.Matka utopista dystopiaan on pelkkää harhaa
Vuosikymmen sitten kirjoitin kirjat otsikoilla ”Hybridiyhteiskunnan kouristelua” ja ”Utopiasta dystopiaan”. Niitä edelsi vuosikymmeniä aiemmin kirjottamani ennustekirja vuodelle 2011 hiven kaunistellen ”Arctic Babylon 2011”. Pelon viljely on liian halpaa kirjallisuudessa. Myöhemmin lisäsin vielä mukaan vuoden 2015 sekä kirjan ”Menetetty vuosikymmen”. Voitte arvailla mikä se vuosikymmen oli. Autan hieman.
Suomella oli tuon vuosikymmenen aikana kymmenkunta hallitusta. Joku kirjoittaisi kyllä ”jallituksista” jos rehellinen olisi ja jättäisi turhat kaunistelut sivuun. ”Mediayhteiskunnan kouristelu pandemiaan” oli vuoden 2019 kirjani otsikko ja taisi sekin osua kohdalleen, kun elämme adventtia 2021 ja sen ensimmäistä sunnuntaita.
Vai mitä arvelette, kun avaatte Helsingin Sanomien sunnuntain numeron 28.11. 2021. Siellä kerrotaan, kuinka Etelä-Afrikasta saapuneen lentokoneen matkustajien joukosta on löytynyt yli 60 koronasairasta ihmistä. Sen nyt arvaa ja varmaan joukossa on myös sellainen virusmuunnelma, jollaista ei ole ennen kukaan edes virukseksi ymmärtänyt.
Sunnuntain sivut käynnistyvät kertoen taleban hallinnan sadasta ensimmäisestä sadasta päivästä ja yöstä Afganistanissa. Leipä on ainut mitä lapsille on saatavilla eikä aina sitäkään. Yhdysvaltain ja myös Suomen vetäytyminen sieltä alkaa näkyä nopeasti ja pitkään.
On siirrytty kivikautiseen aikaan, jos sinnekään. Katujen varsilla ihmiset myyvät omaisuuttaan kuten Forssan kirpputoreilla. On pesukoneita, verhoja, kenkiä, sänkyjä, peittoja kertoo Hesari. Forssassa keskustassa ei muuta olekaan kuin kirppareita ja niissä myydään myös jouluksi lahjatarvikkeita tai avustetaan etenkin menneen maailman rihkamaa keränneiden tai taidetta tuottaneiden töillä maailman köyhiä avustusjärjestöjen tukemana.
Jari Tervon kolumni Hesarissa on synkkääkin synkempi, mutkikkaana kieleltään Forssan Lehteen sopimaton. Se on liian vaikea, kerrottaisiin lyhyissä mutta nimettömissä Forssan Lehteä lukien. Tervon tarinassa ”äiskä juo viiniä”, ainakin otsikon mukaan. Syy tähän ”äiskän tautiin”, forssalaisillekin tuttuun tarinaan, on kuitenkin kirjallisesti koukeroitu, peitetyin sanakääntein höystetty hupsu juttu narraationa. Sosiaalisen median sivulla se oli sivuutettu lukematta tai kirjoitettu kolmen sanan lauseena twitteriin.
Lyhyesti sen forssalaistaen, kuten tieteen popularisoiden, kuulijaa tai lukijaa virkistää tieto, että Adelen uusi albumi on se tavallinen erotarina. Suomalaistakin synkempi mutta ei nyt Forssassa se kokien. Tällaisia seutukaupunkejamme kun on yli puolensataa maaseutupitäjineen ja erot ovat kaikkea muuta kuin Tervon kuvaamia. Tervon syntymäseuduilla ne olivat hänellekin tutumpia, Lapin Kansaan sopivia ja nimimerkillä ne lehteen siirtäen. Uutta matoa samalla koukkuun laittaen.
Forssan Lehden adventtinumero haastattelee näiden hämäläisten pitäjien kuntajohtajia ja heidän tuntojaan. Pelkkää päivittäistä vittuilua joutuvat kuuntelemaan, kusitolppana elämään, mutta ottavat sen vastaan osana virkansa luonnetta ja joku on saanut turpaansakin.
Nettiin ja naamakirjaan ei auta Forssassa mennä ainakaan paikallisen poliitikon. Identiteettivarkaita kun kilpailee pilvin pimein ja oma sivu on täynnä vieraitten kirjoittamia hävyttömyyksiä, kauniisti ilmiö kuvaten. Uhkauksia ei vain tule vaan ne myös toteutetaan, eikä niitä mikään vakuutus korvaa. Kun yhtiö tai poliisi ei ole ratkaisu ongelmalle, se on osa tätä suomalaista ongelmaa.
Poliisia pakoilevasta miehestä tehty juttu on seuraava Hesarin pitkä artikkeli tarinana itsetuhoisesta elämästä ja juopottelusta. Sitä riittää neljän sivun verran heti Afganistanin jälkeen. Se on liian tuttu sen enempää esiteltäväksi. Matti Nykäsen elämää.
Seuraava onkin jo kiintoisampi, Veera Luoma-ahon kirjoitus otsikolla ”Pyramidihuijaus”. Siinä ihmiset tekevät taidetta, vaikka heidän tilanteensa on turvaton, hoito tuloksettomana lopetettu. Joillekin ihmisen perustarpeet ovat mukamas ylellisyyttä. Kiellämme heiltä, etenkin lapsilta ja sairailta, heidän perustarpeensa ylellisyytenä. Maalaaminen ja säveltäminen nyt on mahtavaa, perustarve siinä missä kirjoittaminenkin. Siitä elitismi on kaukana perustarpeenamme.
Lehti jatkaa kirjottamalla samalla aukeamalla medioistamme Uuden Suomen piinaavista viimeisistä päivistä. Ne ovat vahingossa asemoitu vieretysten Veera Luoma-ahon tekstin viereen. Lehti tekee näin suurimmat uutisensa vahingossa. Ne syntyvät painokoneen ja latoman maastossa ja lehteä taitettaessa. Hesarin sivuja sidottaessa. Tiedän tämän siellä työskennelleenä ja sukuni puolesta lehden kirjapainon omistaneenakin, digiaikaan siirtäen jo 1980-luvun puolella.
Pelko palasi osakemarkkinoille, tietää lehti ja otsikko on osa pandemian viimeisintä vaihetta Afrikasta käynnistyen. Takapajuloina pidetyt valtiot ovat nyt aiheuttamassa viruksineen talouksien romahduksia siellä missä näitä maita ei ennen edes tiedetty olevankaan. Se kertoo paljon globaalin maailman luonteesta ja virusten liikkeistä tänään sekä taloutemme kytkennöistä.
Pandemiaa esittelevistä sivuista keuhkoja valaisevat kuvat ovat lehden tieteellisintä antia adventin alkaessa. Keuhkokuvat terveistä ja koronan vaurioittamista keuhkoista olisi voinut jo teknisistä syistä jättää julkaisematta. Toinen kuva on vaalea ja toinen painomusteeltaan tummempi. Teksti on löytävinään sellaista, jota takavuosina tulkitsimme sateliittien kaukokartoituksina ja vielä pintaa paljon syvemmältä jotain löytäenkin. Toki löytyikin, mutta silloin kuvat ja tulkinnat olivat ammattilaisten työtä. Nyt ei ollut. Painotyö lehtitaloissamme ei ole vielä niin pitkällä kuin kuvat tietokoneillamme.
Kulttuurisivut ovat ne, joita rakastan. Urheilusivuilta kun ei suomalaista nykyisin löydä. Ainakaan menestyjien joukosta. Rukan pakkaskisojen hetkellinen yhden miehen voiton tuulahdus Pohjois-Savosta, Vieremällä syntyen, ehtii sekin kääntyä karvaaksi tappioksi ennen olympialaisia. Pessimisti ei pety ja suomalainen olympiamitalisti on keski-iän ylittänyt nainen nyrkkeilemässä ja vuode 2021 paras urheilijamme.
Hesarin tämä ikuiseksi jäänyt aihe sukupuolirooleistamme on kulttuurisivun tärkein valopilkku otsikolla: ”Naisajattelijat historian hämäristä”. Vuoden 2021 aikana kun on ilmestynyt peräti neljä kirjaa, joissa esitellään myyttisiä naisia antiikista tähän päivään. Nainen kun on medioillemme ikuinen myytti ja sellaisena myös esiteltäväkin.
Ajatus naisista ajattelijoina on sekin uutta mediallemme. Väite, jonka mukaan nykyiseen ihmiskuvaamme maailmalla tasa-arvo kuuluu itsestään selvänä, on pimeä valhe 8000 miljardin joukossa sekin. Ei se ole sitä Suomessakaan. Lehti havaitsee sen huomaamatta itsekin kulttuurisivuja kääntäen vain pari lehteä. Siellä kysytään ”Romahtiko säkenöivin sivistys” ja vastataan sitten, kuinka ei sitä koskaan oikein ollutkaan.
Ilmiön kuvaamiseen vaaditaan kuitenkin Eero Tarastin kirja ja sen arvostelu. Tarastin musiikkitiede ja semiotiikka päätyvät seinään, kuten Heidegger filosofiansa kanssa. Kehä umpeutuu. Rahaa ei veikkausvaroista tällaiseen humpuukiin riitä ja parasta on elää muistaen, kuinka ilmiö on sittenkin perustarpeitamme ja Tarastin kaltaiset tekevät työtään ilman palkkaakin ja apurahoja. Ilmiö on hyvin suomalainen ja samalla politisoitukin. Niinpä vaikeammat työt on julkaistava muualla kuin Suomessa Mika Waltarin tapaan toimien. Suomessa siten pelkkää roskaa joko miesten- tai naistenlehtiin viihteenämme.
Niin olen tehnyt minäkin Forssassa eläen ja sukuni maksaen veronsa luostarilaitokselle. Jossakin muualla minulle ehkä maksettaisiinkin. Siinä seuraavan sivun Heinisen sinfoniat peilaavat juuri näitä perimmäisiä kysymyksiämme. Sitä varten on joulu ja adventin pyhätkin. Oikein hyvää adventin aikaa. Yritetään elää kuten sivistys ja sen tarpeet olisivat perustarpeitamme ja niistä tiede ja taide tärkein.
Mielipidesivuilla kerrotaan, kuinka koronarokoteen ottaminen on kansallisvelvollisuus ja uudet vaatimukset syventävät perusterveydenhuollon kriisiämme. Kuusi sivua vainajien esittelyä on sen jatkona ja niiden esittelyn katkaisee, ennen kahta pidempää nekrologia, 60-vuotta täyttävän Alvar Gullichsenin taiteellisen elämän esittely. Se näyttäisi jakautuvan kymmenen vuoden jaksoihin.
Voin rohkaista häntä ja kertoa, kuinka parhaat jaksot ovat vielä elämättä. Tutkimusten mukaan ihmisen älykkyys ja luovuus kehittyvät vielä 90-vuoden jälkeenkin. Tiedoksi myös 1980-luvulla syntyneille avainministereillemme ja puoluejohtajille naisina. Varokaa näitä vanhoiksi luulevianne miehiä ja etenkin naisia, heidän lahjojaan ja älyään, pitkää muistia ja Suomessa myös vihaa.