Sain surunvalittelun ja syvän pahoittelun AURP:n (Association of University Related Research Park) tiedepuistojen maailmanjärjestön päämajasta Washingtonista. Syynä oli Arizonan murhenäytelmä ja kongressiedustaja Gabrielle Giffordsin murhayritys.
Blood libel
Arizonan yliopistossa pidettiin keskiviikkoiltana muistotilaisuus ja päähuomion sai maailmalla luonnollisesti Presidentti Barack Obaman puhe. Se oli voimakas, inhimillisyyttä ja yhtenäisyyttä korostava, presidentillinen puhe, jossa asetuttiin polarisoituneen ilmapiirin yläpuolelle. Se oli Barack Obaman pääosin itse valmistelema ja ehkä voimakkain puhe, jonka hän on presidenttikaudellaan pitänyt.
Presidentin Air Force One -lentokoneessa Arizonaan saapui useita kilpailevan republikaanipuolueen Obamaa kritisoineita kongressiedustajia, Ben Qualey heistä kärkkäintä kieltä käyttävä. “Yhdysvaltain huonoin presidentti” on Qualeyn rikasta verbaliikkaa luonnehtien Barack Obamaa.
Samaan aikaan Sarah Palin piti omaa tiedotustilaisuuttaan ja syytti medioita veriherjasta (Blood libel). Käsite tarkoittaa väärää syytöstä. Se tulee juutalaisvainoista ja syytöksistä, jossa juutalaisia väitettiin käyttäneen kristittyjen lapsia veriuhreihinsa.
Laukausten kohteena ollut kongressiedustaja Giffords on juutalainen.
Suuren maan ongelmat
Yhdysvallat on suuri maa. Siellä käydessä kongresseissa valtiotieteilijänä ja maantieteilijänä joutuu usein toimimaan oppaana etenkin etelän valtioihin tai syvälle länteen ympäri Yhdysvaltoja kokoontuneille vieraille. Monille vierailu on ensimmäinen.
Arizonan yliopiston takavuosien rehtori ja pitkäaikainen tiedepuistojen maailmanjärjestön presidentti tuli minulle läheiseksi ystäväksi perheineen. Niinpä kun suruvalittelu tuli, se koski myös koko tiedepuistomaailmaa sekä erityisesti Arizonan yliopiston ja valtion ystäviä ja sain sen myös henkilökohtaisena.
Läheinen Mississipin joen kulttuuria sijaitseva Missourin osavaltio ja sen metropoli St Louis tunnetaan myös hyvin suomalaisen Eero Saarisen Gateway Arch kaarevasta monumentistaan. Olen pitänyt esitelmän sen museossa takavuosina maailman tiedepuistoväelle, sen yhteiselle perheelle.
Obaman suosio kasvussa
Barack Obaman suosio mitattiin jo ennen Arizonan laukauksia ja se oli korkeammalla kuin aikoihin, yli 50 % amerikkalaisista oli presidenttinsä takana. Amerikkalaista yhtenäisyyttä Tusconissa korostanut Obama on tulossa vahvasti toiselle kaudelleen presidenttinä.
Sarah Palinin johtama kärkäs viharyhmä on valinnut vääriä käsitteitä ja on jakautumassa kahtia. Toimittaja Tuomas Niskakaankan (HS 14.1) ja demokraatteja myötäilevän New York Timesin arviot ovat samansuuntaisia.
Vihapuhe peittää järjen äänen jossa vihan lietsoja valitsee voimakkaassa keskustelussa halventavien ilmausten ohella vääriä symboleja. Juutalaisiin kohdistunut “blood libel” oli jopa harkitsemattomampi kuin kiväärin tähtäin osoittamassa Arizonan valtiota. Takavuosina tällaista näki Italiassa Aldo Moron murhan yhteydessä. Olin tuolloin opiskelijoiden kanssa Pohjois-Italiassa johtamassa aluesuunnittelun ekskursiota. Italialaisten vaaleja värittivät mainokset, jossa pistoolin piippu osoitti kilpailijan otsaan. Kukaan ei puhut Suomessa vihasta ja kahtiajaosta vaan pikemminkin italialaisesta mentaliteetista. Sille hymyiltiin hyväntahtoisesti.
Vihajournalismi
Nettikeskustelun vihajournalismi on leviämässä politiikkaan ja journalismiin. Helpoin vaihtoehto on hakea vastakkainasettelua ja pinnallistaa. Vihan kohteen osoittaminen helpottaa pahaa oloa kokevan ihmisen ahdistunutta oloa. Suomessa poliitikkojen tappouhkaukset netissä ovat luonteeltaan toista kuin Yhdysvalloissa, jossa väkivalta kaduilla on yleisempää. Italiassa se liittyy mentaliteettiin, pohdimme.
Olemme väärässä. Viha on sama emotionaalinen tunne kaikkialla ja sen kärjistäminen johtaa poliittisiin murhiin. Homo- ja hurri-iltojen järjestelyt ovat vaikeiden asioiden kärjistämistä ja huonoa journalismia. Internetin negatiiviset puolet näkyvät siinä ja niitä hyödynnetään kärjistäen, provosoiden ja loukaten. Sananvapaus sen sallii mutta ei välttämättä hyvä journalismi.
Aihe on esillä parhaillaan tieteen päivillä Helsingin yliopistossa ja sitä voi seurata netissä www.tieteenpaivat.fi.
Kieli vie mukanaan
Kirjailija Risto Niemi-Pynttäri kertoi kuinka halventavien ilmausten yleistyminen ja kielen raaistuminen vie kirjoittajan kielen viemäksi. Kirjoittamisessa värikkyyttä ei toki pidä rajoittaa, vaan ratkaisu tulisi etsiä ihmisen arvostuksesta.
Käytännössä suomalaiseen keskusteluun ei kuitenkaan kuulu juurikaan toisen kuuleminen vaan päälle puhuminen ja huutaminen, jossa toisen ymmärtäminen on mahdotonta ja näin syntyy kielteisiä tunteita. Tätä keskustelua seuratessa ihmiset ovat joko puolesta tai vastaan ja emotionaalisesti virittyen. Toki tätä keskustelua tapaa kaikkialla ja etenkin Saksassa ja oluthuuruisena toki missä vain Eurooppaa.
Opi tuottamaan tietoa
Paras tapa voittaa uuden mediayhteiskunnan aiheuttama polarisoituminen, ja siitä syntyä järjen äänen peittävä vihapuhe, on lisätä omia kommunikaatiotaitoja ja kykyä etsiä tietoja. Samalla suhde tietoon on oltava kaksisuuntaista. On opittava tuottaman itse tietoa aktiivisesti eikä vain puhistava vihaisena infoähkyssä kadottaen samalla kriittisyyden, neuvoo brittitutkija Andrew Whitwoorth (HS 14.1).
Olen kirjoissani “Uusi mediayhteiskunta” ja “Sosiaalisen median paradigma” käyttänyt tuota samaa neuvoa myös lisäämään omaa havaintokykyä ja itseymmärrystä yhdistämällä pirstaleisen yhteiskunnan tietoa jäsennellyksi kokonaisuudeksi.
Kielessä on aina monta tasoa ja se voidaan pakata monella tavalla. Tämän oppiminen helpotta arvioimaan nopeasti, millainen tieto on tarpeellista, ja milloin tieto on passiivista ja toimii pelkästään valmiiksi annettuna navigaattorina. Navigaattori on välineenä petollinen. Se ohjaa perille, mutta kuljettaja ei tiedä lainkaan kuinka hän reittinsä lopulta valitsi. Netti ja sosiaalinen media ovat täynnä navigoitua tietoa.
Tietoähkystä ylipainoon
Luovuus ja ongelmanratkaisu on samalla innovoivaa elämää. Nuorten elämässä netti ja uudet tietolähteet ovat aina olleet läsnä. Aikuinen ei hahmota tätä lähtötilannetta. Tiedon kerääminen, kopiointi ja liittämien on helppoa ja syntyy tietoähkyn rinnalla tunnettava tietolihavuus, ylipano, josta pääosa syntyy roskatiedosta, kuten roskaruuan yhteydessä. Jos tekstistä puuttuu kirjoittajan nimi, on aina syytä epäillä. Andrew Whitworthin tutkimus “Information Obesity” ei lisää tietoläskejämme.
Hiihtäjälegendat poissa
Hiihtäjälegendat Assar Rönnlund ja Pavel Koltsin kuolivat samaan aikaan. Me suomalaiset muistamme heidät Veikko Hakulisen ja Eero Mäntyrannan aikaisina kilpakumppaneina.
Koltsin toimi myös Neuvostoliiton hiihtojoukkueen valmentajana ja vietti eläkepäivänsä Otepäässä. Rönnlund taas muistettiin hiihtouransa jälkeen kuningaskuntansa lähettiläänä ja kilpailujen eläytyvänä selostajana, jolla oli loistava kyky yhdistää tietoja ja löytää olennainen huumorin keventämänä.
Myös Pavel Koltsin oli huumorin ystävä ja viestitti Rönnlundin ja suomalaisen Juha Miedon tapaan asiansa rennon lempeällä ja persoonallisella huumorilla. Siitä äkkiväärä polarisoiva ja järjen äänen sumentama vihapuhe oli kaukana. Joskus asian esittämistapa on tärkeämpää kuin sen sisältö. Kasvokkain puhuttaessa näin on liki aina. Sen sijaan netissä tämä taito katoaa, ilmeitä hymiöt eivät korvaa. Kirjoitettu sana on ikääntyvälle kansakunnalle edelleen kirjeen kaltainen ja pyhä asia, säilytettävä dokumentti, kenttäpostin tuoma viesti sieltä jostain rajan takaa.
Hyvä valmentaja ja kouluttaja ei saa asiaansa perille äkkiväärällä komentokielellä saati vihapuheella. Pelästynyt ihminen ei taatusti opi muuta kuin puolustautumaan. Henkeään pidättelevä lapsi tai aikuinen ei ole oppimisvireessä ja itse päättämään oppinut kansa ei oppimestareista välitä.
Ei kaksi ilman kolmatta
Kolmas vihapuheita välttelevä ja ikuinen optimisti, toisinajattelija, hieman Erkki Tuomiojaa muistuttava älykkö, Tsekin ulkoministeri Jiri Dienstbier, sai niin ikään tänään nekrologinsa (HS 14.1).
Dienstbier muistetaan vuoden 1989 samettivallankumouksesta, Vaclav Havelista ja oppositioliikkeestä, vankilavuosistaan, jossa hän piristi ystäviään.
Ulkomaantoimittajana Dienstbier tutustui Länsi-Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Aikanaan miehityksen kritisointi maksoi työpaikan, mutta antoi ystäväpiirin, jossa hän oppi uudenlaisen kirjoittamistyylin. Kun on kirjoitettava salaa ja vailla vapautta, elämä jatkuu joka tapauksessa, kertoi tuleva ulkoministeri. Edes terrori ei voi estää ihmisiä kirjoittamasta.
Historiaa tehnyt, viiksekäs nuori herra leikkaamassa idän ja lännen erottavaa piikkilankaa, yhdessä Saksan ulkoministeri Hans Dietrich Genscherin kanssa, oli juuri nyt kuollut presidentti Havelin ulkoministeri Jiri Dienstbier. Rikollisina pidetyt ihmiset kohtasivat loputa toisensa vapaina ihmisinä ja diktatuuri kaatui. Ei ole sattuma, että Dienstbier tunnettiin myöhemmin erityisesti tiedotusvälineiden vapauden edistäjänä
Venäläinen Mannerheim-tutkija
Rautaesiripusta ja sen ajasta muistetaan myös professori, Mannerheim-tutkija venäjältä, Leonid Vlasov. Venäläinen Mannerheim-kuvaus on luonnollisesti harvinainen ja vaikeissa oloissa tehty sekä vaatinut poikkeuksellista mielenlaatua journalistilta ja kasvatustieteilijältä.
Sellaisissa oloissa tehdyt tutkimukset herättävät luonnollisesti kritiikkiä, joka on ymmärrettävä siinä missä Dientsbierin salakirjoitus ja journalismi takavuosien diktatuurissa. Mannerheim koettiin sentään kansanvihollisena ja lähellä sellaiseksi oli tulla myös Leonid Vlasov, tsekkijournalistikollegansa kanssa samaan aikaan kuollut suomalaisystävällinen professori. Tällaisia kasvatustieteilijöitä tarvitaan.