Ukrainan elämää ja suomalaista lähihistoriaa
Lainaan joskus vanhempia kirjoituksiani rungoksi ja oman aikamme tapahtumien taustaksi (cluster articles ) ja muistaen samalla kokeneen kirjoittajan Jörn Donnerin opit ”itseään saa lainata” sitä edes kertomatta. Nyt lainaus on vuodelta 2013 joulukuulta ja koski silloin Ukrainan esittelyä. Tänään sille näytti tuleva uutta tilausta ja lyhentelen hivenen tuota alkuperäistä kirjoitustani samalla. Ukrainan maantiede ja historia vaatisivat toki monen kirjan verran tekstiä, eikä siihen voi nyt ryhtyä.
Jotain siitä on kuitenkin avattava myös tulevien tekstieni taustaksi ja yritän löytää oikoteitä sekä pahoittelen alan ammattilaisissa tämän synnyttämää ärtymystä. Käsitepari ”cluster policy ja cluster articles” on esitelty aiemmin ja nyt kyse on juuri tästä kirjoitustavastani. Tämä kirjoitus on siis vain osa kokonaisuutta, joka epäilemättä Ukrainan kohdalla jatkuu vielä vuosia. Koko pajatsoa ei siten pyritäkkään tyhjentämään yhteen atikkeliin.
Mediaa seuratessa vuosikymmenet tutkijana, ensimmäisenä katson, kuka kirjoittaa ja kirjoittaako kuten aina ennenkin. Niinpä vaikka Helsingin Sanomien toimittaja Olli Kivinen vuodelta 2013 ei voi muuttaa asenteitaan ja ne siirtyvät aina sellaisenaan tekstiin. Tosin nyt kaikki EU:sta kriittisesti kirjoittavat eivät ole populisteja tai tietämättömiä typeryksiä, vaan myös Kivisen kengässä on kivi, ja hän myöntää pitkän kirjoituksensa lopussa, kuinka EU:n kehityksessä on ollut yllin kyllin myös älyttömyyksiä. Niistä on opittava ja hetkellä, jolloin elämme keskellä eurooppalaista sotaa Ukrainassa. Sodan syyt ja seuraukset ovat nekin vielä monen kirjan aiheena, moni tutkija tekee niistä myös vaikkapa väitöskirjansakin.
Myöhäisheränneet
Näin 75 % briteistä ja pääosa saksalaisista ja ranskalaista eivät ehkä olekaan väärässä. Puhumattakaan kritiikistä Välimeren kansojen keskuudessa, Italiassa ja Kreikassa, Espanjassa ja Portugalissa. Ovat oppineet lukemaan ja menneet suomalaisten ohi heittämällä myös Pisa-tutkimuksissa. Eivätkä taatusti lue Olli Kivisen hengenlentoa ja Hesaria. Ei tule heille Suomen Kuvalehti eikä ole Apu lehtikään kertomassa totuutta siitä, missä mennään maailmalla ja erityisesti nyt Ukrainassa. Toki venäläisille voidaan välittää omien medioittemmekin totuutta heidän omalla äidinkielelläänkin ja oikoa venäläisten medioitten jakamaa propagandaa.
Mistä mahtavat tietonsa saada? Lehden pääkirjoitus Hesarissa on kuitenkin (2013 joulukuu) täyttä asiaa ja tulkinta, jossa Sdp heräsi rakennemuutoksen tarpeeseen jälkijunassa, toisin kuin puheenjohtaja Jutta Urpilainen väittää, on oikeaan osunut. Jos nyt joku muistaa Urpilaisen ja hänen totuutensa.
Kunnian otto omalle puolueelle rankoista leikkauksista ja vanhusten kohtelusta sekä linjattomasta toiminnasta menee nyt, lehden tulkintana, vaalitappion odottaessa, Sdp:n vastuulliselle talouspolitiikalle ja sen hinnalle hallitusvastuusta. Sellainen on valmiiksi pohdittu selitys. Kun gallupeissa menee kehnosti, on hyvä pohjustaa sille uskottava selitys ajoissa. Tässä venäläinen media ei poikkea paljoakaan suomalaisesta. Jos Ukrainassa kaikki ei mene aivan kohdalleen ja odotetusti, on hyvä pohjustaa sen syitä ajoissa.
Euraasialainen unioni
Venäjä on koonnut jo kauan omaa euraasialaista unioniaan ja Ukrainan presidentti Viktor Janukovyts (2013 joulukuu) toimii odotetulla tavalla. Ukraina on idän ja lännen välissä taiteileva mustan mullan maa, jolla on paljon yhteistä ranskalaiseen maatalouteen, suomalaiseen geopoliittiseen pohdintaan ja liki 50 miljoonaisen suurvaltapolitiikan värikkääseen historiaan. Sellaista ei voi kuin kadehtia lännessä asuen ja Yhdysvalloista seuraten. Heillä kun on alan ammattilaisia 50 osavaltiossa eläen ja Ukrainassa syntyneinäkin.
Ukrainalla ja Valko-Venäjällä on ollut merkittävä historiallinen tehtävä niin Neuvostoliiton kuin Venäjän synnylle ja niiden historiassa on vaiheita, jossa nykyiset hallinnolliset 24 aluetta ovat olleet meitä lähempänä joko luonnonmaantieteeltään tai kulttuuriltaan, ehkä jopa yhtenäisempiäkin. Näin oli toki pyrkimyksensä aikanaan myös meillä Suomessa ennen rakenneuudistustamme. Me rakennamme maan uudelleen ja haemme sille koko ajan uutta asentoakin. Meidän on uudesta luotava maa, raukat vain menköhöt merten taa, päätti Kataisen ja Urpilaisen hallitus. Yhtenäisiä alueita ei vain tahtonut syntyä.
Ukrainan luonnolliset alueet ja rakenneuudistus
Tällaisia luonnollisia alueita Ukrainassa ovat etenkin pääkaupunki Kiova ja sen Valko-Venäjään rajoittuva Polesian alue, Moldovan rajalla oleva Podolia, Galitsia ja Volynia Luoteis-Ukrainan alueena, vuoristoinen ja monien kansallisuuksien kirjoma Karpaattien alue, merellinen Mustanmeren rannikko etelässä, jossa on myös autonominen ja monen tuntema Krimin niemimaa, kasakoistaan ja raskaasta teollisuudesta tunnettu Dnjeprjoen alajuoksun alue, Sloboda Venäjän rajalla koillisessa sekä nykyiselle presidentille uskollinen ja raskaasti teollistunut, venäläinen Donbas maan itäisimmässä kolkassa.
Jos sen menet rikkomaan rakenneuudistuksella, syntyy sota. Ukraina oli aikanaan Neuvostoliiton perustajajäsen ja sen vilja-aitta. Moni Neuvostoliiton hyvin tuntemamme päämies oli ukrainalainen ja maata käytettiin mm. Stalinin aikana viljan pakkoluovutuksiin ja nälänhätä vei liki kymmenen miljoonan ukrainalaisen hengen. Sillä tavalla maata ei pidä hoitaa. Siitä kun jää jälki sosiaaliseen pääomaan ja muistiinkin.
Toisen maailmansodan aikainen natsimiehitys tuhosi juutalaisväestön ja kansallismielisten toiminta Neuvostoliittoa vastaan jatkui vielä kauan sodan jälkeen Länsi-Ukrainassa. Toki tapahtui paljon muutakin, mutta sen kerronta jääköön historiankirjojen varaan. Tätä kirjallisuutta löytyy paljon. Tämän taidon ukrainalaiset ja venäläiset osaavat. Oma mediamme ei voi välttämättä kertoa sellaista totuutta, joka ei vastaa paikallista käsitystä sen synnystä. Nämä yhden puolueen maat ja kansat eivät edusta kymmenen puolueen totuutta.
Tutkimusten mukaan suomalaiset ovat maailman parhaita lukutaidoltaan. Vain Pisa-tuloksemme ovat kuitenkin romahtaneet kautta linjan. Sodan jälkeen alkoi Ukrainan uudelleenrakennus, ukrainalainen Nikita Hruštšov nousi Neuvostoliiton johtoon, ja hänen jälkeensäkin kaikki neuvostovallan johtajat olivat etnisesti ukrainalaisia. Tämä on tavattoman tärkeää, kun pohditaan omaa aikaamme ja Neuvostoliiton kiinnostusta juuri Ukrainaa kohtaan. Kovin moni heistä on juurilta ukrainalaisia.
Samoin pohdittaessa Venäjän geopoliittista asemaa ja sen pelkoa tulla saarretuksi Ukrainan mahdollisen NATO-jäsenyyden kautta Baltian maiden lisäksi myös etelästä. Ukrainan historiallinen liitto liki 300 vuoden takaa on turvannut Venäjälle Mustanmeren suunnan sekä Krimin niemimaan. Jäämerelle ja Itämerelle se pääsee ilman meidän apuakin. Me tarvitsemme nyt pikemminkin itäisen unionin tukea ja sillä alkaa olla jo kiire laman syvetessä loppuvuodesta 2013. Meidän on varottava ettei takanamme ole joka vuosi uutta hallitusta ja menetetyn vuoden rinnalla menetettyjä vuosikymmeniäkin.
Yhdysvallat ja sen opit Ukrainassa
Yhdysvallat taas hakee vanhaa Zbigniew Brzezinskin oppia, jossa Yhdysvaltain tulisi vahvistaa asemaansa perinteisissä neuvostotasavalloissa tavoitteena Persianlahti ja sen reuna-alueiden energiavarat.
Harvoin Suomessa medioissamme pohditaan sitä, kuinka Venäjän kannalta juuri Ukraina ja Valko-Venäjää on pidetty, Venäjän ohella, koko Venäjän valtion historiallisena perustana. Tätä on syytä arvostaa ja muistaa tuo pyhä liitto puuttumatta etelässä sellaiseen, josta on meille vain vahinkoa.
Nato on globaali liitto, mutta Suomi ei ole sellainen, eikä sitä tarvitse tähän hätään vuonna 2013. Myöhemmin voi olla jo tarvettakin. Sellaisen pohdintakin on näissä oloissa lyhytnäköistä ja ajattelematonta, oman globaalin mahdollisuuden pilaamista. Lukutaidollakaan ei ole mitään käyttöä, jos sinulla ei ole mitään luettavaa.
Nykyisessä Ukrainan puoluepolitiikassa valta on keskittynyt käytännössä muutaman karismaattisen henkilön ympärille. Ideologiat ovat epäyhtenäisiä ja kannatus syntyy sekä kulttuuri- että luonnonmaantieteellisten rajojen perusteella. Niinpä Viktor Janukovytsia ja “Alueiden puoluetta” kannattavat etenkin maan itäosan venäjänkieliset seudut. Pääministeri Julija Tymosenkon oma ryhmittymä ja Viktor Justsenkon “Meidän Ukrainamme – Kansan itsepuolustus” saa taas kannatuksensa pääosin Länsi-Ukrainasta. Lisäksi hieman kannatusta saavat myös kommunistit ja sosialistinen puolue. Tämä jakolinja on syytä muistaa kun tarkkailemme Ukrainaa ja Venäjän liikkeitä lähitulevaisuudessa.
Dneprin pyhät rannat
Dneprin vasemmalla rannalla (ven. Levobereznajan) Ukrainassa tarkoitetaan juuri venäjänkielistä, aikanaan “lännelle” ns. Andrusovin rauhassa joutunutta raskasteollista aluetta, sekä oikealla rannalla (ven. Prevobereznajan) aikanaan Puolalle joutunutta aluetta.
Oikeammin kyse on vanhasta pohjoisen ja etelän välisestä jaosta, jossa pohjoiset ja vasemman rannan alueet kannattavat kansallisia ja läntisiä linjauksia mutta samalla myös EU-myönteisempää politiikkaa sekä eteläisemmät ja oikean rannan alueet kiinteämpää yhteistyötä Venäjään. Onhan siinä melkoinen ero eurooppalaisena heitä seuraten ja sotien motiiveja pohtien.
Koko Itä-Ukraina on riippuvainen Venäjän toimittamasta energiasta sen vahvan kaivos- ja terästeollisuuden, Neuvostoliiton ajalta periytyneen sotateollisuuden, merkittävänä osana. Näin Venäjä voi myös painostaa, lahjoa, käyttää samaa valtaa kuin Nato, mutta tehokkaammin. Kun joku tarjoaa sinulle turvaa, sen taustalla saattaa hyvinkin olla muutakin kuin hyväntahtoinen ele ja moraaliset vaikuttimet.
Vallanpitäjät ovat tällaiseen painostukseen ja kaupankäyntiin helposti tukijoukkoineen alistumassa tai korruptoitavissa. Euroopan unioni ja NATO ovat pyrkineet edistämään Ukrainan demokratisoitumishankkeita, mutta samalla siihen on liittynyt puuttumista vanhaan Venäjän ja Ukrainan väliseen moniulotteiseen yhteyteen, integraatioon joka on vaatinut myös aikaa ja uhrauksia.
Nämä ovat sekä historiallisia, taloudellisia, geopoliittisia, mutta myös vuosisataisia kulttuurisia ja etnisiä kysymyksiä. Kyseessä on koko Venäjän valtakunnan historiasta ja sen perustasta. Siihen ei suomalaisten pidä puuttua. Omat intressimme ovat kokonaan toisella suunnalla globaalia maailmaa Venäjän luoteiskulmassa, Jäämeren kainalossa. Sellaista, jota ei tunne läpikotaisin, ei pidä mennä sorkkimaan Jäämeren rannalla asuen. Siellä suunnalla on suomalaisilla uskomattoman paljon tehtävää. Oman osaamisensa ydinalueita ei pidä vaarantaa saati kadottaa liikkuen turistina väliemereisen ilmaston alueilla.
Euraasian unionin komeinta kulttuuria
Ukrainassa vierailleet suomalaiset muistavat sen ruokakulttuurin, kansanmusiikin ja sekä korkeakulttuurin vaikuttajat myös Venäjällä ja Länsi-Euroopassa. Kirjailijoista mainitaan usein Taras Sevtsenko ja Ivan Franko. Edellinen on modernin ukrainalaisen kirjallisuuden isä ja jälkimmäinen myös merkittävä poliitikko.
Sevtsenko oli kirjailijauransa rinnalla merkittävä kuvataiteilija ja monilahjakkuus, vuonna 1847 maasta karkotettu satiiristen runojen taitaja. Provosointi ei ole viisas tapa vaikutta omaan, eikä etenkään yhteisen asian hoitoon. Jos joku on taitava pelaamaan shakkia, sinä voit kyllä oppia samat taidot ja enemmänkin.
Urheilussa parhaiten muistamme ehkä nyrkkiläjät Vitali ja Volodymyr Klytskon sekä seiväshyppääjä Serhi Bubkan. Jana Kolotskova on kauhonut neljä olympiakultaa uimarina ja vuodesta 1994 alkaen olympialaisiin osallistuneen maan plakkarissa on jo 29 kultamitalia.
Kiovan Dynamo muistetaan jalkapallosta ja vuoden 2006 MM-kisoissa maa oli kahdeksan parhaan joukossa. Se, miten Ukraina taiteilee jatkossa yhtäällä Venäjän suuntaan, ja kuinka se asettaa korttinsa EU:n houkutuksille, on osa globaalia peliä, jossa Euroopan unionin laajenemispyrkimykset ja NATO ovat kulkemassa maan historiallisia alueita samalla ravistellen ja Venäjä puolestaan pyrkien kokoamaan voimia Euraasian omalle unionilleen, jonka itäraja on Kiinassa ja länsiraja nykyisen EU:n rajoissa.
Näin Ukrainassa koetut mielenosoitukset ovat pieni osa hyvin pitkälle historialliselle jatkumolle, jonka merkitystä ei voi väheksyä myöskään Suomessa ja vieraillessamme Ukrainassa ja syödessämme herkullista borssia, ravioloin tapaista varenykyä, täytettyjä kaalikääryleitä, golubtseja sekä perunan raasteesta valmistettuja pannukakkuja (deruny).
Jouluun liittyy erityisen runsaasti juhla-aterioita ja luonnollisesti alueen omia viinejä. Niitä sopii maistella ja verrata ranskalaisiin. Krimi-vuorten katveessa, pohjoisten arotuulien suojassa, hakien metsikköä, jossa on välimereistä kasvillisuutta, laakeripuita, pistaaseja, mansikkapuita ja lukuisia sitruslajeja sekä niiden pistävää tuoksua, elämä on Dneprin (Dnipro), Donetsin tai Bugin juoluarannoilla ja meandereissa syntyneille aivan siedettävää kansantanssien huumassa humaltuen ja ukrainalaisen ortodoksisen kirkon suojissa eläen.
Protestantismi on keskittynyt maan läntisiin osiin, josta käsin harjoitetaan myös laajaa lähetystyötä koko Neuvostoliiton alueella. Lännessä tapaa myös runsaasti katolisen kirkkoon tunnustautuvia siinä missä juutalaisia ja muslimivähemmistöjä sekä Krimin tataareja.
Yhden värin kartanpiirtäjä
Kun tällainen satojen kulttuurien maa väritetään yhdellä värillä ja viedään paperille painomusteen kera, tuloksena on täyttä roskaa printtimediassamme.
Tämä sama koskee Helsingin Sanomien kotimaan liitettä (3.12. 2013) jossa Lieksa ja Ilomatsi, koko Tornionjokilaakso, itäinen Lappi Taivalkoskelta Posion, Kemijärven ja Pelkosenniemen kautta Savukoskelle, 300 kilometrin matkalta, on painettu punaisella värillä. Miksi?
Sillä on haluttu kertoa kunnan kulttuurinen tila, tai oikeammin muutaman kyläpäällikön mielipide siitä, osallistuvatko nämä ja millä tavalla liitoskumppaneitten hakuun jo alkaneen talven aikana kuntaliitospohdinnoissamme. Pääosa, noin 300 kuntaa osallistuu, muutama harva jää ulkopuolelle, kertoo tieto. Totuus on kuitenkin paljon karumpi Suomessakin ja väkisten näitä alueita ei voi yhdistellä.
Raja avautuu myös Ruotsiin ja Norjaan
Ne, jotka eivät ole vielä mukana, ovat erittäin harvaan asuttuja ja hakevat kumppania vaikkapa Tornionjoen länsipuolelta Ruotsista. Ei toki Enontekiöstä lähtien liikkeelle läpi puolen Suomen mittaista matkaa kohti Rovaniemeä. Norjaan ja Jäämerelle kun on paljon lyhyempi matka noilta tunturi Lapin selkosilta. Sieltä tapaat myös samaa kieltä ja kulttuuria puhuvat saamelaisetkin, terävä-älyiset ihmiset.
Tämä sama koskee vaikkapa niitä punaisella tai valkealla painettuja kuntia, joiden kohtalona ovat suomaitten ja jänkien vedenjakaja-alueet, jossa kumppania ei tahdo löytyä etsimälläkään eikä ministeriöitten papereitten täyttäjätkään ole enää aina varma, mistä tuulee ja miten näitä lomakkeita olisi täytettävä ilman ulkopuolisen apua.
Lisäksi virkamiehillä on taitoa viivytellä ja vältellä epämieluisia tehtäviä. Moni tehtävä jää tekemättä, kun ei ole oikeaa osaajaa, tekijää. Niin ovat maaseudun kunnat siellä vähiin tyhjennetty asukkaista ja samalla ikääntyneet. Kyllä he sen paperityön tekevät, kunhan löytyy auttajia ja oppaita, selkokielellä viestiä, miten mennään sote-sopassa ja kuinka kuntahimmeleissä? Mistä löytyy taajama, jota ei ole olemassakaan, jos ainut hakusessa oleva on lähipalvelu. Sellaista palvelua ei tarvita, jota ei ole lainkaan saatavilla.
Moni ei ole koskaan yliopistollisen sairaalan ovia avannut eikä tule avaamaankaan. Odottaa vain vanhuksena, ettei jätetä kokonaan heitteille. Lähipalvelut eivät saisi olla päivänmatkan päässä nekään. Palvelut kun ovat jo kaikonneet mahdottomiin ja jäljellä on enää suljettava ala-asteen koulu, jos sitäkään.
Kuntauudistus odottaa sotea ja tietoja siitä, kuinka keväällä kuntien tehtäviä karsitaan tai leikataan vanhustyön laitoshoidossa jo tehdyn lisäksi. Runsaan 350 kunnan joukossa todellisia änkyröitä ei ole yhtään. Ei kunnat ja siellä elävät ihmiset toki elämöi ja pilaa sillä mielenlaatunsa, elämänlaadun tärkeimmät mittarit.
Vain joku kuntajohtaja voi olla änkyrä, mutta ei nyt koko maakunnan kokoista aluetta tule maalata hänen takiaan punaiseksi tai jättää valkoiseksi. Hän nyt vain ei osaa päättää missä jatkaa omaa uraansa ja olisiko poliitikon ammatti eläkevuosina se ainut hänelle lopulta sopiva. Hoitakoot muut palvelusektorin ja samalla yrittäjyyden vaativat ammatit.
Vitkuttelu ja viivytys voi hyvinkin auttaa tätä päätöstä tehdessä ja odotellessa. Suomi kun ei ole Ukraina eikä kulje puolueineen yhden tai kahden karismaattisen kansanjohtajan perässä oranssivärisissä vaatteissa tai banderolleja Suomenselän suomailla heilutellen, rolaattorinsa kanssa Jyrki- ja Jutta-myrskyn kourissa kamppaillen. Vuosittain vaihtuva hallitus ja mekastus sosiaalisessa mediassa ei mielialaa juurikaan nosta.