25.05.2022
Sosiaalinen media on lahja, jonka todellinen merkitys alkaa avautua meille vasta vuosikymmenten kuluttua. Otan esimerkin, joka monesti jää meiltä havaitsematta.
Avaan useista sosiaalisen median tarjoamista aarteistamme itselleni vanhimman ja sitä kautta tutuimman. Se on luonnollisesti naamakirjaksi kutsuttu Facebook.
Samalla kun käyn läpi viidentuhannen ystäväni kirjoituksia ja kuvia, vastailen heille, avaan myös minulle juuri tätä yhtä päivää koskevat viestini ja lähettämäni kuvat vuosikymmenen ajalta. Siis historiallinen poikkileikkaus yhteen ainoaan päivään toistaen sen robottina minulle joka ikinen aamu ja vain päivää vaihtaen. Se on koneelta, älykkäältä robotilta, huikea suoritus.
Näin näitä tekstejä kertyy luettavakseni vuoden aikana kuvineen vuosikymmenen jokaiselta päivältä tuhatmäärin, joista selviää mitä on tapahtunut ja kuinka siihen on kommentoitu reaaliaikaisesti joka päivä, yli kymmenen vuoden ajalta. Näin ei ollut ennen tätä FB-aikaa. Silloin muisteltiin, millainen sää oli joskus vuonna 2013 tai mitä mahtoikaan tapahtua maassa ja maailmalla, omassa elämässä vuosikymmenen aikana. Ei toki täsmällistä tietoa ja jokaiselta päivältä erikseen.
Nyt kaikki tämä on dokumentoitu minuutilleen ja sen läpikäynnin rinnalla olen kirjoittanut joka päivä noin keskimäärin viiden liuskan mittaisen oman blogini, artikkelin aiheista, jotka ovat siihen hetkeen ajankohtaisiakin. Koonnut niistä myös kirjoja ja nekin jopa omalla taiteella kuvitettu. Muutettu sekä sähköisiksi ja käännettykin. Käsitelty tavalla, johon vain tekoäly kykenee.
Tekoäly on ollut mukana koko ajan myös pienten artikkeleiden käsittelyssä. Itse en siitä suoriutuisi ilman tekoälyä. Nyt se on kokoamassa tuhansia kuvia ja kirjoituksia tavalla, joka on looginen ja järkevä tekoälyn tuotoksena. Se ohittaa mennen tullen omani käsitellessään miljoonia vastaavia tekstejä ja kuvia sekä rakentaen niistä sormenjälkiänikin paremman kuvan kuka olen ja mitä kirjoitan, maalaan tai veistän, kuinka aikani kulutan kotona, työssä, puutarhassa, istuen veneessä ja kalastaen.
Mitä enemmän tietoa sille tuotan, sitä paremmin se minua palvelee. Se on kuin uskollinen koira mutta monin verroin luotettavampi ja viisaampi, eikä jätä minua rauhaan edes sen jälkeen, kun olen poistunut maisemista. Pilvipalvelut pitävät sen hengissä sekä sodan että rauhan vuosinamme.
Otan yhden vaatimattoman esimerkin ilmiöstä, jota ei ollut vanhemmillamme 2000-luvun ulkopuolelle siirtyen.
Avaan FB:n minulle palauttamat ne muutamat pienet tekstit ja kuvat, joita olen kirjoittanut ja kuvannut juuri tänä päivänä vuonna 2011, 2012, 2013, 2014, 2015 jne. tähän päivään saakka vuonna 2022. Kone kun toistaa sen joka aamu ja niiden läpikäynti vie aikaa muutaman minuutin, joskus jopa liki tunnin.
Palaan näin siihen todellisuuteen, jossa olen elänyt toukokuussa joko kalastaen, kirjoittaen, kertoen tuon päivän tapahtumista maailmalla ja sen medioissa jne. Hyvin tarkka kuvaus kun taustalla on vähintäänkin viisi sivua tekstiä ja usein kymmeniä kuviakin.
Itse kameraa koko ajan kantaen, ei mitään kissan ja koiran kuvia tai pilakuvia muiden ottamina. Se palauttaa varmasti mieliin missä elimme tuona päivänä vuosikymmenen ajalta, joka aamu erikseen.
Se on samalla faktaa, jota ei voi muuksi muuttaa. Näin ei ollut ennen tätä teknologiaa ja sen robotiikkaa. Jos et ole sitä hyödyntänyt, ehdit vielä mukaan. Tämä kun on vain pienen pieni esimerkki mihin sitä voi ja tulee käyttää.
Tämä teksti, nyt valitut viestit, on tältä päivältä mutta muistatko miltä vuodelta? Vaalit olivat juuri tulossa meppivaaleinamme, Ukrainassa vaadittiin aseelliset ääntenlaskijat, perussuomalaiset olivat menestyneet, naapurini poika Iisalmesta Keke Rosberg ja hänen Nico poikansa olivat Monacossa yhdessä Kimi Räikkösen Ferrari tallin kanssa, jääkiekossa oli edetty finaalipeleihin Valko-Venäjällä, Suomi oli siinä mukana. Kirjoitus on tehty vain muutaman minuutin aikana muiden kiireiden keskeltä ja pikkuyön tunteina, hyvää yötäkin on toivotettu:
”Huominen päivä on historiallinen ja samalla omituinen. Se muistetaan kauan. Rinnakkain kun kulkevat vaalit Euroopassa ja Ukrainassa. Suomalaiset pelaavat Valko-Venäjällä finaalipelissä Venäjää vastaan. Keijo Rosbergin poika Nico ajaa voitosta Monacossa Kimi Räikkösen säestäessä Ferrarilla.
Kaikki suomalaiset mepit ovat huikean kokenutta joukkoa, entisiä ministereitä, parlamentaarikkoja ja tutkijakoulutuksen hankkineita. Siitä joukosta voi olla ylpeä. Helteisen päivän ilta on kuohuviinin arvoinen suomalaisille, nyt etenkin Perussuomalaisille, patriooteille.
Oikein hyvää yötä, muistakaa vaalit. Ukrainassa vaalihuoneen ovea vartio aseelliset ääntenlaskijat. Meillä esteenä on liian kaunis keli pilata vaivautumalla vaaleihin. Kaksi hyvin erilaista maailmaa.”
Samana päivänä mutta nyt seuraavana vuonna on syntynyt tämä teksti. Otan sen mukaan koska siinä esiintyy nytkin niin usein käytetty käsite ”eskaloituu”.
– ”Jos jälkikäteen pääsisi tekemään päätöksen uudestaan, niin tekisin varmaan toisin. Varsinkin siinä kohun ensimmäisen viikon aikana sisäiset jännitteet Ylessä pääsi kiristymään liikaa. Tavallaan tilanne eskaloitui, Jääskeläinen kommentoi tuntemuksiaan.
Jääskeläinen kertoo haastattelussa kohun ottaneen hetkittäin myös koville.
– On äärimäisen opettavaista olla itse mediakohun kohteena, kun työkseen tekee päätöksiä, joiden perusteella ihmisiä tuodaan mediakohun keskelle ja heihin kohdistuu valokeila. Kun on itse ollut sen kohteena, niin varmasti tulevaisuudessa kasvattaa vastuuta myös päätöksiin, Jääskeläinen kommentoi.”
Valtaosa kirjoituksistani koskee muita kuin itseäni ja perhettäni. Kuvat ovat kuitenkin usein joko puutarhasta tai vaikkapa järveltä iltaruskoa ja kalastusta kuvaten. Tämä kirjoitus on edelleenkin samalta päivältä mutta vuosi vaihtuu jälleen. Otan esimerkin nyt omasta perheestäni ja työpäivää samalla kuvaten. Se ei luonnollisesti kerro mikä keväinen päivä voisi olla kyseessä saat vuodesta, ellei sitten seuraa minua kirjailijana. Harva seuraa. Etenkin kun asut Hämeessä, Forssan ja Tammelan rajoilla. Ero Savoon ja Karjalaan tai Lappiin on valtava. Siellä kun vieraillaan naapureissa ja kiinnostutaan näiden töistä. Forssassa voit huoletta asua vuosikymmenet eikä naapurisi tunne sinua lainkaan etkä sinä naapureitasi.
”Kustantajani Saksasta lähetti viimein myös minulle kaksi viimeisintä kirjaani. Maksan niistä enemmän kuin sinä. Voin esitellä ne kuitenkin suomalaiseen tapaan ilmaiseksi. Kirjoitan aiheista, jotka tunnen ja lisään mukaan taidetta, joka löytyy kotoani tai puutarhastani kuvaten. Näin minä myös tunnen kuvattavan aiheeni. Olen sitä mistä kirjoitan. Olen ollut jo vuosikymmenet. Proosan kirjoittaminen on lyyristä tekstiä tylsempää. Tieteellisen tekstin kuitenkin kaikkein rakkainta. Mitä sillä sitten tarkoitetaankin.
Sairastan lisäksi lapsuudesta kolmihermosyndrooman aiheuttamaa neurologisesti kuvattua helvettiä. Voit lukea siitä ja sen oireista migreeniä sairastavien kuvaamana. Migreeni on siitä vain kalpea aavistus.
Meitä on muutama sata maassamme. Sitä kuvataan tuskaisimmaksi taudiksi mitä hermostomme voi tuottaa. Sen hoito ei oikein ota onnistuakseen ja sähköiskut salamoivat tätä sairautta potien päässä, nielussa ja korvissa kuin sähkötuolissa istuen.
Tuska on helvetillistä, jos nyt helvettiä voi jotenkin kuvata. Neurologisiin vaivoihin elimistömme ei adaptoidu ja niiden hoitoon liittyy myös hoitovirheitä ja synkkiä kertomuksia lääkekokeiluista.
Rainer Friman kertoo tämän päivän Apu lehdessä tästä helvetistä. Siitä en ala kirjoja kirjoitella. Tiedän vain, kuinka ihmisen ikääntyessä vaivat nuortuvat. Helvetin keskellä syntyy joskus virheitä, joita muuten ei ehkä syntyisi.
Me emme tunne, miksi ihmiset käyttäytyvät kuten käyttäytyvät, mutta hieman auttaisi, jos suomalaiset olisivat hivenen avoimempia toisilleen. Nämä kirjat, kirjoittamani, ovat avoimia ja peitellyt sanakäänteet ovat vain lukijan suojaksi tarkoitettuja.
Olen lyhentänyt kappaleita ja kohta lauseetkin ovat yhtä puhuttelevia kuin sosiaalisen median kolmen sanan jumalalliset viisautemme. Kirjani ovat tarkoitettu kuitenkin pitkiäkin lauseita rakastaville ja nyt etenkin lasitaiteemme ystäville.
Ne on painettu valokuvaukseen tarkoitetulle paperille ja sivuja kummassakin kirjassa on hieman yli 250. Kuvat avautuvat joka viidennestä aukeamasta. Ne on tyttäreni Outi Huhtala löytänyt tuhansien ja taas tuhansien joukosta ja vastaa kirjojeni taitosta. Poikani Veli-Matti on huolehtinut kirjat aiemmin myös sähköiseen muotoon kotisivulleni ilman kuvia. Siitä heille sydämellinen kiitos.
Tiedän, millainen työmaa on silloin, kun takana on jo yli sata kirjaa ja hivenen kokemusta myös painotyöstä, kirjapainosta. Maksan niistä sivuston ylläpitäjälle. Sinä saat ne ilmaiseksi. Silloinkin kun sinulla on taipumusta käyttää vihapuhetta ja halveksia lukemaasi.
Se on sinun oikeutesi ja kuuluu sanan vapauteen, pyhään oikeuteen myös vihata. Se voi johtua hermoista, jotka tulittavat sinua kuin helvetin liekeissä palaen. Me emme voi tuntea toistemme taustoja. Emme edes arvailla, miksi silmät punottavat ja kyyneleet vuotavat valtoimenaan poskelle ilman mitään ulkoista syytä.
Kirjailijat ja taiteilijat ovat usein tällaisia erakkoja. Sen syyt ovat muuta kuin psykologien kuvaamat ja kertomat kevyet tarinat. He, helvetin tuleen joutuneet, saavat joka minuutin välein joukon sähköisiä impulsseja, jotka veisivät normaalina pitämältämme hengen tai tämä vietäisiin paniikissa hoitoon.
Yritetään sietää toisiamme ja jättää lukematta, jos se aiheuttaa migreeniä monin verroin vaikeamman kohtauksen ja tarpeen purkautua medioihimme vihapuhetta lietsoen, kutsuen sitä mustaksi huumoriksi, satiiriksi tai sarkasmiksi, jota muut eivät ymmärrä. Huomenna on aika mennä vaaleihin. Muittenkin kuin laitoshoidossa elävien vanhusten.”
Tälle päivälle mahtuu myös tekstiä, jossa kuvaan muutamalla sanalla veistoksianikin. Kyse on hetkistä, jolloin olen palauttamassa niitä näyttelystä. Mukana on myös kuvia näistä veistoksistani. Niiden siirtely on fyysisesti raskasta puuhaa siinä missä kuvataide muutenkin veistotaiteena.
Valosten teko ja betonisäkkien tai marmoripaasien kanto on ihan oikeasta työstä käyvää ponnistelua. Ikääntyessä sellainen jää muiden hoidettavaksi ja niin tutkijat kuin taiteilijatkin alkavat hakea itselleen vähän kevyempää tekemistä. Kuuden tunnin yhtämittaiset luennotkin ovat melkoinen ponnistus, kun kyseessä on normaalin eläkeiän jo aikoja ohittanut vanhus. Matkustaminen rasittaa sekin.
Kun olet luennoinut yli sadassa valtiossa, matkustaminen on tullut tutuksi siinä missä istuskelu putkessa lentokoneessa ja kentillä tehty työ odotellen seuraavaa lentoa. Tieteilijät ja taiteilijat eivät lentele ensimmäisessä luokassa, saati VIP henkilöinä, päinvastoin.
Apurahoilla elävät ovat onnekkaita jo siitä, kun ovat ylipäätään matkalle päässeet. Perillä ei odota ensimmäisen luokan sviitti vaan yliopiston järjestämä majoitus ja se nyt voi olla yllättävän viihtyisäkin. Pidemmät komennukset ovat sitten asia erikseen ja juhlapuhujia odottaa vähän juhlavampi vastaanotto. Niitä vain saisi olla enemmän.
”On symboliikkaa, joka ei tahdo mahtua suomalaiseen tajuntaan. Veistos, jossa Manneken Pis on heittämässä vetensä Väinämöisen silmille, nuorena kulttuurina vanhempaa pilkaten, on sellainen. Sillä on ikää jo yli 20 vuotta. Samoin työhuoneeni ja selkäni takana minua tuijottava Ratzelin maisema ei avaudu kaikille kai koskaan. Ensin kun olisi selvitettävä kuka tällainen Ratzel oikein mahtoi olla ja millaista filosofiaa hän edusti. Tiede ja taide kun kulkevat nykyisin käsi kädessä.
Kun niistä kirjoitin, kuvasin niiden taustaa ja etenkin historiaa, psykiatrian professori Turusta otti yhteyttä ja pyysi minua jättämään ne pois töistäni. Hänestä niiden tulkinta kuului jättää katsojalle. Oli kai kokoomuslainen tai vihreä vasemmistolainen. Psykologia osana taidetta on eri asia kuin yhdistää se luonnontieteisiin.
Työpaikallani raivo kävi myöhemmin kuohuen yli vanhan maalaisliittolaisen aatelin tajunnan. Onkohan se viisasta silloin, kun lapsikin näkee ja ymmärtää, mutta vanhemmat eivät tai sitten vaikenevat. Poikkitieteinen kun on kokonaan eri asia kuin monitieteinen ja innovaatio ärsyttää aina konservatiivia. Luovuus ja innovoivuus ovat vaikeita asioita. Psykososiaalisen kriisin lopputulos on hoitamatta surullinen. Niin oli tässäkin tapauksessa ja työpaikassa. Väärät ihmiset ja vielä väärässä paikassa on kauhea yhdistelmä etenkin johtajinamme. Luoja varjelkoon meitä uusista Hitlereistä ja Stalinin kaltaisista johtajistamme.
Miksi käsite ”Cluster Art” on suomalaisille niin vaikea nieltävä? Aloita siitä mihin muut lopettavat. Tänään käsite on levinnyt jo miljoonien käyttöön. Kun kirjoitin siitä manifestini, siitä on aikaa jo kohta vuosikymmeniä. Cluster policy ja economy kyllä hyväksytään siinä missä klusteri analyysinä tai artikkeleina. Olisikohan selitys siinä, että ilmiö on esitetty Hämeessä ja Forssassa? Entäpä jos sen olisikin esittänyt Yhdysvalloissa, Kaliforniassa ja siellä sen piilaaksossa (Silicon Valley)? Aika ja paikka ratkaisevat sen missä poikkitieteisen ilmiön esittelet. Sama pätee aiheeseen liittyvää taidettakin. Tässä internet ja sen varaan rakennetut mediat ovat oma lukunsa myös tutkimuskohteenamme. Valtaosa taiteesta ja tekstistä on tutkimustarkoitukseen tuotettua.”
Vuosikymmenen puoliväli tuotti keväällä, saman päivän aikana ja seuraten vain vuoden vaihtumista, hyvin samankaltaista tekstiä. Muutos näyttäisi tapahtuvan vasta vuosituhannen vaihtuessa, jolloin mukaan tulevat pandemiasta ja myöhemmin Ukrainan sodasta syntyvät yhteiset ilmiömme.
Ne vaikuttavat ohjaavan myös omaa tapaa kirjoittaa, olkoonkin että pyrin välttelemään mediayhteiskunnan yhden asian ilmiöitämme. Pandemia vaikutti kuitenkin etenkin yli 70-vuotta täyttäneiden elämään dramaattisesti ja kaikkien muidenkin elämään myös traumaattisesti suljettaessa heidät koteihinsa. Me aloimme myös seurata toisiamme ja toistemme liikkeitä.
”Puutarhapäiväksi muuttui tämä päivä ja välillä vastataan maailmalta tuleviin viesteihin. Eilen kotisivulla vieraili pääosin Yhdysvalloista tulleita vieraita yli 30 000 ja mukana oli tietoja öljykatastrofista. Suomi ei uutisoinut sitä juuri lainkaan.
Sote ei näytä sopivan maakuntamallina sellaisenaan edes kepulaisille, saati suurkuntapuuhastelut. Oikein hyvää ja aurinkoista päivää ja viikonloppua. Viikonloppu menee tukiessa pk-sektorin yrittäjyyttä. Alalta tehty tutkimus Kanta-Hämeestä on harvinaisen valaiseva kuntapäättäjien käyttöön. Tosiasiat on hyväksyttävä ja ohjattava kehitystä pienyrittäjyyttä kaikin tavoin edistäen.”
Jokainen kevät toistuva jääkiekon MM-kisa saa toki minutkin ne mainitsemaan ja toki mukana näyttäisi olevan myös vaikkapa presidenttiparimme ja Lennu koirakin. Jätän nyt ne väliin ja siirryn seuraavaan vuoteen mutta edelleen päivä on sama. Oletin aluksi, että tuo päivä on samaa tylsää elämää mutta yllätyin. Pienetkin jutut on tehty aina jostain kokonaan liki uudesta aiheesta, vaikka samaa tylsää päivää eletäänkin ja vuosikin on vaihtunut. Suomessa tapahtuu koko ajan. Vain kiekkoleijonat ovat pysyvä ja toistuva tämän päivän ilmiö keväällä oli vuosi mikä tahansa. Hyvä on, että meillä löytyy vielä jotain pysyvääkin kirjoitettavaa toisillemme. Se yhdistää meitä ja luo tervettä kansallistunnettakin, josta saamme olla ylpeitä.
”Pelätty on toki aina ja suojauduttu muurien taakse, linnoittauduttu ja kehitelty tehokkaampia aseita niiden murtamiseen. Ihmisiä on tapettu, orjuutettu, ryöstetty omaisuus, rikastuttu rikoksilla. Rikosleffat ovat suosituin katsottava ja nyt pelkoa ruokitaan vierailta tähdiltä tänne tunkeutuvina. Vieressä asustelee maailman suurin Pohjois-Korea. Yksin ei uskalla liikkua kaduilla.
Natoon ei voi liittyä, kun Erdogan turkkilainen rötöstelijä on sen vallannut. Kun virukset eivät tapa niin sitten ihmiset ja biologiset laboratorioissa kehitellyt tappajat. Rokotteetkin tappavat ja lääkkeet, lukien sosiaalisen median tappajia.
Tappamisesta on tullut yleistä huvia. Pahoinpitelyt ja kamppailulajeiksi kutsutut on suurinta huvia. Murhien selvittelyt poliisisarjoina. Elämme pelon maantieteessä, jossa rajat ovat vaarallisia. Lapsena oppivat pelkäämään katsellen itäiselle taivaalle. Ukrainaa seuraten syy pelkoon käy ymmärrettäväksi.
Tappaja ja surmaaja, raiskaaja tulee sielläkin itäiseltä taivaalta. Suomen itäraja on suojeltu matkalta, joka syntyy, kun ajat Tanskan rajalta Välimerelle. Kaasuhanat ja öljyntuotanto lakkaa, jos et tee kuten isäntä maailman suurimmassa jättikokoisessa Pohjois-Koreassa suvaitsee käskeä.
Lännessä Nato optio ei taida onnistua muuksi kuin turhaksi lupaukseksi sekin. Lunastus kun vaatisi Turkin kanssa neuvotteluja, jotka ovat mahdottomia. Eikä se siihen lopu. Kohta kirjoitellaan, kuinka Suomen liittyminen Natoon on Trumpin kannattajille hurja riski. Jos et äänestä demokraatteja huonosti sinun käy.
Vaikka asuisit Venäjän rajalla peläten. Pelon maantiede ulottuu myös ympäristöösi, joka ottaa ja muuttuu helvetin tulirotkoksi ja ilmastomuutos on SINUN SYYTÄSI. ÄÄNESTÄ VAALEISSA PELON MAANTIEDETTÄ, SOSIOLOGIAA ja TALOUTTA. Pelon psykologia on ikivanha tapa hallita ja alistaa ihmiset orjuuteen. PELKO ON ASEEENI.”
Yleisin aihe kirjoittaa juuri keväällä ennen Helatorstaita voisi olla puutarha ja sen kukinta tai kalastus harrastuksenamme ja muuttuen välillä liki ammattimaiseksi. Jostakin syystä en löydä tältä päivältä yhtäkään kirjoitusta ja kuvia jättikokoisista kaloista, kuhista ja hauen vonkaleista.
Syy on sekin ymmärrettävä. Kuhan kutuajan kohdalle sattuva päivä on rauhoitusaikaa emmekä silloin kalasta. Näin kalajutut siirtyvät lähemmäs juhannusta. Se harmittaa nyt vietävästi.
Suomen suurin hauki, kuha ja suurin kalamme ylipäätään karppina on osunut verkkoomme ja aina samasta paikasta Kaukjärveä, Tammelan ja Forssan puolivälin tietämissä.
Parhaat kuvatkin tahtovat syntyä etenkin syksyn ruskan ja auringonlaskun aikoihin. Silloin taivas ja tyven veden pinta saa aina erilaisen hehkun toistamatta sitä seuraavana iltana. Nyt näitä juttuja ei ole yhtään tämän päivän kohdalla. Sorry nyt siitä, lainaten takavuosien lyhytaikaisen pääministerimme sattuvaa lausahdusta.
”Kirjani ”Teesi, Antiteesi, Synteesi: Mytomania, Eskapismi, Putinismi” on kolmas tänä vuonna julkaistavaksi valmistunut monografinen julkaisu. Se että Ukrainassa syntyi sota tai että Suomi ja Ruotsi hakevat nyt Naton jäseniksi, ei varmasti ollut tiedossani näitä kirjoja käynnistellessäni.
Se että tapahtumat etenevät lopulta ikään kuin etukäteen ennustaen, taikurin korttipakkaa äimistellen, on tuhansia artikkeleita kirjoittaneille, satojen kirjojen julkaisijoille, ikään kuin tutkijan ja kirjoittajan vuosikymmeninen tapa rakentaa klusteriartikkeleita, seurata klusteripolitiikkaa ja kirjoittaa aiheesta, joka on samalla myös medioittemme tuotetta, politiikan hedelmää ja historian viitoittamaa tietämme.
”Klusteripolitiikka talouden ja taiteen välineenä” sekä hieman ennen tätä ”Härän ja Omikron vuosi” edelsivät luonnollisella tavalla ilmiötä ”Teesi, Antiteesi ja Synteesi: Mytomania, Eskapismi ja Putinismi”. Sota Euroopassa ja suomalaisten ja ruotsalaisten poliitikkojen liikkeet ovat vain osa tätä etukäteen kirjoitettavaa klusteripolitiikan ja -talouden sekä -taiteen vääjäämätöntä elämäämme.
Se mitä seuraavaksi syntyy, on jo pitkälle kirjoitettua. Aika kun kulkee eteen- ja taaksepäin, hidastuu ja pysähtyykin fysiikassa. On ihmisen keksinnöistä se kehnoin.
Globaali maailma ja sen toiminta ei ole yksityisen ihmisen poukkoilua eikä pienten kylien tai kaupunkien elämää, olkoonkin ettei niissäkään vuosien saatossa kovin paljon yllätyksiä löydy. Vai löytyykö omasta kunnastasi tai kaupungista? Ei kai sentään? Kotiseudulle paluu vuosikymmenten jälkeen on paluuta juurilleen, muuttumattomaan maailmaan.