Geopolitiikan suhde ajattomaan aikaan
Olen kirjoittanut kesän 2022 aikana taustoja niille tapahtumille, joiden seurauksena juuri tätä kesää voidaan myöhemmin luonnehtia draamakesäksi. Jotta draaman kaari ei olisi vain yhden vaivaisen kesän aikainen ilmiö, se on luonnollisesti liitettävä sellaiseen kontekstiin, jossa mukana on geopolitiikan rinnalla myös historia ja varoen korostamasta kohtuuttomasti vaikkapa käsitettä Putin ja Venäjä sekä Venäjä ja näiden yhteys Yhdysvaltoihin ja Länteen.
Niinpä eilen jätin Yhdysvalloissa toimitettavan tekstin pohdinnoista kokonaan pois Putinin nimen ja korvasin sen käsitteellä ihminen, Homo sapiens. Samalla pyrin välttämään sellaista virhettä, josta Antti Majander kirjoittaa TV ja Radio kolumnissaan Helsingin Sanomissa (17.08. 2022) tänään.
Hän on koronaa sairastaessaan makoillut sängyssään ja käynyt vuorokauden aikana läpi koko kesälomakoronan suoratoistolääkkeenä Vince Gilliganin ja Peter Gouldin sarjan Better Call Saul.
Kaikki lähti liikkeelle teinipojan vinkistä, kuten omalla kohdallani samaisen lehden edellisen kappaleen dokumenttisarjan havainto, tutut tapahtumat Iran-Contra-skandaalina presidentti Ronald Reaganin hallitessa Yhdysvalloissa ja selviten siitä kuin koira veräjästä. Mitä tämä kuusiosainen ja liian monimutkainen tapahtumasarja pitää sisällään, löytyy avaten tänään televisionsa ja samaan aikaan kun viereinen kanava lähettää huippu-urheilua reaaliaikaisena Saksasta. Sama kaupunki ja stadion, jossa Lasse Viren menestyi ja välillä olympialaiset olivat katkolla terroristien hyökätessä olympiakylään.
Kuka niitä muistaisi? Toki Viren voitti kaikkiaan neljä olympiakultaa, kaatuikin välillä ja Pekka Vasala ehti saman tunnin aikana hänkin voittaa oman kultamitalinsa. Elimme suuren juhlan huumassa ja 1980-luvun poliittinen megaskandaali panttivankeineen, Nicaraguan Contra-sisseineen ja Iranin hankkimien aseiden taustoja avaten muistuttaa liiaksi omaa aikaamme ja suhdettamme Eurooppaan, Aasiaan, Afrikkaan ja samaan aikaan avaten sellaista kontekstia, jossa todellinen Venäjän hyökkäyksen paljastama jakolinja ei kuljekaan demokratioiden ja autoritaaristen valtioiden vaan globaalin etelän ja pohjoisen välillä.
Näin ainakin uskoen samaisen lehden Matilda Jokisen esseetä, jonka otsikkona on ”Puolueettomuus sodassa ei johdu moraalin puutteesta” (HS 17.08.2022). Lyhyesti kuvaten Jokisen eväät on rakenneltu tavalla, joka kuvaa todellisen Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan paljastaman jakolinjan. Se ei kuljekaan demokratioiden ja autoritaaristen valtioiden vaan globaalin etelän ja pohjoisen välillä, lainaten professori Jorge Heinen tapaa tutkia ilmiötä globaalitutkimuksen Pardee-koulussa Bostonin yliopistossa. Heine on toiminut aiemmin myös Chilen suurlähettiläänä Kiinassa, Intiassa ja Etelä-Afrikassa. Olen itsekin noista valtioista kirjoittanut ja jopa vieraillutkin yhteisten tutkimusohjelmien merkeissä.
Niinpä etelän kontekstissa sotaa on kaikkialla, etenkin perinteisen imperialismin aikaisissa alusmaissa, eikä se sellaisenaan Euroopassa kiinnosta ketään. He eivät koe, että heillä olisi moraalisia velvoitteita tehdä taloudellisia tai poliittisia uhrauksia Ukrainassa käytävän sodan vuoksi – eiväthän länsimaatkaan ole vaarantaneet omia etujaan heidän vuokseen – päinvastoin.
”Ukrainan sota nähdään eurooppalaisena sotana, jonka Nato haluaa muuttaa kansainväliseksi sodaksi”, Heine toteaa (HS 17.08).
Sama todetaan myös Meksikon kohdalla. He eivät koe sodan koskettavan heitä. Lehden mukaan etelän johtajien päitä on pyritty kääntämään maanittelulla ja uhkailulla, mutta vähäisellä menestyksellä. Pandoran lipasta avataan käyttäen Etelä-Afrikan ulkoministerin Naledi Pandorian lausuntoa: ”Meillä on ollut aina hyvä suhde Venäjään”…”Me emme ole olleet koskaan täysin Venäjän puolella, emmekä me ole koskaan olleet täysin Yhdysvaltain puolella. Peräänkuulutamme diplomatiaa. Emme kannata yhtä emmekä toista osapuolta”.
Lehteä edelleen lainaten, käytännössä länsimaiset vaikuttamisyritykset ovat kääntyneet jopa itseään vastaan. ”Olemmeko me orjianne, jotka tekevät mitä tahansa te sanotte”, lainaten Pakistanin pääministeri Imran Khanin tiuskaisua, kun EU painosti maata hyväksymään Venäjää rankaisevan YK-lausunnon. Vastaavasti Meksikon presidentti Andrés Manuel Lopez Obrador totesi lehdistötilaisuudessa, kysyttäessä miksi Meksiko ei osallistu Venäjän pakotteisiin: ”Me emme koe, että se (Ukrainan sota) koskettaisi meitä.
On palattava kylmän sodan vuosiin. Tuolloin sitoutumattomat maat pyrkivät irtisanoutumaan Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välisistä kahinoista. Kun jännitteet ovat jälleen purkautumassa vastakkainasetteluksi Euroopassa, miten sen lopputulokset palvelevat etelää oli lopputulos mikä tahansa? Mitä voitettavaa heillä on, entisillä alusmailla ja kolonialismin kokeneina.
Toki moni nälkää näkevä maa on riippuvainen sekä Venäjän että Ukrainan viljasta. Brasilia yhtenä esimerkkinä ostaa valtaosan mittavan maataloutensa lannoitteista Venäjältä.
Ongelmat eivät ole tässä ajassa ja päivässä vaan historiassa. Lavrov ja Venäjä voivat käyttää tätä hyväkseen ja varmasti näin myös käytetään.
Kun puhutaan globaalista maailmanjärjestyksestä globaali etelä ei pidä välttämättä länttä ja länsimaita moraalisesti oikeutettuina suojelijoina sellaiselle maailmanjärjestykselle, jonka taustalla on kansainväliset sopimukset.
Alusmaitten kohdalla ongelma ei ole siinä, etteikö Ukrainan sotaa pidettäisi rikoksena. Ongelma syntyy, kun etelä alkaa tulkita omaa historiaansa ja samalla maantiedettä. Ihmisoikeudet ja yhteisten sopimusten sitovuus on riippunut juuri maantieteestä ja samalla historiastamme. Venäjä on käyttänyt Putinin aikana aseenaan juuri tätä aihetta, historiaa, kolonialismin oppeja.
Niinpä jos etelä on oppinut näkemään nykyisen geopolitiikan ja globaalin maailman olevan heille epäedullisen, mikä tahansa muu maailmanjärjestys tarjoaa heille ainakin toivon paremmasta huomisesta. Tätä asennetta, hyvin yleistä maailmankuvaa, Venäjä ja Putin viljelee kaiken aikaa palauttaen sen etäiseen historiaan sekä korostaen etelän ja pohjoisen välistä kuilua.
Suomettumiseksi kutsuttiin aikaa, jolloin Suomi ei nähnyt, kuullut eikä puhunut, mutta ei ollut silti moraaliton ja vailla kykyä tuomita ihmisoikeuksien loukkaukset. Mutta ei enää koskaan yksin ja ilman uskottavaa tukea ja turvaa.