Avantgarde talousoppina on edelleen vahvistunut
Olen parhaillaan laatimassa tutkimusta lukijoitteni luokittumisesta lukutottumustensa mukaisiin klustereihin (ryhmiin). Ole tehnyt sen joka vuosi joulukuun lopussa jo vuosikymmenien ajan. Käytän siihen menetelmiä, jotka ovat tuttuja monimuuttujamenetelminä. Siis faktoroin, (käytän faktorianalyysiä), klusteroin (ryhmittelin faktoripisteitä) jne. eli sovellan samoja menetelmiä, joita tiede käyttää silloin, kun kyseessä on hyvin suuret havaintomäärät, eli tässä tapauksessa tekstieni lukijat (ihmiset) sekä toisaalla muuttujat, eli tekstit, joita he lukevat tai kuvat, joita selailevat jne. jne. Kaiken suorittaa tietokone ja vieläpä nopeasti valmiista aineistostani.
Vuodesta toiseen faktorirakenteet eivät toki juurikaan muutu, mutta ryhmien sisällä voi jo tapahtua liikehdintääkin. Tärkeimmät viisi faktoria ovat kohtuullisen pysyviä, mutta alkaessani ryhmitellä näitä faktoreita, yhteiskunnalliset muutokset näkyvät ryhmien synnyssä ja kerron niistä myöhemmin lisää. Jotkut muutokset kun ovat erityisen kiinnostavia ja kielivät eräänlaisesta hiljaisesta kuiskauksesta, jonka merkitys näkyy myöhemmin myös poliittisissa liikkeissämmekin. Tosin nyt tuo hiljainen kuiskaus on megafonilla minulle annettu tutkijana. Jopa joku poliitikko tai toimittaja on sen huomannut ilman työlästä analyysiä ja aineistojen hankintaa vuosikymmenet tutkijana kirjoittaen ja vain tätä tarkoitusta varten aineistoja yökaudet keräten.
Aineiston kun on nykyisin oltava reaaliaikaista ja kiinalaiset eivät valvo samaan aikaan kuin eurooppalaiset tai amerikkalaiset. Takavuosina tämä oli huomattavasti helpompaa. Tieto kun kulki hitaana diffuusiona. Nyt viruksetkin leviävät Aasiasta ja Afrikasta hetkessä ympäri globaalia maailmaa ja siellä sen joka kolkkaan. Se on uskomaton muutos ja vie kohti kokonaan uutta yhteiskuntamallia toimijoineenkin. Yönsä nukkuva tutkija ei varmasti ole mukana tässä prosessissa ellei valvota apulaisiaan.
Taustalla on kuitenkin edelleen yksi erityisen merkittävä ja jo useampana vuonna kertomani perusfaktori. Se kertoo mm. miksi lukijoitani kiinnostavat tietyntyyppiset kuvat tai taide, ihmisten taipumus mytomaniaan, valehteluun, ihmisen itsetuntoon ja innovointiin liittyviin kirjoituksiini, kertomusten syntytapaan (narraatio) sekä teesin, antiteesin ja synteesin syntyyn, narsismiin ja ihmistyyppeihin liittyviin kuvauksiin jne. jne.
Kaikki nämä liittyvät läheisesti ensimmäiseen faktoriin ja toinen sen ikään kuin kääntöpuoleen ja on kuvattavissa käsitteellä ”avantgarde”. Usein toinen on lähellä sen kääntöpuolta ja kolmas etenkin juuri vuonna 2011 muuttumassa rajusti, joko vaihtamassa ikään kuin paikkaa seuraavan faktorin kanssa tai muodostaen uuden entuudestaan tuntemattoman faktorin. Muutos on normaalia suurempi ja selittyy vaikkapa paradigmaisena, maailmankuvat muuttavana pandemiana. Samalla sen myötä on havaittavissa muutoksia, jotka eivät ole tyypillisiä klusterirakenteiden synnylle ja faktoreille suurissa muuttuja- ja havaintojoukoissamme.
Palaan kuitenkin tässä vaiheessa tuohon avantgardismiin ja sen merkitykseen yhteiskuntaa ja myös käyttäytymistämme ylläpitävänä ja ennustettavana perusfaktorinamme.
Avantgarde 3.12.2017 Matti Luostarinen
Oheista kirjoitustani koisivultani on luettu eilen enemmän kuin muita yli 2000 blogiani. Siihen on varmaan jokin syy. Luulen että se liittyy juhlavuoteemme ja sen huipentumaan keskiviikkona. Aina ei toki lueta sitä viimeisintä artikkelia tai esseetä eniten. Lisäksi tämän kirjoituksen lukijat eivät ole likimainkaan kaikki suomalaisia.
keskiviikko, helmikuu 20, 2008 Matti Luostarinen
Avantgarde ja innovaatioprosessi
Avantgarden aika myös talousoppina
Avantgardella tarkoitetaan alun perin vastakohtaa valtakulttuurille etenkin kirjallisuudessa mutta myös kuvataiteissa ja teatterissa sekä elokuvassa. Toki laajemmassa mielessä sen voi tulkita liittyvän myös yhteiskunnan muihin ilmiöihin, politiikan välineisiin ja talouteen, teknologiaan sekä sosiokulttuurisiin prosesseihin.
Avantgarden alussa on aina aate, manifesti ja ryhmä sen toteuttajana. Kirjallisuudessa ja taiteessa runoilija tai taidemaalari julisti vanhan kulttuurin kuolleeksi ja itsensä uuden airueeksi. Taiteilijan työlle syntyi tätä kautta suuruudenhulluja vaatimuksia ja odotuksia. Kirjallisuudesta avantgardesta ovat kirjoittaneet mm. Sakari Katajamäki ja Harri Veivo (Kirjallisuuden avantgarde ja kokeellisuus 2007).
Kokeellisen kirjallisuuden ilmiöt eivät levinneet koskaan oikein Suomeen. Syy on ehkä kielessämme ja kulttuurissa sekä harvaan asutun maan pienessä kirjoittajien määrässä pohtia ryhmäksi saakka näin ongelmallista aihetta. Sama koskee toki myös muita taiteen aloja, jolloin oma avantgardemme on pikemminkin muualta meille levinnyt (diffuusio) kuin itse tuotettua. Lisäksi omat manifestimme ovat kirjailijoiden tai kuvataiteilijoiden kirjaamina miltei naiviin fundamentalistisia, klassisessa hengessä laadittuja julistuksia siitä mikä on sallittua ja mikä kiellettyä, kun tavoite oli päinvastainen.
Avantgarde ei poikkea oleellisesti innovaation ja sen diffuusion (leviämisen) periaatteista. Molempien itseymmärrykseen kuuluu vakaumus, että oma aika on jollain tavalla poikkeava edeltävästä, ja vaatii siksi aivan uudenlaisen teknisen, taloudellisen tai taiteellisen ilmaisunsa. Lisäksi ilmiöt lomittuvat läheisesti toisiinsa, kuten Freudin psykoanalyysi ja sen yhtymäkohdat kreikkalaiseen mytologiaan sekä näiden leikkauspinnat taiteessa unenomaiseen, piilotajuntaiseen surrealismiin.
Andre Breton kirjoitti jopa ”automaattisen kirjoittamisen” menetelmän, jossa tietoisen osuus oli mukamas eliminoitu pois.
Innovaatioon ja tieteeseen sekä avantgardistiseen taiteeseen kuuluu suuren yleisön taidemaun tai tieteen tuntemuksen halveksunta, oma munkkilatina, ja vain asialle vihkiytyneet papit ja papittaret ymmärtävät tätä uutta ilmiötä. Paradoksina siihen kuuluu kuitenkin ”elämän ja taiteen” yhdistäminen, jolloin mukaa kosiskellaan myös tätä suurta yleisöä. Näin päädytään yleistä makua vastaan, mutta kaikkien hyväksi.
Innovaatiossa suuren kuluttavan massan läsnäolo on välttämätöntä. Samoin talouden ja teknologian uusissa prosesseissa, joissa innovaation on myös levittävä. Vallankumous ei saa jäädä vain lastensa käsiin. Vallankumous kun syö lopulta aina lapsensa Fidel Castro poikkeuksena. Hän söi tai pilasi vallankumouksen ”internationaalin”.
Saksalaisesta romantiikasta alun perin juurensa saanut taiteen dynamiikka ja hegeliläisen ajattelun muuttuminen kohti omaa aikamme, modernia kaiken aikaa muuttuvaa dynaamista maailmaa, saa sisältönsä Hollywoodissa ja Yhdysvalloissa syntyneestä Peircen pragmatismista. Suomeen se rantautui etenkin opettajille tarkoitettujen pedagogisten kirjojen välityksellä (esim. Dewey 1900, Koulu ja yhteiskunta). Myöhemmin tästä koulusta tulivat ”Business Scoolit” ja MBA-tutkinnot 1960-luvulta.
Bernard-Henri Levytä lainaten Amerikka on maa, jossa Hollywood on korvannut Hegelin. American Vertigossa Levy kirjoittaa kuinka amerikkalaiseen utilitarismiin ja liikemiesmentaliteettiin kuuluu Hegelin ajatus ”mikä on järjellistä on todellista; ja mikä on todellista on järjellistä” puettuna kuitenkin muotoon ”mikä on todellista, on spektaakkelia; spektaakkelin on oltava tavalla tai toisella totta”. Tätä jälkimmäistä kokeilimme myös tutkimuksessa, jossa webympäristön bloggaajat saivat käsiteltäväkseen uusia innovatiivisia ”avantgardistisia” käsitteitä.
Tulokset ovat luettavissa julkaisussani www.mtt.fi/met/pdf/met102.pdf ja kirjoissani ”Klusteritaiteen manifesti” sekä ”Arctic Babylon 2011”. Kiintoisaa on, että klusteritaiteen manifesti levisi välittömästi lähes 30 miljoonan bloggaajan käyttöön, muttei näyttäytynyt Suomessa juuri lainkaan. Prosessin tapa edetä (diffuusio) Suomessa oli sama kuin avantgardististen liikkeiden 1800- ja 1900-luvuilla ja muistuttaa tästä tehtyjä kuvauksia. Suomalaiset eivät osaa käyttää verkostokirjakauppaa. Tosin blogikeskustelu kunnista käy Karjalassa kiivaana, Hämeessä sitä ei juuri huomaa.
Politiikan teossa (Politics) Antti Nylen kertoo esseissään (Vihan ja katkeruuden esseet 2008) kuinka suuret ikäluokat ovat jättäneet maailman selvitystilaan kasvun ideologiallaan. Nylenin askeettinen ihanne liittyy dadaismiin korostaen älyllistä ylemmyyttä rahvaaseen ja porvaristoon nähden. Se on ikään kuin vastalause demokratialle. Demokratia kun levittää käsitteen mukaan tyhmyyttä ja ylikansallista valtaa, jakaa vallan harvojen käsiin. Dandyismin juuret ovat 1800-luvun aristokratiassa. Mitä enemmän on päättäjiä, passiivisia äänestäjiä, sitä harvempi päättää ja käyttää todellista valtaa. Webympäristö ja internet -demokratia ei sellaista siedä.
Dandyismi, dadaismi kuvataiteessa, avantgarde ja anarkia ovat läheisiä käsitteitä toisilleen. Marja Härmänmaa ja Markku Mattila (2008) ovat toimittaneet aihetta käsittelevän julkaisun ”Anarkismi, avantgarde, terrorismi – muutamia strategioita järjestyksen rikkomiseksi”. Kirjassa anarkismin luovuus ilmenee juuri avantgarde-taiteena, tuhoavuus terrorismina. Anarkistit uskovat ihmisen hyvyyteen, mutta eivät luota demokratian kautta pienen eliitin valtapyrkimyksiin. Anarkistien mukaan yksilöt ovat luonnostaan sosiaalisia ja yhteistyöhaluisia, mutta vasta hierarkiat vieraannuttavat ja turmelevat heidät.
Näin anarkistit vastustavat aina auktoriteetteja, eivät järjestystä. He hävittävät valtion tavoitteena palauttaa valta yksilöille tai pienille paikallisille yhteisöille. Leo Tolstoi uskoi anarkistisen yhteisön toteutuvan rauhanomaisin keinoin Jeesuksen etiikkaa noudattaen. Muita anarkismin teoreetikkoja ovat mm. Pierre-Joseph Proudhonia, Pjor Kropotkinia, Max Stirner ja Mihail Bakuni monien muiden joukossa.
Taiteessa anarkismin vapauttava voima tuli esille avantgardetaiteessa, kuten futurismissa, dadaismissa ja surrealismissa, jotka olivat ”kirjan maalaamista”, ei niinkään puhdasta värien maailmaa van Goghin tapaan parhaimmillaan. Täällä se edusti vanhojen perinteiden rikkomista ja mielikuvituksen päästämistä valloilleen. Totalitarismia palvovat natsit tuomitsivat avantgarden ”rappiotaiteena”.
Webympäristö tarjoaa etenkin nuorille keinon verkottua reaaliaikaisesti sellaisiin maailmanlaajuisiin vuorovaikutteisiin prosesseihin, joista osa on avantgardistisia ja samalla uutta luovia, innovatiivisia prosesseja. Niiden erottaminen ja löytäminen webyhteisöjen valtaisista käyttäjäjoukoista on helppoa.
Avantgardistiset ja innovatiiviset ryhmät tunnistavat hetkessä toisensa, ja omat yhteisöt ovat erityisen voimakkaita, telecity-bloggaajien omia kulttuureja. Niiden yleisestä mausta poikkeava radikaalin askeettinen yhteiskunnallinen toiminta on hyvin lähellä 1800-luvun avantgardistista henkeä. Heitä on turha kosiskella suomalaisen puoluelaitoksen kriisin pelastajiksi.
Tässä mielessä vanha puoluelaitos yhteiskunnallisena uudistajana on tullut toki jo aikoja tiensä päähän. Edes Barack Obaman valinta Yhdysvaltain presidentiksi ei muuta sitä tosiasiaa, että Levyn mainitsemat ”identiteettiin perustuvat ideologiat” ovat tulleet tiensä päähän ilma Obaman presidenttiyttäkin.
Kuubaan Espanjan Galiciasta emigroitunut suurtilallisen perheen akateeminen poika Fidel Castro tapasi vuonna 1956 Ernesto ”Che” Guevaran ryöstelevän joukkion. Castron oma sissijoukkio oli 82 miehen ryhmä anarkisteja. Muistan hyvin ne kauhun hetket, joita nämä anarkistit saivat aikaan vuonna 1962 Kuuban ohjuskriisin yhteydessä. Vastaavia pelkoja on syntymässä lähitulevaisuudessa uudelleen. Niiden välttäminen edellyttää jotain sellaista, joka yhteisenä pelkona ohittaa suurten massojen käsittelyn despootin narsistisena välineenä toisen maailmansodan tapaan eläen.
Che Guevarasta tuli oman aikansa nuorison palvoma Boliviassa 1967 surmattuna sankarina. Vietnamin sota ja hippiliike olivat 1960-luvun nuorten elämän sisältöä ja osa laajaa globaalia avantgardistia liikehdintää yhdessä Maon oppien kanssa. Niiden ydin oli pinnallisuudessa, jota tämän päivän webyhteisöjen avantgardistiset liikkeet eivät sietäisi. Tämä on tärkeätä huomata oman aikamme liikehdinnässä ja kansanliikkeitten synnyssä.
Tänään Fidel Castron perintö on pysähtynyt ja köyhä saarivaltio. Kuubassa Castron valtakausi täyttää parhaiten diktatuurin tunnusmerkit. Anarkistin juuret eivät ole olleet sen maan köyhälistön todellisuudessa, jota ne pyrkivät edustamaan. Tämän päivän jatkuvassa evoluutiossa Castron vallankumous oli viimeinen suuri narsistisen egomaanikon voimannäyte. Jatkossa on haettava webyhteisön paljastamaa uskottavuutta ja totuutta. Muuten demokratia ei voi toteutua muuna kuin kyynisenä luottamustyönä, jossa vallasta ja taloudellisista etuuksista pidetään kiinni hintaan mihin hyvänsä Fidel Castron tapaan kansansa näin köyhyydellä palkiten. Kyläpoliitikkojen kuntapuolueet ovat tätä keskustelua kuntarajoista Suomessa paikallisena ilmiönä. Onneksi se on vain paikallinen ilmiö ja sellaisena harmiton.
Demokraattisesti johdettujen korporaatioiden rinnalle on tullut toinen globaali malli, joka herättää pahennusta avantgardeisissa ryhmissä. Valtion ohjauspolitiikan on ohittanut yritysjohtajat, joilla kaikilla on sama koulutus. Sitran raportissa (Kestävä innovointi) Antti Hautamäki kuvaa sitä henkisesti samasta tuutista tuotetuksi ja 1960-luvun liikejohtokoulujen (Business School) MBA-tuotteiksi. Ilmiö on sama ja jatkoa edellä jo viittaamani kouluopetuksemme pragmatismin vuosiin. Se löi leimansa vuosikymmeniksi suomalaiseen yhteiskuntaan.
Samassa ideologiassa korostetiin aikanaan amerikkalaisen utilitarismin onnistumisen mittareita osakkeenomistajan saamana voittona. Yhteiskunnan kokonaisetu kuviteltiin siinä yrityksen roolina tehdä voittoa omistajalleen. Tämä on edelleenkin haastanut ne perinteiset yrittäjät, joilla on sukupolvien yli syntynyt sitoutuminen yritykseen, yhteisöön, työntekijöihin ja usein myös alueeseen. Eivät kaikki Yhdysvalloissa ole tätä oppia nielleet. Pragmatismi ja utilitarismi on oppina kovin protestanttinen ja luterilainen. Yhdysvalloista ei löydy yhtään sen koulukunnan presidenttiä. Ei tule jatkossakaan.
Uusilla johtajilla on apuna sijoitusalan ammattilaiset, joiden etu niin ikään on tuottaa mahdollisimman suuri voitto johtamalleen rahastolle. Kytkös on Suomessa johtanut moniin sellaisiin ilmiöihin, jotka eivät palvele vanhaa alueen, valtion ja yrittäjän sekä luonnonvarojen välistä kytkentää omaan kulttuuriin. Se sotii myös avantgardistia ja anarkistista sosiaalista pääomaa kasvattavaa sekä yksilön henkilökohtaista yhteisöllistä ”hyvää” vastaan.
Tämä näkökulma on moraalinen ja eettinen, mutta toki myös kuvitellun biologinen ja siten looginen. Esimerkit liimautuvat Suomessa Voikkaan, Joensuun ja Kemijärven suuntiin sekä Bochumin tehtailla Saksassa. Toki esimerkkejä löytyy joka suunnalta, pelkästään Forssasta yli 600 ihmisen verran muutaman vuoden aikana. Monet pienet perinteiset teolliset yhdyskunnat ja niiden seutukunnat ovat saman kirouksen alla vuosikymmenestä toiseen. Niiden vapauttaminen tästä kirouksesta korjautuisi poistamalla ilmiötä ylläpitävät rajat.
Moni haluaa poliitikoilta nyt enemmän kuin laastareita. Kvartaali-kapitalismi koetaan tolkuttoman ahneeksi globaalina ilmiönä ja aluetaloudet rampauttaen. Yksilön ja yhteisön, valtion välinen ristiriita on vaikeasti selitettävissä. Suomalaiset metsäyhtiöt jopa vaarantavat asemansa Suomen elinkeinopolitiikan silmäteränä. Sama saattaa koskea kohta myös elintarvikkeita ja peltojamme. Entäpä jos niitä aletaan käyttää innovaatioprosessien tuotteina uusin tarkoituksiin? Nyt talouden vallankumous olisi evolutionaarinen ja toteutuisi varoittamatta ja ilman korporatiivista valtionohjausta myös tässä uudessa suunnassa. Ilmiö ei ole pelkästään suomalainen vaan aikanaan tuontitavaraa.
Maailmantalous ei korjaa itse itseään, ja yritysten johtamisen totuudet ovat osana innovaatioprosesseja hyvin suhteellinen käsite. Muutokset tapahtuvat siellä ääritilojen kautta, jolloin nykyinen suunta on ollut jo kauan mahdollisesti hyvinkin virheellinen. Ensimmäiset merkit luottokriisistä olivat pelottavia. Ilmastonmuutos on toinen. Kolmas riittävän vahva globaali muuttuja saisi aikaan kahden liikkumisen tavalla, joka muuttaisi myös faktoreitten paikkaa geopoliittisessa asetelmassa. Sellainen voisi olla vaikkapa vuosia jatkuva ruton kaltainen pandemia trooppisine viruksineen.
Tällöin uusi avantgardistinen liike politiikassa olisi sellainen yhteiskuntavastuu, jossa mukana ovat yrityksiä koskeva selkeä lainsäädäntö, vahva ja läpinäkyvä valvonta sekä riippumaton virkakoneisto. Yritykset kun eivät toimi missään politiikan ulkopuolella ja avantgardistiset johtajat toimivat aina hieman ennen kuin heitä myöhemmin seuraavat 1960-luvun opin toteuttajat. Mutta mistä löytyvät poliitikot, jotka osaavat ja ovat rehellisiä? Nykytaustaa vasten jo aidolta ja vilpittömältä vaikuttava ihminen politiikassa on suuri saavutus ja ansaitsee tukemme.