23.06.2022
Suosiiko politiikka ja tapa hakea huomiota narsistista häiriötä ja sen mukanaan tuomaa häiriökäyttäytymistä? Erottuuko häirikkö myös medioissamme ja menestyy kilpailussa huomiosta? Putin on Venäjällä suosittu ja suosio vain kasvaa, kun teot muuttuvat mielettömiksi. Onko poikkeava hulluus takuu menestyksestä myös Hitlerin ja Stalinin kaltaisten päästä valtaan? Ovatko vaikeat luonnehäiriöt yliedustettuina valtaa haettaessa?
Miksi esittää kysymyksiä, jotka ovat itsestään selviä. Suuri ego ja narsistiset teot, vieläpä Putinin tapaan vaikean häiriön tuotteena, lisäävät vallankäyttäjän suosiota. Sikäli kun valtaa käyttävää on lupa ylipäätään arvioida psykologisin keinoin. Hänhän soi olla myös yli-ihminen ja siten ulkopuolella yhteiskunnallisen normiston ja moraalin? Hän voi olla stoalainen pohtija johon tunteet eivät tartu. Hormonit eivät hyrrää kuten normaalilla kuolevaisella.
Kansaa, toisin kuin poliitikkoa tai johtajaa, taas ei pidä tulkita psykologian kautta vaan sosiologian. Yksilöt johtajina eivät ole instituutioita vaan Jumalasta seuraavia ja taatusti ylöspäin tulkiten. Ylempi keskiluokka voi toki harrastaa stoalaista filosofiaansa, jolla ottaa eroa alempaan keskiluokkaan vaikkapa sijoittajana. Hämätä sillä alempaa keskiluokkaa. Se on ikivanha temppu voittaa aikaa ja pitää kiinni omista eduistaan halaamalla orja hengiltä.
Muistako kuinka Venäjän presidentiksi aikanaan siunautunut Pietari Suuri osoittautuikin myöhemmin Vladimir Pieneksi. Pietari Suuri oli 203 senttiä pitkä mies aikana, jolloin 170 senttinenkin oli miehen mittana tuon ajan haarniskoita katsellen. Pietari Suuri valloitti alueita, joita tuon ajan (1672-1725) kansakunnat eivät tunnustaneet Venäjälle kuuluviksi. Putin (170 cm) käyttää korkeakorkoisia kenkiä näyttääkseen edes venäläisten joukossa keskimittaiselta (176 cm) mieheltä. Boris Jeltsin oli 187 cm mittainen jättiläinen, kun venäläiset ensimmäisen kerran kävivät ihka oikeissa vaaleissa.
Onko kohdallaan vertailla 1600-luvun elämää ja ihmisiä (muutama sata miljoonaa) 2200-luvun elämään ja miljardeihin ihmisiin? Syntyikö viisas ihminen valtioineen vasta kun meitä oli riittävästi arvioimaan paikkamme universumissa ja vastuumme Telluksesta? Onko 1600-luvulta hankitut ohjeet ja oppaat moraalin kohdalla arvoineen oikeita mutta luonnontieteen kohdalla koomisia?
Kremlin takavuosien uudistaja Dimitri Medvedev edusti vielä vuonna 2008 Venäjän odotettua Messiasta. Hänessä oli ripaus jotain liberaalia ja läntistä henkäystä, kylmän sodan päättyessä syntyneitä tuulia uudesta vapaasta maailmasta, Berliinin muurien kaatajistamme. Miten tästä miehestä on kasvanut vuonna 2022 putinismin muuttama vihanlietsoja ja menneisyyden mies? Hän kertoo vihaavansa ukrainalaisia, kertoo kuinka he ovat paskiaisia ja pellejä. Hän kertoo kuinka kahden vuoden kuluttua kartalla ei ole enää Ukrainaa. Talvella 2008 myös Venäjän kansa pääsi valitsemaan juuri Putinin valitseman Medvedevin. Vai oliko muitakin ehdokkaita?
Miten yli 5 miljoonainen kansa Suomessa hakee nyt ehdokkaansa presidentiksi? Onko heitä vain kourallinen, tai oikeammin vain pari varteenotettavaa? Mistä nämä taivaan lahjat ovat meille syntyneet? Stoalaisen viisauden hedelmät? Heistä suurin ja kaunein jäi pois vaaleistamme.
Olemmeko nyt pulassa? Ovatko jumalat unohtaneet meidät? Orjakansa jakaa elämänsä kuten stoalaiseen luokkajakoon kuuluukin. On oltava jumalainen kosketus. Oikea poliittinen liike tai sitten tiedämme, ettei 5 miljoonan joukosta voi löytyä kuin yksi lottovoittaja.
Donald Trump oli sentään miljardööri ja tehnyt suuren määrän kirjoja, saanut tähtensä Hollywoodiin, pelasi golfia omilla kentillään ja yöpyi omissa pilvenpiirtäjissään. Hyvin stoalainen ajattelija varmaankin.
Tämän päivän medioissamme kohut syntyvät melkein mistä tahansa. Twitter on tyypillinen kohujen synnyttäjä. Alussa mukana on ihan käypää keskustelua tosin pelkistäen ja sillä vaikeat asiat samalla pilaten. Kun pelkistys pelkistetään, syntyy kohu.
Kohun kuohuissa kaikki yksinkertaistuu tahalliseksi panetteluksi. Ilmiöllä on myös vaikea tieteellinen ja myös filosofinen selityskin. Aluksi sen kehittelivät ranskalaiset mystifioimalla sen ja sellaisena se säily jopa 2000-luvun suomalaisiin väitöskirjoihinkin etenkin kirjallisuutta tutkien.
Professori Janne Seppänen kertoo väsyneensä Twitteriin ja sen tapaan ensin kärjistää ja lopulta panetella. ”Se miten Twitter kärjistää keskustelukulttuuria, on yhteiskunnallisesti tuhoisaa. Twitterin algoritmin logiikka suosii voimakkaiden tunteiden, ja usein voimakkaiden kielteisten tunteiden, ilmaisua” kirjoittaa Janne Seppänen (HS 23.06.2022).
En syyttäisi algoritmeja, jos mukana on muitakin kuin yhden maailmankuvan ihmisiä. Sen sijaan sensuuri olisi jo merkki algoritmeista, jossa mukana on lopulta vain yhden ja luultavasti englantia moitteettomasti puhuvan kielen suomalaisia käyttäjiä. Aiemmin he puhuivat ruotsia.
”Twitterissä asiallinenkin kommentti johonkin pinnalla olevaan poliittiseen kysymykseen kerää hyvin nopeasti kommentointia, joka vie keskustelun ongelmallisesti negatiivisten tunteiden ja kärjistämisen piiriin” jatkaa Seppänen.
”Ajattelen että tunteet ovat hemmetin hyvä voimavara viestinnässä ja kommunikaatiossa, mutta niistä tulee haitallisia, jos ne blokkaavat keskustelua ja analyysiä.”
Olen kirjoittanut sosiaaliseen mediaan yli vuosikymmenen ja koko ajan vain lisännyt vauhtia. Lukijoita on nyt enemmän ja löytyvät muualtakin kuin Suomesta. Kirjani ”Social media economy and strategy” syntyi kun täytin 60-vuotta.
Kun täytin 70-vuotta, syntyi kirjoja useita. Kymmenen vuoden aikana 2-3 kirjaa joka vuosi artikkeleiden rinnalla (cluster articles). Oma käsitykseni kehityksen suunnasta on täysin päinvastainen kuin Seppäsellä. Yli viiden miljardin kirjoittajan joukossa on jotain vallan muuta kuin aikanaan muutaman miljoonan joukossa. On mistä valita.
Jane Seppänen pitää sosiaalista mediaa ihan hyvänä kanavana, kunhan sen saa jotenkin ulos ”öyhötyskanavastaan” parempaan suuntaan. Keinoja hän ei kutenkaan löydä tälle ilmiölle, jossa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli niin etevä, että hänet oli lopulta suljettava Twitterin ulkopuolelle. Hän kun tuotti koneistoineen kymmenittäin koko ajan uutta avausta juuri Twitteriin vastaamatta edes edellisiin. Välittämättä niistä tuon taivaallista.
Hän oli ikään kuin peluri, joka teki koko ajan uusia entistä provokatiivisempia avauspotkuja ja kohta kenttä oli tulvillaan näitä ”öyhöttäjiä” satojen pallojen perässä itsensä uuvuttaen. Toisin kuin Satu Vasala (HS. 23.6) kirjoittaa otsikolla ”Älä tule paha kohu, tule hyvä kohu” Trump joukkoineen ei jäänyt odottamaan kohun muuttumista panetteluksi. Totta kai kokenut poliitikko, miljardööri, ymmärsi miten arvokkaita hänelle nuo ”panettelijat” olivat valtaa ja ääniä haettaessa, rahaa kerättäessä.
Joku nettiin päästetyistä kohuista saattoi olla lopulta se ratkaiseva, joka piti Trumpin joukkoineen tämän oman aikamme nettisodan näkyvimpänä ensimmäisen maailmansodan taistelulentäjänä liihotellen. Toinen maailmansota toi jo paljon uskottavampia ja kauemmin ilmassa ja hengissä pysyviä maailmansodan taistelulentäjiämme ja samalla myös siviili-ilmailu edistyi jättiharppauksin. Sitä kutsutaan evoluutioksi. Trumpin tehtävä oli ja on pitää evoluutio liikkeellä siellä missä jotain tapahtuukin joka ikinen hetki.
Nyt tässä evoluutiossa EU:n yhtenäisyys on koetuksella ja Ranskan presidentti sai hänkin uutta purtavaa. Paljon pienempi ongelma kohtasi Kokoomusta ja Wille Rydmania mutta mitään uuttahan se ei puolueelle toki ole. Vai eikö muka puolue ole kokenut seksikohuja koskaan aikaisemmin, ja niistä selvinnyt on myöhemmin kohonnut puolueensa näkyvimmäksi johtajaksikin nimiä mainitsematta. Presidentiksi noustaan kohujen kautta.
Palaan kirjoitukseni alkuun ja otsikkoon, stoalaiseen mielenrauhaan. Elämme aikaa, jolloin etenkin ylempi keskiluokka suosii Marcus Aureliuksen oppeja. Aurelius hallitsi keisarina Rooman valtakuntaa ja Seneca oli tuon imperiumin rikkaimpia miehiä. Donald Trump on ollut molempia ja Putin hoitaa Venäjää oligarkkiensa tuella, eikä ole köyhä mies itsekkään.
Antiikin ajan stoalaisuus ei varsinaisesti yllyttänyt ahneuteen, tavoittelemaan valtaa ja vaurautta, mutta ei se myöskään kehottanut suotta ujostelemaan ja nirsoilemaan, jos valtaa ja vaurautta oli tarjolla ja tyrkyllä.
Donald Trumpin päästrategina toimi Steven Bannon, ja hän jos kuka edusti stoalaista tapaa toimia ja lukea myös Marcus Aureliuksen hengentuotetta yölukemistonaan rukouskirjan sijaan tai sekoittaen päänsä päihteistä. Kun oman aikamme oikeistoradikaalit lukevat filosofien klassikkotekstejä, nyt sellaisia ovat olleet juuri antiikin stoalaiset kardinaalihyveitä halaavat viisaus, rohkeus, oikeudenmukaisuus, kohtuullisuus ja totta kai tasa-arvoisuus jopa orjia lempeästi kohdellen.
Omien tunteitten ja ajatusten hallinnasta ei ole pitkää loikkaa myös kykyyn hallita muita ihmisiä kuin vain itseään ja lähintä yhteisöään. Johtajaa ei voi myöskään halata hengiltä.
Stoalainen filosofia ylemmän keskiluokan oppina ei ole mikään oman aikamme ilmiö ensinkään. Kun filosofi Epiktetos totesi, kuinka ”jotkin asiat elämässämme ovat vallassamme, toiset eivät” hän viittasi kirjassani ”Social media economy and strategy” havaintoon, joka ei enää mystifioi ranskalaiseen tapaan ilmiötä, jossa luonnonlait ja ihmisen omat lakimme eivät ole sama asia ensinkään.
Pekka Himanen jatkoi tätä mystifioinnin logiikkaa (traditiota) hänkin omaa Aristotelestaan lainaten ja jo hieman väsähtäneellä tyylillä. Internet kun oli jo väärällään näitä johtamistaidon asiantuntijoitamme Senecasta ja Marcus Aureliuksesta puhumattakaan. Onko tapahtunut näin syvää taantumaa?
Oman aikamme moderni stoalaisuus on luonnollisesti amerikkalainen ilmiö ja sellaisena vanhahtavakin. Teslan, Amazonin ja Microsoftin voimahahmot Elon Musk, Jeff Bezon ja Bill Gates sekä sijoittajalegenda Warren Buffett mainitaan tämän päivän Tommi Melenderin tekstissä (SK 22.6.2022). Totta kai sellainen, joka villitsee Yhdysvalloissa, on suorastaa pyhää Suomessa, kirjoittaa Melender ja on luonnollisesti oikeassa. Olisi outoa, jos ottaisimme nyt lainaukset idästä ja Venäjältä. Jos ei muuta niin ainakin ilmansuunnat on tunnettava Suomessakin.
Se että jokin filosofia nousee suurten joukkojen harjoittamaksi elämäohjeeksi muutamine iskulauseineen, on taas tautina aina epäilyttävä, etenkin kun mukana on sekä oikeistoliberaaleja ja -radikaaleja, fasisteja, rasisteja ja incel -aikamme ”helleenisen filosofian neroja”.
Tämä stoalaisten oppi on sekä tylsää, ristiriitainen ja syntyi juuri tällä kertaa sosiaalisen median tuotteena. Sitä oli mahdollisuus myös tulkita ja käyttäen jo varhain sen avainhenkilöiden toimintalogiikkaa tulkinnassa. Se kun näytti olevan yhtäällä sekä ikivanha että samalla sen tavoite perinteinen, eli antaa aina ylemmälle keskiluokalle aikaa harhauttaen alempaa keskiluokkaa innovaatioiden leviämisessä ja vastaanottamisessa.
Marcus Aureliuksen lauseissa ei todellakaan olen tämän ajan elämäämme mitään uutta annettavaa, saati nerokasta. Ellei sellaiseksi lasketa juuri tapaa harhauttaa alempaa keskiluokkaa ja hankkia kaivattu ajallinen etumatka etenkin sijoittajana. Sama pätee myös politiikkaan. Reaaliaikaisessa taloudessa diffuusiset ilmiöt ovat luonnollisesti nopeita mutta sijoittamisessa ja äänten keräämisessä saattaa muutama hetkikin olla ajallisesti riittävä voittojen keräämiseen ja kotiuttamiseen.
Jos tavoite on hankkia mielenrauhaa, sen voi hankkia varmimmin erottamalla luonnonlait ja niiden ymmärtämisen ihmisen asettamista ja seuraamalla edellisiä. Ne ovat vain luonteeltaan vaikeampia, ehdottomia, eikä niiden kanssa voi neuvotella, hake kompromisseja, saati istua samaan aikaan lain laatijana eduskunnassa ja käyttäen myös tuomarin valtaa tulkiten omien laatimiensa lakien kelvollisuutta perustuslakivaliokunnassamme. Tätä muu maailma ei ole vielä oivaltanut suomalaisena stoalaisuutena ja sen sovelluksenamme.
Nykyään termi ”stoalainen” viittaa usein johonkuhun, joka on välinpitämätön nautinnon, kivun, ilon ja surun suhteen, tai joka tukahduttaa tunteet ja säilyttää aina mielenrauhansa. Tässä mielessä termin käyttö ei ole yhtä harhaanjohtavaa historiallisen todellisuuden suhteen kuin esimerkiksi termin ”epikurolainen” käyttö nykyään usein on (Wikipedia).
Lomakkeen yläreuna