltaisissa kaupungeissa oululaisen Liisa Jaakonsaaren tapaan puhuen vaikkapa rakkauspuolueestamme.
Mitä tällä tarkoitan, siitä lisää palaten vuoteen, jolloin odotimme muutosta parempaan, mutta käynnistimmekin kymmenen eri hallituksen omalaatuisen menetetyn vuosikymmenen, jota alkoi ohjailla Timo Soinin kaltainen oikeistopopulisti rehvakkaana aiemmin toreiltamme tutuksi tulleena helppoheikkinä. Hän kun oli vastaus monen äijäpuolueen sekä yhden asian liikkeen, unohdetun ihmisen rukoukseen kriisiin ajautuneessa puoluelaitoksessamme ja samalla demokratian kriisissä. Hallituksessa tuollainen puolue luonnollisesti hajoaa.
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
Sosialisti vai kapitalisti Forssassa
Suomessa poliittisessa kielenkäytössä porvarilla on tarkoitettu perinteisesti konservatiivista henkilöä, oikeisto- tai keskustapuolueen jäsentä ja kannattajaa tai yleensä ei-sosialistia. Aikaisemmin porvarilla tarkoitettiin toki vallan muuta. Hän oli porvarissäätyyn kuuluva henkilö.
Kapitalistin tausta Marxilaisuudessa taas porvariksi kutsuttiin omistavaa luokkaa. Kapitalistisessa yhteiskunnassa siitä muotoutui kansan keskuudessa synonyymi kapitalistille. Tiivistäen Karl Marx katsoi, että omistava luokka, pääsääntöisesi siis porvaristo, käy luokkataistelua köyhän proletariaatin kanssa. Tällöin elettiin vielä luokkayhteiskunnassa. Nyt sen on oletettu osin palanneen Suomessa. Ehkä se ei koskaan täysin edes poistunutkaan. Se viihtyy Suomessa, suomaassa, tyykikylissä, Forssassa. Forssa syntyi ei kenenkään maalle ja keräsi kehräämöihinsä duunareiksi naisia naapuripitäjien talonpoikien lapsista. Miehillä työt ja duuni oli kokonaan muuta kuin mihin meluisassa työssä ja ankarassa kurissa naiset oppivat sekä lapsensa kasvattivat. Kommunismin synty Suomessa oli Forssan kaltaisessa yhdyskunnassa tuontitavaraa siinä missä myöhemmin vallankumouslaulut ja talonpoikien kapinat. sisällissotamme. Forssassa kun asiat olivat hyvin ja maaseutukin oli vaurasta vallankumousta pohtimaan Loimijokilaaksossa syntyneenä.
Suomessa puoluepolitiikassa porvarillisiksi puolueiksi opittiin nimittämään keskustaa, kokoomusta, kristillisdemokraatteja, liberaaleja ja RKP:tä. Etenkin 1970-luvulla yleistyi käsite ei-sosialisti. Tuohon aikaan etenkin kokoomusnuoret (remonttimiehet) olivat lukeneet Karl Popperin oppeja ja hakivat uutta ideologiaa, joka erosi perinteisestä, porvariin liitetystä konservatismista ja myös oikeistolaisuudesta.
Jostakin syystä näitä vanhoja rajaviivoja on medioissamme vedetty nykyisin etenkin Helsingin Sanomien toimesta yhä näkyvämmin nelikentillä, joissa jakajana on ihmisen kuuluminen joko talousoikeistoon tai talousvasemmistoon sekä toisaalta joko konservatiiviseen tai liberaaliin oikeistoon tai vasemmistoon.
Jako on paluuta vanhaan luokkayhteiskuntaan, ja sillä on haluttu lokeroida puolueemme muuten vaikeasti hahmotettava aatteellinen perusta tähän vanhaan luokkayhteiskunnan maailmankuvaan. Puoluemössön ideologinen tyhjyys on pyritty mediayhteiskunnan toimesta puhaltamaan täyteen ilmalla, jota ei enää ole olemassakaan. I
Ikivanhat ismit katosivat jo kauan sitten sosialismina, kapitalismina, liberalismina, korporativismina, kommunismina jne. Oli aika hakea kokonaan uusi tie tälle kapitalismin ja sosialismin hapattamalla leivälle, josta suola oli käynyt mauttomaksi.
Jytky käynnisti uudistuksen Suomessa
Syynä tähän Helsingin Sanomien harrastamaan lokeroimiseen ovat perussuomalaiset, jotka sotkivat vanhan poliittisen, kovin keinotekoisen karttamme, sekä kyvyttömyytemme pitää puolueet enää muuna kuin marketin kaltaisina ostoskeskuskina. Ne alkoivat palvella itseriittoisesti itseään ja olivat vain vallankäytön välineitä valtaa hamuaville, usein narsistisille persoonallisuuksille ja julkimoille.
Niinpä vaikka kuntarakenneuudistuksessa, osana palveluiden uudelleenjärjestelyä, kuntapuolueeksi itsensä nostanut vanha agraarinen maalaisliitto alkoi puolustaa kuntien asemaa, peläten poliittisen vallankäytön välineensä puolesta juuri kuntapuolueenamme. Tunnetusti opportunistiset keskustalaiset talonpojat olivat valinneet tien näyttäjäksi laestadiolaisena tunnetun oululaisen miljonäärin, joka ei vienyt varojaan Caymansaarille Karibianmerelle, Kuuban eteläpuolelle. Miljonäärin oletettiin kykenevän menestymään myös politiikassa toisin kuin tyhjätaskun yrittäjän ja torpparin, talonpoikaiseen tapaan järkeillen. Insinöörin koulutus ja Oulun tervaporvareitten laestadiolainen tausta teknopoliksineen tuki tätä moderniksi markkinoitua ilmiötä.
Välineestä tuli itsetarkoitus
Näin kunnista ja niiden tehtävistä myös metropoleissa ja kaupungeissamme oli tulossa tapa palvella puolueen menestystä, ei päinvastoin. Näin lattia oli muuttunut katoksi ja katto lattiamatoksi. Ihmistä ja kansanliikettä palvelleet puolueet olivat ottaneet tehtäväkseen palvella itseään ja ihmiset oli valjastettu tehtävineen hoitamaan puolueiden menestystä vallankäytön koneistoina, eikä päinvastoin. Oli tullut 180 asteen muutos, virhe.
Samalla sosialismi ja kapitalismi olivat kadonneet muuna kuin ulkoistettuina tapoina saavuttaa menestystä politiikassa uusliberalismin keinoin tai yrittäen matkia Timo Soinia. Tätä muutosta Suomessa oli ruokkinut etenkin sosialistisen työväenliike, jonka hallinto oli vahvasti keskitetty ja muistutti Neuvostotoliitosta hankittuja kokemuksia käyttää rajatonta valtaa puolueliitin elämässä. Suomessa vasemmiston ydin ihannoi tätä keskitettyä valtaa ja sen lain ja valtion myötävaikutuksella tapahtuvaa vallankäyttöä, puhuen samaan aikaan vääryyksistä ja epätasa-arvosta, harrastaen kuitenkin yhteisen hyvän rinnalla korruptoivaa yhteiskuntajärjestystä. Syntyivät sosialistien hyväveli -verkostot, jossa toveria ei jätetty ilman palkintoa.
Porvarista kapitalistiksi ja ei-sosialistiksi
Sana porvari (Burgeis) tulee ranskasta ja tarkoitti alun perin kaupunkilaista (bourgeois) ja siellä asuvaa ammatinharjoittajaa pois lukien papisto ja aateli. Käytännössä porvaristo syntyi kauppiaista ja käsityöläisistä sekä näiden ammattien keskittymisistä kauppapaikkoihin, kaupunkeihin. Syntyi kiltoja ja porvarissääty, joka alkoi kilpailla aatelin, siis oman aikamme eliitin kassa.
Ranskan vallankumouksessa porvaristo, työläisten tuella, lakkautti tuon ajan eliitin, siis aateliston ja papiston, etuoikeudet. Myöhemmin porvari -käsitteistö liitettiin myös oikeistoon ja siihen alettiin yhdistää myös mm. kirjallisuuden ja taiteen (esim. Moliere) kautta ahdasmielisyyttä, ahneutta, tekopyhyyttä ja etenkin muutosvastarintaa.
Nämä käsitteet ovat säilyneet omaan aikaamme saakka ja esiteltäessä medioittemme nelikenttiä oikeistolla, ja etenkin sen konservatiivisella talousopilla tarkoitetaan kyllä samalla piilomerkityksiä, joiden taustalla ovat kansallismielisyys, taantumuksellisuus, ahneus, innovatiivisen yhteiskunnan jarruttaminen, vanhojen traditioiden ylläpito ja säilyttäminen sekä porvaristoon aina liitetty pikkuporvarillinen, pienten paikkakuntien teeskentely. Näitä luokkayhteiskunnan koomisia ominaisuuksia ovat kuvanneet monet mm. suomalaiset kirjailijat, mutta myös kuvataiteilijat ja elokuvantekijät.
Ruotsista hankittu perintö
Ruotsin vallan aikana porvarissääty oli yksi neljästä valtiosäädystä ennen poliittisia puolueitamme. Muut olivat aatelisto, papisto ja talonpojat. Maalaisliitto-keskusta jatkoi talonpoikaissäädyn ja agraarin Suomen suurta perintöään ja kokoomus omaansa porvareitten edustajana. Aateli ja papisto jäivät vaatimattomiksi ja edustivat aluksi vahvasti emämaan vallankäyttöä ja siitä jäänteenä on vieläkin kielipuolueena esiintyvä ja kaikissa hallituksissamme mukana oleva Rkp.
Kun ympäröivää maailmaa on imitoitava, tehtäköön se siten kunnolla. Työväki haki itselleen puoluetta valtavasta kansainvälisestä liikkeestä ja sen monenkirjavista suuntauksista, joilla yhteisnimenä oli käsite sosialismista. Kun vääryyksiä ja epäoikeudenmukaisuuksia ei voitukaan korjata luottaen luonnonlakeihin, johtuen ihmisen itsekkyydestä ja ahneudesta, narsistisista valtapyrkimyksistä, omaa etuaan hakien jopa poliittisen puolueen ja liikkeen sisällä itsekkäästi ja välittämättä siitä, onko oikea henkilö hoitamaan yhteisiä asioita substanssiosaajana, syntyi kapitalismiin tolkuttomia vääristymiä.
Kun imitoidaan, on huomattava, että imitoijalla saattaa puuttua jotain oleellista, jota imitoitavalla kulttuurilla on pilvin pimein. Toki näin kävi myöhemmin myös sosialismin kohdalla ja etenkin Venäjällä, jossa sosialismi sai uskonnollisia piirteitä. Opettajat eivät olleet aina lukeneet Maxin oppeja. Kaiken hyvän tuojaan liittyi kirkossa saatua oppia ja mytologista, slaavilaista ajattelua. Taiteilijana suomalainen sosialisti Hugo Simberg järkytti ihmisten mieliä omilla maalauksillaan, jotka sittemmin hyväksyttiin hyvinkin kirkollisina ja suomalaisia pakanakansan pelkoja ja pahoja henkiä karkottavina ja kesyttävinä hengentöinä, freskoiksi muuttaen.
Kapitalismin jalostuminen
Uudet poliittiset liikkeet eivät hakeneetkaan parasta mahdollista yhteistä hyvää kapitalismissa, jonka käsitteet alkoivat muotoutua Max Weberin idealistisina oppeina. Pääoma alkoikin kertyä Gilbert Chestertonin osoittamana pienille omistajajoukoille, jotka haalivat samalla itselleen valtaa myös poliittisissa liikkeissä. Näin pieni enemmistö käytti lopulta suvereenia valtaa, ja muut tekivät näille palveluksia palkkaa vastaan. Vapaa markkinatalous ja puhdas kapitalismi alkoivat tuottaa pahoinvointia vaikkei sitä toki aivan puhtaana (lasse-faire) koskaan onneksi missään ole esiintynytkään, lukuun ottamatta valkoisen miehen toteuttamana kolonialismina ja imperialismina orjakauppoineen ja julmuuksineen ympäri globaalia maailmaamme.
Nykyaikaisen kapitalismin instituutiot, kuten pankit, vakuutusyhtiöt, pörssit ja kauppaliitto, syntyivät jo hyvin varhain sydänkeskiajalla 1000-1300-luvuilla lähinnä Välimerellä ja Pohjois-Italiassa. Rahaa ja rahalaitosta on ollut Foinikiassa, Kiinassa ja Intiassa, mutta moderni kapitalismi syntyi kiistatta Länsi-Euroopassa ja pääosin 1300-luvun puolivälin jälkeen Mustan surman raivottua maanosassamme. Ilmiössä on paljon yhteistä tämän päivän pandemioihimme ja niiden syntyyn ja ylläpitoon.
Max Weber liitti protestanttisen etiikan kapitalismiin ja sellaisena sitä usein nykyinen porvaristi käsittelee omassa maailmankuvassaan tänäänkin. Kun laestadiolainen Helsingin Sanomien päätoimittaja kirjoittaa kapitalismista tai Suomen Kuvalehden päätoimittaja pappina, heillä taustalla on tuo ikivanha ajatusmalli ja sen juuri weberiläiset ihanteet.
Näin maallinen menestys oli merkki kuulumisesta kalvinistiseen pelastumiseen ja liki predestinaatio-oppiin. Syntyi taloudellinen järjestelmä, joka oikeasti perustui uskoon. Näin kunnon porvari kävi myös kirkossa ja uskoi olevansa parempi ja tulevansa pelastetuksi kiitos kyvystään hankkia vaurautta toisen työstä. Syntyi rikas mies ja köyhän unelma “Rikas mies jos oisin” viulunsoittajana katolla.
Saranayhteiskunnan toinen sarana
Marxilainen käsitys oli kuitenkin toinen ja siinä oletettiin käsityöläisperinteen ja nousevan teollisuustuotannon muuttaneen ikivanhaa feodalismia ja jo 1500-luvun Englannin kapitalismin alkeita, orjayhteiskuntaa ja sen maanomitusoloja kohti porvariston kasvavaa valtaa ja asemaa, jossa voitot syntyivät kokonaan uudella tavalla kuin aikaisemmin.
Näin teollistuminen alkoi olla synonyymi kapitalismille ja vapaan kapitalismin rinnalle syntyi suunnitelmatalous. Sosialismin kaatumisen myötä vapaa liberalismi lisääntyi ympäri globaalia maalimaa ja ns. keynesiläinen talousoppi alkoi saada arvostelijoita, Milton Fridmannin toimesta jo 1950-luvulla (monetarismi).
Niinpä, vaikka keynesiläisyydellä onkin vielä kannattajansa, se on saanut pääosassa läntistä maailmaa vastustusta ja syy on paljon kirjoittamani stagflaatio, jossa inflaatio ja työttömyys nousevat samaan aikaan. Varoitin tästä ilmiöstä Euroopassa blogeissani ensimmäisen kerran jo 2000-luvun alkupuolella. Joku suomalainen media uskalsi sen jopa julkaista. Stagflaatio kun koetaan kirosanana talousoppineiden maailmassa eikä sitä saa ääneen lausua. Nyt sen julkaisemisesta ei ole enää mitään hyötyä. Kun ei tehdä ajoissa muuta kuin stagflaatiota ruokkivia eleitä, syntyy katastrofi, joka jatkuu nyt jo pian viidettä vuottaan ja talven mittaan syveten.
Miksi vanhat mallit eivät kelpaa?
Miksi sitten olen perussuomalainen enkä edusta vanhaa kapitalismia tai sen vielä vanhempaa porvaristoa oppeineen? Tai miksi en kannata suoraan sosialisteja ja sen vanhakantaista maxilaista talousteoriaa?
Kapitalismin, siis tämän nykyisen talousmallin, hyviä puolia ovat sen rauhanomainen kyky rakentaa yhteiskuntajärjestelmää, kun sen sijaan kaikki muut kokeilut ovat tuoneet mukanaan tolkutonta riistoa, väkivaltaa ja rikoksia ihmiskuntaa vastaan. Sosialismin ihanne jakaa varallisuus tehdyn työn mukaan ei näytä toteutuvan missään, päinvastoin. Oikeus voidaan teoriassa saavuttaa vain vetoamalla säädettyyn oikeuteen ja alistamalla lopulta oman edun tai kyvyn harrastukset yhteisen hyvän alle, jota kukaan ei kykene määrittelemään.
Altruismi on hyvä asia, mutta senkin käytössä on oltava varovainen. Uskontoon, kristinoppiin, perustuva moraalinen ja eettinen rakennelma taas tuomitsee tolkuttoman ahneuden, rikkauden ja vääryyden siinä missä sosialismikin, mutta se ei käänny tässä totalitaariseen järjestelmään, valtioon; se kääntyy yksityiseen ja vetoaa ihmiseen, kansalaiseen.
Se oli hyvä keino vielä silloin kun ihmiset uskoivat Jumalaan. Hyväksyn mieluummin valtiokirkon kuin valtiososialismin, ilman muuta. Kovin monet sosialismin epätasa-arvoa ja epäoikeudenmukaisuutta hävittävät lakkauttaisivat kaikki monopolit, korot ja voitot, tuotantovälineet, riiston ja palkkaorjuuden sekä korvaisivat kaiken tämän anarkialla. Mitä iloa ihmiskunnalle on anarkiasta?
Todellinen sosialismi esiintyy pääsääntöisesti radikaalina ja vallankumouksellisena liikehdintänä. Kaikki yhteiskunnallisiin ongelmiin ja sen juuriin puuttuva toiminta on radikaalia. Tätä kautta perussuomalainen liike on yhteiskunnan juuriin paneutuvana ja vääryyksiä poistavana radikaali kansanliike. Näin oli aikanaan tutkimusten mukaan myös SMP:n kohdalla sen äänestäjien arvoja tulkittaessa ja verrattaessa muihin puolueisiin. Maalaisliitto-keskusta oli tuolloin liki päinvastainen tapaus konservatiivisimpana puolueenamme. Niin se on sitä monin paikoin vieläkin.
Paluu aitovarsille ja yhteisöihin, koivuun ja tähtiin, kotiintulon aikaan, on tätä vaihetta. Kotiintulon aika on vain ajoitettu nyt kovin myöhäiseksi. Radikalismin taustalla perussuomalaisilla ei ole kuitenkaan perinteisen työväenliikkeen katkeraa kampailua, vallankuomusta. Ei revoluutiota vaan evoluutio ja oman aikamme välineillä, reaaliaikaisesti ja innovaatioyhteiskuntaa kaikin tavoin ja mahdollisimman avoimesti edistäen.
Se on demokraattista ja hyväksyy kaikki oman aikamme demokraattisen yhteiskunnan myös kapitalismin parhaat välineet. Niiden kieltäminen olisi typerää, vailla minkäänlaista perustaa sosialismin tuomien surkeiden mallien jäljiltä. Oikeistolainen työväenpuolue on kuitenkin kovin miesvaltainen ja kertoo, miten juuri miehiä on sarayhteiskunnan kahdessa saranassa petetty Suomessa eniten.
Pelkkä retoriikka ei nyt auta
Politiikka on vain propagandan väline niin kapitalistille kuin sosialistillekin. Molempien heikkous on niiden oppien tuominen demokratiaan, jossa niitä voi kokeilla retorisesti ja näin keinoista tulee päämäärä sinänsä ja se syö aina minkä tahansa yhteiskunnallisen uudistuksen miehen kokemuksena. Se siis syö miestä.
Näin käy sote -uudistuksen ja kuntarakenneuudistuksen ja näin käy myös poliittisen liikkeen, jossa sen keinoista, myynnistä, markkinoinnista, tulee päämäärä sinänsä. Ehkä se käy uudistuksia myyville naisille, mutta ei pragmaattisille miehille. Vihreä liike on tarkoitettu näille naisille jo tuplapetoksena. Miehille petoksen petos ei oikein onnistu ja taas miestä syödään. Maailman viimeinen puolue ja poliittinen petos on varmaan juuri vihreä liike. Se kun syö nyt myös eettiset ja moraaliset oppimmekin narsismin syvään suohon globaalin kriisin keskellä valtaansa hakien.
Kun mukana ei ole politiikassa enää yhtään osaajaa, vain tyhjän puhujat, sellaisella hallituksella tai valtuustolla ei ole valtaa nyky-yhteiskunnassa lainkaan. Kokous, jossa päämääränä on juoda kuppi kahvia, ei ole hyödyllinen, ellei sellaisena pidetä kahvin kulusta tai siihen käytettävää valtavaa hiili- tai vesijalanjälkeämme. Yhteiskunnallinen liike, jonka ainut tulos on kasvava hiilijalanjälki ja veden kulutus, on tehnyt tehtävänsä. Saranayhteiskunta alkoi muuttua myös Suomessa.
Oikeisto vai vasemmisto Forssassa?
On täysin hyödytöntä pohtia, onko Forssan kaupungin hallituksessa viisi vaiko kuusi porvaria tai sosialistia. Siellä on lopultakin vain yksitoista hiilijalanjäljen kasvattajaa ja se on myös vesijalanjälkenä sama, kun edellisen vaalikauden aikana. Vai miten sitä muuttaa vanhemman konstaapelin siirto keskustasta kokoomukseen, tai vaihtaen puheenjohtajuus valtuustosta hallitukseen, jossa hänellä on ollut oikeus istua aiemminkin valtuuston puheenjohtajana, kuten missä tahansa Forssan vaatimattomissa johto- tai hallintokunnissamme ja tehdä kakki se mahdollinen ja mahdoton, jonka hän on jo tehnytkin. Sellainen varmaan alkaa turhauttaa ultramaratoonaria.
Saksan vallankumous sai aikanaan kovin vähän aikaan työväestön elinolojen korjaajana. Ainut mitä se sai aikaan, oli keisarin ajaminen pois maasta. Aatelisto säilytti kaikki oikeutensa ja arvonimensä, samoin sotilasluokka, porvaristo vain vahvistui ja rikkaat rikastuivat entistäkin näkyvämmin. Toki sosialistinen puolue pääsi valtaan, mutta miten kävi työläisten?
Samoin kävi Ranskassa ja nyt sosialistien johtaja on vankin kapitalismin ja militarismin puolustaja. Mitä hänen aatetoverinsa, jotka hän on nostanut korkeisiin virkoihin, tekevät Ranskan työläisten hyväksi? He vakauttavat Ranskan kapitalistista taloutta ja suomalaiset maksavat veroistaan, jotta heidän pankkinsa menestyisivät Välimerellä. Tämän vuoksi olen perussuomalainen, en toki suomalainen porvari tai sosialisti näytellen tekoreipasta tai teeskennellen sellaista, jota joutuisin häpeämään.
Varo pettämästä itseäsi
Olen kiertänyt paljon Itävallassa, Belgiassa, Ruotsissa, Norjassa, Hollannissa ja Tanskassa sekä monissa muissa maissa, joissa sosialistit ovat nousseet valtaan. Kaikkialla he ovat vannoneet ihanteiden nimeen, hämänneet massat ja kääntäneet poliittisen menestyksensä omaksi voitokseen ja kunniakseen. Luulen, että juuri tämä on se syy, miksi vain runsas 12 % suomalaisista äänestää tänään yhteistä vasemmistoa, sosialisteja ja pääosa, lähes puolet kansasta, ei äänestä enää ketään.
Miksi äänestäisi, kun nämä petokset ovat niin ilmiselviä ja näkyviä? Tiedän, että tämä on se syy, miksi minua äänestettiin Forssan valtuustoon. Jokainen heistä on lukenut jo vuosia, ehkä vuosikymmeniä kirjoituksiani ja olen siitä otettu, kiitollinen. Ehkä eletty elämä ei olekaan pelkkä turhuuksien turhuus? Ehkä kiusaaja ei kiusaakaan suotta? Ehkä uhkaukset eivät olekaan olleet hätävarjelun liioittelua? En ole koskaan vedonnut äänestäjiini, että nämä äänestäisivät “tovereitani” tai “porvareita” valtuustoihin tai eduskuntaan. Se olisi petos.
Jos pitäisin puheen sosialistina tai kapitalistina, hymyillen ja vitsaillen, häpeäisin myöhemmin itseäni. Häpeäisin, jos kertoisin olevani suuri vallankumouksellinen ja osallistuisin samalla lainsäädäntötyöhön, joka tukee juuri sitä vääryyttä, jota sanoisin vastustavani. Ihmisen tapa valehdella, olla valehteleva eläin politiikassa, on jumalallinen lahja.
Sosialisti on aina linjassa sen lain kanssa, jota hän parlamentissa käsittelee ja syö siten mustan auton takapenkillä kannatuksensa alle 12 prosenttiin. Juuri hän saa aikaan uskottavuusvajeen, demokratian kriisin ja lopulta perussuomalaisen liikkeen myös porvarina kokoomuksessa ja keskustassa. Kun kannatus on vain 18 prosenttia koko äänestysikäisestä väestöstä, se jää liian kauas uskottavasta. Jotain hyvin arvokasta on heitetty harakoille ja vain jotta oma puolue, tai itse sen narsistisena jäsenenä, menestyisi ja kauan eläisi maan päällä.
Äijäliikkeen renessanssi
Näin perussuomalainen liike painostaa puhumaan vanhat puolueet “käytännöllistä”, “vastuuta kantavaa”, “muutoksia hakevaa”, “uudistuksia etsivää”, “innovatiivista ja luovaa”. Näennäinen vaalimenetys, siirtämällä vanhempaa konstaapelia puolueesta toiseen, luo harhaisen kuvan menestyksestä.
Maailman sorrettujen toivo on jossain siellä, minne nämä ihmiset menevät kokoontumaan, juomaan kahvinsa. Juuri nämä ihmiset pettivät suuret aatteet ja ideologiat, kammottavalla tavalla. Juuri nämä ihmiset lopettivat valtion olemassaolon ja haluavat lopettaa myös kunnat. Sosialistien ja kapitalistien kompromissit veivät meidät pysyvään lamaan ja ekologiseen katastrofiin, stagflaatioon.
Syntyi kiusaaminen, todellinen inkvisitio, joka oli yksityinen asia kuten kirkko ja uskonto, jossa ei enää ollut yhteisöllistä tapaa pohtia, mikä on oikein ja mikä on väärin ja kantaa siitä myös vastuu. Ihmisen vapauttava siunaus on aina hänen pahin kahleensa. Sen saat mitä pakenet.
Ulkoistettu vastuu
Poliittinen toimita on nyt käytännössä ulkoistamista, toiminnan lakkaamista. Kun alat osallistua poliittisesti, siirrät vastuun muille ja toiminta lakkaa. Syntyy rakenteellinen korruptio, takinkääntäminen, ihanteiden ja rehellisyyden väheksyminen, kaiken pyhän uhraaminen vain poliittisen viran ja menestyksen vuoksi.
Tuon menetyksen hedelmät ovat sama asia kuin toivottomuus ja luopuminen omasta identiteetistä toisen identiteetin hyväksi. Siis heidän, jotka tietävät, mitä on oikea sosialismi ja kapitalismi ja toteuttavat sen sinun puolesta mutta pilkallisesti ja häpeämättä. Aivan kuten rukousmylly, joka rukoilee kyllä puolestasi. Hedelmistään sinä nämä poliitikot tunnet ja heidän aatteensa. Siksi minä olen mieluummin perussuomalainen kuin kapitalisti tai sosialisti.
Olisi kamalaa olla bolsevikki, joka pettää työläiset tai pikkuporvari, joka on teeskentelemässä pikkukaupungissa, tyykikylässä, jotain sellaista, jota ei edes voisi olla ja josta jo Simo Puupponen, Aapeli, kirjoitti kirjassaan “Pikku Pietarin piha“. Se on edelleen olemassa, nauhoitettu ja aina uudelleen tositettava fiktiivinen totuus, kuten Juhani Peltosen kuunnelmat lakkautetusta rautatiestä tai kotkasta, joka ei pyydystä kärpäsiä.
Lähettänyt Matti Luostarinen 6.9.2021/ 31.10.2012