20.08.2022
Draamakevään muuttumista syksyyn ei voi sivuuttaa muistamatta suomalaisen kulttuurin yhtä avainkäsitettä, kiusaamista. Se sopii tähän yhteyteen myös pohtiessamme sitä, onko pääministerimme toiminut harkitusti tavalla, jossa hän bilettämällä pyrkii voittamaan itselleen sellaisia ääniä, jotka kokevat juuri tällaisen elämäntavan olevan avain suomalaiseen elämänmuotoon. Heitä kun on tutkimusten mukaan hyvinkin yhden suuren puolueen verran. Demarit taas tunnetaan hieman iäkkäämmistä äänestäjistään ja kaikki eivät taida olla kovin liberaaleja kokoomuksessakaan. Keskusta on puolestaan vanhan maalaisliiton työn jatkaja.
Missä puolueessa mahtaisi olla tänään eniten kannatusta sellaiselle pääministerille, jonka tavat ovat vähän rimaa hipoen laillisia tai johon liittyy myös sellaista uhmaa ja laiminlyöntejä, joita suomalainen kiusaamiskulttuuri pitää hyvinkin omille edustajilleen sopivina. Päihteet työaikaan, jollainen pääministerin työ tahtoo olla läpi vuorokauden, voisi sopia bilettäjän tapaan hakea ääniä moraalisesti vähän löysemmän suunnan edustajilta. Nuori ihminen on liberaali ja mielellään myös samalla radikaali konservatiivisessa ja lakia laativassa ympäristössäkin.
Vuosi 2014 oli poikkeuksellisen tapahtumarikas sekin ja edelsi vuotta 2015, jolloin maahan tunkeutui suuri määrä maahanmuuttajia. Osa heistä taisi hakea itselleen asuntoa silloisen pääministerin kotitalosta Kempeleestä. Kun nyt jotain sellaista taisi tulla luvanneeksikin. Se ei ollut loppuun saakka ajateltua silloin.
Pääministerinä yritti siipiään myös Alexander Stubb mutta kehnolla menestyksellä. Tiede, taide ja luovuus ovat innovatiivisia ympäristöjä, mutta ei nyt lakia säätävä instituutiomme ja vielä taantuen tänään talvisodan tunnelmiinkin. Nyt voimme keventää raskasmielisyyttämme palaten Saksassa yleisurheilijoittemme kautta 1970-luvun tunnelmiin. Se tekee ikääntyville suomalaisille hyvää ja siitä sydämellinen kiitos ankaralle työlle huippu-urheilun parissa puurtaville.
Kaikki eivät ole olleet yhtä avoimia tälle vuoden 2015 maahanmuutolle ja syntyi puolue, joka taas joutui ongelmiin puheenjohtajavaihdoksen yhteydessä ja jakautui kahtia. Ministerit puolueineen eivät onnistuneet hankkimaan seuraavissa vaaleissa yhtään edustajaa. Samainen pääministeri taas teki immelmannit matkalla presidentin luo pyytääkseen eron hallitukselleen. Se oli juoni tapa hajottaa ja hallita maassa, jossa kiusaaminen on tuttu juttu ja osa politiikan osaamisen avainkäsitteitäkin. Insinööri on taitava oppimaan ja niin myös pääministerinä. Parlamentarismi osana kiusaamiskulttuuria on kuitenkin oma lukunsa.
Mitä me tarkoitamme sitten tällä kiusaamisella? Lainaan yhtä lukuisista aihetta käsittelevistä artikkeleistani juuri tämä kevään ja kesän sekä alkavan syksyn poliittista ilmapiiriä pohjustamaan. Se on vuodelta 2014 ja luettavissa siten myös kotisivultani ko. vuoden artikkeleista, lokakuun kahdeksannen päivän kohdalta. Sitä on luettu erityisen runsaasti muuallakin kuin Suomessa. Koulujen alkaessa tämä artikkeli on syytä kaivaa esiin ja muistuttaa, mistä kiusaamisessa on kyse ja kuinka sellaiseen tulisi meidän asennoitua kasvattajina, johtajina, työkavereina ja hetkellä, jolloin ilmiö on jälleen kerran lisääntynyt huolestuttavalla tavalla.
Ehkä tärkein syy oli kuitenkin Helsingin Sanomien Teeman julkaisema vihkonen otsikolla ”RIKOS”. Pieni julkaisu on suomalaisen väkivallan historiaa peilaava lehden lahja lukijoilleen, jossa pohditaan rikostarinoiden kiehtovuuden mystiikkaa, rangaistuksia ja niiden vaikuttavuutta, erikoisia rikosvälineitä ja kuinka rikoksen uhri jää yhä useammin yksin. Samalla kerrotaan tilastoin, kuinka pieni osa nuorista tekee nykyisin yhä enemmän ja yhä vakavampia rikoksia.
On kuitenkin syytä huomata kuinka vuosina 1905-1932 Suomeen vyöryi oikein väkivallan hyökyaalto. Olemme edelleen vilpillisiä mutta emme enää niin väkivaltaisia kuin tuolloin. Henkirikosten uhrien määrä oli noina vuosina liki kymmenkertainen suhteessa asukasmäärään. Tämän päivän Hesari (20.8) taas kertoo lääkäreistä ja heidän tyypillisimmistä rikoksistaan. Ne liittyvät valtaosin liikenteeseen ja ovat yksittäisiä tapauksia.
Etenkin sodan vaikutuksesta väkivalta nähdään myös helpommaksi tavaksi ratkaista myös yksityiselämän ongelmiamme. Juuri nyt me seuraamme runsasta väkivaltaviihdettä mutta myös todellista sotaa Euroopassa medioinemme. Sen sijaan poliisin tietoon tulevien väkivaltatapausten kasvu ei ole välttämättä pelkästään huono asia. Kertoohan se myös poliisin toiminnasta ja kiusaaminen osana kulttuuriamme kasvaa sekin tilastoissa osin myös sen seurannan ja torjunnan tuloksena. Vielä omassa lapsuudessani käsite oli tuntematon kouluissamme.
keskiviikko 8. lokakuuta 2014
Kiusaaminen on ollut näkyvä teema ylen ohjelmistossa ja eilen siitä järjestettiin kahden tunnin todella kiehtova keskustelu, jossa kohtasivat koulujen kiusatut ja kiusaajat. Kiusaajia on vaikea saada paikalle, vaikka he edustavat reipasta enemmistöä ja kiusatunkin on vaikea tulla julkisuuteen.
Elämän mittainen shakkitarina
Se kun on julkinen tapa tulla avaamaan haavoja ja psykososiaalisen ilmiön elämän mittaista helvettiä. Siis täsmälleen sama ilmiö kuin tuoden lapsena keskitysleiriltä selviytyneet aikuisena kuultavaksi. Moni romahtaa siinä kuulustelussa.
Stefan Sweig kirjoitti tästä helvetistä menestyskirjansa, Shakkitarina. Shakkitarinassa vanha mestari kohtasi uuden. Vanhan mestarin kertomus oli tarinaa elämästä, jota varjostaa helvetti, shakkilaudan ruudut ovat kaltereiden vankilan ja kidutuskammion lattiaan heijastuvia varjoja, shakkinappulat leivän paloista muovailtuja ja oppikirjana vanhalla mestarilla oli tyrmään salaa kuljetettu entisten mestareitten pelien shakkiopas. Mestareiden vanhoja pelejä ja niiden siirtoja.
Ihmisellä on etenkin lapasena kyky selvitä mahdottomilta vaikuttavista tilanteista ja sadismista pakenemalla geenien meille antamiin suojapaikkoihin. Sitä voisi kutsua vaikkapa takaraivon meille tarjoamaksi ja miljoonien vuosien ikäiseksi turvaksi ennen sitä aikaa, jolloin opimme puhumaan ja käyttämän kielellistä viestintää.
Kun me synnymme, olemme uskomattoman vanhoja, niin kauan kuin nuorempi osa meistä alkaa ottaa valtaa. Se osa on juuri kieli, 30 000 vuotta tai hieman vanhempi tapa erottautua muusta luomakunnasta. Olemme sanojen vankina ja traumamme syntyvät usein lapsuudessa, jolloin kiusattu on kahden vaiheilla. Moni voi vielä paeta geneettiseen perimäänsä, toiset eivät.
Joku haluaisi palata juurilleen ja kosmoksen synnyn alkulähteille, nyt myös taitavalla tavalla kuvattunakin. Matkaa vain on mahdottoman paljon ja aika ihmisen keksintönä kehnoin keksinnöistämme. Kun puhumme valovuosista, emme tarkoita aikaa vaan matkaa, jonka valo tekee vuodessa. Alkuräjähdyksen jäljittäjät ovat päässeet lähelle syntymäämme. Aika kulkee molempiin suuntiin, hidastuu ja pysähtyykin.
Oireiden hoitajat ja lääkkeet myrkkyinä – suuren luokan bisnes
Psykoanalyysissä lapsuuden traumoja avataan ja kiusaamisen tuloksia, sielumme kyttyröitä kosketellaan, hyväillään mutta ei poisteta. Niitä ei voi kirurgin tapaan leikata ja mitätöidä, ainoastaan tehdä ne tutuksi, hyväksyä ne, puuduttaa myrkyillä. Sama pätee kosmokseen ja sen alkuräjähdystä kuvaten.
Me onnumme kiusattuina loppuikämme ja kiusaaja tietää tämän. Sekin kun on pedon geneettisen toiminnan järjestelmällistä tulosta ja tapa turmella toinen ihminen, pääsääntöisesti lahjakkaampi ja uhka omalle menestykselle, narsismille ja sen häiriöille.
Kiusaaja haistaa heti kohteensa ja alkaa koko ajan paheneva helvetti. Mitä häiriintyneempi kiusaaja on, sitä vahvemman tuen hän hakee itselleen ympäröivästä yhteisöstä. Syntyy psykososiaalinen häiriö ja joskus koko yhteisö ajautuu konfliktiin, joka muistuttaa hysteriaa tai syvälle menevää psykoosia. Rautakorot alkavat marssia samaan suuntaan fasismin tahdissa. Fasismi kun ei ole aatesuunta, arvo tai maailmakuva vaan minkä tahansa liikkeen toimintatapa.
Gemeinschaft vaiko Gesellschaft
Vahvassa asiaorganisaatiossa hysteria voidaan hallita ja näin tunnevammaiset eivät pääse koko yhteisöä hallitseviksi julmureiksi. Monessa asiaorganisaatiossa yhteisöllisyyttä ei ole lainkaan, jolloin kiusaaminen ei ole koko organisaation ongelma. Perinteiset varhaisteollisen savupiipputeollisuuden yhteisöt ja nykyiset tiimit sekä maaseudun kyläyhteisöt olivat tunneperusteisia, sukulaisuuteen perustuvia yhdessäolo organisaatioita ja niissä kiusaaminen saattoi hallita koko yhdyskuntaa. Kehittyminen rationaaliseksi asiaorganisaatioksi vei aikaa. Välillä taannuttiin takaisin juurillemme. Sota on aina merkki tällaisesta taantuvasta vaiheesta.
Jos joukossa ja johtajina oli tällaisia häiriintyneitä ihmisiä, yhteisö tunnisti heidät, eikä näitä helpolla päästetty sellaiseen asemaan, joka uhkasi koko yhteisön olemassaoloa ja johti sotiin. Turvauduttiin riittävän vanhoihin ja kokeneisiin ihmisiin yhteisön johtajina. Shakkitarinassa vanha mestari menestyi pitäytymällä opeissa, jotka olivat helvetissä hankittuja. Ne olivat osa vanhan mestarin persoonallisuutta ja kykyä pysyä hengissä. Hankittu kokemus oli vain traumaattinen.
Uusi mestari tunnisti vanhan mestarin heikkoudet, ontuminen näkyi, ja alkoi horjuttaa hänen geneettisen lapsuuden muistonsa taustoja, järkyttää korttitaloa. Moni juutalainen lahjakkuus ja nero on romahtanut juuri näin, kun taustalla on keskitysleirin kokemukset lapsena siellä eläen. Venäjä kouristelee sekin Neuvostoliiton hajoamisen jälkijäristyksiään. Suomi turvautuu nyt Natoon varoen joutumasta takaisin talvisodan helvettiin, yksin.
Meille näytetään myös leffoja, joissa agentit ovat aivopestyjä ja heidän elämänsä on tasapainoilua, jossa mieli on järkkynyt tai Rambo raivoaa taustanaan ammattikouluttajat sekä kokemukset viidakossa suuren veitsen kanssa heiluneen nuoren ihmisen elämänä. Ahdistettuna ja kiusattuna tällainen alkaa tehdä epätoivoisia tekoja selviytymiskeinonaan.
Jokainen tietää Suomessa kiusaamisen liiankin hyvin
Me tiedämme liiankin hyvin mistä kiusaamisesta on kyse kulttuurissa, joka on koko rakenteeltaan kiusaava. Muutenhan me emme ymmärtäisi näitä yksinkertaisia seikkailutarinoita lainkaan. Stefan Sweig ei saisi tunnustusta kirjasta, joka jäisi suuren yleisön ymmärryksen ulkopuolelle. Lisäksi ”true crimen” suosion syy on sekin ilmeinen: Se tarjoaa turvallisen kosketuksen pahuuteen.
Väkivaltaisen kuoleman kohtaaminen on pääsääntöisesti elämämme pahin ja traumaattisin tapahtuma. Sen voi kohdata turvallisessa ympäristössä televisiosta katsellen. Todellisessa elämässä omaisten rinnalle jäävät vain läheisimmät, jos hekään. Sama pätee kiusaamista ja sen kokemista. Siksi siihen ei haeta apua. Se vain pahentaa tilannetta. Näin meille on opetettu. Se ei ole totta.
Kun rikoksen tekee riittävän moni, se ei ole enää rikos lainkaan. Emootion tasolle siirretty järkevä elämä on kiusaajan valtakuntaa. Sosiaalisessa mediassa ja netissä kiusaaja pyrkii vaikuttamaan onomatopoeettisen ja luontoa lähellä olevan kielemme tunnesanoilla. Samoin jokainen runoilija, näyttelijä ja menestyvä johtaja, poliitikko, manipuloi tunnekielellämme. Manipulointi on oman aikamme näkyvintä antia sosiaalisen median sisällä.
Keskiajalla retoriikka oli erityinen taitolaji ja siihen koulutettaville kirjoitettiin mittavia oppikirjoja. Kyse oli verbaalisesta painista ja gladiaattoreista, jossa sana oli miekkana, ei toki totuus. Gladiaattori saa menestyä ja käyttää välineitään Rooman Colosseumin sisällä ja oman aikamme formulatähdet sekä kiekkoilijat omassa kaukalossaan tai kolhien päänsä ovaalia kiertäen, ja me odotamme, mitä neurologit sanovat gladiaattorin kunnosta, elääkö vielä montakin päivää ja missä kunnossa lopun elämänsä.
Se on viihdettä, jota pidämme hyvänä, hyväksyttävänä. Siitä maksetaan ja paljon. Sitä ihaillaan. Poliitikot saavat haukkua vapaasti tosiaan eduskunnan istuntosalissa ja mediat toimittajineen joka jutussaan negatiivista maailmaa elätellen. Kiusaamisen syy voi olla aluksi vaatimaton tapahtuma, josta paisuu pullataikina. Motiivinkin voi olla aluksi epämääräinen ja hämärä. Yleensä se löytyy myöhemmin ja vaatii alan tutkijoiden työtä. Medioissa se muuttuu varmasti luonteeltaan negatiiviseksi.
Positiivinen juttu kun ei ole uutinen ensinkään ja uutinen on aina tehtävä, se on narratiivinen kertomus tunnesanoilla kuvineen ja sotakirjeenvaihtajat ovat sanakareita hekin Hemingwayn tapaan eläen. Mediasota on oman aikamme sota, jossa kuolee vain siviilejä ja lapsia. Poissa ovat keskiaikaiset ritarit ja uljas taisto, soidinmenojen rituaalit. Ukraina on muuttunut sekin kuukausia kestäen osaksi samaa väkivaltaviihdettämme. Jokainen itseään arvostava organisaatio hankkiutuu tavalla tai toisella osaksi juuri sotaa ja sen rakenteita. Näin organisaatiomme ovat alkujaan myös syntyneet ja kehittyneet lääketieteestä alkaen. Sotaan osallistuvat on pidettävä taitelukuntoisina.
Kun keksimiämme naurettavia kuppikuntia puolueina on jo Suomessa kuusitoista, puolet niistä eduskunnassa, tämä kiusaaminen saa ihmiset ihastelemaan huomaamatta samalla, kuinka näitä kuppikuntia käytetään, paitsi kiusaamisen välineinä, myös tapana jakaa virkoja ja vaurautta saman kuppikunnan tutuille valtion ja kunnan viroissa korruptiona ja palkkioina sekä valita sukulaisia virkoihin tukien median kautta pahimmillaan omaa lastaan. Rohkea pääministeri juopuu viikonloppuisin ja järjestää bileet samaan aikaan kun tulisi ottaa vastaan vieraita Natosta. Ikääntyvä johtaja voi keskittyä yhteen avaintehtäväänsä, nuoremmalle se on kokemuksena ahdistava. On liian monta ja ennen kokematonta polkua kuljettavaksi. Kaikkia virheitä ei millään ehdi tehdä lyhyen elämänsä aikana.
Näin vallan vahtikoirastakin on tullut osa samaa sairastunutta kulttuuria ja sen marinadia. Median omistaminen helpottaa pärjäämistä tässä sairaassa kulttuurissa. Mediayhteiskunnassa negatiivisuus kasvoi mittaamattomiin suhteisiin ja kiusaaminen oli hyväksytty osa elämää, jopa suositeltava ja ainut keino menestyä. Vanha normisto ja moraali rapautui.
Kivikautisen kulttuurin vihan hedelmiä
Kaikki tämä nepotismi ja korruptio kiellettiin jo Paavin kirkossa keskiajalla, mutta Suomeen se ei ehtinyt ikinä rantautua. Suomeen kun rantautui luterilainen oppi, joka sekoittui vanhaan pakana-ajan sosiaaliseen pääomaan, pietistisiin liikkeisiimme ja geneettiseen taustaamme, noituuteen. Myöhemmin opimme kuinka liennytys ei sekään toimi ilman pelotetta. Kansakunnan ei ole tarvis olla julma ollakseen kovapintainen, tiesi jo Roosevelt aikanaan. Sodan aloitukseen ja sodankäyntiin ei ole tärkeää hakea oikeutta vaan voittoa. Tämä Adolf Hitlerin oppi ei ole vanhentunut.
Näin meillä kiusaaminen juurtui osaksi koko yhteiskuntakoneiston toimintaa myös savupiipputeollisuuden syntyessä 1860-luvun jälkeen niin sääty-yhteiskunnassa kuin myöhemmin kielipuolueissamme, hatuissa ja myssyissä, humpuukimaakareitten agitoimissa puolueissamme hakien omia etuisuuksia, narsistista valtaa ja yhdessä ikivanhan ja 1100-luvulta perityn toimintatavan kömpelönä retorisena, kreikkalaisena kulttuurinamme. Väkivallasta oli tullut oman aikamme retoriikkaa, jossa aina oli mukana joko uhri tai pyöveli myös Hollywood tuotteenamme.
Se vain raaistui viimeisten sotiemme aikana ja päihteet tekivät siitä siedettävän osan normeiltaan ja moraaliltaan rapautuvassa kulttuurissamme koulusurmineen ja työpaikoilla laajennettuina itsemurhina kaikkein surullisimpina muistoina omasta sisällissodastamme ja sen traumoista ratkaista ongelmiamme.
Arkkipiispa Kari Mäkinen pyysi anteeksi, kun hänen johtamaansa instituutiota alettiin käyttää jo maallistuneeksi pakanamaaksi muuttuneessa kulttuurissa kiusanteon välineenä. Kymmeniä suomalasia siirtyy koko ajan “pyhään sotaan” muinaisen Babylonian alueelle Syyriaan.
Kirjoitin siitä kirjassani Arctic Babylon jo kymmenen vuotta takaperin. Yli miljoona ihmistä on lukenut sen digiajan netin kautta. Samoin etenkin tänään saksalaiset lukevat kirjojani kotisivultani suoraan otsikolla, Cluster Art, Social media, Economy and Strategy, Hybrid Society, Ecological Cluster and innovation policy, New social media paradigm jne.
Kuvat auttavat ymmärtämään missä mennään ja miksi. Sain Saksasta viestejä, joissa media kysyi, olenko kotiarestissa tai ehkä suomettuneen Suomen uusin poliittinen vanki Frankfurtin kirjamessujen ajan?
Siellä kun on myös suomalaisia ja kustantajanani on jo yli kymmenen vuotta toiminut saksalainen suurkustantamo, jolla on 25 000 kirjailijaa ja liki 20 miljoonaa painettua kirjaa vuonna 2014. Kuinka monta on kaikilla suomalaisilla kustantamoilla yhteensä? Koko historiamme aikana?
Pienellä maalla on pienet kengät muussa paitsi ekologisena jalanjälkenämme. Kun siitä kirjoitti ja tutki 1960- ja 1970-luvuilla, se antoi oikeuden kiusata kirjoittajaa, kunhan kiusaaja oli oikeassa kuppikunnassa, puolueessa. Kiusaaja palkittiin. Kiusattu sai kuitenkin jotain aikaan.
Näin syntyvät kertomukset kirjailijoista, jotka olivat yhtenään mielisairaaloissamme hoidettavana. Herkkiä ihmisiä? Ei, vaan kiusattuja. Joku on saanut myös kirjastaan tuomion tulla surmatuksi tavattaessa. Vuoden 2022 traumaattisena ja draamakesänä hän lopulta kohtasi surmaajan veitsen. Väkivalta ei ole vain oman aikamme retoriikkaa vaan myös isänmaanrakkautta, joka ei tunne toisten maitten rajoja.
Väärin viritellyt koodistomme
Kiusaamisen, siis sadismi, jonka välineenä ovat keksimämme rajat, ovat pyhiä ja niiden hoitaminen juuri kartalle piirrettyinä ja kuvitteellisina regionaalisina rajoina on mahdollista vain sellaisessa kulttuurissa, jossa tunnesanoistamme puuttuvat spatiaaliset tai aspatiaaliset alueet tai mentaaliset alueet kokonaan.
Meillä kun on vain yksi alue, kartalle piirrettävä kiusaamisen väline. Juuri tätä välinettä käyttää Venäjä ja Putin Ukrainassa. On käyttänyt myös Suomen kohdalla, se kuuluu heidän kulttuuriinsa. Isänmaallisuus on heidän halunsa tappaa ja tulla tapetuksi mahdollisimman alkeellisin perustein. Tässä Bertrand Russell on harvinaisen oikeassa haettaessa isänmaanrakkautta historiasta, joka ei tunne toisten maitten rajoja.
Kieli kun valitsee kiusaamisen, sadismin välineensä, tunnesanat. Väärät sanat jätetään pois kielestä. Pääministeri jakoi hänkin maan lokaalisiin ja globaalisiin elinkeinoihin ja ihmisiin vaikka tärkein aluekäsite kielessämme on leivän antaja. Suomessa siis araalinen, maahan sidottu ja luonnonvaroissa kiinni oleva maatalous, metsätalous, suot, vedet ja niiden tuotanto sekä koko ajan kehittyvä ympäristöteknologia, -talous ja siitä syntyvä yhteiskuntamalli, taide ja ekologisen klusteri (Ecological Cluster). Kirjoissani klustereista (Cluster policy, Cluster econmy etc) rinnallaan klusteritaiteenamme (Cluster Art) olemme jo lähellä oman aikamme mediaa ja sen digiajan kieltäkin, tekoälyn taitoja. Maailma ei rauhoitu ennen kuin opimme nämä käsitteet ja myös sisäistämme niiden merkityksen jo lapsena.
Kun niistä väittelee ja kirjoittaa tuhatmäärin artikkeleja, ne eivät mene lukutaidottoman kansan tajuntaan. Nämä sanat, avaimet ongelmiimme, kun on poistettu kielestämme. Nyt siihen vaaditaan digikielen reaaliaikainen osaaminen, ei enää diffuusista ja leviävää printtiä ja kymmenjärjestelmän numeroitamme.
Niillä kun vain kiusataan ihmisiä uudessa mediayhteiskunnassamme tunnesanoilla manipuloiden. Kiusaaminen on häviävää kansanviisauttamme ja sen kulttuuria myös Hämeessä. Savossa syntyneenä kieli sisälsi enemmän vaihtoehtoja selvitä kiusaajistaankin.
Oikea järjestys oppimiseen
Digiajan kieli avaa geneettisen koodiston kautta ensin elämäämme väreinä, muotoina, musiikkina, tanssina ja kielelliset, verbaaliset tunnesanat tulevat paljon myöhemmin syntyneinä vasta tämän jälkeen. Onomatopoeettisen ja suvuttoman kielen kohdalla olemme täysin avuttomia huolehtimatta tästä järjestyksestä ja sen ymmärtämisestä koulutuksessa ja kasvatuksessamme.
Opettajat kun eivät sitä osaa. Se on samalla koko kiusaavan yhteiskuntamme tärkein vaikuttaja ja syy päihteitten tolkuttomaan käyttöönkin. Pääministerin tapaan juhlia saadakseen näin ääniä. Hän haluaa olla sankari, joka komentaa vain itse itseään. Hän tietää kuinka ahdistuksen lisääntyminen parantaa tunneteollisuuden menestystä hakemalla aineistoa myös poliitikoiltamme. Vaaroja taas tässä maailmassa riittää varmasti sellaisille, jotka ovat peloissaan.
Jean Sibelius ei ikinä suostunut säveltämään runoa. Sen sijaan Juha Vainio, Juice Leskinen, Reino Helismaa, koko tango-, humppa- sekä suomalaisen pop- ja rockmusiikin kansamme tähdet eivät ole muuta koskaan tehneetkään.
Ja elinvuosia oli näillä juopoilla neroillamme vain vajaa 50 vuotta omilla tolpillaan liikkuen. Me siirryimme reaaliaikaiseen ja digiajan kahden sähköisen koodin, on ja off -maailmaan, jo aikapäiviä. Sen hyväksyminen vain vie Stefan Sweigin kuvaaman vanhan maestron kalterimallissa kymmenjärjestelmän oppineilta ja printtimedioineen puuhastelevilta, liian kauan viroissaan roikkuvilta, aivan liian monta sukupolvea Hämeessä elellen.
Näin kiusaaminen jatkuu niin kauan, kuin kiusaaville ihmisille annetaan siihen mahdollisuus ja vaaleissa ääniä. Väärin annettu ääni kun vie maakunnan kohti Tampereen, Turun ja Helsingin ohjailemaa talousmallia, josta myös puolueitamme ohjaillaan, ei vain mediaa. Tässä uudessa maailmassa intomieliset sankarit oppivat lopulta komentamaan itse itseään, pitämään päänsä kylmänä.
Vanha järjestelmä ja siihen tukeutuen, uuden käyttäjiä syrjien ja siirtäen ulos yhteisöstä, pitää tätä kulttuuriamme yllä niin kauan, kun se tekee lopulta vararikon ja lama syvenee lopulliseen romahdukseen. Syntyy kesä 2022 ja sen draaman kuvaaminen on jo mahdotonta. Väkivaltaa on esitetty niin julmana ja etenkin läntisissä kulttuureissa, pienten lasten nähden, ettei sille voida enää mitään. Venäjä ja Putin ei erota sitä normaalista tavasta hallita ja hoitaa ongelmansa ennen vaaleja.
Muutos kun on ollut paradigmainen, ei vain yhden tai muutaman mallin tai teorian, organisaation muuttava, vaan koko maailmankuvamme vaihtava prosessi. Se joko muuttaa kiusaamisen sekä sadismin mahdottomaksi, jolloin sille on asetettava nyt nolla toleranssi. Muuten koko oma talousmaakuntamme ajetaan slummiksi ja maat ostetaan tai lunastetaan ilmaiseksi, olemme kaikki saman onnettomuuden keskiössä. Joukko diilereitä ja bilettäjiä juhlii helsinkiläisessä hotellissa. Heille tärkeää ei ole enää elämä vaan rohkeus, jota he tähän elämään valavat. He tietävät, kuinka useimmat maailman ihmisistä haluavat vain turvallisuutta, eivät vapautta.
Seuraavana aamuna hotellin eteen ajaa joukko ambulansseja. Kokaiinia myynyt Jussi osti urheiluauton. Heroiini on ihmisen keksimistä myrkyistä vaarallisin. Nuoriso on ollut, ja on luultavasti aina oleva, väestömme rikosaktiivisin osa. Kirjoittaa oikeuspsykologi Taina Laajasalo. Osa nuorista tekee yhä enemmän ja yhä vakavampia rikoksia kuin aiemmin. Syitä emme vielä tiedä, mutta keinot nuorisorikollisuuden torjumiseksi kyllä tunnemme. Tiedämme varsin paljon siitä, miten nuorta voi ohjata myönteiseen suuntaan. Lisäksi rikoslaissamme on säännöksiä, jotka tuskin menisivät perustuslakivaliokunnan läpi. Ainoana maana maailmassa meiltä puuttuu edelleen perustuslakituomioistuin. Maailma kun ei ole koskaan kyennyt määrittelemään käsitettä vapaus, jolloin ongelmana ei olekaan vapautuminen vaan vapaana pysyminen. Näin ainakin mukaillen Abraham Lincolnia.