Slummikulttuuri leviää ja voi hyvin
Jos teet arvotauluja, sinä voit asua ihan hyvin Forssassa. Mutta tuotteesi sinun on myytävä muualla kuin Suomessa. Sama koskee tiedettä, ei vain taidetta tai vaikkapa huippu-urheilua. Internet ja digiaika muutti kaiken. Voit operoida myös Suomessa maaseudulla. Ei ole tarvis muuttaa Helsinkiin. Päinvastoin. Vain vaalit ovat poikkeus. Forssalaiset eivät äänestä sinua ellet tuota tavaraa Forssan torille.
Tämän vuoksi demokratia ajautui poliittisine liikkeineen syvään kriisiin. Forssan torilta äänensä keräävä ei menesty globaalissa kilpailussa. Forssa ei taas voi menestyä vain auttamalla takkia toisen forssalaisen harteille. Sen ymmärtäminen on korkeampaa matematiikkaa. Lappilaiset oppivat tämän matkailusta muita nopeammin. Saamelaiset ovat tunnetusti terävä-älyisiä ihmisiä. Brasiliasta lentävät miljonäärit jouluna eivät tingi hinnoissa. Suomalainen tinkii. Saamelainen palvelee mieluummin brasilialaista yövierastaan lapsineen joulun aikaan.
Minun tehtävänäni oli aikanaan kouluttaa heitä ja hoitaa Rovaniemelle yliopisto, estää Ounasjoen rakentaminen jne. Samalla perustettiin ympäristöministeriökin ja joen rakentajista tehtiin niiden suojelijoita. Matti Ahde sähköasentajana Iijokilaaksosta, luonnontilaan jätetystä, ensimmäiseksi ministeriksi. Ei toki minua tai oppilaitani yliopistoistamme. Ei heitä äänestetty. Nyt jo joku pääseekin jopa nuorena naisena ministeriksi, puoluejohtajaksi. Kaikki tapahtui nopeasti.
Virus joka lähtee liikkeelle Etelä-Afrikasta, sen slummeista, on Forssassa Helsingin ja Vantaan kautta saapuen hetkessä. Ei ollut vielä ennen lentokoneitamme. Slummissa tuotettu saapuu maailman ääristä Forssaan hetkessä. Vielä vuosisata sitten siitä ei tiedetty mitään. Nyt tiedetään seuraamalla mediayhteiskunnan tuotteitamme. Siellä taas hyvä uutinen on huono uutinen. Tämä koskee myös ja etenkin sosiaalista mediaamme. Se on tärkein mediamme alustoineen. Ne on hallittava myös teoriassa. Se on taas poikkitieteinen ja vaikea asia hybrideineen ja digiaja kieltä käyttäen algoritmeineen.
Sosiaalinen media levittää myös valheita ja täyttä roskaa. Se on siis pahempi kuin koskaan aiemmin kokemamme roskamediamme, jota halveksimme. Me rakastamme kuitenkin salaa ilmiöitä, jotka ovat slummista tulleita, salattuja ja täyttä roskaa. Kuten revityt ja lököttävät farkut. Slummista leviävä muoti on oman aikamme ilmiönä erittäin yleinen. Salaliitot syntyvät slummeissa. Ne ovat slummikulttuurien tuotteita.
Valtaosa ihmisistä asuu metropolien slummeissa. Ne muuttavat koko ajan myös Suomea, slummiuttavat kulttuuriamme huomaamattamme. Yhä useampi poliitikko joutuu hakemaan äänensä slummikulttuurista. Sen tuotteista ja käyttää apunaan sen alustoja, algoritmeja. Ymmärtämättä mitä tekee.
Suomalaisille slummit ja niiden elämä, kulttuuri, on vieras ilmiö. Meiltä puuttuvat suuret megaluokan metropolit ja niiden slummit. Slummissa on toki samat asiat kuin meilläkin. Kuten kirkot ja koulut, jopa yliopistotkin. Poliisikin löytyy mutta eivät ne edusta aivan samaa kulttuuria kuin omamme, joka on taas kovin nuorta ja haavoittuvaa.
Juuri siksi aikanaan maailmaa kiertävät rikollisten eurooppalaisten purjelaivat levittivät maailman uusille mantereille ja saarille sellaiset taudit, jotka tappoivat näiden ihmiset ja kulttuurit. Oliko uutisena uusi? Tätä kutsutaan tieteen popularisoinniksi. Olemme nyt oman kulttuurimme ansassa koskien ilmastomuutosta ja tapaamme elää ikään kuin Tellus olisi slummi, jossa jätökset voi heittää ilmakehään ja mereen. Sitä kutsutaan läntiseksi sivistykseksi. Siis slummikulttuuriksi. Kehä on vain umpeutunut. Hyvää adventin aikaa.