02.06.2022
Suomi on osa läntistä arvoyhteisöä, kirjoittaa filosofian professori Matti Häyry Helsingin Sanomien mielipidepalstoilla (HS 2.6.2022). Keskeisiä periaatteita siinä ovat lainmukaisuus ja demokratia. Lainmukaisuus voi olla muodollista tai sisällöllistä kun taas demokratia voi historian myötä saada erilaisia asuja. Vaihtoehtoja ovat sosiaalinen, liberaali ja konservatiivinen, kun taas lainmukaisuus edellyttää, että lait ovat julkisia, eteenpäin katsovia, yleisiä, yhtäläisiä ja varmoja.
Tähän saakka kaikki sujuu ongelmitta Häyryn kirjoituksessa. Etenkin Suomessa, jossa kaikki pyrkivät kansalaisten yhdenvertaisuuteen. Tai ainakin näin me helposti maailman onnellisimman maan kokisimme. Ellei taustalla olisi globaali maailma ja myös Euroopan erilaiset näkemykset, jossa omia arvojamme heiluttelevat vaikkapa Yhdysvaltain kamppailu liberaalien ja konservatiivien arvojen kesken.
Häyry näkee, ettei Suomella ole mitään syytä osallistua näihin kiistoihin. Siksi hän ei näe miksi Suomen tulisi liittyä Natoon ollakseen osa läntistä arvoyhteisöä, kuten on esitetty. Olemme olleet lainmukaisia jo ennen valtion syntymistä, hän perustelee, ihmisoikeuksien puolella ja demokraattisia vuodesta 1981 alkaen. Tuolloin kun omaksuimme demokratian ehkä tärkeimmän periaatteen – sen että johtajan voi aika ajoin vaihtaa. Jos ei muutoin niin pakon edessä.
Häyry ei vastusta Natoon liittymistä. Sellainen olisi voinut tapahtua jo huomaamatta 1990-luvulla. Tosin meillähän oli tämä Nato-optiomme. Sen sijaan tuleminen tätä kautta nyt osaksi läntistä arvoyhteisöä ei ole sille oikea perustelu, olemme jo sitä, kertoo Häyry ja unohtaa sodan poikkeavat säännöt sekä valheet ja petokset, talvisotamme kokemukset.
Saivarteleeko professori filosofisin pohdinnoin, kun kaikki me muut toki ymmärrämme Naton tulleen ajankohtaiseksi Venäjän hyökätty Ukrainaan ja Euroopan arvoyhteisön jouduttua näin uhatuksi. Natoon liittyminen on jatkoa kehitykselle, jossa nyt mukana on myös oma turvallisuutemme ja kansalaisten suojaaminen sokealta väkivallalta ja valheilta, petoksilta. Meillä kun on niistä julmia kokemuksia ennen talvisotaamme ja maailmansotien ajalta. Ei koskaan enää yksin.
Sen sijaan Euroopan yhteisyys horjuu jo nyt silloin kun kyseessä ovat vaikkapa Venäjän vastaiset pakotteet sekä niiden jatkaminen ja lisääminen. Tästä kirjoittaa samaisen lehden pääkirjoitus otsikolla ”Euroopan yhteisyys horjuu jo”.
Euroopan valtioiden taloudelliset edut eivät mene yksiin ja britit eivät ole enää edes EU:n jäsenvaltiona. Emme voi luottaa sellaisiin taloudellisiin tai Euroopan sisäisiin yhteisiin arvoihin, joita ei ole EU:n sisäisesti olemassakaan.
Ranskan ja Saksan ylimmät johtajat ovat pitäneet neuvotteluyhteyttä Venäjän presidentti Vladimir Putiniin siinä toivossa, että sodan molemmat osapuolet tekisivät myönnytyksiä. Tiukimman linjan kannattajien mielestä tämä on sekä turhaa että haitallista – Putinin nuoleskelua.
Ikävä kyllä Eurooppa ei olekaan yksimielinen ja eroja näkyy Baltian ja Britannian, että Saksan ja Ranskan välillä. Suomi taas on tiukkenevien talouspakotteiden kannalla. Suomi ei osta enää kaasua Venäjältä mutta Saksa ostaa. Saksalle venäläisen kaasun tulon katkaiseminen olisi kivuliasta. Ydinvoimalatkin kun ehdittiin sulkea.
Euroopan valtioilla on suuria eroja taloudellisissa riippuvuuksissaan Venäjään. Samoin Naton jäsenmailla on niilläkin omat odotuksensa suhteessa Suomen ja Ruotsin liittymiseen Natoon. Se on käynyt varmasti kyllin kirkkaasti esille Turkin Erdoganin esittäessä omat jyrkän kielteiset perustelunsa maamme liittymiselle Naton jäseneksi.
Jatkossa mukaan tullee myös eri valtioiden sisäpolitiikka. Kun ranskalaiset menevät vaaleihin suuria teemoja eivät ole Ukraina ja Venäjä vaan hintojen nousu. Uudet pakotteet kun nostavat energian hintaa entisestään ja ilmiö alkaa näkyä muuallakin kuin Ranskassa ja sen vaaleissa. Ei vähiten seuraten suomalaisten tuskailua polttoaineiden ja elintarvikkeiden hintojen noustessa pilviin.
Jotain on tehtävä Suomessakin ja vielä oman hallituksemme toimestakin. Ukrainan sota ei saa olla osa kaikkea mitä maassamme tapahtuu sisäpoliittisina laiminlyönteinämme. Koronan hoito oli hyvä oppitunti tämän yhden ilmiön politiikastamme.
Kun koronankaan kohdalla ei ole juuri muuta uutta kerrottavaa kuin uusimman variantin iskevän joko kesällä tai viimeistään syksyllä, silloin elämme sellaisten arvojen ja tunteitten ristiaallokossa, jossa pohdinta suomalaisen yhteiskunnan menneen maailman filosofisista arvoistamme ja niiden painotuksista saavat siirtyä sivumpaan.
Se mistä omat vaalimme käydään, ovat tuon hetken energian ja leivän hintaan liittyviä, pelloilta saatavan sadon kautta syntyviä. Filosofian professorin pohdinnat ovat arvokkaita mutta niillä ei ongelmiamme korjata.
Pahimmillaan olemme taas kerran sulkemassa myös sellaista yhteiskuntaa, jonka ensimmäinen ongelma ei olekaan Nato ja sodat vaan se, millaisen riskin kukin meistä on valmis itse ottamaan kesäisiä ja syksyisiä juhliaan viettäessään ja viidettä rokotuspiikkiään jonottaen.