24.05.2022
Sosiaalisen innovaation käsite yleistyi 1960-luvulla Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa osana kansalaisoikeusliikettä. Esimerkiksi englantilainen sosiologi ja poliitikko Michael Young käytti sosiaalisen innovaation käsitettä sellaisten perustamiensa organisaatioiden yhteydessä kuten avoin yliopisto ja Which? – kuluttajavalistusjärjestö. Suomessa sosiaalisten innovaatioiden puolesta on puhunut erityisesti Ilkka Taipale, joka tunnetaan muun muassa yhtenä Marraskuun liikkeen perustajana.
Sosiaalinen innovaatio voidaan nähdä myös uutena muotikäsitteenä sosiaalista kehitystä edistäville toimille. Esimerkiksi yhdysvaltalaista Benjamin Frankliniä, yleisen kirjaston ja vapaapalokunta-aatteen perustajana voidaan pitää yhtenä varhaisimmista, myös sosiaalisia innovaatioita kehitelleenä keksijänä. Myös osuuskuntatoiminnan isä, englantilainen Robert Owen mainitaan usein yhtenä varhaisimmista sosiaalisten innovaatioiden kehittelijänä. Toisaalta sosiaalisten innovaatioiden ajatus löytyy myös klassisten sosiologien kuten Karl Marxin, Max Weberin ja Émile Durkheimin teoksista.
Viime vuosina sosiaalisten innovaatioiden yhteydessä on puhuttu myös palvelumuotoilusta. Esimerkiksi Helsingin maailman designpääkaupunki vuoden aikana 2012 korostettiin kaupungin palvelutoiminnan kehittämisessä palvelumuotoilumenetelmien käyttöä.
Edellinen lainaus on Wikipedista ja käsittelee otsikkoa ”Sosiaalinen innovaatio”. Se ei ole siten tuntematon maailmalla, saati vähän käytetty ja uusi ilmiö. Jatkan lainausta Wikipediastamme:
Sosiaalisella innovaatiolla tarkoitetaan käytäntöön vietyjä keksintöjä, jotka vaikuttavat myönteisesti ihmisten elämään vastaamalla heidän sosiaalisiin tarpeisiinsa. Parannukset voivat olla esimerkiksi uusia toimintatapoja, strategioita tai organisaatioita. Useimmiten sosiaaliset innovaatiot liittyvät yhteiskunnan toimintaan, terveyteen ja hyvinvointiin, koulutukseen ja työoloihin. Sosiaalisilla innovaatioilla nähdään merkittävä rooli kansalaisyhteiskunnan vahvistamisessa.
Sosiaalinen innovaatio on usein uudenlainen yhdistelmä useista jo olemassa olevista käytännöistä. Yleistä niille on eri alojen ja organisaatioiden rajojen ylittäminen ja aikaisemmin kohtaamattomien yksilöiden tai ryhmien yhteen saattaminen.
Suomalaisia sosiaalisia innovaatioita hallinnon alalla ovat esimerkiksi eduskunnan tulevaisuusvaliokunta sekä naisten äänioikeus ja 40 prosentin kiintiö. Sosiaalipolitiikan ja terveyden alalla tehtyjä sosiaalisia innovaatioita ovat muun muassa taloyhtiöt, työeläkejärjestelmä, lasten päivähoito, isyysvapaa, äitiyspakkaus, sosiaalinen sekoittaminen asuntopolitiikassa, maksuton kouluateria, rikosten sovittelu, terveyskeskukset, äitiys- ja lastenneuvola ja Pohjois-Karjala-projekti. Myös koko maan kattava kirjasto ja peruskouluverkko, maksuton koulutus, opintotuki ja vapaa sivistystyö ovat tärkeitä suomalaisia sosiaalisia innovaatioita.
Hallinnollisten, sosiaalipoliittisten, terveyteen, sivistykseen ja kansalaisyhteiskuntaan liittyvien sosiaalisten innovaatioiden lisäksi voidaan tiettyjä keksintöjä pitää teknisinä sosiaalisina innovaatioina. Näitä ovat esimerkiksi avoimen lähdekoodin ja Wikipedia-yhteisöjen toimintatavat ja -kulttuuri. Myös viime vuosina yleistyneet, sosiaalisen median luomille mahdollisuuksille syntyneet tempauspäivät, kuten Ravintolapäivä ja Siivouspäivä voidaan luokitella teknisiksi sosiaalisiksi innovaatioiksi.
Olen kirjoittanut ja tutkinut innovaatioista väsyksiin saakka ja innovaatiopolitiikka mainitaan myös toisen väitöskirjani otsikossakin. Kaikesta tästä aiheeseen liittyvästä aktiviteetista huolimatta käsite sosiaalisesta innovaatiosta on jäänyt maassamme puheenvuorojen ja parlamentaaristen työryhmien tasolle. Ilmiö vaikuttaa olevan meille erityisen ongelmallinen ja sitä lähestytään samasta tulokulmasta kuin mitä tahansa käsitettä ”policy” ja työryhmien jäsenet ovat hakeneet oman paikkansa suomalaisille tutusta ympäristöstä käsitteen ”politics” liittyen.
Vastaavaan ongelmaan törmäsin maantieteilijänä sen menetelmäkursseilla nuorena opiskelijana, jolloin suomalainen kouluttaja lähestyi käsitettä ”maantiede” hyvin pragmaattisesti tulokulmana kartat ja kartografia ja sekä maallemme arvokkaat perinteet kartoituksessa. Regionalismi tieteenä oli pitkällä mutta sen spatiaalinen sisältö liki tuntematon ja muistutti eräänlaisia uskomustieteitämme. Maailmalla ilmiö oli liki päinvastainen ja syntyi EU-kautemme alun jatkuvia väärinkäsityksiä. Suomi miellettiin kartoilla poikkeuksellisen pragmaattisena ja yhden asian ilmiönä. Tarvittiin kahta lautasta ja vielä onomatopoeettista kääntäjääkin suomalaisia kuultaessa.
Jotta sosiaaliset innovaatiot voisivat edistyä ja saada aikaan osaamisemme monipuolista ja ennakkoluulotonta yhdistelemistä, sosiaaliset innovaatiot on uskallettava tuoda arkisen toiminnan tasolle. Uuden syntymisen välttämätön edellytys on ihmisen aktiivinen rooli ja tarttuminen toimeen. Siinä sosiaalinen innovaatiotoiminta edellyttää kuitenkin myös yhteistyötä ja se on suomalaiselle hankala aihe ylitettäväksi.
Yrityksissämme on varmasti osaamista uusien ratkaisujen kaupallistamiseen ja markkinointiin. Olemme järjestöjen luvattu maa ja ne kykenevät taatusti aistimaan ihmisten alati muuttuvat tarpeet. Niillä on valmista kehittämisosaamista ja sosiaalista pääomaa riittävästi minkä tahansa myös vaativan sosiaalisen innovaation toteutukseen. Jopa niin että alan innovaatioilla on myös kansainväliset avoimet markkinat ja ne kelpaavat kenelle tahansa, myös Yhdysvaltain markkinoilla. Tiedän tämän kokemuksesta.
Innovaatioiden leviäminen ei ole sekään ongelma ja tapahtuu tänään toisin kuin vielä ennen tekoälyn ja robotiikan aikojamme. Sosiaalinen innovaatio on poikkeuksetta yhdistelmä myös näitä teknisiä innovaatioita ja edellyttää niiden ymmärtämistä ja läsnäoloa, avointa ja ennakkoluulotonta käyttöä. Ilmiötä pidetään poikkitieteisenä ja sitähän se luonnollisesti onkin. Sosiaaliset innovaatiot kun syntyvät juuri näillä rajapinnoilla. Ilmiö ei ole niin abstrakti kuin miltä se ehkä vaikuttaa tieteistämme puhuttaessa.
Suomessa tarvitaan sellaista innovaatiopolitiikkaa, joka tunnistaa teknisen ja kaupallisen innovaation rinnalla myös kaikkein arkisimman sosiaalisen innovaation mahdollisuudet. Niinpä innovaatiotoiminnan laajentamiseksi Suomessa on syytä kirjata sosiaalinen innovaatiotoiminta ja sen rahoitus, rakenteet ja toimenpiteet pragmaattisella tavalla, ei vain osaksi Suomen innovaatiopolitiikkaa, vaan sen tärkeimmäksi kehitysaskeleeksi vuonna 2022. Uusi aluehallintomme tarjoaa sille erityisen hyvät edellytykset juuri nyt. Omia hallinnollisia rajojaan vartioivat kuntien viranhaltijat ja poliitikot eivät ole enää esteenä takavuosien tapaan eläen.
Vantaan kaupunki sai innovaatiopalkinnon pöydästä, jonka ympärillä umpimieliset suomalaiset kokoontuivat asuinkorttelissaan ulos laittamaan ruokaa ja syömään yhdessä. Toimintamalli edisti yhteisöllisyyttä, sitä kadonnutta, se toi mukanaan hyvinvointia ja naapuruston elinvoimaisuus kasvoi silmissä.
Siinä on jotain liki yhtä mullistavaa kuin suomalaisen presidentin ja ruotsalaisen pääministerin yhteisessä lentomatkassa tapaamaan Yhdysvaltain presidenttiä pohtien samalla mitä Natossa tehtäisiin muutakin kuin rauhaa ja rakkautta, Itämerta ja Jäämerta yhdessä seilattaisiin. Sellainen saa turkkilaisen Erdoganin sydämen kylmenemään kateudesta. Erdoganin omien kavereitten kokoaminen alkaa vaikuttaa kohta yhtä työläältä kuin Venäjällä Putinin esikunnalla.
Sosiaalisen median ja innovaatioiden parissa työskentelevät ovat tutkijoina havainneet kuinka innovaatioiden määrä on huimasti lisääntynyt kriisien keskellä toisillemme viestitellen. Tämä havaittiin niin koronavirusepidemian aikoihin ja kohta uudelleen Ukrainan sodan käynnistyttyä. Psykososiaalisen avun ja hädän lisäksi syntyi lukemattomia tapoja auttaa ihmisiä ilman parlamentaarisia työryhmiäkin.
Sosiaalisen innovaatiotoiminnan olemassaolo ja vaatimukset on syytä kirjata, ei vain osaksi suomalaista innovaatiotoimintaa, vaan perustuslailliseksi tehtäväksemme järjestelmätason muutoksia rakenneltaessa ja tehtäessä myös pienempiä arkemme parannuksia. Järjestelmätasoisia muutoksia palvelevat vaikkapa neuvolat, päivähoito, koulutus ja koko paljon kiitosta saanut suomalainen hyvinvointiyhteiskuntamme. Ei se tyhjästä synny ja ylläpidä uusiutumistaan.
Sosiaaliset innovaatiot ovat teknisten ja taloudellisten rinnalla usein erityisen vaativaa osaamista edellyttäviä ja ennakkoluulotonta yhdistelyä, verkostoja ja klustereitamme. Onneksi klusterit ovat jo maailmalla tuttuja oli kyse klusteripolitiikasta (Cluster policy), klusteritaloudesta (Cluster economy), klusteriartikkeleista (Cluster articles), klusterianalyysistä tai -taiteesta (Cluster art) jne. jne. Sama pätee näiden klustereiden rahoitustakin Euroopassa ja EU:n tuella. Kun googlaat nämä käsitteet, havaitset niiden määrän. Ne liikkuvat miljardeissa, ei miljoonissa. Sama pätee vaikkapa kirjoihinkin. Ne tunnetaan, minua ei. Se sopii minulle erityisen hyvin.
Osaamisen monipuolinen ja ennakkoluuloton yhdistäminen sekä sen puolesta saarnaaminen on sekin vähin erin liitettävä rahoitettavan toiminnan ja ammattien piiriin. Kun työttömiä ihmisiä näin työllistetään, koulutetaan, päihde- ja mielenterveyspalveluiden tarve toki vähenee ja työllisyyspalvelujen kysyntä laskee.
Siitä ei kuitenkaan tule olla mustasukkaisia (virheellinen käännös ruotsista, tulisi olla mustansairaita tai -kipeitä) saati kampittaa suomalaiseen tapaan sosiaalipolitiikkaa hoitaen. Niinpä yksittäisten sektorisuhareiden kohdalla on edellytettävä heidän yhteistyötänsä lisääntyvän radikaalisti kuntoutuksen, sosiaalihuollon, koulutuksen, päihde- ja mielenterveyspalveluiden, työllisyyspalveluiden jne. välillä.
Vaikka palveluja nyt olisikin saatavilla ne eivät muodosta nyt ihmisille tarkoituksenmukaista kokonaisuutta. Näin sosiaalinen innovaatio on siinä, miten palvelut yhdistetään vaikuttavaksi ja tuloksia antavaksi kokonaisuudeksi, kirjoittavat Soile Kuitunen ja Kimmo Kumlander tohtoreina ja alan Kuntoutussätiön ja Silta-valmennusyhdistyksen toimitusjohtajinamme. En ole siten yksin innovaatiopolitiikkaa ja klustereita tutkineena aiheesta kirjoittaen.
Edellinen lainaus kun on suoraan kahden tohtorin ja toimitusjohtajan kirjoituksesta Suomen Kuvalehdessä 13.05.2022. Olen valmis sen allekirjoittamaan ja yhdistäen mukaan myös ekologisen klusterin ja sen yrittäjät sekä heitä palvelevat organisaatiomme (Matti Luostarinen: Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka).